Nivelkivut

Kuuluuko vaihdevuosioireisiin nivelkipuja? Jos niin minkälaisia? Mulla on nyt kipeänä selkä, polvet ja lonkka, enkä voi ymmärtää miksi kaikki paikat on niin kipeänä. En käytä mitään hormoonivalmisteita, koska kuukautiset on vielä käynnissä - ikä 46-vuotta. Mutta voisin kyllä aloittaa, jos ne auttaisivat kaikkiin näihin kipuihin. Onko kokemuksia tällaisista? En kärsi hikoilusta laisinkaan, että sen puolen ei muita vakavia vv-oireita.

19

23338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samanikäisenä

      alkoivat minullakin. Ensin niitä oli vain ennen kuukautisia noin viikon ajan, selkä oli aivan kankea niin, että kumartuminenkin tuntui jotenkin tuskalliselta. Samoin istuttuani pitkään töissä tietokoneella, en ollut päästä tuolilta ylös, lantio oli aivan jumissa ja alaselkä samoin. Kipu hellitti aina kuukautisten alettua. Tätä kesti muutaman vuoden ja mitään muuta oiretta lähestyvistä vaihtareista ei ilmennyt ennen viisikymmenvuotispäivää. Kuukautiset loppuivat 52 vuotiaana ja sen jälkeen meni varmaan vuosi jatkuvissa kivuissa, koko vartalo oli kuin ruostunut kone. Sitten tuli kunnon tulehdus polviniveleen ja vuoden kuluttua toiseenkin. Nyt 56 vuotiaana pystyn jälleen kävelemään lyhyitä matkoja. En tiedä onko tällainen vaihdevuosiin kuuluvaa. Kuitenkin oireet ilmaantuivat selvästi hormonikierron mukaan alunperin.

      • Aina kipeä

        Olen 48-vuotias ja syönyt hormoneja viisi vuotta. Nykyään niveleni ovat paikallaan olon ja yön jälkeen kankeat ja kipeät. Sukkia ei tahdo aamulla saada jalkaan. Sorminivelet ovat kipetä ja kankeat. Nillkat tulevat myös rasituksen jälkeen kipeiksi. Reumatestit olivat negatiiviset. Kankeus ei ole onneksi pysyvää vaan aika pian nivelet vertyvät kun niitä liikuttelee.

        Kuuluko tämä mahdollisesti tähän ikään vai onko taustalla vaihdevuodet vai mahdolisesti jokin sairaus. Kiinnostaisi onko ikätovereillani samanlaisia vaivoja tai onko taustalta löytynyt jokin sairaus.

        Harrastan liikuntaa kävelyä ja uintia eikä liikunta tunnu ainakaan auttavan.

      • kirjoitit
        Aina kipeä kirjoitti:

        käyttäneesi hormooneita jo viisi vuotta ja siitä huolimatta kärsit
        nivelkivuista. Ihmettelen vain sitä, kun täällä usein saa lukea, että kivut juuri johtuu estrogeenin puutteesta ja pitäis alkaa käyttämään hormooneja, niin kivut lähtee.
        Itselläni on myöskin nivelet särkeneet jo useamman vuoden. Polvet ovat olleet pahimmat. Myös ranne, sormet ja kyynärpää ovat saaneet osansa. Tällä hetkellä polvet särkevät välillä koko yön levossakin , jos olen rasittanut niitä paljon päivällä.
        Hormooneita en silti ole alkanut käyttämään. (ikä 54) Olen lisännyt kalkin ja D-vitamiinin saantiani, sekä magnesiumia myös lisännyt.

      • Aina kipeä
        kirjoitit kirjoitti:

        Hmm. johtuneekohan nivelkipuni siitä, että syön liian pientä annosta. Minulla on munasarjat poistettu ja hormonihoidosta huolimatta minulla on kuumia aaltoja.

      • minun
        Aina kipeä kirjoitti:

        Olen 48-vuotias ja syönyt hormoneja viisi vuotta. Nykyään niveleni ovat paikallaan olon ja yön jälkeen kankeat ja kipeät. Sukkia ei tahdo aamulla saada jalkaan. Sorminivelet ovat kipetä ja kankeat. Nillkat tulevat myös rasituksen jälkeen kipeiksi. Reumatestit olivat negatiiviset. Kankeus ei ole onneksi pysyvää vaan aika pian nivelet vertyvät kun niitä liikuttelee.

        Kuuluko tämä mahdollisesti tähän ikään vai onko taustalla vaihdevuodet vai mahdolisesti jokin sairaus. Kiinnostaisi onko ikätovereillani samanlaisia vaivoja tai onko taustalta löytynyt jokin sairaus.

        Harrastan liikuntaa kävelyä ja uintia eikä liikunta tunnu ainakaan auttavan.

        nivelkipuni olivat aina yhdessä muiden Pms-oireiden kanssa ja vaihdevuosissa ne pahenevat kausittain muiden oireiden mukana. Lääkärin mukaan kyseessä on nivelrikko ja apua kipuun sain tulehduskipulääkkeistä. Kuitenkin epäilyttää, että nivelvaivat alunperin kyllä alkoivat estrogeenin vähenemisen vuoksi. Miksi eivät niveletkin kärsisi kuivuudesta, kun kerran suu, silmät ja alapääkin ovat aivan kuivat pahimmillaan?

      • nivelrikot
        minun kirjoitti:

        kaikissa sormien nivelissä. Siivoustyötä olen tehnyt 22v ja sen olen joutunut lopettamaan juuri nivelrikon takia. Minulla nivelrikot ovat syntyneet juuri raskaan työn tekemisestä ja sitä on myös siskollani, hän tekee siivoustyötä. Voihan ne tietysti syntyä estrogeenin vähenemisen vuoksikin, kukapa sen tietää.

      • sairaus
        nivelrikot kirjoitti:

        tämä nivelrikko. Minullakin polvi tulehtui ensimmäisen kerran raskaiden taakkojen kantamisesta.
        Äitini on entinen maatilan emäntä ja hän on tehnyt todella raskasta työtä. Hän kantoi aamuin illoin 13 lehmän maidot 35 kg painavalla lypsykoneen sankolla kymmeniä vuosia. Nosteli 40 litran maitotonkkia ja raahasi painavia heinäpaaleja ja rehusäkkejä. Kesät hän vietti vielä päivät heinäpellolla. Hänellä ei ole osteoporoosia, eikä nivelrikkoa. Hänen luustonsa on hyvässä kunnossa vielä yli 80-vuotiaana. Siis minä köpöttelen ja äitini juoksee, ei naurata.

      • ja nivelet
        minun kirjoitti:

        nivelkipuni olivat aina yhdessä muiden Pms-oireiden kanssa ja vaihdevuosissa ne pahenevat kausittain muiden oireiden mukana. Lääkärin mukaan kyseessä on nivelrikko ja apua kipuun sain tulehduskipulääkkeistä. Kuitenkin epäilyttää, että nivelvaivat alunperin kyllä alkoivat estrogeenin vähenemisen vuoksi. Miksi eivät niveletkin kärsisi kuivuudesta, kun kerran suu, silmät ja alapääkin ovat aivan kuivat pahimmillaan?

        Mulla nivelkivut alkoivat raskauksien myötä ja sen jälkeen ne ovat olleet jatkuva seuralaiseni nyt 20 vuotta. Kivut ja jäykkyys liittyvät selvästi hormonaaliseen kiertoon, nyt 50 vuotiaana ne ovat ajoittain tosi sietämättömiä.

        Apua olen saanut aika ajoin esim. MSM- (eka kuurilla ero oli dramaattinen, sitten teho laski) ja PureLogicol-tableteista. Pysyvää parannusta en ole löytänyt, mutta nivelrikko on minullekin diagnosoitu ja kaikenlaista muutakin rakenteellista kremppaa.

        Pienikin lievitys tuntuu isolta asialta. Jatkuvan kivun kanssa eläminen ei ole mukavaa - siihen vielä nämä muut ikääntymisen tuomat bonukset päälle.

      • päivinä
        ja nivelet kirjoitti:

        kävely auttaa selvästi jalkakipuja, mutta se ei saa olla liian rasittavaa. Kuitenkin on selvästi parempi pysytellä liikkeellä kuin istua/maata paikallaan, jos ei ole liian kipeä.
        Nyt kun kerroit oman kokemuksesi muistan, että niinhän ne minullakin alkoivat jalkakivut viimeisen raskauden aikana. Aamuisin jalkapohjia poltteli todella ankarasti, samoin pitkän kävelylenkin jälkeen. Myöhemmin kivut levisivät sitten polviin ja lonkkiin saakka niin, että hiihtämisestäkin on mennyt nautinto kokonaan. Kun lapsi oli parivuotias, en enää pystynyt hyppäämään tuolilta alas ja kolme vuotta myöhemmin en enää päässyt kyykkyyn ollenkaan, enkä pääse vieläkään vaikka hieman paremmalta muuten tuntuu. Hormoneilla täytyy olla tekemistä näiden kipujen alkamisen kanssa.

      • -vm.57

        Hormonitilanne on täysin nollassa, viimeisistä menkoista yli vuosi aikaa, en käytä hormonikorvaushoitoa muutakuin paikallis-Vagifemiä. Viime talvestä lähtien on ihon pintahermotukseen tullut jotain outoa, eli siinä on tunnottomuutta ja ihonpinta on kipeän arka, koskettaminen "sattuu". Toisinaan pistelee kauttaaltaan koko kroppaa kuin neulalla tökittäisiin? Molempien käsien sormet ja ranteet ovat yön jälkeen todella kipeät, ja kankeat; kun niitä jonkun aikaa saa taivuteltua, niin sitten kyllä suurin kipu hellittää ja vetristyvät. Samoin polvet särkevät, toisessa on myös tätä ihon pinnan tunnottomuutta. Tuntuu että joka paikkaa on alkanut särkemään! Gynekologin mukaan tämä kaikki on normaalia, vaihdevuosiin kuuluvaa - samoin kuin toisilla kuumat aallot - joita itselläni ei ole ollut lainkaan, ainoastaan joku yksittäis tapaus yöaikaan. Mutta nämä nivel kivut ja puutumis/tunnottomuus oireet ovat jotain kamalaa kestettävää myös...jos
        nämä nyt sitten varmasti johtunevat v-vuosista??

      • polveton
        -vm.57 kirjoitti:

        mietin minäkin. Jonkin aikaa sitten minuakin "pisteli" kasvoihin ihan kuten kuvailit.
        Aivan kuin pintaverisuonia olisi ritsahdellut poikki. Minulla ovat polvet huonossa kunnossa ja aina hikoilukauden alkaessa ne pahenevat kovasti. Polvet menevät ikäänkuin väljiksi ja niistä kuuluu jos jonkinmoista rusahtelua, kävely ilman polvitukia on lähes mahdotonta. Samaan aikaa tulee mahdoton turvotus, erityisesti vatsa pullistuu palloksi ja leuan alle ilmestyy heltta, jolloin näytän ihan edesmenneeltä tädiltäni 80- vuotiaana. Kyynärpäät menevät myös karkeiksi ja kutiavat. Kun tämä "vaihdevuosikohtaus" menee ohitse, pystyn jälleen kävelemään ja iho-oireetkin häviävät. Tätä jaksottaista oireilua on kestänyt jo viitisen vuotta. Ihmettelen kun se jatkuu aina vain, aivan kuin kuukautiskierto aikanaan, eikä loppua näytä tulevan. Auttaisikohan estrogeeni?

    • ja palelua

      Kyllä mullakin on ollut lonkka ja selkä kipeänä silloin tällöin. Olen miltei 53-vuotias ja kuukautiset on vielä säännölliset. Yöhikoilua esiintyy kuukautisia ennen ja niiden aikana.
      Olen lisännyt liikuntaa ja syönyt magnesiumia, joilla kivut pysyy poissa, mutta hiukoilu ei. Hikoiluakaan ei ole joka yö, mutta se on ihan kaameaa, kun herää siihen, että peitto ja lakanat on märkiä ja itse alkaa palella, en herää siihen hikoiluun, mutta paleluun kylläkin ja siinä vaiheessa tajuaa. että peittokin on hieastä kostea..oisko tähän jotain muuta vinkkiä, kuin hormoonihoito. Muita oireita ei vielä ole.

      • mulle auttaa..

        Olen 54v ja menkat eivät ole vielä kokonaan loppuneet, enkä käytä hormooneja, vaan Puerariaa. Se auttaa tosi hyvin hikoiluuni, sekä yöt nukun hyvin. Lisäksi käytän Cicatridinapuikkoja 1krt/vko. Lisäksi käytän magnesiumia, calcium/D-vita, sekä vehnäalkio-öljyä. Tässä tällainen hormooniton vinkki:)

        ps. olen käyttänyt Puerariaa 7kk ja käytin 3kk ensin isommalla annostuksella, mutta nyt riittää 1kps kahden pv välein..

      • hikoilua ja palelua
        mulle auttaa.. kirjoitti:

        Olen 54v ja menkat eivät ole vielä kokonaan loppuneet, enkä käytä hormooneja, vaan Puerariaa. Se auttaa tosi hyvin hikoiluuni, sekä yöt nukun hyvin. Lisäksi käytän Cicatridinapuikkoja 1krt/vko. Lisäksi käytän magnesiumia, calcium/D-vita, sekä vehnäalkio-öljyä. Tässä tällainen hormooniton vinkki:)

        ps. olen käyttänyt Puerariaa 7kk ja käytin 3kk ensin isommalla annostuksella, mutta nyt riittää 1kps kahden pv välein..

        Kiitos vinkistä - taidanpa kokeilla tuota Pueariaa, jospa saisi tämän hikoilun taltutettua. Kiitos ja hyvää kesän jatkoa sulle!

    • kaisamuori

      Kyllä ne nivelkivut kuuluvat v.vuosi vaivoihin.

      • Syksy54v

        En käytä hormonihoitoa, koska varsinaisia vaihdevuosioireita, hikoiluja ym. tuollaista mulla ei ole ollut lainkaan.Kuukautiset ovat loppuneet 1,5vuotta sitten.Nyt viimeisen vuoden aikana on tullut aivan outoja vaivoja, kuten näyttää monella muullakin olevan - eli nivelet särkee.Samoin ihon tunnottomuutta on, toisinaan pistelee kauttaaltaan.Mutta nyt on tullut vielä kaiken muun lisäksi kantapäänluu kipeäksi, tuosta ylempää ulkosyrjästä, ei jalan alta.Siinä on kipukohta, kun siihen painaa sattuu!! ja särkee muutenkin ajoittain, ja hankaloittaa kävelyä.Kuuluuko tämäkin tähän ikäkauteen?En jaksa enää oikein uskoa...Olen käynyt lääkärissä, labroissa, hermoratatutkimuksessa, kaikki ok. gynekologillakin kävin, sanoi heti, että vaihdevuosista johtuvat? Tuolloin mulla ei ollut vielä tätä uusinta, kantapäänkipuilua??Kommentteja..

      • nyt hyvässä kunnossa
        Syksy54v kirjoitti:

        On auttanut itselläni kantapäävaivaan. Muutama vuosi sitten näytti välillä, ettei sänkystä uskalla kipeän jalan kanssa nousta ylös. Myös magnesiumin lisäys on auttanut. Nämä vaivat ovat myös yhteydessä vaihdevuosien estrogeenin laskuun. Calcium/D-vitamiinilisä on tosiaankin tarpeen vv-ikäiselle, jos ei käytä hormoonikorvaushoitoa.

      • Nainen pian 58v.
        nyt hyvässä kunnossa kirjoitti:

        On auttanut itselläni kantapäävaivaan. Muutama vuosi sitten näytti välillä, ettei sänkystä uskalla kipeän jalan kanssa nousta ylös. Myös magnesiumin lisäys on auttanut. Nämä vaivat ovat myös yhteydessä vaihdevuosien estrogeenin laskuun. Calcium/D-vitamiinilisä on tosiaankin tarpeen vv-ikäiselle, jos ei käytä hormoonikorvaushoitoa.

        Muutama vuosi sitten olin tosi raihnainen, joka paikkaa kolotti, etenkin niveliä. Hankalaa oli nousta portaitakin ylös. Mikä avuksi?? Kuulin inkivääristä, aloin ottamaan sitä... ensin yhden pillerin päivässä, apua alkoi tulla parin viikon kuluttua. Kuitenkin vielä vähän jomotteli, joten aloin ottamaan inkivääripillerin aamuin ja illoin, nyt ovat jomot tiessään. En uskalla enää jättää inkiväärin ottamista pois ja saada sitä kamalaa kipua.
        Siis joo, olen pian 58v. nainen, menkat jääneet runsas 3 vuotta sitten pois, en käytä hormooneja, eikä ole ollut ihmeemmin muitakaan oireita... pikkuisia hikipuuskia päivisin.(3xkop).
        En käytä sokeria, vehnätuotteita, punaistalihaa, suklaata, kahvia, alkoholia. Siis en ole käyttänyt noita varmaan yli 20 vuoteen.

      • Calcium/D-vita
        Nainen pian 58v. kirjoitti:

        Olen kokeillut käyttää inkivääriä, mutta sain siitä ihmeellistä kutinaa, että oli pakko lopettaa. Olemme niin erilaisia ja se näköjään mikä sopii yhdelle, niin toiselle sitten ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2533
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1798
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1618
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1613
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      8
      1148
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      978
    7. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      94
      965
    8. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      945
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      188
      884
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      65
      867
    Aihe