Tässä aikoinaan itselleni tapahtunut juttu, jonka epäilen olevan jonkunsortin juoppohulluutta?
Eli ryyppäsin noihin aikoihin melkolailla, lähes päivittäin.
Olin serkkuni luona 500km päässä ja yö ryypättiin taas aamuun asti, itse en vetänyt kuitenkaan mitään perseitä silloin. Nukkumaan ruvettiin kuuden maissa ja ylös nousin jo kymmeneltä, väsytti mutta ei nukuttanut. Sitten iski päälle hirveä paniikki, että minun täytyy päästä kotiin. Tuli vaan semmonen hirveä tunne että kotiin on päästävä hinnalla millä tahansa. Ahdisti ja pelotti etten saa nukuttua jos en pääse kotiin. Puhalsin kahdentoista aikaan päivällä nollat alkometriin, kun serkku puhalsi samaan aikaan vielä 1.5 promillea... No eikun autonrattiin ja matkaan, vaikka väsytti aivan hitosti. Mutta poispääsystä tuli niin pakottava tarve että lähdettävä oli.
Heti kun pääsin moottoritielle, aloin pelätä että auto ei pysy omalla kaistallaan ja ajelinkin kahdeksaakymppiä kun muut painoi 120 ohi. Puristin rattia ja pelkäsin etten pääse koskaan perille. Ajattelin epätoivoisena matkaa, jota oli 500km! Lisäksi pelkäsin että jospa kuitenkin veressä on alkoholia ja joudun puhallusratsiaan... En itsekkään tiennyt mikä minulla oli ja hoin itselleni ääneen että "kaikki hyvin, kaikki hyvin, ei mitään hätää, aja rauhassa, voit pysähtyä jos on tarvis".
Koetin vakuutella itselleni että selviän matkasta, mutta hirvittävää pelkoa ja ahdistusta se ei poistanut. Toivoin vain että pääsisin edes äkkiä motarilta pois kun muut tuntuivat ajavan niin lujaa. Pysähdyin levähdysalueelle ja koetin rauhoitella itseäni. Join energiajuomaa ja minusta tuntui ihan kuin siitä olisi tullut känniin. Aloin jopa pelätä että siinä oli alkoholia. Koetin rauhoittaa itseäni ja pitää silmiä kiinni, siitäkään ei tullut mitään kun päässä tuntui olevan kierroksia niin että höyry korvista nousee.
No, siitä lähdin sitten ajelemaan ja onneksi motari loppuikin ja se rauhoitti minua huomattavasti(outo juttu sinällään kun en pelännyt vastaantulevaa liikennettä, vaan pelkäsin motarilla etten pysy omalla kaistalla!!??)
Loppumatkakin oli tuskaa, mutta paljon helpompi kuin alkumatka. Hirveetä oli.
Eli ryyppäsin noihin aikoihin melkolailla, lähes päivittäin.
Olin serkkuni luona 500km päässä ja yö ryypättiin taas aamuun asti, itse en vetänyt kuitenkaan mitään perseitä silloin. Nukkumaan ruvettiin kuuden maissa ja ylös nousin jo kymmeneltä, väsytti mutta ei nukuttanut. Sitten iski päälle hirveä paniikki, että minun täytyy päästä kotiin. Tuli vaan semmonen hirveä tunne että kotiin on päästävä hinnalla millä tahansa. Ahdisti ja pelotti etten saa nukuttua jos en pääse kotiin. Puhalsin kahdentoista aikaan päivällä nollat alkometriin, kun serkku puhalsi samaan aikaan vielä 1.5 promillea... No eikun autonrattiin ja matkaan, vaikka väsytti aivan hitosti. Mutta poispääsystä tuli niin pakottava tarve että lähdettävä oli.
Heti kun pääsin moottoritielle, aloin pelätä että auto ei pysy omalla kaistallaan ja ajelinkin kahdeksaakymppiä kun muut painoi 120 ohi. Puristin rattia ja pelkäsin etten pääse koskaan perille. Ajattelin epätoivoisena matkaa, jota oli 500km! Lisäksi pelkäsin että jospa kuitenkin veressä on alkoholia ja joudun puhallusratsiaan... En itsekkään tiennyt mikä minulla oli ja hoin itselleni ääneen että "kaikki hyvin, kaikki hyvin, ei mitään hätää, aja rauhassa, voit pysähtyä jos on tarvis".
Koetin vakuutella itselleni että selviän matkasta, mutta hirvittävää pelkoa ja ahdistusta se ei poistanut. Toivoin vain että pääsisin edes äkkiä motarilta pois kun muut tuntuivat ajavan niin lujaa. Pysähdyin levähdysalueelle ja koetin rauhoitella itseäni. Join energiajuomaa ja minusta tuntui ihan kuin siitä olisi tullut känniin. Aloin jopa pelätä että siinä oli alkoholia. Koetin rauhoittaa itseäni ja pitää silmiä kiinni, siitäkään ei tullut mitään kun päässä tuntui olevan kierroksia niin että höyry korvista nousee.
No, siitä lähdin sitten ajelemaan ja onneksi motari loppuikin ja se rauhoitti minua huomattavasti(outo juttu sinällään kun en pelännyt vastaantulevaa liikennettä, vaan pelkäsin motarilla etten pysy omalla kaistalla!!??)
Loppumatkakin oli tuskaa, mutta paljon helpompi kuin alkumatka. Hirveetä oli.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei tota vielä juoppohulluudeksi(delirium tremens)voi sanoa. Eikä edes paniikkihäiriöksi, koska kummassakin tapauksessa oireilu on niin rankkaa, ettei autoilusta tulisi yhtikäs mitään. Sulla on ollu vaan tavallista krapula skitsoilua voimakkaampi pelkotila. Onneksi selvisit kotimatkastasi ehjinnahoin.
Juoppohulluuden kertaalleen kokeneena sanoisin, että silloin ihminen ei taatusti kykene ajamaan autolla, olipa samalla kouristuksia tai ei.
varmaan sinulle, alkoholin käytöstä. Usein päivän aikana auttaa tavallisten asioiden tekeminen tavalliseen aikaan.
Kännäämisten jälkeen voi iskeä paniikinomaisia tunnelmia, jotka voivat olla määrittelemättömiäkin, mutta tuntuu vaan, että kohta jotain hirveätä tapahtuu ja ahdistaa niin riivatusti. Jokin tunnistamaton kalvava pelko.
Se jollain tavalla herätti, kun kerran selvin päin kännäjäisten jälkeen kioskireissulla iski niin armoton pelko, että piti lähimetsässä lymyillä piilossa, ettei kukaan tapa. Eikä ketään mailla eikä halmeilla, mutta meikä kuikuilee kuusen takaa.
Viinalla saa nuppinsa lahoamaan.
ne vain pahentavat paniikkia. Normaalia tuo on krapulassa, mutta jos jatkat rankkaa juomista saat nuo paniikki kohtaukset jatkossa myös selvinpäin, eikä tarvitse siis kuin jatkaa viikonloppujuomista.
sain voimakkaan paniikkikohtauksen keskellä yötä, juomisen olin jo lopettanut päivää-paria aikaisemmin. Mutta unta ei tietenkään tullut kolmeen yöhön ja sitten se homma eteni paniikin asteelle. Pikku hiljaa alkasi vasen käsi puutamaan sormista ylöspäin ja puristava tunne siirtyi sydämen kohdalle. Täysi paniikki, aloin hyperventiloimaan ja luulin tosissaan, että nyt pettää sydän ja henki lähtee. Pää polviin ja huohottamista, samalla kun kaikki maailman musiikit ja äänet soi korvissa. Silmiä ei uskaltanut panna enää edes kiinni, kun paniikki tuppasi alkamaan heti uudelleen. Siinä sitten valot päällä makasin ja kärsin, siis todella kärsin. Seuraavana päivänä soitto kaverille, joka tuli viemään lekurille, joka kirjoitti sitten pamit. Sain melko nopeasti itseni sitten palautettua maanpinnalle, muuten olisin varmaan päätynyt lataamoon.
Noi kierrokset päässä kuuluu myös taudin kuvaan, kun yrität rauhottaa itsesi jollain meditaatiolla nukkumisasteelle niin joku siellä päänupissa heittää seuraavan vaihteen silmään.
Ei siis koskaan enää, toivon. Mulla loppui juominen tuohon ja toivottavasti ei enää alakkaan uudelleen. Olin niin onnellinen, että selvisin hommasta tervejärkisenä enkä päätynyt jonnekin sairaalaan letkuun tai pahimmillaan katkokävelypotilaaksi tai mullan alle.
Ottakaa myös huomioon, että tähän episodiin johtava juomiseni ei ollut missään nimessä erityisen rankkaa (ei siis pörrätty baareissa yötämyöden). Keskikeppanalla kalsarikännäystä päiväsaikaan alun reippaampaa juhlimista lukuun ottamatta.
Ei sillä juopotteluputken kestolla ole aina ratkaiseva merkitys jälkitilojen voimakkuuteen. Aika suuri merkitys on myös sillä, minkälaisella fiiliksellä aloittaa dokaamisen, onko stressaantunut ja miten oma elämänhallinta pysyy juomisen aikana kunnossa, kaikki vaikuttaa kaikeen ja on niin yksilöllistä. Joskus pitkistäkin kosteista kausista selviää suht vähin vaurioin. Tälläiset psyykettä rassaavat jutut on pahimpia, koka ne ei ole niin helposti hallittavissa ja monesti menevät niin pahasti yli oman käsityskyvyn, ettei ihme jos tulee ns. pelko persuuksiin ja pitää sellaisen kokemuksen jälkeen pitkän paussin tai lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Itse siitä juomisen aiheuttamasta surkeuden kierteestä irti päässeenä, suosittelen kaikille ongelma käyttäjille täys raittiutta.
jUOPPOHULLUUS on päivän sana. Pakko kai tähän on jotain kirjoittaa, että saa oman "nimmarin"
Sinulla oli paniikkikohtaus luultavasti
kun minä join, niin näin kuinka vaimolleni alkoi kasvamaan sarvet päähän. olen nyttemmin päässyt alkoholin kirouksista pois kun en juo enää pisaraakaan.
Koti-ikävä ?