Kyllä tämä nelikymppisenä olo on kaameata.Yksin saa joka ikinen ilta olla ja muistella mukavia nuoruusmuistoja, jolloin oli vielä edes muutama ystävä.Nyt olen 8 vuotta ollut yksin ja yksinäinen.Joka viikonloppu katselen tietokoneelta vanhoja, oman aikani bändien videoita ja itkien totean, että elämä on ohi.Kukaan ei enää välitä näin vanhasta naisesta.Tänäänkin katselin ihmisiä ja totesin,että kaikki ovat parisuhteessa ja onnellisen näköisiä.Miksi minusta ei kukaan välitä,vaan aina saan kuulla ivanaurua iästäni ja kehotuksia lopettaa päiväni,koska kukaan ei halua olla noin vanhan(46v) ämmän kanssa.Kun saan tarpeeksi rohkeutta, teen työkaverit ja muut minua mollanneet onnellisiksi,ja lopetan päiväni.Kun vain keksisin helpon ja halvan tavan.Olen jo pistänyt säästöön rahaa, että palkkaisin lähitulevaisuudessa jonkun virolaisen rikollisen hoitamaan homman.Olen kuullut, että sellaista on tehty.En jaksa enää olla aina yksin ja halveksittu.Kun vain miehet ymmärtäisivät, että jos olen heidän mielestään ruma ja vanha,ei sitä tarvitse tulla sanomaan päin naamaa piruillen.He eivät ymmärrä,kuinka he kääntävät veistä haavassa.
Onnea kaikille rakkaan tai hyvän ystävän omistaville.Minä joudun kulkemaan aina hämärässä ja yksin katkerana.En enää usko ihmissuhteisiin ja haluaisin vain päästä ikuiseen lepoon ja rauhaan tästä ilkeästä maailmasta.Hyvää kesää kaikille onnellisille.
Onnea kaikille rakkaan tai hyvän ystävän omistaville.Minä joudun kulkemaan aina hämärässä ja yksin katkerana.En enää usko ihmissuhteisiin ja haluaisin vain päästä ikuiseen lepoon ja rauhaan tästä ilkeästä maailmasta.Hyvää kesää kaikille onnellisille.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen myös eronnut ja usein melko yksin. On ns ystäviä, mutta seuraksi niitä saa silloin kun niiden mies ei ole paikalla. Olen käynyt yksin matkoilla ja yksin leffassa yms. Ekan kerran se oli hieman omituista, mutta kaikkeen tottuu.
Kyllä se aurinko paistaa vielä meillekin.
muhun ihastuu aina ihan hirveet tyypit. Mä en ajattelis niin, jos olisin valaistunut.
Varmasti löytyy ihmisiä,jotka pitävät sinua ihanana ihmisenä..Elä nyt luovuta..
Täätäkin löytyy ihmisiä,joiden kanssa voi vaikka laitella meilejä..:)
Oletko etsinyt ystäviä/kavereita? Ei kukaan kotoa tule hakemaan! Elämä on välillä kyllä välillä puuduttavaa varmaan kaikilla. Onko sinulla harrastuksia? Jos ei niin hanki sellainen. Kokeilemalla löytyy, eli ei kannata heti iskeä hanskoja tiskiin, jos ei onnistu! Minulle voi meilata, jos haluat.
[email protected]
Kyllä nyt oli sellainen nimimerkki,että alkoi pelottaa.Oikein vanha vihtahousukin kirjoittelee tänne.Kaikki harrastukset on käyty läpi.Ei ystäviä.Minun harrastukseni tosin eivät ole joka naisen harrastuksia.Rakastan autoja ja moottoripyöriä,vanhaa hevimusaa,kalastusta,ym. Ompelupiireistä varmaan voisi saada ystäviä,mutta kun en harrasta sellaista lainkaan.Olen aina väärin ymmärretty joka paikassa.Olenkin jo luovuttanut kokonaan ystävien etsimisen.Erakoidun päivä päivältä yhä enemmän ja olen huomannut, että en taida enää halutakaan ystäviä,koska heihin ei voi luottaa.
Lainatakseni Tuntematonta Sotilasta: tulis kuula ja tappais..
Heh olen saanut tuon nimen jo ammoisina kouluaikoina... Tuota jotenkin tuntuu, että omassa asennoitumisessasi olisi myös korjaamisen varaa? Etsitkö täydellistä ystävää? Kaikissa meissä on omat hyvät ja huonot puolemme! Miksi sinä koet, että koko mailma on sinua vastaan? Oletko analysoinut missä tilanteessa ja miksi "ystävät" kääntävät sinulle selkänsä? En tarkoita, että vika olisi sinussa, mutta aina kannattaa miettiä mikä mahdollisesti itsessä muita ärsyttää, jos aina tulee takapakkia. Ei nuo sinun harrastukset kummallisia ole. Moni nainen harrastaa autoja, moottoripyöriä ja heviä. Jotenkin luulisi juuri noista porukoista löytyvän helpostikkin kavereita?
Minusta sinä olet nyt vain masentunut ja katsot elämää läpi mustien lasien! Minä olen huomannut, että jos on huonolla tuulella ja kaikki mättää silloin ihmiset karttavat seuraasi. Kun taas vaikka hymyilet läpi kyynelten niin saat paremmin seuraa. Todellinen ystävä pysyy kyllä rinnalla vaikka mikä tulisi, Mutta tuttavat voivat kavahtaa mörököllejä ;)
Minä todella toivon, että löydät ystävän ja pääset ylös sieltä murheen laaksosta!
Minä pidän itse ihmisistä ja haluaisin todella ystäviä, mutta ihmiset eivät pidä minusta.Jotkut sanovat minun olevan niin ruma,toiset taas pitävät minua liian köyhänä ja heille hyödyttömänä, että seura ei kelpaa.He kaipaavat vain oman kaltaista seuraa.Olen kokopäivätyössä ja omistan asunnon ja auton ym.En pidä mistään glamourista,mutta en pidä itseäni köyhänä.He tuhlaavat kaiken rahansa kalliisiin vaatteisiin ja kosmetiikkaan.
Olenkin todennut,että yksin on paras olla,eikä edes yritä etsiä ystäviä.Yksinoloa on kestänyt jo niin kauan,että en varmaan enää tulisikaan kenenkään kanssa toimeen.
Kun olen tavannut prätkäreissuillani ja muillakin reissuilla ulkomaiden ihmisiä,he ovat ihmetelleet,miksi minulla ei ole ystäviä.Heidän mielestään en ole ruma,ja he pitävät minua jopa iloisena ja puheliaana.Outo juttu.
No,jatkan vielä vähän aikaa vaellustani täällä ja katselen maailmanmenoa.On meitä yksinäisiä varmaan muitakin.Hyvä puoli yksin olossa on ainakin se,että ei tule riitaa kenenkään kanssa mistään.Itsensä kanssa on vaikea tapella.Pari ihmissuhdetta on takana,molemmissa mies eli kaksoiselämää,eli samaan aikaan seurusteli toisen naisen kanssa,kun oli kanssani aviossa ja toinen kihloissa.Että semmosta...
Kannattaa jättää omaan arvoonsa ja kauneuteensa ja rikkauteensa ;) Minä en ole vielä rumaa ihmistä tavannutkaan. Kauneus on katsojan silmässä ja nykyään kun saadaan meikillä ym kepulikonsteilla ihminen vaikka minkä näköiseksi. Joten se ihmisten kauneus on hyvinkin illalla lavuaariin katoavaista... Ja rikkaat ihmiset...Otetaan nyt vaikka tämä mikael...Oliko hän kaiken sen rahan keskellä tyytyväinen ja onnellinen? Ja muutenkin tässä viime viikkoina olen miettinyt, että olen mielummin köyhä, kun rikas...
Ovatko kaikki suomalaiset vastaan tulleet sitä mieltä, että olet ruma ja köyhä ja että sinun kanssa ei kannata sen takia olla missään tekemisissä? Vaikea uskoa?
Ei minustakaan kaikki pidä. Ystävät ovat harvassa. Minä tulen kyllä toimeen erillaisten ihmisten kanssa. Ihan sama onko tämä köyhä "ruma", vammainen...Mutta ihmiset, jotka yrittävät käyttää hyväkseen ja luulevat, että vain he ovat mailman napoja ja kauniita ja rohkeita saavat minulta kyllä pakit.
Olen muutenkin tyyppiä metsä vastaaniikuin sinne huudetan!
Miten muuten motoristi piireissä sinuun suhtaudutaan? Luulisi, että sieltä löytyy niitä" rumia" ja "köyhiä" joille ulkoinen glamour ei merkitse mitään?
Jatka vain ystävien etsintää. Kannattaa kulkea silmät ja korvat auki. Posetiivisella mielellä. Kyllä meitä Joidenkin mielestä rumia ja köyhiä on muitakin kun sinä ;)
Motoristipiireissä olen jätkä muiden joukossa.Niin se on aina muuallakin.Kukaan ei huomaa naisellisuuttani,eikä sitä,että usein kaipaisin minäkin edes joskus jotain muutakin.Ei,kyllä se niin on,että antaa olla.Joskus olen nimittäin erehtynyt flirttailemaan, tai ainakin edes yrittämään sinne päin,ja mies lähti heti pakoon.Eikä noita vapaita ikäisiäni miehiäkään enää ole.Kaikki ovat varattuja tai nykyään vain omasta sukupuolestaan kiinnostuneita.Sellaista on tämä maailman meininki.
Aläpäs nyt sisko hyvä murehdi. Olen samanikäinen ja yksinhuoltaja. Elämä pyöri ennen vain lasten ja työn ympärillä, tuntui usein tylsältä. Kunnes sitten etelän matkalla tutustuin ihanaan nuoreen mieheen. Pidämme yhteyttä ja käyn tapaamassa häntä joitain kertoja vuodessa. Tein selväksi mikä on pelin henki, ei paskapuheita, ei rahan kerjuuta, ei mustasukkaisuutta, ei puheita avioliitosta jne. Toimii ainakin minun kohdallani. Kun palaan kotiin olen energinen ja iloinen, jaksan taas pyörittää arkea. Niin että jos ostaisit matkan niillä säästöilläsi.
Kehotan panostamaan myös ulkonäköön ja naisellisuuteen eikä olemaan vain "yksi jätkistä". En tarkoita kauneusleikkauksia, vaan hiustyyliä, joka sopii sinulle, hieman meikkiä, naisellisempia vaatteita. Tämä koskee liikkumistakin. Älä istu hajareisin ja harpo eteenpäin pitkin askelin. Pudota painoa, jos on tarvis. Löydä viehättävä nainen itsestäsi. Jos jaksat ryhtyä tähän projektiin, saatat innostuakin asiasta! Nainen voi olla kaunis 6-kymppisenä tai jopa 8-kymppisenä. Tämä ajattelutapa on harvinainen Suomessa, mutta onko sitten parempi häivyttää naisellisuus nuoruuden jälkeen kuten täällä usein käy?
esimerkiksi hameita ei voi käyttää talvella, koska olen nailonille allerginen, silmämeikkiä ei voi käyttää, koska on silmäoireita. Mutta terveelliset elämäntavat ovat välttämättömät. Jos vähänkään lipsuu niin tulee valtavat määrät oireita. Olen joko tai tyyppi. Alkoholia ja sokerikaan ei sovi.
korkokenkiä ei voi käyttää kuin erikoistilaisuudessa. Jalat eivät siedä muuta kuin parhaan ja jalalle sopivan lestin. Varpaat ja jalan luut eivät kestä sitä rääkkiä Toiseksi hermot ei kestä laahustaa epämukavissa kengissä. Se on liian typerää.
seksikäs pukeutuminen vetää pinnallisia miehiä. Olen todella allerginen.