Vesimyyrän torjunta

Olen vihdoinkin löytänyt tepsivän konstin vesimyyräongelmaan: Osta K-Raudasta SuperCat-rotanloukku. Etsi myyrän tunneli, se on helppo löytää kohdasta, jossa kantapää uppoaa peltoon. Kaiva tunneli auki ja viritä loukku viereen. Syötiksi pätkä porkkanaa, joka sidotaan rautalangalla tai narulla kiinni, ettei myyrä pysty sitä sieppaamaan laukaisematta loukkua. Loukku kannattaa kiinnittää maahan taivuttamalla pari 20 senttistä rautalanganpätkää U-muotoiseksi ja työntämällä ne maan sisään loukun kiinnittimen ympäri. Hätätilanteessa saman asian ajanee naru, joka on toisesta päästä sidottu kiveen tai maan sisään upotettuun puunpalaan. Vielä kun peität loukun muovikuvulla (esim. jäätelölaatikko, kanankakka- tai lannoitepurkki pestynä), johon on tehty halkaisijaltaan 10 cm aukko, niin linnut ja kotieläimet eivät eksy loukkuun. Hyvä konsti on heittää koko viritelmän päälle musta muovi, jätesäkki tai mansikkamuovia. Pimeässä myyrä tuntee olonsa turvalliseksi ja käy paremmin loukkuun. Rottien torjuntaan käy sama loukku, mutta syötiksi juustoa.
Tämä loukku toimii hyvin, sain sillä kaksi vesimyyrää peräkkäisinä päivinä heti kun sen viritin. Siihen loppui mellastus minun puutarhassani. Vesimyyrä on ison rotan kokoinen jyrsijä (http://www.rentokil.fi/fi/tuholaisoppaat-koti/hiiret-rotat-ja-muut-jyrsijat/vesimyyran-sivu/index.html), joten pienellä rotan tai hiiren loukulla ei tee mitään. Ne vain vahingoittavat vesimyyrää tai vesimyyrä jää niihin kuonostaan tai jalastaan kiinni kitumaan. Voisiko joku tunnukset omaava laittaa tämän viestin myös puutarha.net –keskustelupalstalla. Viestiä saa muutenkin kopioida vapaasti.
Ja vielä varoitus, loukku on erittäin herkkä ja vahva, varokaa sormianne!
2426664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Meillä pitäsi olla rotanloukkuja ainakin sata, koska niitä myyrän tunneliaukkojakin on ainakin senverran.
Olen kyllä saanut monta vesimyyrää rotanloukuilla tänä kesänä, mutta aina viereen tulee uusi tunnelinpääaukko. Hullua hommaa joka ei lopu koskaan.

Äänestä
  • Pyydystämällä muutamia kymmeniä tai satoja vesimyyriä tontilta pitää niiden populaation terveenä ja elinvoimaisena. Paras olisi istuttaa niihin jokin myyrien oma ruttotauti, joka tappaisi kerralla kaikki erittäin tiheässä kannassa. Mutta mistä sellaisen taudin niille toisi? Itsekkin pyydystin viime vuonna toistasataa vesimyyrää mansikkapellostani ja tänä kesänä sama tahti jatkuu. Myyränmyrkyt (Klerat) eivät tehonneet millään tavalla.

    Äänestä

  • lopukkaan kirjoitti:

    Pyydystämällä muutamia kymmeniä tai satoja vesimyyriä tontilta pitää niiden populaation terveenä ja elinvoimaisena. Paras olisi istuttaa niihin jokin myyrien oma ruttotauti, joka tappaisi kerralla kaikki erittäin tiheässä kannassa. Mutta mistä sellaisen taudin niille toisi? Itsekkin pyydystin viime vuonna toistasataa vesimyyrää mansikkapellostani ja tänä kesänä sama tahti jatkuu. Myyränmyrkyt (Klerat) eivät tehonneet millään tavalla.

    Ai että oikein ruttotauti. Eihän tämä mikään satusaitti ole. Yhtä hyvin voisi pyytää Harry Potteria taikomaan myyrät pois. Mitäs jos pitäytyisit tosiasioissa tai sitten siirtyisit Fantasiasivustoille. Ihmiset kaipaavat oiketa neuvoja.

    Äänestä

Itselläni on puutarhassa kaikenlaisia myyriä ja myös ilmeisesti kontiaisia.
Kurpitsantaimet ovat melkein ilmassa eivätkä kasva, kun joku pöyhii koko ajan niiden juurilla. Luulen että se on kontiainen (maamyyrä, joka on rauhoitettu). Veljeni kertoi käyttävänsä jotain laitetta, jossa on patterit, ja jonka ääni karkottaa myyrät ja käärmeet. Mietin hankkia sellaisen, vaikka hieman epäröin asian järkevyyttä. En haluaisi karkottaa käärmeitä, jos sellaisia yleensä on kasvimaallani, sillä nehän karkottavat myyriä. Ajattelin tuota myyräloukkua, mutta sitten ajattelin, että myös kontiaiset kuolevat. Myyristä on myös hyötyä, ne muokkaavat maata ja tekevät salaojia. Eli pitäisikö sitten vaan olla kärsivällinen niiden kanssa.

Äänestä

muutettuamme Espooseen meillä oli vanha Warburgi (tytär ei kehdannut istua sen kyydissä), mutta sen paras ominaisuus oli paha haju. Liikenteessä ei ollut takana perkärpäsiä kyttäämässä ja vesimyyrä lähti heti lätkimään, kun ohjattiin sen pesäkäytävään pakokaauletku. Maalla on vaikeampaa, nyt Saukkolassa olen nähnyt rannassa vesimyyrän käytäviä. Ranta kuluisi kyllä sille, mutta kun se kaivaa rantakoivun juureen kolot ja siten saa puut kaatumaan veteen ja savimaahan on altis eroosiolle. Olemme tehneet hiekkarannan, emmekä halua sitä heti pilalle. Vanha vesirottahan on aika kyrmyn näköinen. Siellä on myös supikoira, joka ehkä pitää rotat loitolla. Se supikoira on kyllä peloton linnunpesän ryöväri. Se oli kiivennyt terassimme penkille ja tavoitellut ulko-oven yläpuolella olevaa linniunpesää ja jättänyt raapimajäljet seinään.

Äänestä

Hei vaan, mutta muistanette että vesimyyrä eli kontisainen opn rauhoitettu eläin, jota ei saa tappaa, se on laitonta touhua.
Teveisin vattensnork

Äänestä
  • Sori nyt vaan , mutta kontiainen on maamyyrä, eikä suinkaan vesimyyrä.

    Kontiainen eli vanhalta nimeltään maamyyrä, Talpa europaea

    Äänestä

  • Kontiainen eli maamyyrä ei ole vahinkoeläin, se ei edes ole myyrä, se ei syö kasveja, se on lihansyöjä, syö muun muassa lieroja.

    Äänestä

  • Kontiainen eli maamyyrä ei ole vahinkoeläin, se ei edes ole myyrä, se ei syö kasveja, se on lihansyöjä, syö muun muassa lieroja.

    Äänestä

  • Hei.Älä hyvänen aika sekoita vesimyyrää ja kotimaista keskenään.Ja vielä jakamasa viisautta.

    Äänestä

moromoro

Äänestä

vesimyyrä on paholainen

Äänestä
  • jpienet jyrsijät, jänikset ja peurat ovat kuin sielun vihollinen. Kammppailu niitä vastaan ei pääty koskaan. Itsekin voi yrittää tehdä karkoiteseoksia. Tuhkasta, mäntytisleestä, tervasta ja verijauheesta olen tehnyt omaa karkoiteainettani. Olen liuottanut siinä luonnonmateriaalista lvalmistettuja naruja. Olen laittanut niitä suoraan maata vasten. Olen laittanut niitä myös ilmaan seipäitten varaan. Valmiste on suht. luonnonmukainen, mutta silti varon viemästä sitä aivan kasvin juurelle.

    Äänestä

Sain vesimyyrä "poistetua" kolmisenkymmentä vuotta sitten, onnistuin saamaa
karpiidia, rautakangella myyrätunneli alueelle syvä reikä, ja pieni pala karpiidia
sinne, maakosteus aihettaa reaktion jossa syntyy asetyleeniä, siitä eivät pitäneet

Ennen sähköjä katseltiin karpiidilampun valossa, siinä sen vesiruuvin säätö oli aika tarkaa, nyt en ole lyötänyt enään karpiidia ja myyriä on noin miljoona

Äänestä

bf3 rulaa

Äänestä

nörtti kakarat huutelee

Äänestä
  • gay

    Äänestä

Mitäs tollaasta maailmahan hintaasta ny tarttee ostaa?
Onhan nuota ny pareetaki ja melkein ilman viel.

Viime syyspuolel tilasin taimien kans samas paketiis myyränloukut Savonlinnalaisesta taimistosta. Nämä pyytävät myyrän päiväs ja kestävät ikuisuuren.

Ny o meirän pihaas myyrte juhlaat juhlittu!

Äänestä

ei ole ollut myyriä senjälkeen kun aloin pitää rotanmyrkkyä katettuna jatkuvasti... viimekesänä oli lukematon määrä tunneleita puutarhassa ja 6 loukkua, joka loukku piti 3 kertaa päivässä tyhjentää muttei näyttänyt populaatio harvenevan.. sitten laitoin rotanmyrkkyä kokeeksi sellaiseen syöttilootaan jonne ei pääse linnut eikä siilit eikä muutkaan käsiksi, vain nuo jyrsijät... ja loppukesästä loppui käytävien tulo eikä ole sen jälkeen näkynyt yhtään käytävää.... muutama vierailu on siellä kattauksella tapahtunut, mutteivät ole asumaan jääneet tontille... jostain syystä.

Äänestä
  • Vitun idiootit. Ette tajua että myyrät jne ovat tärkeitä ekosysteemissä. Ne ovat mm. pöllöjen ja haukkojen sekä piennisäkäspetojen saaliseläimiä. Kun myrkytätte ne, häviää ravinto myös em. lajeilta. Ihminen tekee aina tuhoa.

    Äänestä

En saanut myyriä millään loppumaan niitä ilmestyi aina lisää koloihin.

Sitten päästin kosankaasua koloon hetken aikaa ja lopuksi liekki perään niin oli mahtava pamaus ja myyrät katos välittömästi. En ole kysellyt onko luvallista mutta ainakin tehokasta.

Äänestä
  • Kokeilin kaikenlaisia pyydyksiä ja parhaaksi on osoittautunut 10 litran ämpäri ja pohjalle esim. juustonpala.

    Äänestä

Helvetin paskiaiset, tappajat. Myyrillä on oikeus elää siinä missä pahimmalla pedolla ja tuholaisella eli ihmisellä. Tai oikeammin suurempi oikeus elää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eeva R. kirjoitti:

Olen vihdoinkin löytänyt tepsivän konstin vesimyyräongelmaan: Osta K-Raudasta SuperCat-rotanloukku. Etsi myyrän tunneli, se on helppo löytää kohdasta, jossa kantapää uppoaa peltoon. Kaiva tunneli auki ja viritä loukku viereen. Syötiksi pätkä porkkanaa, joka sidotaan rautalangalla tai narulla kiinni, ettei myyrä pysty sitä sieppaamaan laukaisematta loukkua. Loukku kannattaa kiinnittää maahan taivuttamalla pari 20 senttistä rautalanganpätkää U-muotoiseksi ja työntämällä ne maan sisään loukun kiinnittimen ympäri. Hätätilanteessa saman asian ajanee naru, joka on toisesta päästä sidottu kiveen tai maan sisään upotettuun puunpalaan. Vielä kun peität loukun muovikuvulla (esim. jäätelölaatikko, kanankakka- tai lannoitepurkki pestynä), johon on tehty halkaisijaltaan 10 cm aukko, niin linnut ja kotieläimet eivät eksy loukkuun. Hyvä konsti on heittää koko viritelmän päälle musta muovi, jätesäkki tai mansikkamuovia. Pimeässä myyrä tuntee olonsa turvalliseksi ja käy paremmin loukkuun. Rottien torjuntaan käy sama loukku, mutta syötiksi juustoa.
Tämä loukku toimii hyvin, sain sillä kaksi vesimyyrää peräkkäisinä päivinä heti kun sen viritin. Siihen loppui mellastus minun puutarhassani. Vesimyyrä on ison rotan kokoinen jyrsijä (http://www.rentokil.fi/fi/tuholaisoppaat-koti/hiiret-rotat-ja-muut-jyrsijat/vesimyyran-sivu/index.html), joten pienellä rotan tai hiiren loukulla ei tee mitään. Ne vain vahingoittavat vesimyyrää tai vesimyyrä jää niihin kuonostaan tai jalastaan kiinni kitumaan. Voisiko joku tunnukset omaava laittaa tämän viestin myös puutarha.net –keskustelupalstalla. Viestiä saa muutenkin kopioida vapaasti.
Ja vielä varoitus, loukku on erittäin herkkä ja vahva, varokaa sormianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu