miten suuri vaikutus sillä on omiin tunteisiin, että kokeeko toisella olevan tunteita tai kiinnostusta. Nyt kun on alkanut tuntua, ettei toisella ole mitään mua kohtaan omatkin tunteet ja ajatukset häntä kohtaan on hiljenneet.
Tästä johdannaisena ajattelin vaan sanoa, että kannattaa jotenkin ilmaista toiselle kiinnostuksestaan. Sillä voi olla taianomainen vaikutus hänenkin tunteisiin, jos niitä tunteita jossain siellä kuitenkin on.
Ja kun joku siitä sanoo kuitenkin, niin olen kyllä ottanut yhteyttä omiin kiinnostuksen kohteisiini. Vastakaikua ei tuntunut olevan ja nyt omatkin tunteet on vaimentuneet. Hyvä niin. Ehkäpä sitä löytää jossain vaiheessa jonkun uuden ihastuksen.
Tästä johdannaisena ajattelin vaan sanoa, että kannattaa jotenkin ilmaista toiselle kiinnostuksestaan. Sillä voi olla taianomainen vaikutus hänenkin tunteisiin, jos niitä tunteita jossain siellä kuitenkin on.
Ja kun joku siitä sanoo kuitenkin, niin olen kyllä ottanut yhteyttä omiin kiinnostuksen kohteisiini. Vastakaikua ei tuntunut olevan ja nyt omatkin tunteet on vaimentuneet. Hyvä niin. Ehkäpä sitä löytää jossain vaiheessa jonkun uuden ihastuksen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaikenin, kuin muuri..turha enää odotella yhteyksiä..
En ole mikään leikkikalu.
ihmeen takia vaikenit?
leikkikalu, mutta olisin nimenomaan tarvinut jotain vastakaikua sinulta, että saisin tarvittavan rohkeuden jatkoa varten. Tiedän, että tunteita on sinunkin, tai sanotaan nyt hänen puoleltaan ja että hän on tännekkin kirjoitellut, mutta miksei voi antaa minkäänlaista vihjettä oikeassa elämässä niistä tunteista.
naisen nimi? Huomionosoituksia olen kyllä joitain jättänyt ja erikoisia sellaisia. Onnistuu tapaaminen työajan ulkopuolella loistavasti. En ole enää ainoastaan utelias ja kiinnostunut sinusta. Pakko ylittää jo jokin raja ja pian.
aalla.
alkava
en voi kertoa tunteistani ja nyt on liian myöhäistä olisi tarvinnut vain jotain pientä rohkaisua koska eräät vanhat sanomat muistan hyvin selvästi
vanhat sanomat on? Ja etkö muka saanut mitään rohkaisua? Minä ainakin kerroin hänelle tunteistani.
vaan tyhjiön täytettä jotain mikä pleierille sopii..
mutta ei mitään väliä pistin välit poikki siks myähäistä
Joten en ole se keneltä odotat rohkaisua
kuin kaverillista kiinnostusta vaikka muuta haluaisinkin sillä ihastukseni on varattu.en aio sotkea hänen elämäänsä.
niin kirkossa kuulutettu se varaus?
ainakin itse on "kuuluttanut" menevänsä naimisiin.
juup.. Vaikka edelleen on ainoa nainen jota olen suudellut. Yllättyisi ehkä jos tietäisi. Tai sitten ei.
En osaa vastata ketjun aloittajan kysymyksiin, mutta tässä aihetta liippaavia nuoren miehen tuoreita kokemuksia.
Itselleni kävi hiljattain sillä tavalla, että rohkenin keväällä ilmaista oman ihastukseni ystävälleni, joka ei edes ollut ajatellut minua sillä tasolla. Omat tunteeni eivät tietenkään kadonneet heti, mutta aloin hiljalleen pystyä ajattelemaan häntä jälleen ystävänäni. Alkuun se oli toki tunteiden ja järjen taistelua sisimmässäni, mutta halusin todella pitää tuon naisen elämässäni edes ystävänä.
Vajaa kuukausi sitten ystäväni kertoi keväisen paljastukseni herättäneen hänet ajattelemaan eri tavalla minusta. Olin pyörinyt hänen mielessään ilmeisesti paljonkin useamman viikon ennen kesäkuista paljastustaan. Olimme toki viettäneet yhdessä aikaa niin kaveriporukalla kuin keskenäämmekin. Tämän asian ilmeneminen sekoitti tietysti pasmojani aika lailla. Ne tunteet, joita olin yrittänyt sammuttaa, olivatkin taas sallittuja.
Sovimme viettävämme yhdessä aikaa kesälomillamme ja tutkailevamme tunteitamme pitäen kuitenkin mielessä, että kumpikaan ei halua pilata ystävyyttä, mikäli suhteemme ei syvenekään. Vietimme pari ihanaa viikkoa nauttien auringosta, uimisesta ja siitä, että sai pitää toista kädestä, halata ja olla lähellä. Omat ihastuksen tunteet tuntuivat heräävän jälleen. Myös nainen nautti selvästi läheisyydestä ja seurasta, mutta ilmaisi kuitenkin kovin usein epäröintinsä homman onnistumiseen.
Viime viikonloppuna sitten keskustelimme aiheesta pitkään ja päädyimme siihen, että lienee parempi ottaa pari askelta taaksepäin ja rakentaa jatkossa suhdettamme ystävyyden pohjalle.
Lienee turha sanoa, että ainakaan itselleni tilanne ei ole kivuton. En edelleenkään halua menettää tärkeää ihmistä elämästäni ja olen valmis kantamaan kivun, jos sen voittaminen on ystävyytemme hinta. En ole katkera ja syytä kumpaakaan tilanteesta. Olen iloinen, että yritimme ja katsoimme, syntyykö mitään. Näin nyt vain kävi.
Toivottavasti tämä toimii kuitenkin rohkaisuna, eikä pelotteena. Itse tekisin kaiken samoin, jos olisi mahdollista palata ajassa taaksepäin.