Mitä tässä enää voisi tehdä, olen käynyt juttelemassa erilaisilla auttajilla (psykologit, terapeutit, psykiatrit, lääkärit, ystävät ja kaikki), eikä mistään apua ole. Olen vaihtanut lääkkeestä toiseen, nyt en enää ota mitään. Psykoosi on ohitse, kaipa kohta tulee takaisin. Kaukosuhde poikaystävään, joka ei halua pitää yhteyttä puhelimella tai tietokoneella - vain jos näemme "oikeassa elämässä", rahatilanne niin paska ettei kumpikaan pääse matkustamaan toisen luo.
Kaikki avautuvat, kertovat ongelmansa ja minä kuuntelen. Minä avaudun, muut kertovat vastapainoksi lisää ongelmiaan. Muutamat "ammattiauttajat" syyttivät laiskaksi ja saamattomaksi, syntiseksikin (tämän sanoi uskonnollinen terapeutti). Äiti kovasti kertoo mikä häpeäpilkku olenkaan suvussa, oikea musta lammas valkeiden joukossa. Sisarukset viettävät aikaansa keskenään, minä jään kutsuilta paitsi ja kun seuraan yritän tulla, käännetään selkä toisensa jälkeen. Jälleen yksin.
Kaikille olisi annettava, mutta mitään ei saisi ottaa. Minusta ei enää ole antajaksi - ei ole enää annettavaa! Mehut on imetty viimeistä pisaraa myöten, kuolla olen halunnut seitsemän vuotta, ne vuodet olen yksinkertaisesti kahlannut läpi valmistautuen omaan kuolemaani. Nyt tuntuu, että sen aika alkaa olla.
Jos vaikka hyppäisi junan alle. Tai ampuisi itsensä. Voisin täyttää suoneni myös ilmalla ja odottaa että sydän lyö tyhjää. Helpottavaa olisi, jos sydänkin saisi jo työnsä lopettaaa, hengityskin pakonomaista, harmi että ei ole tahdonalainen toiminto.
Tiedän, monella muullakin on raskasta, mutta ei ihmisen kokemat asiat ole toisiinsa verrattavissa. Minulle tämä on liian raskasta.
Kaikki on mennyttä.
Kaikki avautuvat, kertovat ongelmansa ja minä kuuntelen. Minä avaudun, muut kertovat vastapainoksi lisää ongelmiaan. Muutamat "ammattiauttajat" syyttivät laiskaksi ja saamattomaksi, syntiseksikin (tämän sanoi uskonnollinen terapeutti). Äiti kovasti kertoo mikä häpeäpilkku olenkaan suvussa, oikea musta lammas valkeiden joukossa. Sisarukset viettävät aikaansa keskenään, minä jään kutsuilta paitsi ja kun seuraan yritän tulla, käännetään selkä toisensa jälkeen. Jälleen yksin.
Kaikille olisi annettava, mutta mitään ei saisi ottaa. Minusta ei enää ole antajaksi - ei ole enää annettavaa! Mehut on imetty viimeistä pisaraa myöten, kuolla olen halunnut seitsemän vuotta, ne vuodet olen yksinkertaisesti kahlannut läpi valmistautuen omaan kuolemaani. Nyt tuntuu, että sen aika alkaa olla.
Jos vaikka hyppäisi junan alle. Tai ampuisi itsensä. Voisin täyttää suoneni myös ilmalla ja odottaa että sydän lyö tyhjää. Helpottavaa olisi, jos sydänkin saisi jo työnsä lopettaaa, hengityskin pakonomaista, harmi että ei ole tahdonalainen toiminto.
Tiedän, monella muullakin on raskasta, mutta ei ihmisen kokemat asiat ole toisiinsa verrattavissa. Minulle tämä on liian raskasta.
Kaikki on mennyttä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tilannekin on suunnilleen samanlainen, puhuminen ei ole auttanut. Silloin kun jää ihan yksin, ei voi muuta kun turvautua Jumalaan. Kukaan muu ei ehkä nimittäin voi auttaa. Vaikka mikä ois kannattaa vaan elää. Elän minäkin, vaikka minulla ei ole mitään toivoa paremmasta.
.. olen menettänyt uskoni myös Häneen. Uskonnollisia vuosia on ollut takana koko pienen ikäni, mutta kertaakaan siitä ei apua ole ollut. En usko, että tulee olemaankaan. Jos Jumala jossain tuolla on - en kiellä Hänen olemassa oloa - on hänkin tainnut jättää minut yksikseni pärjäilemään.
Mutta niinhän se vähän aina on, yksin pitäisi pärjätä - mutta kun ei pärjää. En jaksa odottaa parempaa huomista, sitä ei tule.
Tänne ainakin voi avautua.
Kerroit, kuinka "ammattiauttajat" ovat sanoneet sinua saamattomaksi, laiskaksi... Uskomatonta. Eivät näemmä ymmärrä mitään ihmismielen toiminnasta. En ole itse mikään ammattilainen, olen vain ihminen, jonka mielestä asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Oli myös ikävä lukea siitä, miten äitisi kohtelee sinua, kutsuu suvun mustaksi lampaaksi, häpeäpilkuksi. Mielestäni epäkypsää ja ajattelematonta sanoa noin, jos tosissaan tarkoitettu...
Miksi sisaruksesi kääntävät sinulle selän? Mikä muka sinussa tekisi sinusta suvun mustan lampaan?
Olisiko sinun mahdollista ottaa hieman etäisyyttä ihmisiin, joille vain annat, mutta joilta et saa mitään takaisin, keskittyä hetkeksi huolehtimaan enemmän itsestäsi? Olisiko sinun mahdollista käydä jollain asiallisella, työnsä osaavalla psykologilla/psykoterapeutilla juttelemassa?
Oletko kertonut kaikille niille, jotka avautuvat sinulle, että voisiko nyt olla sinun vuorosi tulla kunnolla kuulluksi...?
oot ollu lesta?
Sisarukset ovat vanhempia, heidän mielestään olen liian nuori ja ymmärtämätön heidän seuraan ja kun sinne vihdoin ja viimein itseni onnistun eksyttämään, alkaa alituinen naljailu minun elämästä ja kokemattomuudestani, vain sen takia että olen heitä nuorempi.
Heihin olen etäisyyttä ottanutkin, nyt olen tyystin yksin - vain "pakolliset" sukulaissuhteet ovat säilyneet, mutta en sukulaistenkaan kanssa kommunikoi läheskään niin paljoa, mitä olen kuullut muiden yhteyttä pitävän perheisiinsä jne.
Olen vaihtanut psykologilta toiselle, en tiedä mikä näissä "ammattiauttajissa" on aina ollut vikana, mutta jos he eivät suoraan ole sanoneet minua laiskaksi ja saamattomaksi, tekevät he sen eleillään. Parhaat ammattiauttajat vaihtavat työpaikkaa lähes aina ja hoitosuhde päättyy siihen. Sitten kaikki on taas aloitettava alusta. Minulla itselläni ei ole juurikaan varaa maksaa yksityisellä käynneistä, vaikka kovasti sille puolelle haluaisinkin.
Mikä minusta mustan lampaan tekee.. Se etten ole samalla tasolla sisarusteni kanssa. En ole vielä niin pitkällä työelämässä, en lue yhtä paljon kuin he (lukihäiriö yksi syy tähän), koulutusta ei vielä ole ja se on heikompi kuin vanhimmalla siskollani... pikku asiat minusta huonomman tekee, niistä on muodostunut suuria asioita minulle.
Olen sanonut ja puhunut heille, että olisi kiva joskus tulla kuulluksi ilman, että vastapainoksi joutuu jälleen itse kuuntelemaan ilman, että minua huomioidaan sen enempää. Monilta sattuu vain unohtumaan se hyvin nopeasti...
en ole, enkä ole ollut.
Välitätkö itse siitä, ettei sinulla ole yhtä paljon työkokemusta kuin sisaruksillasi? Koetko itse saavasi tehdä jotain, missä olet hyvä ja mistä olet kiinnostunut?