Eli siis ihan lyhyesti, minulla on kohta synnytys edessä, ainakin toden näköisesti ja nyt on sitten alkanut pelottaa ihan hirveesti, ensinnäkin se kipu ja jos paikat repee jne jne...
Ennen en pelännyt melkein ollenkaan, tottakai jännitti mutta halusi vaan että vauva syntyisi, mutta nyt tuntuu siltä että tekisi mieli pitää vauva mahassa vielä ja alkaa heikottaa pelkkä ajatuskin synnyttämisestä...
Onko tämä nyt ihan normaalia ja onko muilla samanlaisia kokemuksia??
Ennen en pelännyt melkein ollenkaan, tottakai jännitti mutta halusi vaan että vauva syntyisi, mutta nyt tuntuu siltä että tekisi mieli pitää vauva mahassa vielä ja alkaa heikottaa pelkkä ajatuskin synnyttämisestä...
Onko tämä nyt ihan normaalia ja onko muilla samanlaisia kokemuksia??
Vastaukset 28
Vanhimmat
No mieti niitä kipulääkkeitä ja puudutuksia! Kyllähän nykyään saa synnyttää niin vähillä kivuilla ettei tosikaan... turhaan pelkäät!
kauhujuttuja esim. tältä sivustolta?
Pelkosi on aivan turhaa. Ensinnäkään et voi enää perääntyä, vaan joudut synnyttämään lapsesi tavalla tai toisella. Toiseksi synnytys on maailman luonnollisin asia, ja sinäkin selviydyt siitä hyvin.
Onnellista odotusta!
Vedä syvää henkeä ja rauhoitu. Lapsi syntyy tavalla tai toisella. Ei voi luvata kivutonta synnytystä, mutta nykyään on helpottavia keinojakin siihen. Ja sinä selviät siitä ihan varmasti!!
Me naiset ollaan rautaa!!
kyllä joka vauva ulos tulee, yleensä sitä samaa kautta mitä on sinne mennytkin. Ja mitä rauhallisempana pystyts synnytyksessä olemaan, sitä paremmin se todennäköisesti menee. Ite ainaki olin ihan täpinöissäni siitä ku supistukset alkoi että nyt se syntyy jee! Ja aika rauhallisena siinä pysy kun tiesi että minuutti minuutilta se kipu oli lähempänä loppua ja että kohta on vauva sylissä. Ja ite ku pelkään kaikkia mahdollisia leikkauksia ni kielsin epparinki enkä revenny yhtään. Mieluummin mää parantelen sitä pikku repeämää ku isoa leikkaushaavaa. Ja sekin rentoutti (ja siten helpotti ja edisti synnytystä) kun kätilö myöntyi siihen että ok, tehdään se sitten vasta ihan viimesenä keinona. Tuloksena 7 min ponnistusvaihe ja 1 tikki. rentoutuminen auttaa oikeesti kummasti.
hyvin se menee! kerro sitten miten mennyt!
synnytystä, ja olisin halunnu että muksu pysyy mahassa. :D
Ei todellakaan voi sanoa, että synnytys olisi kivutonta, mutta sille ei siinä tapauksessa voi oikein mitään, kaikilla kun ei kivunlievitys toimi.
itse synnytin tyttöseni viime lauantaina, sattui tuhottomasti, mutta kipu kyllä on tähän mennessä aikalailla jo unohtunut, nautin vaan muksun kanssa olosta. :)
että alkaa jossain vaiheessa pelottamaan ja jännittämään, varsinkin ensimmäisen kanssa kun ei tiedä YHTÄÄN mitä odottaa..
sen voin sanoa, kuten muutkin, että kivutonta se ei ole..mutta kipulääkkeeitä on monia, kerrot vaan sairaalassa peloistasi ja että haluat "olla koko ajan kipulääkkeissä"..epiduraalia ei lisätä kuin kaksi kertaa kuulemani mukaan(itse synnytin ilokaasun turvin)joten sitä kannattaa varmaankin pantata (tosin minä kun panttasin niin loppupeleissä en saanut sitä ollenkaan kun ei anestesialääkäri kerennyt leikkauksesta tulemaan..) ja pyytää mahd jtn muuta, kyllä ne kätilöt varmaan tietää mikä sinun tilassasi on silloin parhain lääkitys :)
Oma synnytykseni oli yhtä tuskaa ja tuntui että mä en tästä selviä(ja silti olen uskaltautunut raskautua uudelleen), mutta niin vaan selvisin, ja niin on selvinnyt muutkin, etkä sinä tule oleman poikkeus..
paras asenne synnyttämään mennessä on vaan antaa kätilöiden tehdä työnsä, teet niinkuin ne sanoo niin hyvin menee :)
Minua ei ainakaan lohduta yhtään se, että kyllä siitä selviää. Totta kai selviää, kun kerran on pakko, mutta minkälaisilla traumoilla onkin sitten eri asia... Vaikka olisi miten hirveää, niin pakoon et siitä tilanteesta pääse. Minusta se on kammottavaa.
Moi!
Mä oon ihan samaa mieltä ettei pahemmin lohduta tuo "kyllä sinä selviät" toitotus. Tottakai me kaikki siitä selvitään mutta nimenomaan millasilla kivulla ja kärsimyksellä.. mä alan olee ite ihan rikki enkä jaksa enää näit tyyppei jotka tulee selittää "oli ihan kamalaa ja tuskaa, mutta kyllä sinä selviät kun minäkin".
Upeeta et on vuosi 2009 ja helvetin tuskissa joudutaan vielä synnyttää. Jos miehet synnyttäis nii olisi TAKUULLA toista, ei ne enää suostuis tähän hommaa tällee "kyllä siitä selviää". Jos miehet synnyttäis niin asiaan tulis muutos.. Ja oottakaa vaa kyllä se muutos tulee jossain vaiheessa ettei kipua TARVITSE kokea jollei halua, mutta tämä asia ei ole niin tärkeä MUKAMAS että siihen pitäis alkaa nyt panostaa ja miettii ratkasuja. Naisethan ne on jotka synnyttää..
Mä oon niin täynnä tätä ja sitä loputonta pelkoa johon ei auta mikään..
Heh, onneksi joku on samaa mieltä. Ja sitten kun vielä juuri lehdessäkin kätilö tyyliin suositteli synnyttämään ilman kivunlievitystä ja "kipu kasvattaa äitiyteen" ja ties mitä. Ei miehet kyllä suostuis tollaseen. Sektiolla tulis jokainen lapsi tasan tarkkaan. Ja kunnon nukutuksessa.
Minulla synnytyspelko on niin kovaa, että olen harkinnut jättää lasten hankkimisen kokonaan. Synnyttäminen vain on jotain kammottavaa, se huuto ja kaikki alapään leikkelyt ja repeämiset... Hattua nostan kaikille, jotka sen uskaltavat käydä läpi.
Joo näin se on. Nyt on vaan vaikea enää perääntyä kun on kyse muutamasta viikosta ja pitäisi syntyä. En kyllä tiennyt ennen raskautumistani että asiat todellakin ovat näin että voidaan vähä tikata ilman puudutusta ja voidaan sitä ja tätä tehdä ihan melkeen kidutus tyyliin. Olin ehkä hyvin tietämätön synnytyksestä ennenkun nyt raskauden aikana aloin ottaa asioista selvää. ei tullut mieleenkään että näin toimitaan. Suuri järkytys. Ihanaa jos joku saa jotain iloa tuosta kivusta, mutta minä en todellakaan saa vaikka kuinka ihana palkinto onkin tulossa. Toivon vaan että syntyy äkkiä nyt että pääsen tästä henkisestä pelosta eroon. Neuvolassa ei olla otettu vakavissa koska en ole sellainen ihminen joka siellä osaa niille tädeille alkaa itkemään, vaan pelko kasaantuu mun sisää. Olen kyllä jutellut sekä neuvolatätini kanssa asiasta, että neuvola lääkärin kanssa ja molemmat vaan sanoneet että mieti sitä vielä ja palataan ensi kerralla. Niitä ei kiinnosta pätkääkään ja ne selittää jostain epiduraalista (joka ei edes kaikilla auta, ei ehditä kaikille laittaa yms) Hyvä se on sellasta puhua kun voi ollakkin että perseelleen menee sekin. ja sitten varmaan sanottaisiin että "mutta kyllähän sinä siitä selvisit). Mulla on jo ollut kipeitä supistuksia, eikä lohduta se että "tuo ei ole vielä mitään verrattuna sitten H hetkeen".
Välillä kyllä mietin että mihin ihmeen liemeen olen taas itseni saanut.
Ei ollut tarkoitus omalta osaltani lisätä pelkoasi. Anteeksi, jos niin tein. Mutta ymmärrän ihan täysin sinua ja pelkoasi. Minäkin olen paljon lukenut synnytyksestä ja ihmettelen myös, miten nykyäänkin saatetaan esim. tikata ilman puudutusta. Minusta se on epäinhimillistä! Miten ihmisille voidaan tuottaa sellaista tarpeetonta kipua? Tulee mieleen, että kun synnytys nyt kerran sattuu jo muutenkin, niin mitäpä pikku lisäkipu siinä enää haittaa...
Minä ainakin pahoitan mieleni lukiessani synnytyspelkoa vähättelevien (lähinnä juuri naisten!) kommentteja. Ja sitten jos vielä lääkärit ja kätilötkin suhtautuvat noin :( Olen jopa miettinyt, että ehkä minulla ei edes ole oikeutta hankkiutua koskaan raskaaksi, koska pelkään liikaa. En tiedä. Tässä asiassa miehet pääsevät kyllä aivan liian helpolla ;)
Toivon kaikkea hyvää ja tsemppiä synnytykseesi. Pidä puolesi.
eivät muutamat asiat ole muuttuneet miksikään. Synnytys muuttuu kivuttomaksi vasta silloin, kun hedelmöitys ja lapsen kehittyminen tapahtuu äidin ruumiin ulkopuolella. Sekin aika voi tulla.
Kuolema on toinen iso asia, joka ei useinkaan ole kivuton. Vakuutan sinulle, että synnytyskivut ovat mukavampia kuin pitkä, tuskallinen kuolinkamppailu, jota monet tänäänkin käyvät. Iloitse hyvä ystävä elämästäsi, nuoruudestasi ja hedelmällisyydestäsi!
Älä usko pelotteluja, joita synnyttämättömät tänne kirjoittavat. Useimmat synnyttäneet eivät luopuisi kokemuksestaan mistään hinnasta. Minullekin kolme synnytystäni ovat olleet elämäni upeimmat hetket.
"Älä usko pelotteluja, joita synnyttämättömät tänne kirjoittavat. Useimmat synnyttäneet eivät luopuisi kokemuksestaan mistään hinnasta. Minullekin kolme synnytystäni ovat olleet elämäni upeimmat hetket."
Useimmat nimenomaan todellakin luopuisivat siitä kidutuksesta, ihanasta lapsestaan toki eivät. Täällä kyllä näkee juurikin synnyttäneiden kokemuksia mm. imukuppisynnytyksistä, tylyistä kätilöistä, repeämistä ym. Miksi kaunistella ja hyssytellä asiaa? Ja sitten järkytytään siellä synnytyssalissa, kun se ei ollutkaan se elämän auvoisin kokemus.
Kyllä se on niin, että faktat pitää lyödä tiskiin, ja niillä mennään. Ei mitään hemmetin kaunisteluja ja väritettyjä juttuja. Lapsen hankkiminen on silkkaa arpapeliä, yhtään ei voi tietää mitä tuleman pitää. Synnytyksessä voi alapää repeytyä tuhannen riekaleiksi ja ikuiset pidästys- ja karkailuongelmat voivat alkaa, kroppa voi levähtää, mies jättää, lapsesta voi tulla hullu psykopaattimurhaaja... Koskaan ei tiedä... Paremminkin voi käydä, mutta kaikkeen kannattaa varautua, ja miettiä sitten, haluaako lapsia.
Mielesätni juuri naisten kommentit ovat kannustavia, jos sanotaan,e ttä "kyllä se siitä", tai "kyllä sä sen kestät". Se vaan ON niin.! Ihan totta! Ei sitä kannata alkaa märehtimään. Oikeasti! Sillä aiheuttaa itelleen vain turhaa painolastia. Synnytys on edessä, eikä sille voi mitään. Mutta sille voi, millä asenteella on liikenteessä. On paaaaljon helpompi yrittää lyödä hanskat tiskiin ja antaa pelolle valta, kuin pitää pintansa, että ei lue kauhukertomuksia sellaisista synnytyksistä, joissa keikki ei olekaan sujunut täydellisesti. Tarvitsee muistaa, että vaikeita synnytyksiä helposti liioitellaan, ja niistä puhutaan paljon useammin kuin niistä "helposti meni"-synnytyksistä. Joita on varmasti ihan yhtä paljon, kuin niitä "elämäni kamalin paikka"-synnytyksiä.. Jos ymmärsit.. Eli älä suotta plekää. Ethän voi tietää minkälainen oma synnytyksesi tulee olemaan. Yhtä hyvin voit kuulua siihen "helposti meni"-porukkaan. Eikös vain? :)
Ja sun on vain luotettava luontoäitiinkin. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Sun aivot ja järki ehkä ajattelee, että vauva EI VOI mahtua susta ulos, mutta usko pois, hormonit sun kropassa on salaa valmistellut sut synnytystä varten! Ei sitä lasta saisikaan ulos, jos se pitäisi ilman raskausaikaa synnyttää (jos se olisi mahdollista!) Kaikki kudokset on USKOMATTOMAN venyviä, ja kipukynnyksesi on kasvanut mitä lähempänä synnytystä olet.
Sitten kun täällä verrataan miehiä ja naisia tyyliin, jos miehet synnyttäis..
Ihan totta tavallaan. Oma mieheni on sanonut, että jo vieressä seuratessa sattuu niin paljon, että ei ikinä kestäisi sitä. Varmaan totta, että näin miehet tuntevat. Mutta niinhän sitä varmasti ajattelisi kuka tahansa synnyttämätön nainenkin, jos vierestä seuraa.
Jostain kumman syystä naiset vain tekevät lisää ja lisää lapsia vuosisadasta toiseen. Sisäinen halu vain on saada vauva. Miehiltä tämä varmaan puuttuu tai on heikompi. Jos he tuntisivat yhtä vahvasti, ja olisivat se sukupuoli, joka synnytyksen hoitaisi, kyllä luonto heidätkin olisi rakentanut tähän.
Joten pelko pois, pää pystyyn, äläkä lue kauhukertomuksia, vaan mukavia kertomuksia helpoista synnytyksistä, sillä niitä on ihan varmasti yhtä paljon, varmaan enemmänkin, kuin niitä ikäviä kokemuksia.
Hyvin se menee! Älä anna pelolle jalansijaa. Pelko on normaalia, mutta ahdistus on jo pelkoa, joka on ehtinyt muuttaa muotoaan, ja alkaa jäytää ihmistä. Selätä se ennenkuin se ottaa vallan! :) Tsemppiä, ja voimaa!
tiedoksesi vain että kaikki synnytykset eivät ole
"Synnyttäminen vain on jotain kammottavaa, se huuto ja kaikki alapään leikkelyt ja repeämiset... "
Itse en huutanut (kun ei käynyt niin kipeää), alapäätä ei leikelty enkä revennyt yhtään. Oli ihan normaali alatiesynnytys ja avautumisvaihe ilman mitään puudutuksia. ponnistusvaiheeseen otin kohdunkaulanpuudutuksen eikä sen ansiosta tuntunut yhtään kipua.
Että semmosta.
Suomessa 70%:ssa synnytyksistä tehdään episiotomia... Löytyy jostain terv. ja hyvinvoin. laitoksen sivuilta tilastot...
Minäkin olen ihmetellyt suhtautumista kivunlievitykseen. Tuskinpa synnytystä saa ikinä täysin kivuttomaksi, mutta luulisi, että 2000-luvulla kivuista saisi kuitenkin sellaisia, että ne olisivat siedettäviä jokaisella synnyttäjällä. No joo, kipukynnys on jokaisella erilainen, mutta tarkoitan, ettei olisi sellaisia kipuja, joista on taju lähteä. Miettikääpä, jos vaikkapa ennen leikkausta tai hampaan poistoa sanottaisiin, että "sori, eipä ehditä antamaan puudutusta. Ihan luonnollistahan hampaan poisto on".
En tajua väitettä, että kivut mukamas jalostaisivat naisen äidiksi. Miten miehestä voi tulla isä, vaikkei hän joudu kokemaan kipuja? Tai miten adoptiovanhemmat kiintyvät lapseensa ja tulevat vanhemmiksi ilman synnytyskivun kokemista? Enkä ymmärrä, miksi monet sektiossa olleet naiset kokevat saaneensa lapsen "liian helposti". Kuka on sanonut, että lapsen syntymää pitää edeltää tuntikausien kärsimys? Eihän kivun kokeminen tee vielä naisesta hyvää äitiä, vaan ihan joku muu. Samoin kummastuttaa asenne, että kaikki synnytyskivut, alapään repeämät yms. kuitataan usein sillä, että "saithan ihanan palkinnon". Miten olisi sitten esimerkiksi umpisuolen leikkaus ilman puudutusta ja sen jälkeen hokeminen "saithan ihanan palkinnon", kun kipeä umppari saatiin kuitenkin poistettua...
"Kuka on sanonut, että lapsen syntymää pitää edeltää tuntikausien kärsimys?"
Kaikkitietävä jumalamme, joka raamatussa totesi jotenkin näin "Kivuilla ja kärsimyksellä on naisesi synnyttävä" tms. muuta kahelia...
Ja tämähän tapahtui sen jälkeen, kun eeva oli tarjonnut aatamille "omenaa"... Eli raamatun tulkinnan mukaan, lapsi on naiselle rangaistus seksistä. Tämähän on täysin ristiriidassa näiden "tehkää paljon lapsia"-käskyjen mukaan, mutta eikös tämä satukirja ole kuuluisa ristiriidoistaan...?
tulipa vain mieleen, miten kävisi kaikkien niiden lasten, jotka ihminen saisi kuin apteekin hyllyltä, kuten sanotaan?
Kun on lapsensa kivulla pungertanut maailmaan, niin silloin se on kyllä niin arvokas, että sen puolesta on valmis vaikka mihin. en toki tarkoita, että jos jollakulla on ollut helppo ja kivuton synnytys (kiitos nykylääketieteen), että hän rakastaisi lastaan vähemmän kuin kivulla synnyttänyt, mutta ymmärtänette pointtini.
Eli, jos verrataan johonkin tavaraan, niin sellainen tavara, jonka hankkimista varten olet vaikkapa niska limassa tehnyt töitä, tuntuu usein tärkeämmältä, etkä siitä yhtä helpolla luovu kuin sellaisesta, jonka olet saanut lahjaksi tai muuten ilmaiseksi ;)
"Kun on lapsensa kivulla pungertanut maailmaan, niin silloin se on kyllä niin arvokas, että sen puolesta on valmis vaikka mihin. en toki tarkoita, että jos jollakulla on ollut helppo ja kivuton synnytys (kiitos nykylääketieteen), että hän rakastaisi lastaan vähemmän kuin kivulla synnyttänyt, mutta ymmärtänette pointtini."
Entä isät? Onko isän suhde lapseen sitten jotenkin heikompi, koska isä ei pungerra lasta kivulla maailmaan? Uskon, että lapset olisivat ihan yhtä arvokkaita, vaikka synnytys ei naiselle kivulias olisikaan luonnostaan. Olen jopa sitä mieltä, että traumaattinen ja pitkä synnytys voi vaikuttaa negatiivisesti äidin ja lapsen suhteeseen. Ainakin ihan alkutaipaleella.
Mielipiteesi edustavat minulle niin alkukantaisia ajatuksia, etten viitsi niitä edes kummemmin kommentoida... Lapsia voi hankkia kaikki, joilla siihen biologiset edellytykset on -valitettavasti. Kaikki nimittäin eivät tosiaankaan sovellu vanhemmiksi. Että eipä tuo lapsi kovin arvokas tunnu kaikille olevan, vaikka kuinka olisi siinä kärsinyt.
Ja kuten edellinenkin, niin itsekin haluaisin tietää, että mites ne isukit? Tai sitten adoptiovanhemmat? Eivätkö he voi rakastaa lapsiaan yhtä paljon? Aika tuhoontuomittuja ovat sitten isä-lapsi-suhteet ja adoptoidut vauvelit...
Ja tuohon tavaravertaukseen sen verran, että en kyllä tosiaankaan silpoisi alapäätäni vaikka maailman komeimman markkinahevosen takia, tunteakseni hevosen vielä arvokkaammaksi, kun olen nähnyt "vaivaa" sen eteen. (Ja pidän hevosista erittäin paljon.) Ja tärkein "tavarani" on autoni, jonka saamisen eteen en ole päivääkään paiskinut töitä. Kummasti se silti lämmittää mieltä, kun ei tarvitse sateisina päivinä kävellen ostoskasseja raahata kadulla, ja noin niinku muutenki.
Ps. inhoan lausetta "pungertaa maailmaan".
Kyllä se kuule melkomoista "pungertamista" on. Se lapsen "maailmaan" saaminen.
No niin se varmasti onkin, en ollenkaan sitä epäile... Jotenkin vain ällöttää koko sana, ja sen mukanaan tuomat mielikuvat...
moikka..
nyt on pakko ensin kertoa et tämä on mun toinen raskaus ja kohta tämä toinen tulee kai ulos.. ja mulla on ihan sairaan kovat pelot..
mikä minua kyllä suuresti ihmetyttää.. sillä synnytin ekani "vauhdilla" ja kipuja ei suuremmin ollut mikä kuulostaa hassulta..
supistukset voimistui mutta eivät sattuneet..en edes tajunnut et nyt alan synnyttää ellei mun äiti olis vienyt mut sairaalaan näytille aamuyöstä. lapsi oli keskonen mutta tuli lähes samantien,
joskus olen naureskellut et tuntui hieman vatsataudilta..
nyt kuitenkin toinen vauveli ja mulle on tullut pelkotila tuosta synnyttämisestä koska tiedän jo että vauva on PALJON isompi kokoisempi..
välilläkotona oikein itken kun pelkään niin paljon..kaikkea olen miehellenikin yöllä uhoillut, etten halua tätä jne.. vaikka toisaalta tiedän et ne on pelon aiheuttamia sanoja..
meillä tuolla TYKS issä ei kyllä yhtään oteta kantaa tälläisiin pelkoihin.. olen puhunut tästä mutta siellä vaan tuhistaa tulihan ekasieltä vauhdilla ja tulee toinen kun kerran jo paikat venyneet,.. tai toinen sanonta on et rauhoita mielesi, kyllä se sieltä ulos tulee joka tapauksessa..
sanoin tyksissä kun turhauduin aika lailla mun omien tunteiden vähättelyyn et mä haluan miettiä toista sairaalaa niin kätilö sihen ; no ei se ole ongelma lähet vaan ajaa toiseen suuntaan kun synnytys käynnistyy...
mutta täällä mä kotona itkeskelen välillä näiden pelkojen kans...se sattuu ja tiedän että pelkkä puudutuksen laitto sattuu ja mä en haluis synnyttää tätä---vaikka lapsen haluankin...
Mun mielestä ei ole täysin "oikeaa" tai "väärää" päätöstä valittaessa eri synnytystapoja, vaikka alatiesynnytys kuinka luomua olisikin. Pelkoja kannattaa yrittää lieventää valmennuksella, tiedonkeruulla, keskustelulla, rentoutuksella tai millä tahansa, mutta jos edelleen kauhistuttaa, niin kenenkään toisen (maallikon eikä edes ammattilaisen) ei pitäisi tulla sanomaan kuinka "väärässä" tai "oikeassa" joku ratkaisussaan on. Tottakai jokainen synnytyksestä selviää, mutta millä keinolla, sen pitäisi olla jokaisen oma asia. On erittäin moraalitonta mielestäni syyllistää muita, pelkääjiä tai sektion kannalla olevia. Syyllistäminen, pelottelu tai tuomitseminen ei johda mihinkään. Sen sijaan pitäisi antaa empatiaa, tukea ja tietoa sekä jakaa omia kokemuksia - ja kaiken jälkeen hyväksyä muiden erillaisetkin päätökset.
Mä aijon vakaasti saada lapseni maailmaan sektiolla tammikuussa. Siinä on riskinsä, mutta niin on kaikessa muussakin. Pelkopolille, valmennukseen sun muihin voin toki kyllä mennä, koska varmasti siihen suuntaan "painostetaan", mutta kyse ei ole ollenkaan tiedon puutteesta, niinkuin joissain pelkotapauksissa. Mulla pelko, tai enemmänkin elämään kokionaisvaltaisesti vaikuttava paniikki, johtuu monista syistä muttei tiedon puutteesta. Omaan sisimpään persoonallisuuteen, sietokykyyn sekä psyykeseen on joskus (ehkä jopa ueimmiten?) todella vaikea vaikuttaa, järki ja terapiat eivät aina auta. Lisäksi pelkoani lisää faktat henkilökohtaisista ominaisuuksistani kuten 150 cm:m pituus, alhainen kipukynnys (kaikessa fyysisessä) ja siihen liittyvä kasvanut kivunlievityksen toleranssi. Mä en halua, kykene tai näe mitään syytä kiusata itseäni tällä asialla, viettää 9 kuukautta kasvavan synnytyspelon kanssa - huolia ja sinänsä jo vahingollista stressiä riittää ihan muutenkin tässä maailmassa. Se sitten jää nähtäväksi, kuinka tässä "hyvinvointi"valtiossa oma itsemääräämisoikeus (turvallisuuden puitteissa) toteutuu.
synnytys, kuitenkin mitä lähemmäksi synnytys tuli huomasin että pelko muuttui enemmänkin jännitykseksi. Asiaa helpotti myös se että huomasin pelkoni johtuvan siitä, kun tajusin ettei synnytystilanne ole hallittavissa, eli että tapahtuupa mitä vain vauva tulee ulos jokatapauksessa, joko hyvällä tai pahalla. Ihmiset hallitsevat elämäänsä: päättävät milloin nukkuvat, syövät tai työskentelevät. Synnytys tulisi kuitenkin tapahtumaan, halusin sitä tai en.
Lopulta tajusin että hallitsemattomuutta ei tarvitse pelätä, luonto hoitaa asian niinkuin on aina ennemminkin tehnyt ja kipu kuuluu asiaan. Nykypäivänä kuitenkin on saatavilla kipulääkkeitä ja onhan siellä asiantuntevat kätilöt ja lääkärit paikalla auttamassa. Kipukin oli loppujenlopuksi erilaista kuin kuvittelin. Vaikka se sattui paljon, tiesin että sillä on tarkoitus: vauva on tulossa ulos ja että se kipu loppuu siinä samassa kun synnytys on ohi. Ponnistusvaiheessa kipu oli jo erilaista, ei niinkään sattunut, vaan enemmänkin oli paineen tunnetta ja ponnistaminen helpotti sitä
. Ja jo seuraavana päivänä olin unohtanut miltä se kipu tuntui (senkin kai luonto on tällä tavalla tarkoittanut, että naiset uskaltaisivat synnyttää toisenkin kerran...)
15 vuotta olen pelännyt synnytystä hysteerisenä. enää en pelkää! jännitän toki. supistukset alkoi vauhdilla ja sairaalaan lähdettiin. parku meinasi tulla matkalla, että "nytkö se pahin tapahtuu", mutta eipä siinä ehtinyt enää parkua :) sitä vain tuijotti kelloa ja ihmetteli asiaa "onko nää nyt varmasti niitä oikeita supistuksia" ja "ei kai ne vaan naura mua sieltä pihalle". ei ne nauraneet. se oli menoa nyt. ensin otettiin käyrät. tuntui ilkeältä kun supistuksia tuli, vaikka niiden välillä kaikki kipu katosikin. mulle tarjottiin allasta, ja kokeilin (ei ollut mun juttu, kun supistuksia tuli niin tiheästi, että koitin vain olla hukkumatta siihen "hurjaan" vesimäärään) soitin hoitajan paikalle ja sanoin etten pysty sielä altaassa olemaan. niin se vei mut saliin. sielä laitettiin pintapuudutus (minkä olin varannut jo viikkoja ennemmin) vaikuttamaan käteen tipan laittoa varten. sen vaikuttamista sitten piti odotella melkein tunti. se ei ollut kivaa. eikä sekään että kun tippa saatiin käteen niin taas piti odotella puoli tuntia, että oli turvallista laittaa epiduraali. tipan laitto ei sattunut ollenkaan. se anestesialääkäri tuli mun mielestä viime hetkellä. se tuikkasi selästä ihon puuduksiin ja sitten laittoi sen epiduraalipuudutteen, mikä sekään ei sattunut. ja sitten kaikki kivut oli poissa. loppuajan katselin monitorilta kun supistuksia tuli ja meni. yhtäkkiä kätilö sanoi että voi alkaa ponnistaa. no minähän aloin punnata niin hyvin kuin osasin! naureskelin välillä, niinkuin koko epiduraalin vaikutuksen ajan vain pulputin ummet ja lammet ja hihittelin. aluksi se punnaus ei tuntunut miltään ja katsoin vain monitorista, koska piti lykätä. sitten vauva tuli tarpeeksi alas ja tuntui painetta. ei sekän kipeää tehnyt. sitten vain lykkäsin sen ulos. se vaihe kesti 5 minuuttia. ja kyllä oli hieno tunne! vaikka ei ollutkaan tarvinnut kärsiä muuta kuin alun supistuskivut, niin oli siinä pienessä pojassa ihmettelemistä "teinkö mä tuon oikiasti!" "selvisinkö mä muka hengissä". jep! sitten kätilö sanoi ompelevansa muutaman tikin kun oli pitänyt leikata.. häh? leikata? missä välissä? juu, ihan täysin oli mennyt se asia ohi. ja niin meni synnytyspelkokin ohi. piikkipelko ei lähtenyt, mutta siihenkin on apu olemassa :) ja jo sairaalassa tuumasin miehelleni, että "hetikö uutta putkeen?"
tästä on nyt kohta 4 kuukautta, ja toiveita toisesta pikkuisesta on ilmassa. vielä ei ole tärpännyt. mutta kun tärppää, en voi kuin toivoa, että kaikki sujuu yhtä hienosti.
onnea sulle ja pienelle! toivottavasti auttoi edes vähän, sillä tiedän mitä on synnytyspelko.