Olen 19 w jätkä ja olen ollut masentunut oikeastaan sieltä 13-vuotiaasta asti. Milloin on mennyt paremmin, milloin huonommin, mutta semmoinen masennustila on ollut yleensä päällä suurimman osan ajasta.
Olen aina ollut seksuaalisen elämän puolella hyvin epävarma itsestäni, sillä en ole täysin hetero. Oikeastaan seksuaalinen suuntautumiseni kohdistuu voimakkaammin samaa sukupuolta oleviin. Kaveruussuhteita on ollut molempien sukupuolen edustajien kanssa, mutta tyttöjen seurassa olen enemmän liikkunut.
En oikeastaan tämän enempää halua ruotia seksuaalisuuttani, sillä se nyt ei ole viestini pääpuheenaihe.
Ryyppäämisen aloitin 16-vuotiaana. Olen käyttänyt alkoholia viimeisen 3:n vuoden ajan erittäin runsaasti, esim. vuonna 2007 olin päissään jokaikinen vkloppu (ja joskus viikollakin). Tupakoinnin aloitin 17-vuotiaana. Koen omaavani jossain määrin alkoholiongelman.
Itsetuhoisia ajatuksia minulla alkoi olemaan syksyllä 2007 ja ne ovat pahentuneet viime aikoina. Lukiossa masensi se kun olin epäsuosittu ja aika syrjitty ihminen.
Nyt noin vuoden ajan minulla on ollut täysin kuollut olo. Olen ikäänkuin kuollut sisältäpäin. En kykene nauttimaan asioista samalla tavalla kuin ennen. Olen kuin kävelevä zombie. Varmasti jonkintasoinen skitsofreniakin minulla on. Tammikuussa aloitin armeijan, ja pääsen heinäkuussa pois. Armeijassaoloaikakin on ollut aivan täyttä helvettiä minulle, vihaan sitä paikkaa koko sydämestäni.
Olen nyt alkanut ottamaan itseäni niskasta kiinni, mutta helppoa se ei ole. Olen päättänyt aloittaa kuntoilemisen, ja vähentää alkoholin käyttöä. Tupakasta tulee nykyään niin paha olo, että sitä ei edes tee mieli. Olen kuullut että kahvinjuonnin lopettaminen voisi ehkäistä masennusta?
Olisiko kenelläkään antaa mitään neuvoja miten pääsisin tästä helvetillisestä masennuksesta eroon?
Olen aina ollut seksuaalisen elämän puolella hyvin epävarma itsestäni, sillä en ole täysin hetero. Oikeastaan seksuaalinen suuntautumiseni kohdistuu voimakkaammin samaa sukupuolta oleviin. Kaveruussuhteita on ollut molempien sukupuolen edustajien kanssa, mutta tyttöjen seurassa olen enemmän liikkunut.
En oikeastaan tämän enempää halua ruotia seksuaalisuuttani, sillä se nyt ei ole viestini pääpuheenaihe.
Ryyppäämisen aloitin 16-vuotiaana. Olen käyttänyt alkoholia viimeisen 3:n vuoden ajan erittäin runsaasti, esim. vuonna 2007 olin päissään jokaikinen vkloppu (ja joskus viikollakin). Tupakoinnin aloitin 17-vuotiaana. Koen omaavani jossain määrin alkoholiongelman.
Itsetuhoisia ajatuksia minulla alkoi olemaan syksyllä 2007 ja ne ovat pahentuneet viime aikoina. Lukiossa masensi se kun olin epäsuosittu ja aika syrjitty ihminen.
Nyt noin vuoden ajan minulla on ollut täysin kuollut olo. Olen ikäänkuin kuollut sisältäpäin. En kykene nauttimaan asioista samalla tavalla kuin ennen. Olen kuin kävelevä zombie. Varmasti jonkintasoinen skitsofreniakin minulla on. Tammikuussa aloitin armeijan, ja pääsen heinäkuussa pois. Armeijassaoloaikakin on ollut aivan täyttä helvettiä minulle, vihaan sitä paikkaa koko sydämestäni.
Olen nyt alkanut ottamaan itseäni niskasta kiinni, mutta helppoa se ei ole. Olen päättänyt aloittaa kuntoilemisen, ja vähentää alkoholin käyttöä. Tupakasta tulee nykyään niin paha olo, että sitä ei edes tee mieli. Olen kuullut että kahvinjuonnin lopettaminen voisi ehkäistä masennusta?
Olisiko kenelläkään antaa mitään neuvoja miten pääsisin tästä helvetillisestä masennuksesta eroon?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin ja sellainen paineentunne on ollut päässä jo melkein vuoden.
helpotan sitä kirjoittamalla ja piirtämällä. Urheilu myös auttaa masennukseen. Ainakin mulla on auttanut. Jos olo on aivan kestämätön kannattaa puhua ja jutella siitä jollekin. En tiedä miten masennuksesta pääsee täysin eroon, kun elämä on näin hankalaa.
Kuulostaa vakavalta=( Mee ihmeessä yleislääkärin vastaanotolle, kunnalliselle tai yksityiselle. Itse sain yksityiseltä lääkäriltä lähetteen eteenpäin kunnan mielenterveyshoitoon kun kerroin ahdistavat tunteeni (lapsuusajan ongelmat, syömishäiriöt jne.). Lääkäri kohteli tosi ystävällisesti ja asiallisesti. Sen käynnin jälkeen sain kunnalliselle psykologille tapaamisaikoja joka toinen viikko puolen vuoden ajaksi.
Kyllä susta pidetään hyvää huolta, kun vaan ilmaiset pelkosi, ahdistuksesi ja huolesi. Siitä se paranemisprosessi voi alkaa, kun on joku joka on valmis kuuntelemaan kaiken sen "paskan" (anteeksi) jota sisälle on kertynyt. Kun sille pahalle ololle pitää antaa muoto, sanoa se ulos, niin möykky sisällä voi alkaa pienetä, kun sitä prosessoi, se tulee jotenkin selvemmäksi. Näin mun kokemukset.