moi!
löytyykö ketään jolla on todettu dystymia?
voitteko kertoa miltä elämä maistuu ja miten selviätte arjesta.
minulla on se todettu.sain terapiaa ja lääkkeitä.sittemmin lääkitys lopetettiin, mutta voi olla että aloitan vielä ne uudelleen..
olen lapsesta asti ollut kova murehtija.
nyt vanhempana olen hieman apaattinen ja kai hieman eristäytynyt koska on niin vähän ihmisiä joiden kanssa voi olla oma itsensä, jännittämättä.
märehdin koko ajan menneitä ja vaikka hermostun siihen en voi lopettaa huonojen muistojen kertaamista mielessä.
joskus tuntuu että se mitä elämältä eniten toivon on, että "pääsis jo pois".. täältä murheen laaksosta.
ei kaikki päivät oo yhtä kamalia- onneksi on parempia päiviä joskus!
mut vertaistuki tuntuis tärkeältä. kertokaa omia tuntemuksianne ja kokemuksianne.
muistetaan toisiamme iltarukouksissa :)
löytyykö ketään jolla on todettu dystymia?
voitteko kertoa miltä elämä maistuu ja miten selviätte arjesta.
minulla on se todettu.sain terapiaa ja lääkkeitä.sittemmin lääkitys lopetettiin, mutta voi olla että aloitan vielä ne uudelleen..
olen lapsesta asti ollut kova murehtija.
nyt vanhempana olen hieman apaattinen ja kai hieman eristäytynyt koska on niin vähän ihmisiä joiden kanssa voi olla oma itsensä, jännittämättä.
märehdin koko ajan menneitä ja vaikka hermostun siihen en voi lopettaa huonojen muistojen kertaamista mielessä.
joskus tuntuu että se mitä elämältä eniten toivon on, että "pääsis jo pois".. täältä murheen laaksosta.
ei kaikki päivät oo yhtä kamalia- onneksi on parempia päiviä joskus!
mut vertaistuki tuntuis tärkeältä. kertokaa omia tuntemuksianne ja kokemuksianne.
muistetaan toisiamme iltarukouksissa :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
masennusoireilua näkyy löytyvän, joskin ihmiset yleensä kirjoittavat vaan juuri
nykyhetken olotiloistaan.
Ei minulla ole diagnosoitu masennuksen laatua, vaan kyllähän tuo vuosikausia
mieliala pohjimmiltaan depressiossa ollut, koska melkein kaikkeen tekemisiini
sisältyy ajatus jotta tointaako tuonkaan tekeminen mitään. esim. oman fyysisen
kunnon ylläpito, ruokalu milloin mitenkin, siivous ja oikeastaan koko elämältä
puuttuu tarkoitus ei ,mitään päämäärää mitä haluaisi tavoitella.
Nykyisin ei enää jaksaisi motivoitua oikein mistään, kun olen kanssa jotenkin
syrjäytynyt koko muusta ympäristöstä.
Tällaista jojoiluahan tää elämä mun osalta ainakin on.
Minusta ihmiseksi syntyminen on masentava kokemus. Ihmiselämällä ei ole muuta merkitystä kuin elämä itsessään, mitä ihminen sitten vain ihmettelee koko elämänsä ajan. Juuri nyt kuitenkin uskon, että tästä ihmettelemisestä voi jopa nauttia, kun löytää oman innostuksensa, johon keskittyy niin, ettei enää muistakaan minkään muun olemassaoloa.
Märehdin itse pitkään huonosti mennyttä lukiota. Ja lukioaikana märehdin kaikkia muita tekojani ja tekemättömyyksiä. Mutta kun olen saanut riittävästi etäisyyttä tilanteeseen ja oppinut huomaamaan syitä käytökselleni, vääränlaisia toimintamalleja ja epärealistisia käsityksiä, joita itse en silloin tiedostanut, en enää koe historiaani niin pelottavana mustana taakkana harteillani.
Menneitä miettiessä, on ollut mielenkiintoista esim. huomata omassa käytöksessä piirteitä suoraan oman äidin käytöksestä. Kaikki on alkanut näyttämään selkeämmältä. Olen toiminut niiden tietojen ja taitojen varassa, joita minulla juuri silloin on ollut. Asiat eivät siis ole voineet mennä toisinkaan. Kukaan ei tahallaan toimi itselleen epäedullisesti. Tärkeätä onkin minusta ollut yrittää oppia jotain menneistä. Ei siis kannata pelkästään painaa villasella ja yrittää väkisin unohtaa kaikkea, vaan miettiä mitä ne huonotkin kokemukset on auttaneet näkemään toisin...
En tietenkään voi sanoa, että tämä onnistuisi kaikilla, minulla on omat kokemukseni ja muilla omansa. En ole kokenut mitään suurta epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, käytännön ongelmani ovat johtuneet pääasiassa omasta sosiaalisesta taidottomuudestani, eikä kukaan vain osannut auttaa ajoissa.
Joka tapauksessa olen oppinut, että itsensä tunteminen on olennaista jos aikoo nauttia elämästään. Mistä nämä tunteeni, ajatukseni, arvoni oikein juontavat juurensa... Missä haluaisin kehittyä... Miten todella haluan elämää elämäni... Itsensä tuntemisessa auttaa tietysti muut ihmiset, joiden kautta peilaa itseään. Heijastamisessa ja miettimisessä voi auttaa myös kirjat, elokuvat, mikä tahansa ihmisen tekele, josta saa uusia näkökulmia.
Puhuit, että jännität muiden seurassa, mistä ajattelet sen johtuvan?
Ymmärrän, kyllä että vanhempana on jotenkin vaikeata ystävystyä, ainakin itsestäni on. Kaikilla on omat perheet ja suvut, mihin väliin sitä itsensä tunkee? Onneksi ainakin näin netin kautta saa kuulla muiden ajatuksia.
kiitos vastauksista :)
hyvä kysymys toi että miksi jännitän toisia.
täytyypä oikeen syventyä miettiin.
voi olla että se on sitä kun itsetunto on mitä on (aika romu) niin siksi jännittää joitakin tyyppejä, mutta ei sekään selitä kaikkea....
koska on henkilöitä jotka on ihan kilttejä ja silti niiden seurassa vetää jotain roolia..ei osaa olla ihan levollisesti.
täytyypä tosiaan syventyä tähän kunnolla.
Millaista roolia vedät muiden seurassa? Oletko iloisempi, huolemattomampi, vai mitä?
Itsetuntoaan voi kehittää ja toki se muuttuu koko elämän ajan. Oletko koskaan ajatellut kysyä tutuiltasi, mitä he sinusta miettivät...? Voisko se olla hauskaa ja opettavaista, kuulla itsestään toisten näkökulmasta? Missä koet olevasi vahvimmillasi, saisitko vahvuuksiisi keskittymällä itseluottamusta? Millaista "minää" arvostaisit enemmän? Miten voisit tulla sellaiseksi...?
Itselläni on auttanut, kun olen yksinkertaisesti laittanut sanoiksi ja lauseiksi mietteitä itsestäni, arvoistani ja suhteestani muihin. Ajatukset eivät vain sinkoile vauhdilla sinne tänne, vaan niitä joutuu selkeyttämään kun niistä yrittää muodostaa lauseita paperille.
joo, kyllä mää näyttelen iloisempaa ja reippaampaa kuin miltä tuntuu.
on kai mulle kyllä sanottukin hyviä asioita minusta ja totta kai se aina ilahduttaa ja kantaa murheitten keskellä.. mutta sitten kun tulee takapakkia, niin se hyvä palaute unohtuu ja taas tuntee ittensä vaan nollaksi.
tää on enemmän kai sellanen tunneperänen asia.. et kyllä toisaalta tiedän järjellä et oon ihan ok, mutta jos tulen jollain lailla torjutuksi niin silloin tunteet ottaa vallan ja kaikki romahtaa. no emmä mitään "kohtauksia" saa mutt sisimmässä kaikki särkyy.
tää tunne juontaa varmaan jostain sieltä kun oon ollu pieni ja isä ja äiti on olleet aika etäisiä sillee emotionaalisesti niin siitä on jääny joku trauma.
ja kun tänhetkisestä elämästä multa puuttuu sellanen bestis ja puuttuu rakastettu, niin tuntee ittensä niin irralliseksi kun kukaan ei oo niinku "mua varten".
ps.kiitos taas vastauksesta sul on viisaita pointteja :)