Tajusin juuri, että jos minulla ei olisi perhettäni ja katoaisin, ei kukaan huomaisi minun puuttuvan ennen töiden alkua!
Minulla ei ole ystäviä, en koskaan kulje kuin töissä ja kaupassa.
tajusin tämän asian kun katsoin puhelimen lokia siitä, koska minulle on viimeksi tullut puhelu. Tämä puhelu oli töistä ennen kesäloman alkua n, 4vko sitten.
En osaa olla ystävä kenellekkään, en osaa päästää ihmisiä lähelleni, en osaa antaa ihmisten todella tuntea minua.
Minusta sitäpaitsi tuntuu, ettei kukaan edes halua tuntea minua.
Voi kiesus, että sitä väsyneenä ajattelee omituisia. Mutta ei auta, kun ei uni tule niin se ei tule.
Minulla ei ole ystäviä, en koskaan kulje kuin töissä ja kaupassa.
tajusin tämän asian kun katsoin puhelimen lokia siitä, koska minulle on viimeksi tullut puhelu. Tämä puhelu oli töistä ennen kesäloman alkua n, 4vko sitten.
En osaa olla ystävä kenellekkään, en osaa päästää ihmisiä lähelleni, en osaa antaa ihmisten todella tuntea minua.
Minusta sitäpaitsi tuntuu, ettei kukaan edes halua tuntea minua.
Voi kiesus, että sitä väsyneenä ajattelee omituisia. Mutta ei auta, kun ei uni tule niin se ei tule.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun olisi varmaan syytä käydä juttelemassa jonkun kanssa tästä asiasta. Ei ole hyvä pohtia näin synkkiä ajatuksia yksin.
Entäs jos rupeaisit harrastaa jotain, harrastuksen parissa voisit löytää uusia ystäviä.
Tai miten olisi lähteä mukaan johonkin hyväntekeväisyystoimintaan?
Älä kuitenkaan jää yksin näitä pohtimaan, apua löytyy aina, mutta joskus pitää itse lähteä sitä hakemaan.
Voimia sinulle!
Nyt kun mietin paria vuotta taaksepäin elämääni, olisin voinut sen noinkin ilmaista kuin sinä. Kaikki mitä minulla silloin oli, oli perhe ja työ. Ystävät olin hukannut vuosien saatossa, en tiedä minne olivat kaikonneet. Sitten aloin pikkuhiljaa kokea jotain 40-kriisiäkö, ja ihmettelin elämätöntä oloani. Onneksi useita vuosia vanhempi sisareni oli hyvä kuuntelija ja kerran jo omansa kriisit kokenut ja johdatteli minut "oikeille raiteille" lähinnä kuuntelemalla pohdintaani avioelämästäni, lapsesta, tyhjyyden tunteesta, ja aloin siis nähdä vähän syvemmälle sisinpääni. Aloitin jo kertaalleen jättämäni harrastuksen uudelleen, otin yhteyttä vanhoihin kavereihin, josko olisivat kiinnostuneita yhteydenpidosta, rupesin myös olemaan kiinnostunut tähän asti mieheni huolta pitämistä kotiin liittyvistä jutuista jne. Mutta, kuinka ollakkaan aviomieheni kamppaili samaan aikaan jotain omaansa työttömyys-opiskelu-lapsuus-ongelmaansa, eikä niinollen kait ymmärtänyt minun "uudistumistani" alkuunkaan, mikä sitten johti mutkien kautta viimein avioerokatastroofiin. Ja edelleen aiemmin mainitun elämättömän elämäni pohjasyihin: vaikka huomasin oman lapsuuteni merkityksen pahaan olooni ja muitakin omia mokia avioliitossa, niin tärkeimmäksi pointiksi näkymättömyyteeni käsitin viimein oman mieheni narsistisuuteen viittaavan luonteen...Lue ihmeessä luonnehäiriöistä, narsismista, läheisriippuvuudesta, voit saada niistä ehkä jotain ajattelemisenaihetta omaan tilanteeseesi. Googleta!