Olenko jotenkin vaarallinen? Miksi teet näin ihmiselle, jota et tunne?
Miksei sinuun saisi
ihastua?
391413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
ja naitettu ja ahdisteltu "ihastuneiden" taholta. olen vain vähän kyllästynyt.
ei ollut!
vastaukseni vois olla monellekin eri henkilölle.
enemmän kuin ymmärrätkään.
paitsi tietysti suomijunteille, joille normaali small talk on jo aivan liikaa.
Aivan varmasti olet jossain vaiheessa antanut pikkusormen (tai varpaan :) Et vain ymmärrä sitä. Kyllä siihen kaksi tarvitaan, ei kukaan muuten ihastele. Taidat olla kovakin flirttailemaan ja herättelemään turhia toiveita.
eikä suurin osa ihmisistä ota sitä flirttailuna, kuten en minäkään sitä, että he juttelevat yhtä innokkaasti kanssani.
ovat tästä ainoa poikkeus.
eipä sillä, että flirtti olisi sekään avioliittolupaus. sinun maailmassasi ehkä.
avioliitosta on puhunut :)
setä etsii jonkun, joka tahtoo sedältä seksiä. heippa.
minä en ainakaan ole ahdistellut sinua, enhän? Sen verran harvakseltaan on juttua ollut. Enkä todellakaan vain "sen" takia kaipailisi näin kauan. Olen ihan aidosti kiinnostunut sinusta ja ihastunut.
tuskin olet ahdistellut minua/häntä. Joka ottaa ihmisen ihmisenä, ei ahdistele.
Kai minäkin jonkinlainen juntti olen, mutta kyllä otan ihmisen ihmisenä ja myös hänet ketä tarkoitan, vaikka tiedän mitä/millä tavalla monetkin (miehet) hänestä ajattelee ja supisee keskenään. Kuuluihan sitä ympärillä kaikenlaista puhetta hänestä silloin, kun oli siellä samassa paikassa.
naisten kanssa pisimmän korren vetää kuitenkin se, joka osaa ottaa ihmisen ihmisenä. Erityisesti tämä koskee kauniita/haluttuja naisia, joiden ympärillä sitä monenlaista supinaa käy paljon.
että makuja on monia, mutta manipuloivuus on inha ominaisuus miehessä.
se on näin, tai varmasti onkin. Ja toivottavasti myös hän ketä tarkoitan, ymmärtäisi etten todellakaan odota hänen olevan heti jalat levällään edessäni. Epäilenpä vaan, että häntäkin on siinä tarkoituksessa lähestytty varmaan useampiakin kertoja. Varmaan on sellaisiakin naisia, jotka tuollaisesta lähestymisestä tykkää, mutta ehkä kuitenkin pienempi osa. Eikä ainakaan minun mielestäni voi vetää johtopäätöksiä naisen ulkonäön ja pukeutumistyylin perusteella, että jaaha, tämä on "sellainen" tyttö.
MItä!
Ei ole kaunista yhtään kenessäkään. Niin.
ihanalta mieheltä!:) Tiedän omalta kohdalta mitä minusta puhutaan ja kuiskitaan, onneksi tiedän itse mikä on totta ja mikä ei. Pitää vissiin lopettaa meikkaaminen ja tiukempien vaatteiden käyttö ettei anna ymmärtää liikoja kelleen. ;)
hänkin ajattelisi minusta "suomijuntista" noin. Voisithan sinä näpäyttää niitä kuiskijoita kulkemalla välillä vaikka tuulipuvussa:) Vaikka eihän tietysti toisten mielipiteiden pitäisi antaa vaikuttaa omaan tekemiseen. Voithan heitä näpäyttää myös sanallisesti, jos on tarvis;)
Mitä ajattelet, vai oletko jo kertonut?:) Hmm...huomenna kyllä taitaa olla liian kuuma pukeutua tuulipukuun. :D Hyviä unia pikku "suomijunttura". ;)
ainoastaan, että olen ihastunut, tai kirjoittanut sen hänelle:/ Hyvää yötä sinullekkin T: pikku suomijunttura:D
Kivaa hälle uudestaan, vaikka tällä viikolla, josko sitten tärppäisi...tai pyydä kahville?Tai jotain kivaa... :)
vielä lannistu, kun en ole tähän mennessäkään lannistunut:) Pelottaa vaan, kun en edes oikein nyt tiedä mitä hän minusta ajattelee, vai olenko yhdentekevä. Olisi kiva, kun saisi vähän jotain tietoa, tai jotain:/ Olen vähän huono ilmeisesti näissä aloite asioissa...
sen viestin...edes jotain pientä, että huomaa, että hän on ajatuksissasi. :) *halaus* ja nyt unia!
viesti ompi oikeastaan jo menossa, siinä ei kyllä ole mitään ihmeellistä asiaa, mutta voisi saada aloitettua taas jonkinlaisen jutustelun. No mutta katsotaan nyt milloin se menee perille/hän lukee sen. ...Öitä, uudestaan:)
rooliini.. miksiköhän... siks etten jaksa niitä tietynlaisia....... ei ne ole tuntuneet silti häviävän. keinot loppuu kesken. Pitäisköhän lihoa vielä 40kg?
Tai jos kynis päänsä ja alkais pukeutua siihen tuulipukuun....... auttaisko se....?
grhg. Ei kyl mä oon oma itseni ja annan ihmisten puhua mitä ikinä haluavatkaan puhua. Tajusin yhen asian, moni niistä kurjaa puhuvista eivät tunne mua... siksi.
on kysymys, en todellakaan ole tahallani hankala, mutta en tiedä, onko mikä totta ja mikä kuviteltua!?
näiden viestien perusteella tuntuu, että me jopa tunnetaan irl. Tai ei nyt niin hyvin tunneta, mutta saattaisit olla juuri se tarkoittamani.
T:edellisen ja seuraavien viestien kirj. :)
Mitäpä jos vastapuoli pelkää, että iso pyörä lähtee pyörimään (ellei ole jo lähtenyt)?
Sä oot ihan eri tasoa, kehtaatkin ihastua muhun. sähän oot pelkkä "Tero"
http://www.youtube.com/watch?v=pGS8GrPgmxM
sanon, että asia on juuri toisin päin! Melkoinen kusipää olet. No, elämä opettaa...
Ei ole haku päällä, koska elämässä on kovin paljon vaativia asioita. Sairauksia ja muita vaikeuksia, niin omalla kuin läheisten kohdalla. Pyrin siihen, että kaikki näyttäisi olevan ok, mutta kaikki asiat maailmassa eivät ole ihan miltä näyttävät.. En missään nimessä halua pahoittaa kenenkään mieltä.
olen jo varattu enkä voi lakata ajattelemasta sinua. Tekee mieli huutaa.
ajattelet? mies vai nainen?
mua. Yritä nyt vaan elää rauhassa sen kumppanisi kanssa.
Sekö on syy, kun kukaan ei sano mistään mitään!!! APUVA!
ihan toisenlaiseksi ihmiseksi, mutta oletkin arvaamaton.