TS:n mukaan toimeentulotukea joutuu odottamaan jopa 2 viikkoa! Turussa 8-13 arkipäivää. Kertaakaan tänä vuonna ei jatkohakemustani ole käsitelty alle kolmen viikon.
vitsi
vitsi
16199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
yhtäkkiä ratkaisu, joka lopettaisi kertaheitolla nämä jatkuvat kirjoittelut tästä aiheesta: lopetetaan koko toimeentulotuki. Loppuisi sekä tuki että valitus pitkästä odotusajasta.
En muista 60-luvulla olleen koko tukimuotoa.
Eikä valitusta.
Toimeentulotuki on luotu joskus 70-luvulla, mutta ei sitä ennenkään köyhiä tapettu nälkään, vaan kunnat järjestivät köyhäinapua.
Omassa lähipiirissä on monen kaltaisesi asenne muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana, kun tulonsa ovat hävinneet työpaikan mukana.
Se on täysin ala-arvoista että Turussa ei kyetä hoitamaan viho viimeisen tukiverkon toimintaa laissa säädetyssä ajassa. HÄVETTÄÄ OLLA TURKULAINEN!!!
nilkkaan, koska en ole töissä, en saa mistään eläkettä tai avustusta mutta tulen hyvin toimeen. Tullut jo yli 60 vuotta!
täytyy olla rikas
kovalla työllä hankitun omaisuuden tuotoilla. Suosittelen muillekin. Ei tarvitse täällä rutista joka asiasta.
rutisevan itsekin...
Tässä joutuu odottelemaan saataviaan välillä kuukaudenkin ja silti on kaikki velvollisuudet hoidettava. Lisäksi näiden rahojen eteen on painettu töitä!
Toimeentulotukea ei saa, vaikka välillä olisi tarpeeseen.
Joo kyllä kestää,kumma ettei lakia noudateta!!
26.6.2009
Toimeentulotukijonotilanne sosiaalityön tulosalueelle
Päivitämme jonotilanteen sivuillemme jotta asiakkaat voivat seurata hakemustensa käsittelyaikaa.
Tänään 26.6.2009 käsittelemme:
Uudet hakemukset/
aikuisperheet Uudet hakemukset/ lapsiperheet Jatkohakemukset/
aikuisperheet Jatkohakemukset/
lapsiperheet
Toimeentulotukihakemusten saapumispäivämäärä 4.6.2009 3.6.2009 4.6.2009 10.6.2009
Palvelun saatavuustavoite; Päätös kuluvalle kuukaudelle 7 työpäivän kuluessa hakemuksen saapumispäivästä alkaen.
Kiireellisen avun tarpeessa oleva asiakas voi ottaa yhteyttä puhelimitse omaan sosiaalityöntekijään arkisin klo. 09.00 - 10.00 tai sosiaalipäivystykseen puh. 02) 262 6003, arkisin klo. 08.30 -16.00.
Kirjallinen hakemus käsitellään saapumisjärjestyksen mukaan mikäli hakemus ei ole puutteellinen.
toimeentulotuet ,eläkkeet,lapsilisät,ym,avustukset pitäisi lopettaa lailla jokainen tulkoon toimeen omillaan,itse olen 76 vuotias enkä ole ottanut ja saanut mitään eläkettä vastaan,yrittivät tyrkyttää eläkettä mutta lähetin paperit takaisin ja kielsin ottamasta enää yhteyttä.
ettei Sinunlaisiasi enää montaa löydy nuorten valittajoen joukosta. On paljon helpompi, muka, mennä sossuun ruinaamaan, kuin tehdä raha itse. Vaikka hieman pienemmälläkin palkalla.
Eiköhän ne siel sossussa yritä ihan parhaansa mukaan tehdä niitä päätöksiä. Tuskin muissakaan isoissa kaupungeissa on sen parempi tilanne vai??
Vai luuletko että ne naiset siel hörppii kahvia ja naureskelee, että jaksaisikohan sitä jo tehdä päätöksen Herra Möttösen hakemuksesta? Njaa, siirretään se ens viikkoon.
Kun yhtäkkiä tule paljon lisää työttömiä niin totta kai myös kaikki käsittelyajat venyy. Tilanne tuskin paranee sillä että kaikki asiasta valittaa täällä keskustelupalstalla.
niin että sillä tulis toimeen,ei tarttes tukea anoa,paitsi maahanmuuttajat ,niillehän annetaan enemmän kuin suomalaisille
Minä olen jo 127-vuotias enkä ole vielä edes eläkeiässä enkä sitä huoliskaan, päinvastoin rahoitan sinunlaistesi pummien elämää lahjoittamalla joka kuukausi 10 miljoonaa euroa Joulupatakeräykseen!
Elä ny perkeleen kaajo sie uhoo ku miul oli vaikia vuos ku täytin 17 nii lapslisä loppu ja eläkkeen sai vast 18 ikäsen.Meijä Feija-eno sano et ota ja mää ruattii vuueks ja miehä mänin ja mie ja santeri tultii vasta ny takas pakolaisina ja vaaimme ne 70 vuuen eläkkeen takaperosena maksuhu ja sentäs lupasva. Terveeset Huldalle! Santeri 97v
Ku mie oun 97 vuuen ja Santeri vast 72 ja mie oon Alvar
harhaluulo, että pelkästään työttömät joutuu hakemaan toimeentulotukea.