Työharjoitteluni palkatta sittenkin??

keijokameli

Terve!

Teen kesän aikana työharjoitteluani eräässä liikkeessä, jossa tehdään myyntityötä tarpeen tullen henk. koht. asiakkaalle (eli ei siis Siwan kanssa), nimeä ja liikkeen/yrityksen toimikuvaa en viitsi tässä sanoa. Keväällä kävin yrityksen pääliikkeessä haastattelussa, jossa soveimme työharjoitteluni suorittamisesta ja palkallisesta kesätyöstä.

Palkallisesta työstä sovittiin, että se alkaisi ensi kuussa (heinäkuussa), jolloin työskentelemässäni liikkeessä työntekijät on jäämässä lomalle, tarkkaa palkallista työmäärääni en muista, mutta n. 8-10 viikkoa kuitenkin. Sitä ennen olin parin kuukauden ajan tuuraillut _palkatta_ työntekijöiden mahdollisina vapaapäivinä/sairaspäivinä esim. keskiviikkona ja lauantaina. Palkkaa en ole saanut, koska sovittiin minun olevan koeajalla suorittamassa harjoitteluani ja lamaan vedoten rahaa on säästettävä ja muuta lässytystä.

Parisen kuukautta sitten kävin tekemässä pääliikkeessä kouluni työharjoittelusopimuksen. Koska oli epävarmaa, milloin saisin vaadittavat työtunnit täyteen, päätettiin työharjoitteluni keston olevan koulun harjoittelusopimuksen tekohetkestä aina kesäloman päättymiseen asti (eli siis aika, jolloin olisin töissä). Kuitenkaan mitään varsinaista työsopimusta emme tehneet.

Pari viikkoa ennen juhannusta yksi liikkeen työntekijä päätti pitää loman henk. koht. syistä johtuen, jolloin olin siis koko viikon palkatta töissä. Ennen juhannusta lähetin pääliikkeeseen viestiä, milloin palkalliset työni alkaisivat ja milloin saisin avaimet, liikkeen turvakoodit, antaisin palkkaa varten tilinumeroni yms, jotta muiden työntekijöiden ei periaatteessa tarvitsisi tulla "minun takia" liikkeeseen aikaisemmin. Vastausta ei kuulunut ja toisen viestin lähettäessäni tällä viikolla ja saadessani vastaus oli melko tylyhkö.

Siellä pääliikkeessä nyt tunnutaan vetoavan siihen, että työharjoitteluni kestää tosiaan kesän loppuun. Kuitenkin todettiin, että soveimme "koeajan" olevan kesäkuun loppuun asti, jonka jälkeen vasta tehtäisiin päätös mahd. palkallisesta työstäni. Tämä taas on ihmetyttänyt minua.

Olen kuitenkin tehnyt työni mielestäni kunnolla ja tunnollisesti. Nyt minulta on myös vedätetty ainakin yksi "palkallinen" viikko tuon yhden lomaviikon takia. Ja nyt ne ajattelee, että olisin palkatta kesän loppuun.

Kouluni vaatii X määrän tunteja työharjoittelua, josta minulta puuttuu enää n. 100 tuntia, jolloin siis minun tarvitsisi enää olla töissä sen suhteen vain pari viikkoa enää. Vitutukseltani en kuitenkaan ole ny v-loppuna jaksanut ottaa asiasta selvää, että voisinko tuntimäärän täytyttyä lähteä vittuun sieltä ja liike olisi silti velvollinen antamaan harjoittelutodistuksen. Ja jos näin tekisin, niin millainen työtodistus olisi? Ei pääliikkeessä tiedetä, miten olen työskennellyt ja samassa liikkeessä olevat ainakin on kehunut minua, joten eikö sen perusteella minun kuuluisi saada kehuttu työtodistus? Ihmetyttää myös, että jos lähden pois, niin mistä ne yhtäkkiä taikoo PALKATTA toisen työtekijän tilalle, joka on periaatteessa kouluttamaton työhön?

Mahtaisiko tähän tilanteeseen olla jokin tilanne, että voisin lakipykäliin vedota, että saisin palkkaa? Tosiaan sopimus on työharjoittelusopimus ja palkkatyöstä on sovittu vain suullisesti, todisteita ei siis ole paperilla yms (jollei haastattelutilanteessa ole ollut kuuntelulaitteita?), joten sikäli paska on tilanteeni. Sen verran vituttanut tilanteeni, että olen tässä v-lopun vetänyt kännejä ja saanut lohtua kavereiltani, huomennakin pitäisi sinne töihin raahautua, mutta motivaatio on tämän takia täysin nolllissa, sekä olen tänäänkin hieman hakenut lohtua pullosta.

No, en oikein tiedä mitä nyt tekisin. Jos täältä ei löydy neuvoa, niin taidan kysellä asiasta sukulaisten lakimiehiltä (tai jotain sen suuntaisi heppuja ne mielestäni on :P)

1

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kommunisti pankkiiri

      Juttele sen työnantajan kanssa, jos sulla tulee tunnit täyteen niin pyydä se lappu ja kerro lähteväsi palkallisiin hommiin. Se on sitten ihan arpa peliä mitä siinä lapussa lukee, mutta se on aina työnantajien kanssa aikamoista nopan heittoa.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe