Millä perustelette tupakoinnin?

Perustelkaa, kiitos.

Millä vl-uskovat perustelevat tupakoinnin oikeellisuuden ja Jumalan tahdon mukaisuuden?

21

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tupakka tappaa

      saarnaavat olevansa maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

      Mitä rienaamista!

    • vantaanjoki

      Ei siihen tarvittu kuin yksi sekopäinen puhuja joka ei päässyt itse eroon tupakasta vaikka yritti. Piti sitten keksiä joku jumalallinen selitys ettei olisi hoksattu mielen heikkoutta.
      Tästä johtuu että nyt siitä kärsii koko vl kansa. Ja sekin vain koska oma ajattelu puuttuu.

    • uskontoa!

      Jokaisen uuden Ry:n suunnittelussa otetaan ensimmäisenä huomioon tupakoitsijat ja heidän tarpeensa. Ennen tupakoitiin suviseurateltassakin, mutta nykyään Jumalan valtakuntaa vastaan olevat palopäälliköt kieltävät sen.

      • dgsgds

        kylläpä täällä on vitsikästä porukkaa liikkeellä tänä(kin) iltana. heh.


      • Kaksi on tärkeää

        ja valehtelu ovat vl-teologian tukijalkoja.


    • "Minun mielestäni tupakanpoltto on yhtä tähelistä monele opinheele jollekko oon lahjoitettu suuri ja toimiva henki niinku lepo on kovan työn tekijälle, jatkuva rasitus hengele lukemisen kautta, saattais helposti aiheuttaa voimattomuutta ja laiskuutta, mutta ko työntekoa vaihtellee tupakanpoltola niin henki leppää ja net rasitut hunteerinkit tulevat taas tasapaihnoon."

      Lähde: Pajalan laestadiusmuseo.

    • Agri Cola

      Suitsuttaminen eli pyhä savu, olisiko vertauskuvainnollisesti sitä. Tupakka rentouttaa ja virkistää, vaikka se on paha tapakin.

    • en ollut mukana

      Puhuttiinko suviseuroissa sanallakaan tupakoinnista. Ehkä joku suostuu kertomaan, miten hyvin tai huonosti tupakointikieltoja noudatettiin seurakentällä.
      Ensikuuleman mukaan osa noudatti ja osa taas ei.

      Kova helle siellä ainakin oli ja monen niska paloi ja lämpöhalvauksia podettiin.
      Miten hehkuva tupakka voi maistua helteellä, on minulle yli hilseen menevä asia.

      Ainakaan seuraradiossa ei puhuttu tupakoinnista mitään, vaan mainittiin vain se, että paloviranomaiset ovat muistuttaneet tupakan kanssa oltavan erittäin varovainen.
      Ehkäpä kuulemme tuonnempana lisää kommentteja, sikäli kun seuraväki selviää koteihinsa ja tietokoneidensa ääreen.

      Suviseuroissa on joillakin tapana vetää sikaria juhlistamassa suviseurajuhlilla oloa.

      • tupkkkaaa

        keksi jo välillä sinäkin jokin muu aihe kuin tupakka.. tai mene jonnekkin muualle puhumaan siitä.vaikka jonnekkin koululle, pidä valistus iltoja yläasteilla jo se tehoais paremmin,, lopet aite se kaljan lipittelyh niin ei tarvi toisten polttamisesta höpöttää


      • jälleen
        tupkkkaaa kirjoitti:

        keksi jo välillä sinäkin jokin muu aihe kuin tupakka.. tai mene jonnekkin muualle puhumaan siitä.vaikka jonnekkin koululle, pidä valistus iltoja yläasteilla jo se tehoais paremmin,, lopet aite se kaljan lipittelyh niin ei tarvi toisten polttamisesta höpöttää

        yksi nikotiinin orja vikisee. Opettiko sinulle tupakoinnin vl-vanhempasi vai vl-pyhäkoulu?


      • enpolta
        jälleen kirjoitti:

        yksi nikotiinin orja vikisee. Opettiko sinulle tupakoinnin vl-vanhempasi vai vl-pyhäkoulu?

        en ole koskaan polttanut. mutta tupakoivien sukulaisten puolesta alkaa jo ärsyttää tuo sun tyhmyytesi,,,, todella kakara.. mene tuonne ulos toreille illalla.. ja valista niitä sun kalja veikkojasi,, ala ikäsiä kavereitasi jotka hoipertelee yö kaudet toreilla .. puhu siitä niille-- ja äläkä tupakan polttajia valista.


      • siellä notkuu
        enpolta kirjoitti:

        en ole koskaan polttanut. mutta tupakoivien sukulaisten puolesta alkaa jo ärsyttää tuo sun tyhmyytesi,,,, todella kakara.. mene tuonne ulos toreille illalla.. ja valista niitä sun kalja veikkojasi,, ala ikäsiä kavereitasi jotka hoipertelee yö kaudet toreilla .. puhu siitä niille-- ja äläkä tupakan polttajia valista.

        samalla lailla kaljapullojen kanssa "normaalinuorten" jatkona


      • Miksi???
        tupkkkaaa kirjoitti:

        keksi jo välillä sinäkin jokin muu aihe kuin tupakka.. tai mene jonnekkin muualle puhumaan siitä.vaikka jonnekkin koululle, pidä valistus iltoja yläasteilla jo se tehoais paremmin,, lopet aite se kaljan lipittelyh niin ei tarvi toisten polttamisesta höpöttää

        Eikö sitä voisi reilusti myöntää, että tupakointi on väärin ja jopa hyvin epäterveellistä?
        Muuten, aiheuttaako vl-seura sosiaalista pakkoa tupakointiin?


      • raitis ja reilu
        tupkkkaaa kirjoitti:

        keksi jo välillä sinäkin jokin muu aihe kuin tupakka.. tai mene jonnekkin muualle puhumaan siitä.vaikka jonnekkin koululle, pidä valistus iltoja yläasteilla jo se tehoais paremmin,, lopet aite se kaljan lipittelyh niin ei tarvi toisten polttamisesta höpöttää

        Ettäs kehtasit mennä minua kaljottelusta syyttelemään. Olen nyt kyllä hirveän loukkantunut, sillä vihaan kaljaa ja kaljoittelua yhtä paljon kuin tupakointiakin.

        Puhun tupakoinnista täällä vain siksi, koska tiedän, ettei kaljottelu ole uskovaisen nuoren ongelma, mutta tupakointi on kovastikkin.

        Itse olen raittiusihminen ja mitäpä sitä muuta saarnaisi kuin tupakan turmelusta vastaan, kun uskovaiset eivät itse siitä keskuudessaan puhu. Puhuvat kyllä tähän tyyliin: tupakointi ei ole synti, mutta paha tapa se on ja ei suoistella kenellekkään.
        Mitä valistusta se tuommoinen muka on olevinaan?


    • ihmettelen!

      Tulisi kunnon vastauksia asiaan. Oma poikani, joka ei usko, polttaa. Minusta se on huono tapa. Keuhkosyöpä tulee. Suvussa on paljon syöpää.
      Toisaalta, mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Kai se minulle koettimeksi pantu.

    • Passiivinen sellainen

      tupakka on hidas murha niin lähimmäisille kuin itsellekin.

    • Perustelkaa, kiitos.

      Vaikeneminen kertoo, että asiat ovat huonosti.

      • oulun pojat

        vl-tapaanhan kuuluu että jos ei löydy vastausta, hyökätään ja syytetään kysyjää.
        Tai syytetään jotain muuta.
        Pääasia että vl ei ota mitään vastuuta asioista.


      • ...

        Tuolla ylempänä argonautin kirjoittamana on LLL:n (=Lars Levi Laestadius) omat sanat tupakoinnista. Tosi meän kielellä joten voivat joillekin olla vaikeasti avautuvia. Eikö niitä voi pitää vl-vastauksena?

        "Minun mielestäni tupakanpoltto on yhtä tähelistä monele opinheele jollekko oon lahjoitettu suuri ja toimiva henki niinku lepo on kovan työn tekijälle, jatkuva rasitus hengele lukemisen kautta, saattais helposti aiheuttaa voimattomuutta ja laiskuutta, mutta ko työntekoa vaihtellee tupakanpoltola niin henki leppää ja net rasitut hunteerinkit tulevat taas tasapaihnoon."

        Lähde: Pajalan laestadiusmuseo


    • Nuori--------

      Siksi nuoret alkavat tupakoida, vanhemmat ei kotona haista kaljoittelun hajua.

      Kannattaisi vanhempien hieman miettiä, miksi ns "iltakylät" venyvät puolenyön yli !

      Kaljaa kittaa 40% 16-18 vuotiaista ihan säännöllisesti. Se on totuus, joka ei ole valjenut vanhemmille sukupolville.

      • syön hatullisen

        Tuon arviosi tempaisit hatusta, jolloin se on arvoton dokumentti.
        Kaljaa ei kitata, on fakta. Mutta tupakkaa käryytellään ja oikein urakalla.
        Tämä on helppo huomata, jos yleensä kulkee seurapaikoilla.

        Joku ihan yksittäinen kaljan kittaaja mahtuu joukkoon, mutta silloin prosentti on alle 1%.
        Tupakasta arvioni liikkuu 15-20 %.n hujakoilla.
        On paikkakuntia, joilla tupakointi on sangen yleistä, niin yleistä, että jos pelkästään sen rauhanyhdistyksen tupakoivien prosettilukua pidettäisiin valtakunnan tason, niin silloin oltaisiin 40 %.n huippulukemissa.

        Ja jos joku kaljaa kittaa, niin sehän ei ole uskovainen vaan ns. EPÄMEITSI


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4743
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2949
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      961
    Aihe