en jaksa töissä

mitä teen?

Hei! Olen raskaana ensimmäisellä kolmanneksella. Luulen, että en jaksa tehdä töitä (fyysisesti raskas) enää kovinkaan kauaa. Olenko oikeutettu työttömyystukeen, vaikka irtisanoutuisin itse työstä? Oikea äitiysloma alkaisi vasta joulukuussa. Silloin on ilmeisesti kyseessä eri tuet. Olen laskenut, että koska kyseessä on osa-aika työ, työmäärän vähentämisellä palkkani tippuisi niin paljon, että tulisin toimeen paremmin työttömyystuella, johon olen oikeutettu, tämä irtisanomis-asia vain mietityttää minua.

Ymmärtäisivätkö kelan tädit myös, etten välttämättä olisi sitten valmis ottamaan työmarkkinatukeakaan vastaan? Pelottaa jatkaa töissä kun maha kasvaa.. Kiitos vastauksista!

4

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • irtisanominen

      ilman hyvää syytä johtaa 3 kk:n karenssiin, myös raskauden aikana. Itse kävin raskauden 1. kolmanneksella kyselemässä virastoissa samaa asiaa, kun henkinen jaksaminen oli niin tiukoilla. Neuvoivat että ennen kuin sanoisin itseni irti, täytyisi käydä lääkärillä saamassa mustaa valkoisella siitä, etten ole kykenevä tekemään työtäni.
      Neuvolassakin voit puheeksi ottaa työsi, osaavat varmasti neuvoa miten toimia =)

      • vastauksesta

        ompa ikävää tällainen


    • sairaslomaa

      jos vontisi on huono, eli et jaksa=?

    • irtisanoa

      itseään, ellei ole uusi työsopimus valmiina.

      Jos olet sairas, hae lääkäriltä sairauslomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe