Oltiin jätetty ehkäisy pois joitain kuukausia sitten, ja nyt olen raskaana. Tai ainakin testi näytti vahvasti kaksi viivaa viime torstaina, ja nyt en oikein tiedä mitä ajatella...?
olen iloinen tapahtuneesta, mutta silti takaraivossa jyskyttää koko ajan. olen aikast malttamaton luonne ja haluaisin kaiken saada valmiiksi piakkoin ja tätä kun ei voi nopeuttaa... Olen netistä hakenut infoa kaikenmoisiin juttuihin, mm. laskettua aikaa ja tietoa kohdun ulkopuolisesta raskaudesta. Kuitenkin haluaisin pitää asian ihan järkipohjalla ja en oikein jaksa kun jollain sivuilla hehkutellaan ja tavoitellaan vaan sitä yhtä asiaa - lasta. Tuntuu, että on "normaalia" alkaa elämään jotain muovikupla elämää sitten kun on raskaana, itse kun olen vahvasti sitä mieltä, että ei tämä tila nyt mikään sairaus ole ja ihan hyvin pystyn elämään normaalisti vielä pitkään. Kavereille en ole mitään tilastani sanonut, mutta kovin olen mukana suunnittelemassa kaveriporukan pesismatseja ja thaimaalaisen ruuan iltaa. Eikö tärkeintä liene, että kuuntelee kehoaan ja toimii sitten sen mukaan?
On selvää, että elämä muuttuu lapsen myötä, mutta itse olen todella tympääntynyt "äiti-teresoihin", jotka hehkuttavat jonkun myyttisen superäiti hahmon kunniaksi. Tiedän taatusti loukkaavani seuraavalla lauseella nyt jotakuta, mutta musta vaan on aika surullista jos jollain ei ole elämässään mitään muuta kuin raskauden tavoittelu... Myönnän olen onnellisessa asemassa sen puolesta, että meille osui ennekuin oikein osattiin odottaakaan, mutta rakkain ystäväni on jo vuosia yrittänyt, eikä halua antaa asian muodostua "asiaksi", joten asiasta on tullut juteltua ja se on lähellä.
Mielestäni olen ihan tervejärkinen aikuinen, mutta olenko jotenkin vähemmistössä, kun en todellakaan ollut ottanut selvää ennen kahta viivaa raskaustissä, miten sitten toimitaan? MIhin pitää soittaa? miten raskausviikot lasketaan?
olen iloinen tapahtuneesta, mutta silti takaraivossa jyskyttää koko ajan. olen aikast malttamaton luonne ja haluaisin kaiken saada valmiiksi piakkoin ja tätä kun ei voi nopeuttaa... Olen netistä hakenut infoa kaikenmoisiin juttuihin, mm. laskettua aikaa ja tietoa kohdun ulkopuolisesta raskaudesta. Kuitenkin haluaisin pitää asian ihan järkipohjalla ja en oikein jaksa kun jollain sivuilla hehkutellaan ja tavoitellaan vaan sitä yhtä asiaa - lasta. Tuntuu, että on "normaalia" alkaa elämään jotain muovikupla elämää sitten kun on raskaana, itse kun olen vahvasti sitä mieltä, että ei tämä tila nyt mikään sairaus ole ja ihan hyvin pystyn elämään normaalisti vielä pitkään. Kavereille en ole mitään tilastani sanonut, mutta kovin olen mukana suunnittelemassa kaveriporukan pesismatseja ja thaimaalaisen ruuan iltaa. Eikö tärkeintä liene, että kuuntelee kehoaan ja toimii sitten sen mukaan?
On selvää, että elämä muuttuu lapsen myötä, mutta itse olen todella tympääntynyt "äiti-teresoihin", jotka hehkuttavat jonkun myyttisen superäiti hahmon kunniaksi. Tiedän taatusti loukkaavani seuraavalla lauseella nyt jotakuta, mutta musta vaan on aika surullista jos jollain ei ole elämässään mitään muuta kuin raskauden tavoittelu... Myönnän olen onnellisessa asemassa sen puolesta, että meille osui ennekuin oikein osattiin odottaakaan, mutta rakkain ystäväni on jo vuosia yrittänyt, eikä halua antaa asian muodostua "asiaksi", joten asiasta on tullut juteltua ja se on lähellä.
Mielestäni olen ihan tervejärkinen aikuinen, mutta olenko jotenkin vähemmistössä, kun en todellakaan ollut ottanut selvää ennen kahta viivaa raskaustissä, miten sitten toimitaan? MIhin pitää soittaa? miten raskausviikot lasketaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Soitappa nyt paikkakuntasi äitiysneuvolaan ja varaa aika sinne.. :) Olen kanssasi samaa mieltä että ei todellakaan tarvitse elää missään muovikuplassa raskausaikana eikä myöskään synnytyksen jälkeen! :) Itse olin raskausaikana koulussa ja töissä. aikaa oli myös kavereille.. Olin vielä laskettuna päivänäkin töissä auttelemassa ja menin sinne pyörällä 6km suuntaan.. Se on niin ihmisestä kiinni miten raskaus vaikuttaa mieleen ja kehoon.. Mulla onneks oli helppo raskaus ja hyvin jaksoin touhuta.. seuraava raskaus sitten on tietenkin ihan päinvastainen... :)
Suunnilleen noin toimin ja ajattelin minäkin ensimmäisessä raskaudessani.
Vauvan ja myös tämän toisen raskauden myötä, olen oppinut nauttimaan ja ottamaan ilon irti tästä ainutlaatuisesta, lyhyehköstä ajanjaksosta elämässäni, jolloin olen raskaana tai minulla on pieni vauva. Vauvapalstat ovat minusta nykyisin kivoja paikkoja, joissa saa hehkuttaa ja purkautua tarpeen mukaan. Sieltä saa myös aiheeseen liittyvää vertaistukea ja ymmärrystä samassa tilanteessa olevilta.
Kyllä minäkin myönnän, että alkuun kauhistuin todella vauvapalstojen sisältöä, mutta sittemmin olen havahtunut siihen, että valtaosa palstoilla elää nyt tätä vaihetta elämästään ja jatkavat myöhemmin eteenpäin (eli jättävät vauvapalstat). Tietysti joukossa on niitä, joille elämänsisältö on nyt ja aina vauvat, mutta vähemmistöksi jäävät.
Vauvapalstoille on kiva höpöttää vauva-asioita, kun ei niillä juuri viitsi eri elämäntilanteissa olevia ystäviäänkään kauheasti rasittaa.
Kun vauvavuosi on takana, tajuaa vasta miten lyhyestä ajasta onkin kysymys. Kyllä minun elämässäni kaikki muu jäi takasijalle suhteessa vauvaan. Mutta en ole huolissani, harrastukset, työ, ystävät, kaikki ovat tallessa ja vauvan kasvamisen myötä valtaavat hiljalleen takaisin sitä omaa osaansa elämästäni.
Tietenkin raskausaikana tehdään ja touhutaan omien voimien puitteissa kuten ennenkin. Vauvapalstat antavat mielestäni sinänsä väärän kuvan kirjoittajista, että tietenkin kaikilla on muutakin ajattelemista kuin vauva. Mutta muut asiat selvitellään lähtökohtaisesti muualla ja vauva-asiat vauvapalstalla.
Monilla alkuraskaus on rankka järkyttävän pahoinvoinnin vuoksi. Ole onnellinen ja nauti raskaudestasi täysin siemauksin, etenkin jos pahoinvoinnilta vältyt.
Hiljalleen raskaus konkretisoituu vauvaksi ja sillä matkalla kehityt äidiksi. Tarvittavat tiedot opit matkan varrella ja/tai viimeistään käytännössä vauvan kanssa. Valmiiksi ei tarvitse mitään tietää (no alkoholinkäyttö, tupakointi ja vältettävät ruoka-aineet ovat oikeastaan ainoat asiat, jotka kannattaa heti plussan tultua itselleen selvittää). Ensimmäisellä neuvolakerralla saa ison nivaskan papereita ja niistä ainakin minä ensimmäiset tiedonmuruni vauva-asioista hankin.
Tässä toisessa raskaudessa suhtautuu raskauteen ihan eri lailla. Toisaalta tietää asiat pääpiirteissään, toisaalta tuntuu ettei tiedä tarpeeksi (eli mikään ei ole tarpeeksi:)
Onnea sinulle!
Meillä ei ollut aikomustakaan hankkia lapsia. "Vahinkoja" ei ollut käynyt ja olimme jättäneet ehkäisyn pois jo vuosia sitten. Vaihdevuosioireet olivat alkaneet mulla muutama vuosi sitten. Yhdessä olimme olleet jo ~14 vuotta. Syksyllä ajattelin että nyt ne kuukautiset sitten jäi pois mutta tein silti testin. Olin aivan kauhuissani kun se näytti plussaa. Kävin vielä gynellä ultrassa koska ajattelin ettei se ainakaan voi olla oikeassa osoitteessa mutta kaikki oli kohdillaan ja nyt piti miettiä mitä tehdään.
Tänään olen viikolla 38, 43 vuotias, kultainen mieheni 47. Geenit on tarkastettu yksityisen kautta että ovat OK. Lastenhuone vaan odottaa uutta asukkia. Koko raskauden aikana en ole pastellilasien läpi huomannut katselevani vaan olen hyvin inhorealistinen ollut. En kuvittele että kaikki on pian ihanaa ja että minusta tulee täydellinen äiti. Ennemminkin odotan rankaa aikaa pienen lapsen kanssa mutta se aika sisältää myös vertaansa vailla olevia onnenhetkiä mitä en ilman lasta pääsisi kokemaan. Koen että olen pääsemässä jonkinlaisen salaseuran osakkaaksi.
Edelleen olen vahvasti sitä mieltä että on muiden kakarat ja oma lapsi. Kaikki lapset eivät ole ihania, minun kohdallani vain se oma (toivottavasti : o )). Joten ei sen lapsen saaminen tarvitse minkään kaavan mukaan mennä, eikä tarvitse olla tietynlainen mielentila. Tokihan raskausajan hormonit vaikuttaa herkentävästi näinkin kovaan luonteeseen mutta kun sen tietää ne osaa ohittaa typerinä hetkellisinä mielen-nyrjähdyksinä.
Itse pidin raskauden salassa niin kauan kuin se oli mahdollista. Kun jouduin sairaslomalle vajaa kuukausi ennen äitiysloman alkua ei monikaan työkavereista vielä tiennyt että olen raskaana. Asia oli omani ja nautin siitä ja juttelin siitä valitsemieni ihmisten kanssa, en yleisellä tasolla. Töissä tehdään minun mielestäni töitä, ihan täyspäiväsesti.
Joten ihan omalla tavallasi saat suhtautua raskauteesi, se on sinun ja kumppanisi "omaisutta", ainakin synnytykseen asti. Voi olla että pian sen jälkeen sukulaiset ovat kimpussa ja tietysti myös ystävät. Mutta muista että lapsi on teidän ja teillä on oikeus ja velvollisuus kasvattaa se omien periaatteiden ja vakaumuksienne mukaan, rakkautta ja rajoja. Onnea matkaan.
Pisti silmään tuo kommenttisi "oma lapsi ja muiden kakarat". En ole koskaan ollut mikään suuri lapsifani, pikemminkin olen suhtautunut lapsiin aina hyvin neutraalisti. Omien (tai oman ja tämän tulevan) lapsien myötä ei ole tullut mieleenkään, että omat lapseni pakottaisivat minut pitämään erityisesti kaikista maailman lapsista. Tietenkin olen täysin omien lapsieni pauloissa ja tietenkään en ole muiden lapsien pauloissa sen enempää kuin ennenkään (eli en oikein yhtään).
Tietysti lapsen myötä joutuu olemaan tekemisissä muidenkin lasten kanssa (eikä se tietenkään ole ongelma) ja täytyy myöntää, että myös uutiset esim. oman lapsen ikäiselle tapahtuneista onnettomuuksista koskettavat eri lailla kuin ennen, kun on se oma lapsi siinä verrattavana ja ajateltavana.
Mutta ehei, ei se raskaus ja äidiksi tulo meistä kaikista perhepäivähoitajia tee. Onneksi (silti mitenkään perhepäivähoitajia vähättelemättä)!
Muakin monet pitää hyvinkin lapsirakkaana ihmisenä, kun itselläni on neljä lasta. (Olen kuullut) Todellisuudessa en muiden lapsista juuri välitä, mutta pitäähän sitä kohteliaisuudesta kysyä mitä kuuluu ja kuunnella jos toisella on kerrottavaa.
Joillain vaan näyttää olevan käsitys, että jos itsellä on lapsia, automaattisesti tykkää muidenkin mukeloista...