Mökki järven rannalla, aidan takana toisen lapsen kesäpaikka. Meidän mökkiin tulee poika ja miniä, sekä 9-vuotias lapsi.
Me isovanhemmat hoidamme mökin nuorten lomaan asti, sitten lähdemme itse sukuloimaan, kun nuori perhe on lomaa viettämässä, sillä ahtaaksi olo tulee pienessä mökissä.
Jonkun päivän olemme kaikki yhdessä, toisen lapsenkin perhe sieltä aidan takaa, syömme ja saunomme. Olen luullut, että se on mukavaa. Sitten me lähdemme ja perhe voi olla omisa oloissaan.
Nyt se ei käykään enää miniälle.
Lapsikin kuulemma vain kärsii kun on hyttysiä ja ulkovessa.
Jos joutuu mökille, niin aika tulee niin pitkäksi.
Serkut naapurissa tosin leikkivät lapsen kanssa, käyvät uimassa ja juoksevat metsässä, mutta kun miniän pitää olla näkömatkan päässä koko ajan, ettei lapsi eksy, huku tai vahingoitu serkkujen raisuissa otteissa, niin miniällä on kauhean ahdistavaa koko ajan.
Ja lapsikin valittaa kun on niin ikävä kaupunkiin.
Minua sapettaa, ei se, että miniä ei viihdy, vaan se, että hän kasvattaa lapsensakin mökkivastaiseksi.
On surkuhupaisaa seurata, kuinka innokas lapsi juoksee iloisena kotiin, ja äidin edessä vakavoituu ja valittaa naarmuista tai hyttysenpuremasta, ihottumasta, milloin mistäkin, ja äiti lohduttaa, että ensi viikolla mennään kaupunkiin, sanokoon isi mitä tahansa.
Isä viihtyisi kyllä, ja hänen on vaikea kuunnella näitä puheita.
Lapsilla pitäisi olla valinnanvapaus. Ei heitä pidä tunkea johonkin muottiin, joka vanhemmille on helpompi. Muutaman vuoden kuluttua lapsi ei enää tule mökille ollenkaan, ja se on kyllä ihan kasvatuksen ansio.
Kesä luonnon helmassa, oman järvenrannan, saunan, veneen, marjametsien jne, keskellä antaa muistoja koko elämän ajaksi.
Miniäni ei sitä halua lapselleen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Se vaan on niin, että kaikki eivät viihdy mökillä, joka on jonkun mielestä aivan tavatonta. Onhan miniäsi kuitenkin mukana lapsensa ja miehensä kanssa. Ehkä hän ei tunne oloaan niin viihtyisäksi kuin te muut ja haluaisi jotain muuta ohjelmaa. - Suomalaiset ovat mökkikansaa, mutta se ei kaikilta osin pidä paikkansa. - Joku haluaa viettää kaupunkiloman, toinen matkoilla ja kolmas taas ulkomailla. - En usko, että miniäsi voi kasvattaa lapsenlapsellesi mökkikammon, kyllä se on luontaista lapselle jatkossa jos mökillä viihtyy. - Älä sinä valita miniäsi erilaisesta ajatusmaailmasta, kyllä kai he lapsen hyvinvoinnin vuoksi ovat ja hänenkin takiaan mökillä.
Nykyään nuorempi sukupolvi ei enää ole innostunut ötököistä ja ulkovessasta. Se on ihan luonnollista. Ei miniäsi kasvata lasta mökkivastaiseksi. 9-vuotias osaa jo itsekin (kokemuksesta tiedän) sanoa ettei tykkää hyttysistä ym ja ulkovessa on tosi inho.
Meilläkin on lapsenlapset pienenä vanhempien kanssa olleet mökillä eikä alkeellisuus haitannut. Mutta siitä on aikaa ja tässä itsekin muuttuu, en
minäkään enää ole maailman ihastunein alkeellisuuteen.
Maailma ja arvostukset muuttuu, tämän ajan lapset ei välttämättä halua pelkästään niitä muistoja joita me arvostamme omasta lapsuudesta.
Ehkä tällä hetkellä riittää tietoisuus että mökki ynnä marjamaat on olemassa ja siellä voi käydä vaikka muutaman päivän kesässä.
Tulee päivä jolloin haluavat olla pitempään ja arvot tulevat tärkeäksi, jos tulevat.
Joskus nuoret ihan kaivamalla kaivavat vanhoja juttuja esille ja silloin se tulee omasta tahdosta, silloin se on oikeaa arvostusta.
Hyvää mökkikesää!!
meillä lapset olivat monta vuotta pois mökiltä murrosikäisenä ja vielä sittenkin kun heillä oli jo omia lapsia. Kuinka ollakkaan nyt viime vuosina mökki on tullut heille tärkeäksi ja he viettävät silloin tällöin viikonloppuja ja tietysti juhannuksen kanssamme mökillä. Kummallista, huussi ei ole enään ihno eikä suihkun puuttuminenkaan enään haittaa.
Näin ne ihmiset muuttuvat , kyllä se 9-vuotiaskin vielä huomaan mökin arvon ihan ilman äitinsä mielipidettä. Aurinkoista kesää :)
En olisi mitenkään varma siitä että miniäsi on se joka on mökkikammon "aivopessyt" poikaansa.
Muistan itse kun olin pieni lapsi, ja yli kaiken vihasin pakkoreissuja sukulaisten mökeille. Niitä taisi olla alle kymmenen kaiken kaikkiaan, ja siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Yksi karmeimmista muistoista oli muutama päivä saarimökissä Saimaalla. Ei päässyt mihinkään karkuun, ei yhtään mitään tekemistä (en ollut huomannut varata luettavaa mukaan).
Mökeissä oli inhottavinta ulkovessa; eivät ne kaikki pikku öttiäisetkään nyt kyllä mitään kivoja olleet.
Luojan kiitos mieheni on aivan samanlainen kuin minäkin. Lomamme menevät kaupungeissa ulkomailla ja Suomessa. Muutaman kerran kesässä ollaan jonkinlaisissa "maaseutu"-olosuhteissa; sielläkin tottakai sisävessa, juokseva vesi ja sähköt. Muutama päivä riittää loistavasti.
Sinulle näyttää olevan varsin vaikea käsittää että ihmiset pitävät eri asioista.
vanhemmat kasvattaa lapsensa niin kun haluavat ei ole sinun asia tyrkyttää arvojasi lapsenlapsellesi. Elä sinä vaan omaa mökki elämääsi niin kun haluat ja anna muiden elää !
Kun minä olin pieni, inhosin mökkeilyä. Inhosin siellä oloa, ulkohuusseja, ötököitä jne. Äitini oli ja on edelleen himomökkeilijä. Itse viihdyn mieluummin jossain muualla, mutta olen lasteni vuoksi lähtenyt silloin tällöin mökkeilemään. He kyllä tykkäävät olla, vaikka ovatkin joutuneet kuuntelemaan omaa rutinaani mökkeilystä. Olen nimittäin sanonut, että he itse muodostavat oman mielipiteensä ja jos tykkäävät jostain, he saavat tykätä. Piste.
Olen jo itse kolmenkympin paremmalla puolella.
vaan ne ihmiset, jotka mökkiä asuttavat.
Kyllä luontomaisema saa virvoitusta aikaan kaikilla, mutta teini-ikäisiä kiinnostaa oletettavasti muut jutut enemmän. Kuka saa 18 vuotiaan tulemaan mökille ? - paitsi kavereidensa kanssa kenties bilettämään tms.
Eikä miniä ja anoppi saman katon alla päivää pidempään taida olla parhain idea, vaikka välit olis hyvätkin.
Mutta pienemmät lapset tykkäävät ja äidit tekevät pienoisen virheen jos riistävät tämän kesäkokemuksen mummoloissaan. Kesä on niin lyhyt ja harvinaisen ihana seurattavaksi. Mutta jos totuttaa muksunsa ainoastaan kaupunkilaiselämään tai kerrostalokodin telkkaria, nettiä seuraten jne. niin toki hyttyset ja muut ötökät tuntuvat suorastaan jättiläismäisiltä hyökkääjiltä jossain metsä-, tai järvimaisemassa keskellä "ei mitään".
Mutta luonto tarvitsee luontoa. Ihminen vieraantuessaan luonnosta menettää jotain oleellista - itselleen kuuluvaa, luojan luomaa...
Kuuntele Eino Leinon sanoin laulua "ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu...."
joka en pienenä pitänyt mökkeilystä, kerrottakoon että en ole asunut koskaan kaupungissa, vaan saaristossa, taajama-alueella ja omakotitalossa. Telkkaria en pahemmin katsonut, vaan menin kavereiden kanssa minkä ehdin. Kaikki ei vain pidä mökkeilystä, erityisesti jos siellä ei pääse mihinkään ja aina ei tarvitse pitää mm. ulkohuusista.
asun tälläkin hetkellä perheeni kanssa omakotitalossa, taajama-alueella. Esikoinen tosin ehti asua elämästään ensimmäiset puoli vuotta kerrostalossa, mutta se oli niin ahdistava paikka että muutimme omaan taloon.
Enkä tietääkseni ole missään vaiheessa todennut, että riistäisin lapsiltani mahdollisuutta mökkeilyyn, vaikka itse en siitä pitäisikään. Missäs niin luki?
Ei ole myöskään hyvä idea vävy ja appi saman katon alla, tai samassa veneessä opettelemassa yhteistä onkimisstrategiaa.
Aina pitää vetää miniä ja anoppi, meillä se on kyllä niin että vävy ja appi.
"Lapsilla pitäisi olla valinnanvapaus. Ei heitä pidä tunkea johonkin muottiin, joka vanhemmille on helpompi."
Elät haavemaailmassa ja olet itse tunkenut miniän ja lapsenlapsen omaan muottiisi. Maailma ja ihmisten ajatukset ja tuntemukset muuttuvat kaiken aikaa. Elä ja anna toistenkin elää, omien (senhetkisten) ajatustensa ja mieltymystensä kanssa.
Muistoja ei tarvitse tehdä väkisin ja pakottamalla. Jollekin ihana kesämuisto voi olla toiselle painajainen. Jokainen luo omat muistijälkensä. Sitä paitsi kun elää tässä ja nyt onnellisena ei tarvitse muistoissa elellä..
Olen itse äiti ja mummo enkä koskaan omien lasten pienenä ollessa enkä nykyään lastenlasten kanssa lähtisi mistään hinnasta mökille sääskien syötäväksi ulkovessailemaan. Lomalla haluan olla lomalla ja pakolliset kotityöt ovat raskainta mitä haluan tehdä. Kun kotoa lähden, lähden kotia helpompiin olosuhteisiin. Luonnosta ja rauhasta kyllä tykkään ja niitä saan riittävästi kotona.