Liian märkä

Olen synnyttänyt toisen lapseni puoli vuotta sitten. Ekan kohdalla palautuminen meni hyvin pituudestaan huolimatta, kakkosen kohdalla ei. Tai muutoin meni, eli haavat ym parani hyvin nopeasti, mutta jostain syystä alapää on ollut ihan koko ajan todella märkä. Todella märkä, en voi painottaa sitä edes tarpeaksi. Olen saanut kaksi Flagyl-kuuria tuohon jonka muka piti auttaa vaan ei auttanut. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta voitte kuvitella, että ei ole mukavaa, seksistäkään ei tahdo tulla omalta puoleltani yhtään mitään, niin kiusallisena koen tämän. Lisäksi tunto alapäähän ei vielä palautunut lainkaan. Gynet sanoo, että kyllä se siitä ajan kanssa. Puoli vuotta mennyt eikä vieläkään. Koska sitten? Kokeista ym ei tullut mitään palautetta, niitä on otettu.

Onko joku muu kärsinyt samasta? Ainahan puhutaan kuivuudesta synnytyksen jälkeen ja normaalistikin, ilman synnytykiä olen kuivuudesta kärsinyt vaan nyt on ongelma ihan päinvastainen ja todella kurja. En enää tiedä kenen puoleen kääntyä, kun tuntuu ettei kukaan tajua tätä tai osaa tehdä tälle mitään, mutta en kai minä ainut voi olla?
Haluan vain eroon tästä olosta.
1531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Imetätkö? Tai imetitkö ja oliko ongelma jo silloin ja kuinka kauan imetit? Mitä ehkäisyä käytät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirppanen kirjoitti:

Olen synnyttänyt toisen lapseni puoli vuotta sitten. Ekan kohdalla palautuminen meni hyvin pituudestaan huolimatta, kakkosen kohdalla ei. Tai muutoin meni, eli haavat ym parani hyvin nopeasti, mutta jostain syystä alapää on ollut ihan koko ajan todella märkä. Todella märkä, en voi painottaa sitä edes tarpeaksi. Olen saanut kaksi Flagyl-kuuria tuohon jonka muka piti auttaa vaan ei auttanut. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta voitte kuvitella, että ei ole mukavaa, seksistäkään ei tahdo tulla omalta puoleltani yhtään mitään, niin kiusallisena koen tämän. Lisäksi tunto alapäähän ei vielä palautunut lainkaan. Gynet sanoo, että kyllä se siitä ajan kanssa. Puoli vuotta mennyt eikä vieläkään. Koska sitten? Kokeista ym ei tullut mitään palautetta, niitä on otettu.

Onko joku muu kärsinyt samasta? Ainahan puhutaan kuivuudesta synnytyksen jälkeen ja normaalistikin, ilman synnytykiä olen kuivuudesta kärsinyt vaan nyt on ongelma ihan päinvastainen ja todella kurja. En enää tiedä kenen puoleen kääntyä, kun tuntuu ettei kukaan tajua tätä tai osaa tehdä tälle mitään, mutta en kai minä ainut voi olla?
Haluan vain eroon tästä olosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu