Nyt alkaa riepomaan nämä kuumuudet. Harmittaa, kun ei saa kotona siivottuakaan. Ennen siivoilin lonkeron voimalla tai palkitsin itseni lonkerolla, kun siivousurakka oli tehty. Nyt pitäisi keksiä jokin muu palkitsemissystemi tai saada mieli viritetty siisvoustuulelle.
Nyt on kuudes juomaton päivä menossa ja on pakko myöntää, että suu napsaa. Ei juurikaan auta se, että näkee ihmisiä ulkona kulkemassa kaljatölkit kädessä. Olisi niin helppoa harppoa kauppaan hakemaan lonkeroa.
Tarttisin jonkinlaista rohkaisua ja tsemppausta
Nyt on kuudes juomaton päivä menossa ja on pakko myöntää, että suu napsaa. Ei juurikaan auta se, että näkee ihmisiä ulkona kulkemassa kaljatölkit kädessä. Olisi niin helppoa harppoa kauppaan hakemaan lonkeroa.
Tarttisin jonkinlaista rohkaisua ja tsemppausta
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei! Tunnistin myös itseni tuosta palkitsemisesta. Olen ollut vuoden alusta juomatta ja nykyään villakoirat saavat olla vapaasti, jos en viitsi siivota. Yllätys, ne ovat odottaneet kiltisti paikoillaan, kun olen saanut paremman siivousvimman. Siivoan viikoittain keittiön ja WC:n ja vaihdan vuodevaatteet. Sellaiseen ei mene aikaa paljoakaan, enkä tarvitse pullopalkintoa. Jokainen uusi päivä vie juomahalut vaan kauemmaksi ja kauemmaksi. Itsekunnioitus ja -luottamus on palanneet ja arvostan itseäni, mitä todennäköisesti en ennen tehnyt. Minullekin tulee vesi kielelle, kun telkkarissa näen huurteisen oluen. Mutta nykyään muut asiat painavat vaakassa enemmän kuin hetken lohtu. HYVÄÄ KESÄÄ JA SINNIKKYYTTÄ; TULET SAAMAAN SUUREN PALKINNON ITSELLESI!!!
Kyllähän se on niin, että se suurin palkinto pitäisi olla se mielihyvä mikä tulee, kun on saanut tehtyä asioita. Vaikkakin on vain siivoamisesta kyse :)
Tekemättömät asiat stressaavat enemmän kuin niiden tekeminen :)
Minulla oli aina juomisen loputtua siivota huushollia hullun lailla ja sitten suorittaa kaiken maailman kehon- ja kauneushoidot. Mahdoton energia päällä, varmaan sitä jotenkin yritti hyvittää juomisen aiheuttamaa häpeää.
Unohda siivous toistaiseksi ja nauti kesästä, mene vaikka uimaan ja syö jäätelöä. Ehtiihän sitä siivota. Meilläpäin on myös tosi kuumaa mutta sellaista se täällä "etelässä" tuppaa olemaan koko kesän. Kyllä siihenkin tottuu ja sitä jää kaipaamaan sitten syksyllä, kun ykskaks kesä on loppu. Mulla tosin asunnossa ei tapaa tulla kuuma, että yöt saa nukuttua ihan hyvin.
kannattaa tehdä vaan niitä asioita jotka itsestä tuntuvat kiinnostavilta ja jos ei mikään kiinnosta niin on vaan tekemättä yhtään mitään jos ei ole aivan pakollista tehtävää. Yksi palkitsemismuoto voisi olla,- ostaa niillä rahoilla mitkä juomiseen kuluisivat itselle jotain pientä kivaa ja mitä kauemmin on juomatta sitä enempi sitä palkitsemisrahaa kertyy:)
Yksi tärkeä palkinto on myös se jos tänään on juomatta, aamulla on hyvä herätä uuteen päivään.
Eikä siihen kuuden päivän juomattomuuden jälkeen tarvitse edes hellettä.
Meikäläistä riepoi kuuden kuukauden kovan kännin jälkeen aluksi tosi rankasti muutamia kuukausia ja sitten lieventyen yhteensä toiset kuusi kuukautta.
Kyllä se siitä, kun ei anna riepomiselle ja mielialavuoristoradalle ylivaltaa, ja muistaa sen, että juomattomuuden edetessä pidemmälle mielialat paranevat koko ajan.
Osta sieltä kaupasta iso vissypullo ja greippi-tuoremehua. Niistä saat hyvää "lonkeroa" ,joka ei lihota vatsaa eikä sekoita päätä, ja on varmasti piristävää.
Ja miten tyytyväinen oletkaan itseesi, kun pääset taas yhden päivän eteenpäin ilman alkoa. Tsemiä!
Yllätimpä itseni ja olin rannalla koko päivän. Tuli talviturkkikin heitettyä oikein kunnolla. Ja ennen kaikkea selvinpäin.Nyt on hyvä mieli ja riepomista ei ole:)
Kiitti kivoista vastauksista ja tsemppaamisesta.
Tosiaan kun tottuu noihin mielialamuutoksiin ja vuoristoratoihin niin osaa varautua ja tietää, että niistäkin selviää.
juo paljon hanavettä. se on hyvää janoon ja etenkin ennen sitä.
huurteiset mainoksetkaan ei ärsytä niin paljoo, kun on nestettä maha täys.
pari tuoppia on litra, myös vedessä.
mittaa litra kannuun ja lipittele puolessa tunnissa :)
kaupasta saa lisäaineettomia marjamehuja karpaloa ja viinimimarjaa ym.
niistä saa vaihtelua veden makuun, jos pelkkä vesi ei maistu niin hyvälle.
että eikun juomaan ja ehkäsemään ennalta janoa.
selvänä. helteessä tuli makailtua kolme päivää ja ihan vissyveden avulla lähti jano.
siivota pitäisi täälläkin, mutta ei paineita.
kyllä mielitekoja tulee ja nuo hemmetin telkkarin kaljamainokset ottavat päähän.
sinänsä hauskaa kannustusta tuli x-vaimolta, joka tietää raitistumisyrityksestäni. hänpä soitti ja kertoi ottavansa pari siideriä, kun oli ollut niin kova päivä työssä.
varmaan ajatteli, että nyt retku saa kimmokkeen lähteä kauppaan kaljaa ostamaan. mutta toimi aivan päin vastoin.
sisu kasvoi ja ajattelin, että minun janoni lähtee vedelläkin.
alkuvaiheessa ollaan, mutta yritetään päivä kerrallaan. jokainen aamu on mukava herätä, kun voi ruksata kalenteriin uuden päihteettömän päivän.
tsemppiä.