ja nyt annan itselleni senkin anteeksi, että olen joskus ollut niin saapas, että olen toiminut niinkuin mustasukkainen mies on halunnut ja vaikka en kaikkiin hänen juttuihinsa olekaan uskonut, niin en kuitenkaan ole pistänyt pistettä asioille ja alkanut toimimaan kuten haluan tai lähinnä olematta saapas.
-Tyhmyyden jälkeen ei voi muuta kuin viisastua!
Mitä tämäkin rakastamiseen liittyy tai rakkauteen?
Ei tuolta osalta juuri mitään, koska rakastanuthan en koskaan ole sitä miestä ja sen hän on tiennyt aina. Olen vain ollut niin saapas, etten ole jaksanut uskoa itseeni niinkin paljon että voin antaa itselleni anteeksi tyhmyyden, joten ollaan sitten urakalla tyhmä meininkiä ja silleen ja jatketaan tuota sairasta yhteiseloa/kaveruutta joka syö mua entistä enemmän ja kuten aina sekin loppui aikanaan.
Näin yli puoli vuotta siitä kun viimeksi tuon kanssa ollut missään tekemisissä, niin on oma pää alkanut selkeytyä ja aina vahvistunut se kuva kun mietin noita aikoja ja itseäni silloin ja nyt kun katson peiliin ja mietin itseäni, niin ihan kuin olisi kaksi ihmistä, joku muu ja minä joka ei ole voinut olla niin saapas ja siksi pyydän itseltäni anteeksi ja annankin.
Mitä taas tulee rakkauteen ja rakastamiseen niin onhan mulla ollut hurjasti yritystä päästä itseni tuhoamisesta eroon ja rakastaa itseäni, mutta se tyhmyys on nakertanut takaraivoa ja vääristynyt kuva itsestäni, ulkoisesti ja sisäisesti ja sitä rataa.
-Jos en minä rakasta itseäni, niin ei ole ketään muutakaan kuka minua rakastaisi!
Mitä tulee muihin ihmisiin pidemmältä ajalta niin omat lähisukulaiset ovatkin ainoita joiden kanssa on tekemisissä. Muilla on yhtä vääristynyt käsitys minusta mitä minullakin on joskus itsestäni ollut, joten eivät halua olla kanssani missään tekemisissä tai minä en halua heidän kanssa olla ja he ovat niitä jotka jatkaisivat vain satuttamista. En kuitenkaan ole yksinäinen tai muutenkaan onneton, onhan mulla lähisuvun lisäksi pari muutakin jotka eivät pidä minua rumana sisältä tai ulkoa, eivätkä naura/pilkkaa pilkallisesti.
-Tyhmyyden jälkeen ei voi muuta kuin viisastua!
Mitä tämäkin rakastamiseen liittyy tai rakkauteen?
Ei tuolta osalta juuri mitään, koska rakastanuthan en koskaan ole sitä miestä ja sen hän on tiennyt aina. Olen vain ollut niin saapas, etten ole jaksanut uskoa itseeni niinkin paljon että voin antaa itselleni anteeksi tyhmyyden, joten ollaan sitten urakalla tyhmä meininkiä ja silleen ja jatketaan tuota sairasta yhteiseloa/kaveruutta joka syö mua entistä enemmän ja kuten aina sekin loppui aikanaan.
Näin yli puoli vuotta siitä kun viimeksi tuon kanssa ollut missään tekemisissä, niin on oma pää alkanut selkeytyä ja aina vahvistunut se kuva kun mietin noita aikoja ja itseäni silloin ja nyt kun katson peiliin ja mietin itseäni, niin ihan kuin olisi kaksi ihmistä, joku muu ja minä joka ei ole voinut olla niin saapas ja siksi pyydän itseltäni anteeksi ja annankin.
Mitä taas tulee rakkauteen ja rakastamiseen niin onhan mulla ollut hurjasti yritystä päästä itseni tuhoamisesta eroon ja rakastaa itseäni, mutta se tyhmyys on nakertanut takaraivoa ja vääristynyt kuva itsestäni, ulkoisesti ja sisäisesti ja sitä rataa.
-Jos en minä rakasta itseäni, niin ei ole ketään muutakaan kuka minua rakastaisi!
Mitä tulee muihin ihmisiin pidemmältä ajalta niin omat lähisukulaiset ovatkin ainoita joiden kanssa on tekemisissä. Muilla on yhtä vääristynyt käsitys minusta mitä minullakin on joskus itsestäni ollut, joten eivät halua olla kanssani missään tekemisissä tai minä en halua heidän kanssa olla ja he ovat niitä jotka jatkaisivat vain satuttamista. En kuitenkaan ole yksinäinen tai muutenkaan onneton, onhan mulla lähisuvun lisäksi pari muutakin jotka eivät pidä minua rumana sisältä tai ulkoa, eivätkä naura/pilkkaa pilkallisesti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole tyhmä kuin saapas, ja siinä olet oikeassa, että itseään pitää rakastaa ensin, että voi rakastaa sitten muitakin paremmin. Ajattelen, että joku merkitys itselle sillä täytyy olla, etta rakastuu jotenkin vääränlaisiin ihmisiin... ehkä siinä on jotain opittavaa itsestä tai omasta tavasta suhtautua toisiin ihmisiin. Onkohan se vääristynyt kuva itsestä jo syntyessä, vai muodostuuko se siinä varhaislapsuudessa, sitä tässä rupesin miettimään...
Olen huomannut tuon itsekin, että kun on kasvanut tietynlaiseksi ja sitten muuttuu, niin joutuu tekemään aika suuren työn niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on ollut tekemisissä, jotta he näkisivät sen uuden ihmisen, joksi on kasvanut. Kaikki eivät pidä siitä, ja monet ihmissuhteet jäävät... eikä kaikkia halua enää säilyttääkään, ainakaan samanlaisina kun ne ovat olleet. Siten yhden ihmisen muutos kyllä alkaa muuttaa sitä ympäristöäkin, mutta aika hitaasti.
Anteeksianto puhdistaa paljon vanhaa pois ja on hyvä asia. En tule pitää itseään tyhmänä, sitä on vaan toiminut niin kuin on osannut sillä hetkellä ja siinä kaikki. Itsensä tai toisten syyttelemisen voisi unohtaa kokonaan.
Vielä sellainen asia, että kyllähän ihmisiin kiintyy ja heidän läsnäoloonsa tottuu vaikka se tekisi kipeääkin... siihen kipuunkin tottuu... ehkä niinkin, ettei osaa olla ilman sitä... ilman rakkauttakin. Jos se kuitenkin alkaa koskea itseä liikaa, niin sitten on ehkä lähdettävä, vaikka se onkin vaikeaa. Ja opetella olemaan ja toimimaan uudella tavalla.
Täytyy rakastaa itseään, että voi rakastaa toista, salli minun nauraa paskaista naurua.
Olet niin lapsellinen ja kaavoihin kangistunut kaikissa tunneasioissa, niinkuin tietämätön teini, joka on oppinut jotain uutta kirjasta, muttei ole käytännöstä hajuakaan.
Et osaa yksilöidä tapahtuneita, vaan kaikki ovat sinun päässäsi yksnkertaisessa muotissa, vaan se ei ole niin todellisuudessa.
Ihminen voi olla elämäänsä tyytyväinen ja tulla toimeen itsensä kanssa, sitten katsos voi tulla vastaaan joku parisuhde, parisuhteessa taas annetaan toiselle sitä rakautta, puolin ja toisin, mutta ei sitä rakkautta mikä jo itsessään valmiiksi on, vaan sellaista minkä parisuhde synnyttää ja sitä pitää vaalia, eikä asettaa toista omien muottiensa mukaisesti mihinkään sisäiseen maailmaansa, se maailma kun ei välttämättä ole oikea, lapsetkin uskovat joulupukkiin, mutta aikuisten tulisi ainakin oppia kyseenalaistaan sen olemassaolo, kuten tulee oppia myös ajattelemaan, että jospas minä olenkin väärässä, jospas tämä minun ajatusmallini ei olekkaan se oikea!
muuta sanomaan kuin että kirjoituksesi jo kertoo sen, miksi et ymmärrä minua. Se mitä kirjoitin, on kyllä ihan elävässä elämässä ihmisten kautta ja kanssa opittua. Pitkän ja kivisen tien kautta, ei kirjasta opittua. Meillä on vaan erilainen näkemys asioista, se riittää minulle.
Ihmisiä koska olet niin naiivi joka asiassa.
Luuletko, että minä en ole pitkää ja kivistä tietä kulkenut, vähättelet muita ja pidät itseäsi ja näkemyksiäsi ainoina oikeina, absoluutisena totuutena.
Minä mielelläni voin myöntää olevani joissain asioissa väärässä ja taatusti olen ollutkin, mutta siitä huolimatta osaan yksilöidä ihmiset, en toimia kolektiivisesti, enkä elä elämääni menneisyyden varjoissa, enkä niitä varjoja raahaa mukanani koko elämääni, enkä peitä niillä toisia.
mutta en agressiivinen. Mistä se johtuu?
ovat hyviä. Sinä joka puhut itsensä rakastamisesta puhut asiaa, koska jos ei rakasta itseään yhtään, on vaikea ola oma itsensä toisen kanssa saati antaa jotain toiselle.
Ja sitten tämä näkemys että parisuhteen rakkaus on eri kuin itsensä rakastaminen. Näin voisin itsekin ajatella. Itsehän on olemassa ilmankin sitä parisuhteen rakkautta ja se parisuhteen rakkaus nyt voi olla monenlaista/millaista tahansa ja myös parisuhteessa voi käydä miten tahansa, vaikka ns. välittäisikin.
stoori. Niin, jos sitä uskois enemmän itseensä osais tehdä oikeita päätöksiä itsensä kannalta paremmin. Hyväksynnän ja turvan hakeminen ovat olleet mun elämässä ne kompastuskivet. En totta tosiaan ole rakastanut itseäni joka päivä, mutta tästä lähtien yritän. Olen sen hemmetti velkaa itselleni!!! ihan suututtaa vattu!
Pitkän parisuhteen loppuminen myrskyisissä merkeissä (nyt jo toista kertaa) on syönyt mua ja aiheuttanut sellaista syyllisyyden tunnetta. Monesti ihmiset, myös ystävätkin haluavat satuttaa mua, edes pikkuisen -se näyttää olevan niille oikein huumetta tais itten olen liian herkkä? Minkäs teet. Kasvattelen täällä itseäni kokoon....tee niin sinäkin!