Koko elämäni on ollut rankkaa pienestä asti, mutta silti olen päässyt eteenpäin. Ei sillä, että olisin unohtanut kaiken vanhan ja sen, mitä joskus on tapahtunut.
Pienenä koin perheväkivaltaa (ja edelleenkin joskus), joka kohdistui minuun. Ei sisaruksiin KOSKAAN. Ja olen pienin lapsista vieläpä. Vieläkin minulla on aika pahat traumat siitä. Lisäksi isäni on alkoholisti ja äitini vihaa minua. Usein äitini saattaa esimerkiksi heittää päälleni tavaroita, koska en miellytä häntä jossain asiassa ja olen surkea lapsi.
Kerran äitini toivoi, etten olisi koskaan syntynytkään. Se satutti todella, todella paljon. Itsetuntoni on muutenkin nollassa ja tuollaisen asian kuullessani romahdan täysin. Seitsemännen luokan aikana jopa masennuin ja sairastuin anoreksiaan.
Minulla on todella suuret ulkonäköpaineet, sillä veljeni ja äitini kommentoivat kokoani koko ajan. Ennen olin liian laiha ja anorektikko. Anoreksiasta päästyäni aloin lihottaa. Nyt olen normaali kokoinen ja olen kuulemma LIHAVA. Ei siinä mitään, ei minua niin paljoa muiden mielipiteet kiinnosta. Mutta: kuulen jokatoinen päivä ainakin: ''hyi ku oot läski'', ''kannattais laihduttaa!!'', '' voin antaa sulle laihdutus vinkkejä, niin pääset noista läskeistä eroon''...
En ymmärrä mitä olen tehnyt, jotta ulkonäköäni pitää kommentoida joka päivä. En saa edes meikata, vaikka täytän kohta 16-vuotta. Jos meikkaan, värjään hiukseni, laitan jonkin näköisen kampauksen, laitan uudet vaatteet päälleni jne.. Saan vain negatiivisia palautteita.
Ikinä itse en kommentoi kenenkään ulkonäköä ainakaan ääneen. Minusta on todella törkeää haukkua ihmisiä päin naamaan esim. läskeiksi.
Noh, tästä minun piti kuitenkin kirjoittaa:
Peruskouluni loppui nyt ja olin hakenut ammattikouluun. ''Pisteeni'' olivat muutenkin niin alhaiset, joten tiesin etten pääsisi opiskelemaan minnekkään. Enkä päässyt.
En tiedä, hakisinko täydennyshaussa vai menisinkö kymppiluokalle. Vai menisinkö minnekkään?
Asuntoloita täälläpäin ei ole varmaankaan kovin monissa ammattikouluissa ja niihin ei taida enää edes päästä?
Enkä pääse omaan yksiöön vuokralle tai mitään. Koska vanhempani eivät käy töissä, eivätkä pysty maksamaan vuokraa, ruokaa jne. Tuskin pystyvät edes nyt maksamaan, missä asumme..
Minua huolettaa, ettei heillä ole varaa edes maksaa linja-autokorttia, jotta pääsen opiskelemaan jonnekkin. Kaikki on kiinni rahasta, joka on ärsyttävää. Jos olisi paljon rahaa ja vanhempani olisivat varakkaita, voisin mennä kauemmas opiskelemaan ja voisin elää normaalisti. Mutta ei.
On jo epävarmaa, saavatko vanhempani maksettua linja-autokortin, jos menen lähikaupunkiin opiskelemaan.
En tahtoisi opiskella täällä, missä asun ja tahdon muualle. Kauas täältä. Mutta en voi. Pitääkö minun todella odottaa, että täytän 18-vuotta ja pääsen omaan asuntoon opiskelemaan? Jos edes pääsen silloinkaan. Pisteeni ovat jo laskeneet siihen mennessä niiiin alas, etten pääse edes siivoamaan koulun vessoja.
En tiedä mitä tehdä.
Teksti on epäselvää, tiedän. Koittakaa ymmärtää
Pienenä koin perheväkivaltaa (ja edelleenkin joskus), joka kohdistui minuun. Ei sisaruksiin KOSKAAN. Ja olen pienin lapsista vieläpä. Vieläkin minulla on aika pahat traumat siitä. Lisäksi isäni on alkoholisti ja äitini vihaa minua. Usein äitini saattaa esimerkiksi heittää päälleni tavaroita, koska en miellytä häntä jossain asiassa ja olen surkea lapsi.
Kerran äitini toivoi, etten olisi koskaan syntynytkään. Se satutti todella, todella paljon. Itsetuntoni on muutenkin nollassa ja tuollaisen asian kuullessani romahdan täysin. Seitsemännen luokan aikana jopa masennuin ja sairastuin anoreksiaan.
Minulla on todella suuret ulkonäköpaineet, sillä veljeni ja äitini kommentoivat kokoani koko ajan. Ennen olin liian laiha ja anorektikko. Anoreksiasta päästyäni aloin lihottaa. Nyt olen normaali kokoinen ja olen kuulemma LIHAVA. Ei siinä mitään, ei minua niin paljoa muiden mielipiteet kiinnosta. Mutta: kuulen jokatoinen päivä ainakin: ''hyi ku oot läski'', ''kannattais laihduttaa!!'', '' voin antaa sulle laihdutus vinkkejä, niin pääset noista läskeistä eroon''...
En ymmärrä mitä olen tehnyt, jotta ulkonäköäni pitää kommentoida joka päivä. En saa edes meikata, vaikka täytän kohta 16-vuotta. Jos meikkaan, värjään hiukseni, laitan jonkin näköisen kampauksen, laitan uudet vaatteet päälleni jne.. Saan vain negatiivisia palautteita.
Ikinä itse en kommentoi kenenkään ulkonäköä ainakaan ääneen. Minusta on todella törkeää haukkua ihmisiä päin naamaan esim. läskeiksi.
Noh, tästä minun piti kuitenkin kirjoittaa:
Peruskouluni loppui nyt ja olin hakenut ammattikouluun. ''Pisteeni'' olivat muutenkin niin alhaiset, joten tiesin etten pääsisi opiskelemaan minnekkään. Enkä päässyt.
En tiedä, hakisinko täydennyshaussa vai menisinkö kymppiluokalle. Vai menisinkö minnekkään?
Asuntoloita täälläpäin ei ole varmaankaan kovin monissa ammattikouluissa ja niihin ei taida enää edes päästä?
Enkä pääse omaan yksiöön vuokralle tai mitään. Koska vanhempani eivät käy töissä, eivätkä pysty maksamaan vuokraa, ruokaa jne. Tuskin pystyvät edes nyt maksamaan, missä asumme..
Minua huolettaa, ettei heillä ole varaa edes maksaa linja-autokorttia, jotta pääsen opiskelemaan jonnekkin. Kaikki on kiinni rahasta, joka on ärsyttävää. Jos olisi paljon rahaa ja vanhempani olisivat varakkaita, voisin mennä kauemmas opiskelemaan ja voisin elää normaalisti. Mutta ei.
On jo epävarmaa, saavatko vanhempani maksettua linja-autokortin, jos menen lähikaupunkiin opiskelemaan.
En tahtoisi opiskella täällä, missä asun ja tahdon muualle. Kauas täältä. Mutta en voi. Pitääkö minun todella odottaa, että täytän 18-vuotta ja pääsen omaan asuntoon opiskelemaan? Jos edes pääsen silloinkaan. Pisteeni ovat jo laskeneet siihen mennessä niiiin alas, etten pääse edes siivoamaan koulun vessoja.
En tiedä mitä tehdä.
Teksti on epäselvää, tiedän. Koittakaa ymmärtää
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikäli peruskoulun päästötodistuksen keskiarvosi on ollut heikonlainen, niin kymppiluokalle hakeutuminen voisi olla viisasta. Tuossa vuodessa pystyy korottamaan arvosanojaan, mikäli vain motivaatiota siihen löytyy. Mikään kympin oppilas ei tarvitse olla, mutta keskiarvon olisi hyvä olla yli 7. Kymppiluokan jälkeen haet uudelleen yhteishaussa joko ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Ensin on tietysti hyvä, että itsellesi on selvillä, mille alalle haluat mahdollisesti kouluttautua. Tämä siinä tilanteessa, mikäli päädyt ammattikouluun. Tekstistäsi sai sen käsityksen, että et asu pääkaupunkiseudulla ja mahdollisuudet jonkinlaiseen työnsaantiin kotipaikkakunnallasi ovat heikot.
Ei bussikortti niin paljon maksa etteikö sukulaiset voisi auttaa siinä suhteessa.
Sun vanhempas vielä ymmärtää.
Voin vain yrittää kuvitella minkälaista elämäs on. Voimia sulle. Mutta olen varma että vaikea nuoruus kouluttaa sinusta entistä vahvemman aikusen ja osaat ottaa vanhempies virheistä opiksi (esim. et rupea läträämään viinan kanssa, et arvostele toisten ulkonäköä, yrität pitää huolen että saat töitä). Suosittelen kymppiluokkaa ja otat itteäs niskasta kiinni ja panostat ja näin saat hyvän todistuksen ja sitte pääset vaikka mihin kouluun!:) Sinun täytyy päättää että näytät vielä koko maailmalle että saat hyvän työn ja elämän ja pyrit niitä kohti. Ja olet jo 16 vuotias joten sulla on kyllä täys oikeus meikata jos tahdot. Jos äitis sanoo jotain negatiivista niin vastaa että haluat nyt kokeilla jotakin uutta ja pitää ulkonäöstäsi huolta niinku nuoren naisen tuleekin. Nuo äitisi ulkonäköön liittyvät kommentit voisit heittää suoraan romukoppaan, anna tulla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikki järjestyy!!
Yksinkertaisesti: huono tuuri. Aina on niitä, jotka tuollaiseen välinpitämättömään perheeseen syntyvät. Ja kun se huono tuuri kerran käy, olet kuin pallo joka vyöryy alamäkeä eikä vyöryminen koskaan lopu.
Yhteiskunta ei sitten ymmärrä yhtään sinunlaistesi tilannetta. Koko ajan on hirveät paineet kaiken maailman pisteisiin ja päässä pyörii juuri nuo tulevaisuus jutut, minne opiskeleen ja sillain. Itsellänikin, olen 17v jätkä. Ja vaikka olisit kuinka taitava ja potentiaalinen menestyvä oppilas, jäät jummaamaan paikalleen koska "pisteesi eivät riittäneet". Ja ainoa vaihtis on 10-luokka, josta ei käytännössä ole paljon mitään apua jos kotiolot jatkuvat tuollaisina. Kotioloistahan se elämän laatu pääasiassa lähtee.
Saakeli, tekisi mieli päästä naamat vastakkain kaiken maailman yhteiskunta sääntöjen ja rakenteiden suunnittelijoiden kanssa. Ja vielä enemmän perheesi kanssa.
Muista, että aina kuitenkin löytyy jelppiä. Apua voi löytyä niiltä nuorisoauttajilta tai mitä niitä nyt on. Ja vielä kun pari vuotta kestät ja olet täysi-ikäinen, voit
muuttaa pois, omaan kämppään. Revit valtiolta kaikki maholliset tuet ja lisät. Jos asut muiden ihmisten kanssa, ei ole niin paljon huolia raha-asioista. Etsit kumppanin. Voit pitää välivuosia. KUKAAN ei pakota sua opiskelemaan heti peruskoulun jälkeen. Etsi töitä. On todella paljon työpaikkoja, joissa ei katsota "pisteitä" niin sanotusti. Kesätöitä, yms. Siitä se laiffi lähtee käyntiin, usko pois.
Voin kyllä kuvitella miten vaikeaa on olla perheen kanssa, jossa ei voi elää mutta on pakko. Miten muka 16v. voisi lähteä perheestä, kun on sisarukset ja kaikki? Miten niin nuori voi katkaista välit perheen kanssa? Se on iso henkinen kynnys, kun perhe painostaa. Mutta jos perheesi on oikeasti niin kamala kuin sain kuvan, niin voisit kyllä ottaa selvää millaisia vaihtoehtoja on tuon ikäisellä asua muualla kuin kotona. Kenenkään ei pitäisi joutua kuuntelemaan tuollaisia kommentteja vanhemmilta ja sisaruksilta. Perheessä kuuluisi tukea toisia!
Muilta aikuisilta kyllä löytyy apua, kun vaan kerrot tilanteesi. Äläkä heti kerro perheellesi että mietit erilleen asumista. Ties miten reagoivat...
Ihan pahalta tuntuu, kun en voi muuta tehdä kuin kirjoittaa täällä palstalla. Tsemppiä ja voimia vaan sulle, kyllä ne asiat paranee! Muista että erilaisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä löytyy aina (vaikkakin harvassa niitä on...)!
Röyhkeää tuo ulkonäön haukkuminen, kun se ei ilmeisestikään ole ollut mitään rakentavaa palautetta. Ja minusta on myös arveluttavaa opettaa lapselle, että ulkonäkö ois tärkeä. Uskon kyllä, että se on, koska olen itse älyttömän ruma, ja sen takia olen erakko jne., mutta ei mun ulkonäköä paljon kommentoida. Ehkä kukaan ei uskalla, koska näytän pelottavalta enkä ole missään kontaktissa muihin ihmisiin. Jotenkin olisi jopa helppoa, rohkaisevaa, jos vaikka veljet haukkuis mua, mutta ei. Kaikki on mun lähellä jotenkin kiusallisen hiljaa... Teoriani: koulu- ja muut kiusaajat kiusaavat suoraan uhria, kun ei ole syytä kiusaamiseen, kun syytä olisi, niin silloin mennään kiusallisiksi.
Tuohon jälkimmäiseen osioon en osaa kommentoida, koska en ymmärrä noista asioista. Itselleni oli epäselvää, mitä yläasteen jälkeen teen, joten lukion sitten valitsin (vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että lukioon en ainakaan mee). En tiedä vieläkään, miten työelämään ruvetaan, kun omat vanhemmat ei mitään työtä tehny, ja oon niin kamalan laiskakin. Sinä sen sijaan oot saanu paljon aikaseks, värjänny hiuksiaki (kuulostinpas tyhmältä). Ja muutenkin sun elämässä tapahtuu, mä taas koneella homehun, ja sit ku tulee sosiaalinen tilanne vastaan, ni kauheet häpeäreaktiot. Huoh.