stressihermon salpaamisen joukkokanne

hei

ensiksikin älkää kukaan vaan menkö telarannan stressihermon salpaushoitoon.

Apua se on tuonut joillekkin, mutta suurin osa joutuu kärsimään koko elämänsä sen aiheuttamista toiset pienistä, mutta useat todella merkittävistä koko kehoa vaivaavista ongelmista, jotka eivät ole todellakaan pieniä.

Ajatelkaa nyt kun mennään näin aroille alueille kun hermoratoihin. Ruotsissa ja monissa maissa se on kiellettyä.

Siinä viedään van rahat aroilta ihmisiltä, jotka uskovat tämän tehoavan.

Itse olisin joukkokanteen kannalla, jos vain tarpeeksi suuri porukka löytyy.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä. Itselleni ei tullut mitään haittavaikutuksia, mutta apuakaan en saanut ko. operaatiosta. Rahastusta, sanon minä. Olen tehnyt asiasta kantelun Kuluttajariitalautakuntaan. En siis lääninhallitukseen tai Valviraan, koska siitä ei ollut lääketieteellistä haittaakaan. Ainoastaan siksi, koska ennen operaatiota minulle tehtiin johonkin ihan eri hermoon koepuudutus kuin mihin salpaus tehtiin, ja se sitten auttoi, mutta itse operaatio ei vastannut koepuudutusta, kuten Telaranta väitti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vesiheinä kirjoitti:

hei

ensiksikin älkää kukaan vaan menkö telarannan stressihermon salpaushoitoon.

Apua se on tuonut joillekkin, mutta suurin osa joutuu kärsimään koko elämänsä sen aiheuttamista toiset pienistä, mutta useat todella merkittävistä koko kehoa vaivaavista ongelmista, jotka eivät ole todellakaan pieniä.

Ajatelkaa nyt kun mennään näin aroille alueille kun hermoratoihin. Ruotsissa ja monissa maissa se on kiellettyä.

Siinä viedään van rahat aroilta ihmisiltä, jotka uskovat tämän tehoavan.

Itse olisin joukkokanteen kannalla, jos vain tarpeeksi suuri porukka löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu