>>> Vanessa-Mae nopein

Aika-ajoissa...

BBC järjesti formula-ajot osana lahjakkuuteen ja perintötekijöihin liittyvää tutkimusta. Yksi tutkimuksiin osallistuneista oli viulisti Vanessa-Mae. Verrokkina radalla oli toinen ensikertalainen ja yksi kohtuullisen kokenut henkilö.

Vanessan kiihdyttäessä radalle ajattelin vain, että kohta hiekka pölisee, mutta Vanessa-Mae vei formulaa agressiivisella tyylillä, vaikka ei ollut formulaa ennen nähnyt kuin vahingossa televisiosta. Vanessa-Maen ajo piti keskeyttää vesisateen takia, mutta silti hän ajoi 14 SEKUNNIN POHJAT! Ihan käsittämätöntä, että kokematon pystyy hetkessä sisäistämään auton käytöksen ja viemään formulaa sladissa vastaohjauksella ja käyttämään moottorin voimaa! :O

- Otat kaiken irti ja haluat ottaa riskejä. Sen kuulee moottorin äänestä, kommentoi asiantuntija Vanessa-Maelle tämän ajoa.

Siinä se taas nähtiin, että lahjakkuus ratkaisee. Isien on turha viedä poikiaan radalle, jos ei ole geenit kohdallaan! Vanessa-Mae todettiin erittäin lahjakkaaksi ja eksovertiksi henkilöksi joka on kaiken lisäksi perfektionisti. Formulamaailma menettää hänessä toisen Schumacherin.... Pienellä hiomisella hänestä olisi saatu formularadoille täydellinen timantti...ja kaunis sellainen. :)

http://www.youtube.com/watch?v=Hg8Fa_EUQqY

28

749

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanessalle...

      "2004 July 10-11, Vanessa-Mae makes a 2 day visit to the Formula 1 racing track in Silverstone to experience the power of F1 circus
      Vanessa-Mae pays a 2 day visit to Silverstone racing track to experience the mood and excitement of a Formula 1 event. This was already her 3rd visit to a F1 track. On March 4 1999 when she highlighted 'the opening gala for that year season' with a concert, combined with a 2nd visit. Her first visit took place in 1998 when Vanessa-Mae collaborated with F1 driver Hakinnen together with fashion designer Jean-Paul Gaultier in the promotion campaign 'Get Inspired' for the new Siemens mobile phone. Ever since the first 2 visits, Vanessa-Mae has many fans, friends and acquaintances in the Formula 1 world. "

      Lähde: http://www.vanessa-mae.nu/Chronology.htm

      ja mistä tietää vaikka ois harrastanu enemmänki

    • hfahaha

      Ruma ku rullatuoli.

      • onko...

        esimerkiksi Kimi Räikkönen sun mielestä nätimpi?


      • frafdeshsstrh
        onko... kirjoitti:

        esimerkiksi Kimi Räikkönen sun mielestä nätimpi?

        On todellakin nätimpi, Kubicakin on nätimpi.


      • linkit,,

      • hrgroihroih

      • toihan...

      • sovittaa
        toihan... kirjoitti:

        On ihan hirvee!!!!

        formulaan keskiverto suomalaisakka. ei auta rasva eikä kenkälusikka!


      • haluaisi
        sovittaa kirjoitti:

        formulaan keskiverto suomalaisakka. ei auta rasva eikä kenkälusikka!

        Kukapa nyt niin haluaisi tehdä? Tosin Emma Kimiläinen on aika keskiverto? Ja hyvin hänellä on ura edistynyt, tuskin Formuloihin asti tulee pääsemään, mutta silti.

        Ja onhan tämä aika karun näköinen naamaltaankin tämä Vanessa.


    • lopuksi

      motivaatiolla ei tee mitään jos on lahjaton.

    • siten

      että schumacher ja pari verrokkia pistettäisiin soittamaan viulua tms. instrumenttia josta schumilla ei ole kokemusta :)

      • CAPSLOCKMAN

        KUN VIULUA SOITTAMALLA EI TUNNETA TALLIMÄÄRÄYKSIÄ.


      • tungettiin..

        magneettikuvauslaitteeseen viulun kanssa ja siellä hän näppäili sointuja. Mitenkäs Schumi pystyis ajamaan formulaa magneettikuvauslaitteessa? :)


      • gadwrgrrage
        tungettiin.. kirjoitti:

        magneettikuvauslaitteeseen viulun kanssa ja siellä hän näppäili sointuja. Mitenkäs Schumi pystyis ajamaan formulaa magneettikuvauslaitteessa? :)

        Mitenkäs ei?


    • formuloissa??

      olis kiva tietää, niitä on kuitenkin n. 50% väestöstä eli luulis löytyvän lahjakkaita??

      • yksinkertaisesti.

        Kyllä ainakin itse uskoisin, että Danica Patrick pärjäisi vähintäänkin kohtuullisesti. Eipä niitä naisia edes hirveästi kilpaa aja. Yksi ongelma F-ykkösissä tosin voisi ainakin olla kestävyys?


      • siis?
        yksinkertaisesti. kirjoitti:

        Kyllä ainakin itse uskoisin, että Danica Patrick pärjäisi vähintäänkin kohtuullisesti. Eipä niitä naisia edes hirveästi kilpaa aja. Yksi ongelma F-ykkösissä tosin voisi ainakin olla kestävyys?

        Naisethan juoksee maratonin siinä kuin miehetkin? Luulisi kunnon riiittävän. Ja ohajustehostinkin on nykyformuloissa...

        Ja jos Vanessa-Maen viulunsoittajan käsillä meno oli tuollaista, niin tuskin on hirveä ongelma.


      • ei tarvitse suuttua.
        siis? kirjoitti:

        Naisethan juoksee maratonin siinä kuin miehetkin? Luulisi kunnon riiittävän. Ja ohajustehostinkin on nykyformuloissa...

        Ja jos Vanessa-Maen viulunsoittajan käsillä meno oli tuollaista, niin tuskin on hirveä ongelma.

        Heitinpähän vain kun ei muutakaan syytä ollut. Mutta kai se lopullinen syy on, että miehiin verrattuna on todella vähän naisia moottoriurheilua harrastamassa.

        Tarkoitin kestävyydellä enemmänkin niskan ja muiden lihaksien kestävyyttä, mutta tosin Danica Patricikillakin on aikamoiset niskalihakset.


    • Villaneule

      Kyseinen neitokainen seurusteli aikoinaan kanadalaisen Jacques Villeneuven kanssa, joten eiköhän hän ole joskus nähnyt formuloitakin.

      • alkaa selvitä...

        Varmasti Villeneuve vei karting-radalle tms. koska naikkonen vei Formulaa niin varmalla otteella.


      • grtahate
        alkaa selvitä... kirjoitti:

        Varmasti Villeneuve vei karting-radalle tms. koska naikkonen vei Formulaa niin varmalla otteella.

        hän ajoi villeneuven puolesta kisoissa, ei ne haalarit yhtään sen "löysemmät/isommat" olleet kuin muilla kuljettajilla, naikkonen oli vaan niin pieni. tv-kamera ovat vain hämänneet kaikkia meitä.


      • kiitos!!!
        grtahate kirjoitti:

        hän ajoi villeneuven puolesta kisoissa, ei ne haalarit yhtään sen "löysemmät/isommat" olleet kuin muilla kuljettajilla, naikkonen oli vaan niin pieni. tv-kamera ovat vain hämänneet kaikkia meitä.

        piristit päivää


    • tulla....

      formuloihin. toisaalta olisiko lajin katsojaluku vaarassa, jos nykyiset katsojat ovat "sellaisia" poikia??

      • rhehreareahreha

        Harva tyttö formuloita seuraa ja yleensähän nämä "sellaiset" pojat(lue=sinunkaltaiset) ovat aika tyttömäisiä. Ja eihän niitä kuljettajia siellä paljon näe, kypärät niillä on päässä.


    • millä formulalla

      tossa ohjelmassa ajettiin?

      • Sairaan lahjakasta

        Muistaakseni Formula Renaultilla eli ei millään lelulla. Vanessa tosiaan vei autoa hurjalla rähinällä.

        Hitto, kun en löydä tuota ohjelmaa netistä!!!!

        Ps. Vanessa oli viime talviolympialaisissa naisten pujottelussa mukana! Treenasi vain 6 kk!!


    • Vanessan ajot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe