On vain niin että, itse en ole päässyt maistamaan tuota kiellettyä hedelmää vuoteen. Olen orjallisesti hoitanut oman osani tässä perheessä ja antanut sen mikä annettavissa on.
Mittari on täysi ja alan "metsästämään" tuota omituista tavaraa joka on ollut mielessä ympäri vuoden.
En ole käynyt huorissa enkä muullakaan tavoin ole koskaan pettänyt.
Miehiset tarpeeni eivät ole millään tavoin arvossa.
Myöskään vaimolla ei ole salarakkauksia tai muita miehiä jotka hoitaisivat hänen tarpeitaan.
Katson olevani oikeutettu seksiin ja tulen tekemään sen heti tilaisuuden tullen. Asiasta aina kysyttyäni saan vastauksen "ei huvita".
Minua huvittaa. Jos tarkoitus on pitää tätä kulissia pystyssä silläkin uhalla että oma terveys alkaa reistaa sen takia kun ei saa pillua niin sitä kertakaikkiaan on haettava muualta.
Tyydyn siihen.
Jos käy niin että, tämä metsästysreissuni tuottaisi tulosta ja löytäisin ihmisen joka höpisi kanssani asiota sekä harrastaisi seksiä kanssani, olisin valmis uhraamaan tämän pitkän suhteen sen takia. Käteen vetäminen alkaa tuntumaan kovin sairaalta, sitä tuntee itsensä jo tyhmäksi nylkyttäessään munaa päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Syyllisyyden taakka kaikesta toiselle aiheutetusta pahasta alkaa häviämään, se tarkoittaa että on aika siirtyä eteenpäin.
Vuosi ilman pillua.
62
5622
Vastaukset
- on arvoituksellisen
kirjoituksesi takana? Vaimoko rankaisi jostain niin, ettei ole antanut?
Menkää pariterapiaan puimaan ongelmianne tai jollekin parisuhdeleirille.
Syyllisyyden taakka.Mikä ja mistä, heräsi kysymys?- jakoon!
Lusikat ensin jakoon ja eroa kuin mies! Älä ole niinkuin tuhannet sadat muut ukot jotka nussivat toisen kanssa mutta pitävät yllä sitä kulissin paskaa lasten yms.syiden vuoksi! Itse halveksin näitä puutteessa olevia ukkomiehiä jotka hakevat seksinsä muualta mutta erota ei voida! Eli ensin ero ja sitten nussimaan niin paljon ku vaan haluat!
- tekstisi
vaimollesi – ellei ole tätä jo välimuistista kaivanut.
Ja sitten keskustelemaan. - Hyväksyykö puolisosi
sen, että katsot pornoa? Ehkä käytät sitä seksin korvikkeena?
- vaari666666666
no eika tommosiin asioihin ruveta muijalta lupaa kyselemään :D
- kokenut..
Onpa ikävän kuuloista tuo tekstisi. Eipä muuten, mutta kuulostaa niin omalta parisuhteeltani. Ei tunteita vaan toinen nähdään esineenä, tavarana ja jopa kauppatavaran, koska sanot: "Olen orjallisesti hoitanut oman osani tässä perheessä ja antanut sen mikä annettavissa on..Katson olevani oikeutettu seksiin.. ". Eli vaimon kanssa tehdän vaihtoakaupat tavavarasta..
Surullista minkä kuvan olet kasvatuksessasi (tai ilmeisemmin sen puutteessa) saanut seksistä. Seksiin ryhdytään, kun tunnetaan läheisyyttä, lämpöä, myötätuntoa ja yhteenkuuluvuutta toisen kanssa. Kirjoituksesi perusteella sain käsityksen ettei tunteilla ole osaa elämässäsi.
Etsit turhaan tyydytystä muualta, koska kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Onko ollut ajatuksena tutkia oman mielesi puutteita ja niiden vaikutusta parisuhteen takkuamiseen? Entä asenteidesi kehittämistä ja muuttamista vaikka ammattiauttajalla?
No omaan napaan itsekeskeisesti tuijottamisesta tässä näyttääkin olevan kyse, kun kirjoitat, että "oma terveys alkaa reistaa sen takia kun ei saa pillua"..
Hei oikeasti: Unohda mitä on tapahtunut perheessäsi tähän mennessä, koska sitä ei enää ole olemassakaan! Turhaan kannat vihaa ja katkeruutta mukanasi, varsinkin kun se eristää sinut vaimostasi. Ja vielä turhempaa on miettiä ettei seksiä tule tänäänkään kun ei sitä ole ollut vuoteenkaan, koska et elä tulevaisuudessa vaan tässä hetkessä. Tee tästä hetkestä miellyttävä vaimollesi ja niin teet sen myös itsellesi. Tee seuraavassa hetkessä samaa ja kaikista seuraavistakin hetkistä. Erimieltä voit toki olla, muttei kannata tehdä sitä toista alentavasti ja halveksivasti, koska silloin läheisyys ja ymmärrys katoavat. Vaikket tekisi mitään muuta perheesi ja vaimosi eteen, kun jättäisit vihasi ja kaunasi sinne missä niiden kuuluukin olla, eli siellä missä ne ovat olleetkin: menneisyydessä, tulisit lähemmäksi vaimoasi ja lapsiasi. Vihamielisyys karkottaa, ystävällisyys lähentää. Kotitöillä ja rahalla saa joskus "sääliseksiä", mutta taivaallista yhtymistä vain luomalla tunnesiteen. Ja siteen luomiseen ei muuta tarvita kuin ystävällistä ja myötätuntoista olemista toisen kanssa ja loppu sujuu itsestään.
Aina on mahdollista muuttaa ajatuksiaan ja asenteitaan, mutta harvemmin siihen itsestään pystyy. Ihmissuhdeoppaat esim. kirjastossa tai täällä netissäkin voi avata täysin uuden maailman, josta et osannut edes uneksia!
Toivon sinulle rohkeutta ja voimaa ryhtyä kasvattamaan itse itseäsi. Vieras pillu ei sinusta tee yhtään parempaa (ja terveempää :)) ihmistä vaan vastaus löytyy itsesi kehittämisestä!- ei huvittanut
Itse joutui sanomaan tuon ei huvita joka tarkoittaa että ei pysty koska ei ole kiihottunut.
Pitääkö naisen siis antaa miehen käyttää ruumistaan vaikka ei ole kiihottunut??
Se on kaikki korvien välissä, se seksuaalinen halu, varsinkin naisella.
Miehellä se on jalkojen välissä ja kai kihottuu muustakin kuin mielentilasta, en tiedä.
Eikäkäteenveto ole millään tavalla sairasta tai häpeällistä. Kaikki niin tekee. - pitäisi asialle
ei huvittanut kirjoitti:
Itse joutui sanomaan tuon ei huvita joka tarkoittaa että ei pysty koska ei ole kiihottunut.
Pitääkö naisen siis antaa miehen käyttää ruumistaan vaikka ei ole kiihottunut??
Se on kaikki korvien välissä, se seksuaalinen halu, varsinkin naisella.
Miehellä se on jalkojen välissä ja kai kihottuu muustakin kuin mielentilasta, en tiedä.
Eikäkäteenveto ole millään tavalla sairasta tai häpeällistä. Kaikki niin tekee.tehdä?Molempia osapuolia pitää ajatella.Kai naisella on oikeus kieltäytyä jos "ei huvita ,ei kiihota".Mutta kai miehelläkin on oikeus haluta eikä vain vetää käteen vaan myös oikeasti harrastaa seksiä vaimon kanssa.Jos tämä ei koskaan tunnu onnistuvan olisi kai ihan pakko alkaa perinpohjin selvittää,mistä se kaikki johtuu.
- on hyvä alku
pitäisi asialle kirjoitti:
tehdä?Molempia osapuolia pitää ajatella.Kai naisella on oikeus kieltäytyä jos "ei huvita ,ei kiihota".Mutta kai miehelläkin on oikeus haluta eikä vain vetää käteen vaan myös oikeasti harrastaa seksiä vaimon kanssa.Jos tämä ei koskaan tunnu onnistuvan olisi kai ihan pakko alkaa perinpohjin selvittää,mistä se kaikki johtuu.
Kenelläkään miehellä tai naisella ei ole oikeutta toisen kehon hyväksikäyttöön oli vaikka sitten avioliitto kyseessä!!!
Vaimosi haluttomuus johtuu varmastikin sinun seksiin pakottavasta ja velvoittavasta asenteesta häntä kohtaan. Vie viimeisetkin halut seksiin jos toinen kohtelee toista kuin esinettä ja syyllistää kaiken päälle, kun toinen ei suostu hyväksikäytettäväksi.
Nyt vain itsetyydytystä niin kauan, että olet hakenut ja saanut ammattiapua SINUN ongelmaasi, joka on selvästi esineellistävä, halveksiva ja ylimielinen asenteesi ja ajattelusi toisia ihmisiä kohtaan.
Tämä ei ole pahalla kirjoitettu vaan enemmänkin potku persuksiin :).. - mutta...
on hyvä alku kirjoitti:
Kenelläkään miehellä tai naisella ei ole oikeutta toisen kehon hyväksikäyttöön oli vaikka sitten avioliitto kyseessä!!!
Vaimosi haluttomuus johtuu varmastikin sinun seksiin pakottavasta ja velvoittavasta asenteesta häntä kohtaan. Vie viimeisetkin halut seksiin jos toinen kohtelee toista kuin esinettä ja syyllistää kaiken päälle, kun toinen ei suostu hyväksikäytettäväksi.
Nyt vain itsetyydytystä niin kauan, että olet hakenut ja saanut ammattiapua SINUN ongelmaasi, joka on selvästi esineellistävä, halveksiva ja ylimielinen asenteesi ja ajattelusi toisia ihmisiä kohtaan.
Tämä ei ole pahalla kirjoitettu vaan enemmänkin potku persuksiin :)..Miksi ei se nainen voi sanoa mitään?
- tuunari_mikko
mutta... kirjoitti:
Miksi ei se nainen voi sanoa mitään?
Sain sellaisen käsityksen, että Mies on liian kiltti ja kunnollinen?
Nainen on taasen selvästi empatiakyvytön, eikä ilmeisesti rakasta miestään, kun ei anna eikä välitä asiasta, vaikka mies siitä suunnattomasti kärsii.
Jos mies ei saa pesää parisuhteessa, niin suhde menee lähes aina pilalle. Kun haluaa eikä saa, niin harmi on miehellä niin iso, että se kaataa koko maailman. Tiedän kokemuksesta. - *n*
tuunari_mikko kirjoitti:
Sain sellaisen käsityksen, että Mies on liian kiltti ja kunnollinen?
Nainen on taasen selvästi empatiakyvytön, eikä ilmeisesti rakasta miestään, kun ei anna eikä välitä asiasta, vaikka mies siitä suunnattomasti kärsii.
Jos mies ei saa pesää parisuhteessa, niin suhde menee lähes aina pilalle. Kun haluaa eikä saa, niin harmi on miehellä niin iso, että se kaataa koko maailman. Tiedän kokemuksesta.On se naisellekin... Ei tarvitse aina yleistää, että vain miehet tarvitsevat seksiä. Kaataisi se minunkin maailman jos en saisi suhteessa seksiä... Oikeastaan, en olisi missään "platonisessa" suhteessa päivääkään, kyllä se niin on, että ihminen tarvitsee seksiä siinä missä unta ja ruokaakin.
- Naimisissa80
ei huvittanut kirjoitti:
Itse joutui sanomaan tuon ei huvita joka tarkoittaa että ei pysty koska ei ole kiihottunut.
Pitääkö naisen siis antaa miehen käyttää ruumistaan vaikka ei ole kiihottunut??
Se on kaikki korvien välissä, se seksuaalinen halu, varsinkin naisella.
Miehellä se on jalkojen välissä ja kai kihottuu muustakin kuin mielentilasta, en tiedä.
Eikäkäteenveto ole millään tavalla sairasta tai häpeällistä. Kaikki niin tekee.Nii-in... mutta sitten nämä huvituksensa mukaan elävät naiset saattavatkin huvittua jostain toisesta miehestä, ja silloin kas kummaa se onkin ihan ookoo naiselle lypsää vierasta munaa, koska "huvitti" ja oma mies ei huvittanut.
- kollistadista
on hyvä alku kirjoitti:
Kenelläkään miehellä tai naisella ei ole oikeutta toisen kehon hyväksikäyttöön oli vaikka sitten avioliitto kyseessä!!!
Vaimosi haluttomuus johtuu varmastikin sinun seksiin pakottavasta ja velvoittavasta asenteesta häntä kohtaan. Vie viimeisetkin halut seksiin jos toinen kohtelee toista kuin esinettä ja syyllistää kaiken päälle, kun toinen ei suostu hyväksikäytettäväksi.
Nyt vain itsetyydytystä niin kauan, että olet hakenut ja saanut ammattiapua SINUN ongelmaasi, joka on selvästi esineellistävä, halveksiva ja ylimielinen asenteesi ja ajattelusi toisia ihmisiä kohtaan.
Tämä ei ole pahalla kirjoitettu vaan enemmänkin potku persuksiin :)..kunnon femakko emakko saa puhua..
- nainen,nainen
on hyvä alku kirjoitti:
Kenelläkään miehellä tai naisella ei ole oikeutta toisen kehon hyväksikäyttöön oli vaikka sitten avioliitto kyseessä!!!
Vaimosi haluttomuus johtuu varmastikin sinun seksiin pakottavasta ja velvoittavasta asenteesta häntä kohtaan. Vie viimeisetkin halut seksiin jos toinen kohtelee toista kuin esinettä ja syyllistää kaiken päälle, kun toinen ei suostu hyväksikäytettäväksi.
Nyt vain itsetyydytystä niin kauan, että olet hakenut ja saanut ammattiapua SINUN ongelmaasi, joka on selvästi esineellistävä, halveksiva ja ylimielinen asenteesi ja ajattelusi toisia ihmisiä kohtaan.
Tämä ei ole pahalla kirjoitettu vaan enemmänkin potku persuksiin :)..Ymmärrän kyllä sen turhautumisen,jos puolisoa ei ole vuoteen huvittanut.Niin,onko se sitten niin,että toisella on lupa olla haluamatta vaikka viisi vuotta,koska kehoanihan ei hyväksikäytetä.Piste.Mikä on sen toisen osapuolen oikeus,vai onko vaan velvollisuus runkata vuositolkulla,koska sillähän ei niin ole väliä.
Mielestäni tässä tapauksessa pitäisi kummankin osapuolen mennä toisiaan puolitiehen vastaan,eikä vaan sen puutteessa olevan kitkutella seuraavatkin vuodet. - älä PETÄ vaan JÄTÄ
nainen,nainen kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen turhautumisen,jos puolisoa ei ole vuoteen huvittanut.Niin,onko se sitten niin,että toisella on lupa olla haluamatta vaikka viisi vuotta,koska kehoanihan ei hyväksikäytetä.Piste.Mikä on sen toisen osapuolen oikeus,vai onko vaan velvollisuus runkata vuositolkulla,koska sillähän ei niin ole väliä.
Mielestäni tässä tapauksessa pitäisi kummankin osapuolen mennä toisiaan puolitiehen vastaan,eikä vaan sen puutteessa olevan kitkutella seuraavatkin vuodet.Itse olen tätä ns. velvollisuusseksiä joskus harrastanut ja siitä tuli ihan rehellisesti sanottuna raiskattu ja hyväksikäytetty olo. Minulla ei ollut mitään vetovoimaa miestä kohtaan, en halunnut edes nähdä häntä enää, saati sitten seksiä. Mutta tilanteeni oli sellainen etten oikein pakoonkaan päässyt (asuin miehen kanssa rahattomana ulkomailla, eikä minulla ollut rahaa lentolippuun jolla olisin päässyt kotimaahan). Kyllä jätti ikävät arvet tuo tilanne, vaikka erosimmekin niin seksistä en voinut nauttia moneen vuoteen, kunnes löytyi mies jolla riitti kärsivällisyyttä ja ymmärrystä auttaa minua ongelmani kanssa.
Jos tilanne on jo niin paha, että naista etoo edes ajatella seksiä miehen kanssa, on joko kriittisen parisuhdeterapian aika (tosin terapia olisi pitänyt aloittaa jo KAUAN sitten) ja jos terapia ei auta, sitten erotaan. Velvollisuuden tunteesta harrastettu seksi vain pahentaa tilannetta, sillä nainen alkaa miehen inhoamisen lisäksi inhoamaan myös itseään, eikä silloin ainakaan seksistä tule mitään.
Tällaisissa tilanteissa mies ei ole "oikeutettu" pettämään vaan eroamaan. Jos on luvattu olla uskollisia niin sitten ollaan uskollisia loppuun asti. Jos seksistä ei tule mitään, suhteessa on luultavasti jo niin paljon muutakin pielessä, että pettäminen ei ratkaise yhtään mitään. - Anonyymi
Olipahan uskomattoman viisas kommentti nimimerkiltä "kokenut.."
Kiitos. Luen sitä nyt aprillipäivänä v. 2023 jäniksen vuonna (Kiinan-Japanin kalenterin mukaan) ja viesti osuu. Minulla vain oli se ongelma, että vaimo ei suostunut kertomaan mistä hänen ahdistuksensa tuli ja vaikutti hänen rakkauteensa/kunnioitukseensa minua kohtaan.
Mielikuvitukseni on vilkas ja jouduin itse "keksimään" mistä kiikastaa. Se on kuin itse "piru" vetelisi narusta.
- vaihtaa parempaan
Kyllä katson että mikään ei sido sinua enää joten vaihda naista. Onnea uuden etsintään.
- mies täälläkin
meilläkään ei kotona ole juuri mitään tapahtunut viime aikoina, vuosina.
Itseäni ei vaan oikeen huvita enää niin usein.
Itse asiassa lasten tulisen jälkeen vaimo on lihonnut varmaan 15 kiloa,
eikä hän jaksa/viitsi panostaa itseensä saatikka minuun juuri ollenkaan.
Lapset ovat nro 1 kaikessa, kokoajan. - nuorinainen23
no sinuna istuttaisin naisen vaikka sohvalle, ja aloittaisin keskustelun ihan sillä tavanomaisella:"nyt on homman nimi tämä, etten kohta enää jaksa olla ilman seksiä ja läheisyyttä, ja jos ei tilanne parane niin lähden hakemaan sitä seksiä muualta!"
vaadi myös selvitystä pihtaamiselle ja ilmaise tunteesi tästä asiasta.
keskustelkaa vaimosi kanssa.
ja jos ei homma parane niin menkää vielä ammattiauttajalle tai seksiterapeutille, ja jos ei sekään toimi niin sinuna lähtisin.
kyllä seksi kuuluu suhteeseen, ihan turhaa on ihmisten selitellä että "ei naisen ole pakko jos ei se haluu"...
luulen että nainen on vain ollut niin kauan ilman seksiä että halut ovat kadonneet, olen itse lukenut jostain artikkelista että mitä kauemmin olet ilman seksiä sitä vähemmän haluat sitä..
ja liikunta vaikuttaa oikean ravinnon kanssa seksihaluihin, itse olen huomannut näin kiloja karistaneena naisena että haluttaa paljon enempi kun on saanut painoa pudotettua, on itsevarmempi ja seksikkäämpi olo kuin jonain pullamössönä. tukevampana minua ei oikeastaan olleskaan haluttanut...
eli keskustelkaa niistä haluttomuuden syistä vaimosi kanssa ja ilmaiskaa oma kantanne asioihin, älkää olko tuppisuita.- halut
Ei tuo ole mitään keskustelua vaan uhkaamista! Ei kenenkään ole pakko ryhtyä mihinkään seksuaaliseen jos ei halua! Eikä pidä sekään paikkansa, että pitkä väli vie halut vaan päinvastoin! Itse olen ollut 20 vuotta samanpainoinen (hoikka) ja seksihalut ovat vaihdelleet hormonien mukaan ja sen, miten mies on kohdellut.
Raskaus- ja imetyshormonit veivät halut totaalisesti ja heti imetyksen (imetystä kesti yli 1v.) jälkeen ekojen menkkojen alettua en meinannut enää pysyä pöksyissäni: himot palasivat heti sekunnissa, kun menkat alkoivat. (Ja pienten lasten hoitaminen väsyttää niin sairaan paljon ettei vain jaksa mitään muuta kuin nukkua jos saa edes pienenkin tilaisuuden..)
Ja se miehen käytös..Miehen raivokohtauksen ja sättimisen ja nimittelyn jälkeen ei voimakkaimmatkaan seksihormonit auta yhdyntään ryhtymiseen, ei edes metrin läheisyyteen. Yksikin lause tai ilkeä kommentti voi pitää pitkään haluttomana (päiviä/viikkoja). - eiÄiti
halut kirjoitti:
Ei tuo ole mitään keskustelua vaan uhkaamista! Ei kenenkään ole pakko ryhtyä mihinkään seksuaaliseen jos ei halua! Eikä pidä sekään paikkansa, että pitkä väli vie halut vaan päinvastoin! Itse olen ollut 20 vuotta samanpainoinen (hoikka) ja seksihalut ovat vaihdelleet hormonien mukaan ja sen, miten mies on kohdellut.
Raskaus- ja imetyshormonit veivät halut totaalisesti ja heti imetyksen (imetystä kesti yli 1v.) jälkeen ekojen menkkojen alettua en meinannut enää pysyä pöksyissäni: himot palasivat heti sekunnissa, kun menkat alkoivat. (Ja pienten lasten hoitaminen väsyttää niin sairaan paljon ettei vain jaksa mitään muuta kuin nukkua jos saa edes pienenkin tilaisuuden..)
Ja se miehen käytös..Miehen raivokohtauksen ja sättimisen ja nimittelyn jälkeen ei voimakkaimmatkaan seksihormonit auta yhdyntään ryhtymiseen, ei edes metrin läheisyyteen. Yksikin lause tai ilkeä kommentti voi pitää pitkään haluttomana (päiviä/viikkoja).no kuule on niitäkin naisia, joita ei huvita, vaikka mies tekisi mitä(=frigiditeetti).
ja edellisessä viestissä varmaan tarkoitettiin ihan sitä kissan nostamista pöydälle!
ei asiat parane jos vain molemmat luimistelevat hiljaa nurkissaan...
en usko että ketään miestä kiinnostaa palvella ja järkätä romanttisia iltoja naiselle joka paskat kuitenkaan välittää!
onko sinusta sitten reilua että mies joutuu tumputtamaan itseään vuoden, kun naista ei huvita ja nainen saa aina sanoa ei, mutta mies on kusipää ja seniili jos kieltäytyy seksistä, tai hirveä pervo jos haluaa rakastella VAIMOAAN.
ei se aina voi mennä niin että miehen pitää tehdä aloite, ja miehen pitää järkätä oikea tunnelma ja sitä ja tätä jotta naista haluttaisi, kyllä ne naisetkin voisivat panostaa suhteeseensa ja seksiin enempi!
ja mitä lapsiin tulee, niin heidät voi laittaa vaikka hoitoon mummille tai tädille/sedälle/perhetuttaville jotta äiti saa levättyä ja miehellä olisi mahkuja "saadakin" joskus jotakin, ja ihan tiedoksi, kyllä se lasten hoitaminen varmaan miehiäkin väsyttää(sen sijaan että tässä ylistetään äitiyttä jne, voitaisiin ajatella sitä miehen isyyttäkin).
sovintoseksi on keksitty, riitoja tottakai tulee suhteissa, mutta on myös osattava ratkoa niitä ja opittava keskustelemaan asioista.
tällä riidalla parisuhteessa en tarkoita parisuhdeväkivaltaa jossa nyrkit viuhuu, se ei ole normaalia, vaan ihan näitä normiriitoja erimielisyyksistä, jne.
ap:lle sanoisin että jos nainen tosiaan on jatkuvasti haluton niin kokeilkaa terapiaa asiaan liittyen, mutta kokeilkaa keskustella ensin yhdessä ja yrittäkää ratkoa asia ensin keskenänne.pettäminen ei kannata. - tyypillistä..
eiÄiti kirjoitti:
no kuule on niitäkin naisia, joita ei huvita, vaikka mies tekisi mitä(=frigiditeetti).
ja edellisessä viestissä varmaan tarkoitettiin ihan sitä kissan nostamista pöydälle!
ei asiat parane jos vain molemmat luimistelevat hiljaa nurkissaan...
en usko että ketään miestä kiinnostaa palvella ja järkätä romanttisia iltoja naiselle joka paskat kuitenkaan välittää!
onko sinusta sitten reilua että mies joutuu tumputtamaan itseään vuoden, kun naista ei huvita ja nainen saa aina sanoa ei, mutta mies on kusipää ja seniili jos kieltäytyy seksistä, tai hirveä pervo jos haluaa rakastella VAIMOAAN.
ei se aina voi mennä niin että miehen pitää tehdä aloite, ja miehen pitää järkätä oikea tunnelma ja sitä ja tätä jotta naista haluttaisi, kyllä ne naisetkin voisivat panostaa suhteeseensa ja seksiin enempi!
ja mitä lapsiin tulee, niin heidät voi laittaa vaikka hoitoon mummille tai tädille/sedälle/perhetuttaville jotta äiti saa levättyä ja miehellä olisi mahkuja "saadakin" joskus jotakin, ja ihan tiedoksi, kyllä se lasten hoitaminen varmaan miehiäkin väsyttää(sen sijaan että tässä ylistetään äitiyttä jne, voitaisiin ajatella sitä miehen isyyttäkin).
sovintoseksi on keksitty, riitoja tottakai tulee suhteissa, mutta on myös osattava ratkoa niitä ja opittava keskustelemaan asioista.
tällä riidalla parisuhteessa en tarkoita parisuhdeväkivaltaa jossa nyrkit viuhuu, se ei ole normaalia, vaan ihan näitä normiriitoja erimielisyyksistä, jne.
ap:lle sanoisin että jos nainen tosiaan on jatkuvasti haluton niin kokeilkaa terapiaa asiaan liittyen, mutta kokeilkaa keskustella ensin yhdessä ja yrittäkää ratkoa asia ensin keskenänne.pettäminen ei kannata.Tyypillinen miehinen vastaus.."laittakaa lapset hoitoon, että äiti saa levättyä ja mieskin väsyy lastenhoidosta ja riidat pitää sopia ja opittava keskustelemaan.."
Justiinsa joo! Miehet eivät juurikaan osallistu lasten tai kodinhoitoon vaan homma jää 90 %:sti naiselle. Muutama lapsenhoitokerta ei vie väsymystä pois, jos on vuosi tolkulla jotunut valvomaan kaikki yöt ja unta saanut 4-6 tuntia yössä ja sekin katkonaisesti. Kun lepoa saa sen käyttää mielellään nukkumiseen, ei miehen seksireikänä olemiseen.
Sitten tuo riidat ja keskustelut..Niin vain on, että jotkut eivät näe omissa sanoissaan ja teoissaan mitään väärää. Jos toinen osapuoli ei kertakaikkiaan kykene anteeksipyyntöihin ja hyväksymään eri tapoja ajatella vaan pitää raivota jos joku ei ole samaa mieltä, ei keskuteluyhteyttä pääse syntymään. Ja nänhän sitä seksittömyyttä sitten tällaisissa suhteissa esiintyykin varmaan eniten..
Kyllä se arjessa mukana oleminen ja yhteisen taakan yhteinen keventäminen on hedelmällisempää kuin, että yhden harteille kaatuu koko arki ja sitten kun saa kerran kuussa muutaman tunnin lepoa sekin pitäisi tehdä suorituskeskeiseksi yhdessäoloksi.
Ei siinä mitään romanttisuuksia ja erikoistunnelmia tarvita kun halut heräävät. Ihan vain toisen kunnioittamista ja hyvänä pitämistä siinä tarvitaan ja molempien jaksamista energiatasolla. - olen nainen*
tyypillistä.. kirjoitti:
Tyypillinen miehinen vastaus.."laittakaa lapset hoitoon, että äiti saa levättyä ja mieskin väsyy lastenhoidosta ja riidat pitää sopia ja opittava keskustelemaan.."
Justiinsa joo! Miehet eivät juurikaan osallistu lasten tai kodinhoitoon vaan homma jää 90 %:sti naiselle. Muutama lapsenhoitokerta ei vie väsymystä pois, jos on vuosi tolkulla jotunut valvomaan kaikki yöt ja unta saanut 4-6 tuntia yössä ja sekin katkonaisesti. Kun lepoa saa sen käyttää mielellään nukkumiseen, ei miehen seksireikänä olemiseen.
Sitten tuo riidat ja keskustelut..Niin vain on, että jotkut eivät näe omissa sanoissaan ja teoissaan mitään väärää. Jos toinen osapuoli ei kertakaikkiaan kykene anteeksipyyntöihin ja hyväksymään eri tapoja ajatella vaan pitää raivota jos joku ei ole samaa mieltä, ei keskuteluyhteyttä pääse syntymään. Ja nänhän sitä seksittömyyttä sitten tällaisissa suhteissa esiintyykin varmaan eniten..
Kyllä se arjessa mukana oleminen ja yhteisen taakan yhteinen keventäminen on hedelmällisempää kuin, että yhden harteille kaatuu koko arki ja sitten kun saa kerran kuussa muutaman tunnin lepoa sekin pitäisi tehdä suorituskeskeiseksi yhdessäoloksi.
Ei siinä mitään romanttisuuksia ja erikoistunnelmia tarvita kun halut heräävät. Ihan vain toisen kunnioittamista ja hyvänä pitämistä siinä tarvitaan ja molempien jaksamista energiatasolla.ihan tiedoksi sinulle, minä, tuon edellisen viestin kirjoittaja OLEN NAINEN!
ja miksei voisi lapsia laittaa hoitoon??molemmat saisivat levätä, vai onko kyseessä joku äitien "oman minän ja tarkoituksen menettäminen" kun lapset eivät ole läsnä, niin no silloinhan ei pääse pätemään ja nalkuttamaan kun lapset on hoidettavana itsellä.
ärsyttää aivan suunnattomaste se kun jotkut naiset eivät näytä tajuavan sitä että töissäkäyvä mies tekee myös oman osansa perheen eteen, hän tuo rahaa ja leivän pöytään, sitten on lasten kanssa sen minkä töiltään jaksaa.
jos se naiset on niin helppoa niin herätkää itse 5-6 aikaan aamulla, menkää rakennustyömaalle(varmaan joutuu osa ajamaan sen 2h työmatkaa yhteen suuntaan)tehkää se 8h töitä ja ajakaa taas kotiin ja kuunnelkaa kuinka kumppani nalkuttaa kun "et ole läsnä" jne...
ja mitä olen itse kuullut tuttaviltani, niin ei sitä silloin pikkulapsiperheissä paljoa nukuta...kun se lapsi valvottaa...
on se kumma kun naisista tulee parisuhteissa ja lapsen saatuaan pahaisia marttyyreja, keitään muita ja kenenkään muun tunteita ei ymmäretä kuin omiaan ja toisten äitien.
usein se on myös niin, että jotkut naiset vaativat miestä pyytämään anteeksi, vaikka itse ovat mokanneet ja tehneet väärin..anteeksipyyntöä vaaditaan sillä varjolla että "mä olen ollut raskaana 9kk, mä synnytin, mä hoidan lasta, mä teen sulle ruokaa ja sä vaan olet töissä.."..
jos se lapsen hoitaminen on noin vaikeata niin älkää tehkö niitä, kannattaa miettiä ennenkuin ryhtyy äidiksi, että pystyykö silloin myös ottamaan toisen tarpeet huomioon.sillä se mieskin on ihminen ja hänelläkin on tunteet eikä vain äideillä.
ymmärrän ap:stä
sillä kyllä nyt luulisi että suhteessa tehdään muutakin kuin murjotetaan vuorotellen ja syytellään.
NAISET, ME EMME OLE MAAILMAN NAPA, MUITAKIN IHMISIÄ ON OLEMASSA JA HEITÄKIN TULEE KUNNIOITTAA! - marttyyrejä ovatkin!
olen nainen* kirjoitti:
ihan tiedoksi sinulle, minä, tuon edellisen viestin kirjoittaja OLEN NAINEN!

NAISET, ME EMME OLE MAAILMAN NAPA, MUITAKIN IHMISIÄ ON OLEMASSA JA HEITÄKIN TULEE KUNNIOITTAA!Niinpä niin, missä on oma kunnioituksesi muita kohtaan ;)
Selvästi et ole äiti etkä naimisissä tai sitten olet täysin miesten aivopesemä ja miehiseen maailmaan alistettu.
Tosi yksipuolinen on näkemyksesi perhe-elämästä. Ei kaikki miehet käy edes töissä ja tuo rahaa perheeseen. On myös ammatteja, jolloin töihin ei tarvitse nousta aamu kuudelta. On myös miehiä (paljon!), jotka eivät herää lapsen itkuun ja ihmettelevät aamulla, että lapsi on heräännyt vaimon kertoman mukaan kahdeksankin kertaa yön aikana..
Kannattaa miettiä ennen kuin ryhtyy isäksi, että pystyykö ottamaan toisen tarpeet huomioon. Sillä nainenkin on ihminen ja hänelläkin on tunteet eikä vain miehellä.
Ymmärrän AP:ta, sillä hän on tyypillinen mies, joka ottaa vaimon hyödykseen, niin kotitöiden, lapsenkasvatuksen kuin seksinkin suhteen. Mutta niin kuin tyypilliselle miehelle tyypillisesti käy, suomalainen nainen on ohittanut vaiheen, että mies on perheen pää ja muut perheenjäsenet hänen alamaisiaan ja vaimon haarat aukenee, kun mies karjuu "hellät sanat": anna muija pillua ja heti..
Ne nykymiehet ovat pulassa nykyvaimojensa kanssa, jotka elävät vielä vanhan perhemallin mukaan. Mutta kyllä vanhakin oppii uusia temppuja, kun ensin ymmärtää missä menee pieleen. - lue oma teksisi
marttyyrejä ovatkin! kirjoitti:
Niinpä niin, missä on oma kunnioituksesi muita kohtaan ;)
Selvästi et ole äiti etkä naimisissä tai sitten olet täysin miesten aivopesemä ja miehiseen maailmaan alistettu.
Tosi yksipuolinen on näkemyksesi perhe-elämästä. Ei kaikki miehet käy edes töissä ja tuo rahaa perheeseen. On myös ammatteja, jolloin töihin ei tarvitse nousta aamu kuudelta. On myös miehiä (paljon!), jotka eivät herää lapsen itkuun ja ihmettelevät aamulla, että lapsi on heräännyt vaimon kertoman mukaan kahdeksankin kertaa yön aikana..
Kannattaa miettiä ennen kuin ryhtyy isäksi, että pystyykö ottamaan toisen tarpeet huomioon. Sillä nainenkin on ihminen ja hänelläkin on tunteet eikä vain miehellä.
Ymmärrän AP:ta, sillä hän on tyypillinen mies, joka ottaa vaimon hyödykseen, niin kotitöiden, lapsenkasvatuksen kuin seksinkin suhteen. Mutta niin kuin tyypilliselle miehelle tyypillisesti käy, suomalainen nainen on ohittanut vaiheen, että mies on perheen pää ja muut perheenjäsenet hänen alamaisiaan ja vaimon haarat aukenee, kun mies karjuu "hellät sanat": anna muija pillua ja heti..
Ne nykymiehet ovat pulassa nykyvaimojensa kanssa, jotka elävät vielä vanhan perhemallin mukaan. Mutta kyllä vanhakin oppii uusia temppuja, kun ensin ymmärtää missä menee pieleen.kuule, miehillä ei ole nykyään paljoa sanavaltaa siinä haluavatko he isiksi vai ei, nainenhan sen päättää "vauvakuumeisena" ja jättää pillerit syömättä ja antaa miehen olettaa että ollaan samalla aaltopituudella sen suhteen ettei lasta vielä vähään aikaan tulisi, tosin siinä vaiheessa on nainen "vahingossa" tullut raskaaksi.
en ole aivopesty, vaan yritän ymmärtää miestenkin näkökulman asiaan, sen sijaan että alkaisin miehen seksuaalisia tarpeita moittimaan, onhan se nyt "epänormaalia" jos mies seksiä kehtaa haluta seksiä vaimoltaan..olisi varmaan sitten parempi jos menisi naapurin Tuijan luokse jos panettaa..
on niitä seksuaalisia tarpeita meillä naisillakin, pitäisikö naistenkin sitten himon vallatessa vain istua jalat ristissä vuosi kun "miestä ei huvittaisi"..nainen olisi siinä vaiheessa jo pettänyt.
että ajatteles asiat hiukka toisinpäin!
mutta sehän on niin että jos nainen haluaa seksiä niin se on ihana asia, mutta jos mies haluaa, niin hän on perverssi itsekeskeinen sika(?!?)
ja vielä tuohon lapsiasiaan;" On myös miehiä (paljon!), jotka eivät herää lapsen itkuun ja ihmettelevät aamulla, että lapsi on heräännyt vaimon kertoman mukaan kahdeksankin kertaa yön aikana"..äidithän eivät ole marttyyreja eihän..
jos sen lapsen haluaa ja tekee niin siitä pitää olla valmis myös huolehtimaan niin miehen kuin naisenkin, sen sijaan että naristaan siitä kuinka "hankalaa ja ikävää puuhaa se on ja kuinka et yhtään kuvitellut äitiyttä tällaiseksi samalla kun hiukan moititaan siinä samassa niitä lapsettomia ihmisiä itsekeskeisiksi kakaroiksi jotak eivät tiedä mistään mitään"
naisilla taitaa nykyään mennä enempi parisuhdeasiat pieleen kun odotetaan aivan liikoja suhteelta ja perhe-elämältä, eletään siellä pilvilinnoissa joissa ei ole riitoja saatika itkeviä lapsia, kaikki on vain yhtä hymyä, romantiikkaa ja täydellisyyttä..mitäs jos ette vaatisi liikaa vaan kohtuullisen määrän.
sovitte kumpi tekee mitkäkin kotityöt, hoitaa lapsen tietyt tarpeet, samalla hellimällä toisianne.
halaus ja suukko päivässä ja silloin tällöin seksiä ei voi olla noin kamalaa!
vai luulevatko naiset menettävänsä "kasvonsa" jos ovat joskus itsekin halukkaita ja avaavat sen kovan kuorensa miehelleen, ilman kätinöitä.
ja sinulle vielä, sinulla on aika yksipuolinen käsitys miesten tarpeista ja yleensäkin miehistä. pidät näköjään kaikkia miehiä tunteettomina luolamiehinä jotka vain ryyppäävät ja panevat..NEWSFLASH, kaikki eivät ole sellaisia, on niitäkin miehiä jotka käyvät töissä, tekevät ruokaa kun nainen ei ruoanlaittoa hallitse, hoitavat lapsia kun naisen pitää päästä kavereita tapaamaan, maksavat laskuja kun naisen palkka "ei riitä"(todellisuudessa riittäisi mutta oli pakko saada uudet 100euron kengät ja muita kivoja vaatteita).
eli naisetkin osaavat olla sikoja, eivät vain miehet... - hoijaa..
olen nainen* kirjoitti:
ihan tiedoksi sinulle, minä, tuon edellisen viestin kirjoittaja OLEN NAINEN!
ja miksei voisi lapsia laittaa hoitoon??molemmat saisivat levätä, vai onko kyseessä joku äitien "oman minän ja tarkoituksen menettäminen" kun lapset eivät ole läsnä, niin no silloinhan ei pääse pätemään ja nalkuttamaan kun lapset on hoidettavana itsellä.
ärsyttää aivan suunnattomaste se kun jotkut naiset eivät näytä tajuavan sitä että töissäkäyvä mies tekee myös oman osansa perheen eteen, hän tuo rahaa ja leivän pöytään, sitten on lasten kanssa sen minkä töiltään jaksaa.
jos se naiset on niin helppoa niin herätkää itse 5-6 aikaan aamulla, menkää rakennustyömaalle(varmaan joutuu osa ajamaan sen 2h työmatkaa yhteen suuntaan)tehkää se 8h töitä ja ajakaa taas kotiin ja kuunnelkaa kuinka kumppani nalkuttaa kun "et ole läsnä" jne...
ja mitä olen itse kuullut tuttaviltani, niin ei sitä silloin pikkulapsiperheissä paljoa nukuta...kun se lapsi valvottaa...
on se kumma kun naisista tulee parisuhteissa ja lapsen saatuaan pahaisia marttyyreja, keitään muita ja kenenkään muun tunteita ei ymmäretä kuin omiaan ja toisten äitien.
usein se on myös niin, että jotkut naiset vaativat miestä pyytämään anteeksi, vaikka itse ovat mokanneet ja tehneet väärin..anteeksipyyntöä vaaditaan sillä varjolla että "mä olen ollut raskaana 9kk, mä synnytin, mä hoidan lasta, mä teen sulle ruokaa ja sä vaan olet töissä.."..
jos se lapsen hoitaminen on noin vaikeata niin älkää tehkö niitä, kannattaa miettiä ennenkuin ryhtyy äidiksi, että pystyykö silloin myös ottamaan toisen tarpeet huomioon.sillä se mieskin on ihminen ja hänelläkin on tunteet eikä vain äideillä.
ymmärrän ap:stä
sillä kyllä nyt luulisi että suhteessa tehdään muutakin kuin murjotetaan vuorotellen ja syytellään.
NAISET, ME EMME OLE MAAILMAN NAPA, MUITAKIN IHMISIÄ ON OLEMASSA JA HEITÄKIN TULEE KUNNIOITTAA!Naisetkin käyvät yhtälailla töissä kuin miehet ja vielä hoitavat kotia ja lapsia enemmän kuin miehet.
- mies paskaa
hoijaa.. kirjoitti:
Naisetkin käyvät yhtälailla töissä kuin miehet ja vielä hoitavat kotia ja lapsia enemmän kuin miehet.
ja se tekee naisesta sankarin ja jumalattaren...
entäs sitten kun mies kyltääntyy suhteeseen jossa häntä ei lainkaan huomioida ja päätyy sen naapurin ihanan naisen syliin, siinä sitä onkin miettimistä sitten äiti-ihmisellä että olisko kannattanu tehdä jotain erilailla, mutta tuskin koskaan naiset itsessään näkevät vikaa vaikka ovat varmaan tietoisia yhtälailla ettei vuoteen olla seksiä harrastettu, haukutaan vain sitä miestä kaikille ja kuinka kaikki oli hänen syytään ja pistetään maksamaan ja kostetaan oikein "rankimman kautta", "et saa nähdä lasta koska olet ton ämmän kanssa".
jos suhteessa ei ole seksiä, niin se on yhtä tyhjän kanssa, sillä seksi sisältää sen penetraation lisäksi myös tunteita ja tuntemuksia.
joten jeesustelkaa vain sen äitiyden varjolla, kyllä hyvä mies aina seuraa löytää, mutta äideillä onkin hiukan vaikeampaa, kun ollaan niin herkästi valittamassa. - näin,
tyypillistä.. kirjoitti:
Tyypillinen miehinen vastaus.."laittakaa lapset hoitoon, että äiti saa levättyä ja mieskin väsyy lastenhoidosta ja riidat pitää sopia ja opittava keskustelemaan.."
Justiinsa joo! Miehet eivät juurikaan osallistu lasten tai kodinhoitoon vaan homma jää 90 %:sti naiselle. Muutama lapsenhoitokerta ei vie väsymystä pois, jos on vuosi tolkulla jotunut valvomaan kaikki yöt ja unta saanut 4-6 tuntia yössä ja sekin katkonaisesti. Kun lepoa saa sen käyttää mielellään nukkumiseen, ei miehen seksireikänä olemiseen.
Sitten tuo riidat ja keskustelut..Niin vain on, että jotkut eivät näe omissa sanoissaan ja teoissaan mitään väärää. Jos toinen osapuoli ei kertakaikkiaan kykene anteeksipyyntöihin ja hyväksymään eri tapoja ajatella vaan pitää raivota jos joku ei ole samaa mieltä, ei keskuteluyhteyttä pääse syntymään. Ja nänhän sitä seksittömyyttä sitten tällaisissa suhteissa esiintyykin varmaan eniten..
Kyllä se arjessa mukana oleminen ja yhteisen taakan yhteinen keventäminen on hedelmällisempää kuin, että yhden harteille kaatuu koko arki ja sitten kun saa kerran kuussa muutaman tunnin lepoa sekin pitäisi tehdä suorituskeskeiseksi yhdessäoloksi.
Ei siinä mitään romanttisuuksia ja erikoistunnelmia tarvita kun halut heräävät. Ihan vain toisen kunnioittamista ja hyvänä pitämistä siinä tarvitaan ja molempien jaksamista energiatasolla.vaimo ulos lenkille ja hoisdat itse lapset muutman kerran viikossa. kerran kuussa vaimolle jotain parempaa hierontaa. muutama iltana viikossa ennne nukkumaanmenoa hierotte molempia.sitten vielä yhteiset hetket muutama yö. eli lapset jonnekin. fakta että kun nainen rentoutuu eikä ole väsynyt ja tietää että lapsetpärjää hän haluaa
- tässä ..........
lue oma teksisi kirjoitti:
kuule, miehillä ei ole nykyään paljoa sanavaltaa siinä haluavatko he isiksi vai ei, nainenhan sen päättää "vauvakuumeisena" ja jättää pillerit syömättä ja antaa miehen olettaa että ollaan samalla aaltopituudella sen suhteen ettei lasta vielä vähään aikaan tulisi, tosin siinä vaiheessa on nainen "vahingossa" tullut raskaaksi.
en ole aivopesty, vaan yritän ymmärtää miestenkin näkökulman asiaan, sen sijaan että alkaisin miehen seksuaalisia tarpeita moittimaan, onhan se nyt "epänormaalia" jos mies seksiä kehtaa haluta seksiä vaimoltaan..olisi varmaan sitten parempi jos menisi naapurin Tuijan luokse jos panettaa..
on niitä seksuaalisia tarpeita meillä naisillakin, pitäisikö naistenkin sitten himon vallatessa vain istua jalat ristissä vuosi kun "miestä ei huvittaisi"..nainen olisi siinä vaiheessa jo pettänyt.
että ajatteles asiat hiukka toisinpäin!
mutta sehän on niin että jos nainen haluaa seksiä niin se on ihana asia, mutta jos mies haluaa, niin hän on perverssi itsekeskeinen sika(?!?)
ja vielä tuohon lapsiasiaan;" On myös miehiä (paljon!), jotka eivät herää lapsen itkuun ja ihmettelevät aamulla, että lapsi on heräännyt vaimon kertoman mukaan kahdeksankin kertaa yön aikana"..äidithän eivät ole marttyyreja eihän..
jos sen lapsen haluaa ja tekee niin siitä pitää olla valmis myös huolehtimaan niin miehen kuin naisenkin, sen sijaan että naristaan siitä kuinka "hankalaa ja ikävää puuhaa se on ja kuinka et yhtään kuvitellut äitiyttä tällaiseksi samalla kun hiukan moititaan siinä samassa niitä lapsettomia ihmisiä itsekeskeisiksi kakaroiksi jotak eivät tiedä mistään mitään"
naisilla taitaa nykyään mennä enempi parisuhdeasiat pieleen kun odotetaan aivan liikoja suhteelta ja perhe-elämältä, eletään siellä pilvilinnoissa joissa ei ole riitoja saatika itkeviä lapsia, kaikki on vain yhtä hymyä, romantiikkaa ja täydellisyyttä..mitäs jos ette vaatisi liikaa vaan kohtuullisen määrän.
sovitte kumpi tekee mitkäkin kotityöt, hoitaa lapsen tietyt tarpeet, samalla hellimällä toisianne.
halaus ja suukko päivässä ja silloin tällöin seksiä ei voi olla noin kamalaa!
vai luulevatko naiset menettävänsä "kasvonsa" jos ovat joskus itsekin halukkaita ja avaavat sen kovan kuorensa miehelleen, ilman kätinöitä.
ja sinulle vielä, sinulla on aika yksipuolinen käsitys miesten tarpeista ja yleensäkin miehistä. pidät näköjään kaikkia miehiä tunteettomina luolamiehinä jotka vain ryyppäävät ja panevat..NEWSFLASH, kaikki eivät ole sellaisia, on niitäkin miehiä jotka käyvät töissä, tekevät ruokaa kun nainen ei ruoanlaittoa hallitse, hoitavat lapsia kun naisen pitää päästä kavereita tapaamaan, maksavat laskuja kun naisen palkka "ei riitä"(todellisuudessa riittäisi mutta oli pakko saada uudet 100euron kengät ja muita kivoja vaatteita).
eli naisetkin osaavat olla sikoja, eivät vain miehet...kaikista miehistä puhutakaan. Mutta totuus on se, että on myös miehiä, jotka vaan ryyppäävät ja hakkaavat vaimojaan - tiedän, koska olen siinä helvetissä itse elänyt. Joten tosi ikävää, että sinunkaltaisesi ihmiset, jotka ette tiedä parisuhdehelvetistä mitään, tulette selittämään, että naisten vaan pitää jaksaa! Yritä siinä sitten keskustella, kun toinen vaan painuu kapakkaan heti ryyppäämään eikä terapeutitkaan saa puheyhteyttä kuntoon.
Hienoa, että oma elämäsi on niin ruusuinen, että miehet ovat täydellisiä ja jumalaisia olentoja, mutta kunnioittaisit muita sen verran, että et halveksisi niiden naisten tuskaa, jotka oikeasti elävät pelossa ja alistettuina! - Iksä
hoijaa.. kirjoitti:
Naisetkin käyvät yhtälailla töissä kuin miehet ja vielä hoitavat kotia ja lapsia enemmän kuin miehet.
Nyt Hep! On myös miehiä, jotka käyvät töissä ja hoitavat kotia ja lapsia vähintään yhtä paljon kuin naisensa. Oikeasti sellaisia on paljon. Eli eipäs yleistetä.
- 19+15
mies paskaa kirjoitti:
ja se tekee naisesta sankarin ja jumalattaren...
entäs sitten kun mies kyltääntyy suhteeseen jossa häntä ei lainkaan huomioida ja päätyy sen naapurin ihanan naisen syliin, siinä sitä onkin miettimistä sitten äiti-ihmisellä että olisko kannattanu tehdä jotain erilailla, mutta tuskin koskaan naiset itsessään näkevät vikaa vaikka ovat varmaan tietoisia yhtälailla ettei vuoteen olla seksiä harrastettu, haukutaan vain sitä miestä kaikille ja kuinka kaikki oli hänen syytään ja pistetään maksamaan ja kostetaan oikein "rankimman kautta", "et saa nähdä lasta koska olet ton ämmän kanssa".
jos suhteessa ei ole seksiä, niin se on yhtä tyhjän kanssa, sillä seksi sisältää sen penetraation lisäksi myös tunteita ja tuntemuksia.
joten jeesustelkaa vain sen äitiyden varjolla, kyllä hyvä mies aina seuraa löytää, mutta äideillä onkin hiukan vaikeampaa, kun ollaan niin herkästi valittamassa."jos suhteessa ei ole seksiä, niin se on yhtä tyhjän kanssa, _sillä seksi sisältää sen penetraation lisäksi myös tunteita ja tuntemuksia_."
Tuossa on se ongelma. Yleensä naisilla ja miehillä on eri tärkeysjärjestykset. Naisilla yleensä täytyy olla suhteen henkinen puoli kunnossa ennen kuin seksihalut herää, miehillä taas seksi korjaa/luo sitä henkistä puolta. Eli eri lähestymistavat samaan ongelmaan.
Tässä keskustelussa, ja useissa muissa seksittömissä parisuhteissa, suhteen henkinen puoli selkeästi ei ole kunnossa. Yleensä jos suhteen henkinen puoli on kunnossa niin seksiäkin riittää.
"entäs sitten kun mies kyltääntyy suhteeseen jossa häntä ei lainkaan huomioida"
Entäs se nainen? Jos naista ei huomioida/hellitellä/auteta kotitöissä/whatever, niin seksihalut kaikkoavat. Jos mies ottaa naisensa huomioon niin miehen ei tarvitse pelätä seksin - eli miehelle hellyyden/huomion/rakkauden - loppumista.
Molemmissa osapuolissa on vikaa jos suhde kusee. Mutta miehen on helpompi korjata asia. Miehen ei tarvitse olla kiihottunut auttaakseen naista kotitöissä, osoittaakseen hellyyttä ja rakkautta (lue: parantaakseen naisen olotilaa), naisen taas täytyy olla kiihottunut harrastaakseen seksiä miehen kanssa (lue: parantaakseen miehen olotilaa). Jos nainen pakottaa itsensä harrastamaan seksiä miehen kanssa, suhde huononee ja nainen tuntee itsensä hyväksikäytetyksi tai jopa huoraksi. Jos mies pakottaa itsensä auttamaan naista, hän tuntee itsensä ehkä orjaksi, mutta ei sentään huoraksi.
Vaikka mielestäni molempien osapuolien tulee tehdä uhrauksia, uhrausten ei tule vahingoittaa suhdetta vaan auttaa sitä. Eli siksi mielestäni naisen ei kannata velvollisuusseksiä harrastaa jos seksi ei maistu. Sen sijaan naisen tulee huomioida mies muuten, osoittaa hänelle rakkautta ja hellyyttä ja etenkin kannustaa miestä tekemään asioita suhteen parantamiseksi. Seksi tulee ajallaan sitten kun suhteen henkinen puoli on kunnossa.
- ottaa kantaa
Olen jo vanha nainen. Olen neljän aikuisen lapsen äiti. Liitto on jo vanha ja on ollut mäkeä ja myötälettä.
Nykyään ei ilmeisesti oikein ymmärretä mitä avioliitto, naimisissaolo, tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ei voi enää itsekkäästi ajatella, että on oikeus omaan ruumiseensa, tarkoittipa se sitten puutetta tai pihtausta. Avioliittoon mennään sen takiakin, että on vain yksi seksikumppani, johon voi luottaa myös siinä, että saa seksiä ja antaa seksiä, vaikka ei aina edes huvittaisi.
Itse olen sitä mieltä, että naiset ovat nykyään kamalan itsekkäitä eivätkä edes halua ottaa miehen tarpeita intiimiyteen huomioon.
Miksi eivät pariskunnat voi harjoittaa vaikka sopimusseksiä? Voisihan sitä sopia, että vaikkapa kerran viikossa tai pari kertaa kuussa kuksitaan sopimuspohjaisesti, jos ei spontaania kohtaamista synny. Ei sitä aina tarvitse niin kauheasti huvittaa ja mistä sitä tietää vaikka sitä siinä touhussa alkaisi huvittaa kun alkuun pääsee.
Itse tein jo nuorena morsiamena päätöksen, että olen mieheni kanssa ainakin sen kerran viikossa, vaikka ei huvittaisi. Missään parisuhteessa tarpeet ja halut eivät kohtaa, jos niitä ei panna kohtaamaan. Meillä kotirauha säilyi msilloinkin kun lapset olivat pieniä kun huolehdin mieheni tarpeista kyllä hänkin sitten huolehti minun erilaisista tarpeista ja oli sävyisä ja mukava mies, mitä tietty edelleenkin on.
Minua säälittää sellaiset parit, joiden seksielämä menee pilalle itsekkyyden takia. Itsekkyydellä tarkoitan toisen painostamista seksiin tai turhanaikaista kieltäytymistä seksistä. Samoin ihmettelen näitä valituksia puolison vartalon muutoksista. Ihmisen vartalo muuttuu vuosikymmenien aikana kaikilla, niilläkin, jotka huolehtivat itsestään. Liha alkaa roikkua laihallakin. Intiimiys ei ole makkaroista kiinni ja tärkein sukupuolielin on aivot ja mielikuvitus.
Nykyään me mieheni kanssa olemme läheisiä ja seksiäkin on joskus, mutta ikä ja sairaudet rajoittavat jo asioita.- vanhanaikainen näkemys
Parisuhteet on erilaisia ja jos haluaa pitää kehoaan esineenä riitojen välttämiseksi niin siitä vaan. Pitäisin tuollaista tapaa kuitenkin henkisen kehityksen esteenä eli mieskään ei joudu sen asian eteen, että miettisi millä keinoin seksistä saa syvempää ja hellempää, kuin että se on vain mekaaninen suoritus paineiden purkuun.
- vanhat ja viisaat
vanhanaikainen näkemys kirjoitti:

katsopas vaan tuo vanhempi pari on vielä yhdessä...
kun ollaan "mekaanisesti suoritettu"...
kyllä vaikka muakaan ei aina haluta, niin kokeillaan miehen kanssa jos onnistuisi kuitenkin, ja yleensä kun alkaa onnistumaan niin siinä samalla itsekin kiihottuu(kas kummaa) kun suudellaan ja kosketellaan.
nykyään maailma on niin perkeleen kylmä paikka että en yhtään ihmettele jos ihmisetkin ovat kylmiä, on vain se työ ja suorituspaineet, mutta kun seksiä "pitäisi" harrastaa kumppanin kanssa niin vastaus on "ei huvita"! ..onkohan syynä se että ajatellaan "mitä mä seksistä hyödyn, enhän mä saa edes palkkaa siitä, ei mua kyl huvita jos en jotain hyödykettä saa".. - likkojen
vanhat ja viisaat kirjoitti:
katsopas vaan tuo vanhempi pari on vielä yhdessä...
kun ollaan "mekaanisesti suoritettu"...
kyllä vaikka muakaan ei aina haluta, niin kokeillaan miehen kanssa jos onnistuisi kuitenkin, ja yleensä kun alkaa onnistumaan niin siinä samalla itsekin kiihottuu(kas kummaa) kun suudellaan ja kosketellaan.
nykyään maailma on niin perkeleen kylmä paikka että en yhtään ihmettele jos ihmisetkin ovat kylmiä, on vain se työ ja suorituspaineet, mutta kun seksiä "pitäisi" harrastaa kumppanin kanssa niin vastaus on "ei huvita"! ..onkohan syynä se että ajatellaan "mitä mä seksistä hyödyn, enhän mä saa edes palkkaa siitä, ei mua kyl huvita jos en jotain hyödykettä saa"..kanssa puhuttiin, että seksillä on kyllästetty joka paikka. tulee joka tuutista. mainokset, musavideot, tv, ym. lehdet antaa kuvaa kuinka tulisi olla ja pukeutua seksikkäästi. arghh! me haluamme olla sitä mitä olemme.
monen naisen mielestä seksi on yliarvostettua. ja itse henk. koht. en sitä harrasta, jos en halua. esim. eksän kanssa oli seksiä vain parin kuukauden välein. ei sitä itsekästä jyystämistä jaksanut. ei siitä saanut henkisesti eikä fyysisesti mitään. ja jos saisin tässä vaiheessa tietää tyypin käyneen vieraissa, niin ei tieto haittaisi. tyytyväisempi olen siihen etten suostunut mihin en halunnut. miehet aina olettaa itselleen kuuluvan sen mitä haluavat, mutta sitten kun asiat ei mene heidän haluamallaan tavalla, alkaa naisen haukkuminen.
nainen joka päättää itsenäisesti omasta seksuaalisuudestaan on edelleenkin monelle kauhistuttava asia.
että näin tiivistettynä, jos nainen ei halua mieheltään seksiä, voisi mies myös katsoa peiliin. nainen kaipaa romantiikkaa ja oikeata tunnelmaa. eikä seksin jälkeen tarvitsisi sitä selkää kääntää. siinähän vasta mies antaakin kuvan, että "tyhjensin vaan säkkini. kiitos ja hyvää yötä".
ja nainen tarvitsee ennenkaikkea arvostusta naisena. ja jos arvostus on sitä, että mies uhrautuu tekeen tiskit kerran viikossa, niin hakoteillä ollaan. - vanha rouva puhui asiaa
likkojen kirjoitti:
kanssa puhuttiin, että seksillä on kyllästetty joka paikka. tulee joka tuutista. mainokset, musavideot, tv, ym. lehdet antaa kuvaa kuinka tulisi olla ja pukeutua seksikkäästi. arghh! me haluamme olla sitä mitä olemme.
monen naisen mielestä seksi on yliarvostettua. ja itse henk. koht. en sitä harrasta, jos en halua. esim. eksän kanssa oli seksiä vain parin kuukauden välein. ei sitä itsekästä jyystämistä jaksanut. ei siitä saanut henkisesti eikä fyysisesti mitään. ja jos saisin tässä vaiheessa tietää tyypin käyneen vieraissa, niin ei tieto haittaisi. tyytyväisempi olen siihen etten suostunut mihin en halunnut. miehet aina olettaa itselleen kuuluvan sen mitä haluavat, mutta sitten kun asiat ei mene heidän haluamallaan tavalla, alkaa naisen haukkuminen.
nainen joka päättää itsenäisesti omasta seksuaalisuudestaan on edelleenkin monelle kauhistuttava asia.
että näin tiivistettynä, jos nainen ei halua mieheltään seksiä, voisi mies myös katsoa peiliin. nainen kaipaa romantiikkaa ja oikeata tunnelmaa. eikä seksin jälkeen tarvitsisi sitä selkää kääntää. siinähän vasta mies antaakin kuvan, että "tyhjensin vaan säkkini. kiitos ja hyvää yötä".
ja nainen tarvitsee ennenkaikkea arvostusta naisena. ja jos arvostus on sitä, että mies uhrautuu tekeen tiskit kerran viikossa, niin hakoteillä ollaan.Seksillä ja seksikkyydellä on kyllästetty joka paikka, se on kyllä totta, mutta aloittajan ongelman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Vaimoa ei ole huvittanut vuoteen, hei haloo, se on minusta jo vakava paikka, suorastaan epänormaalia. Jos vaimoa ei huvita, ei siis saisi miestäkään huvittaa, siinäpä kärvistelköön?? Ei se kuulkaa niin mene. Kyllä vanha rouva tuossa aikaisemmin puhuu ihan asiaa.
Ei parisuhde ole mitään kilpailua siitä, kumpi tekee enemmän ja kumpi joutuu uhrautumaan. Se on toisen huomioon ottamista, välittämistä, kumppanuutta, ystävyyttä, rakkautta, uhrautumista toisen edestä, niin ja sitten sitä seksiä. Omasta halusta, sovinnosta, mistä vaan, kunhan sitä on kummallekin tarpeeksi. "Miehet aina olettaa.." Etkö nyt itsekin oleta ja hauku? Minusta se on ihan luonnollista, että miehet haluavat, mutta minulle on ihan yhtä päivänselvää, että myös naiset haluavat.
Kaikki naiset eivät suinkaan kaipaa mitään romantiikkaa, oikeaa tunnelmaa (mitä se lieneekin??), kynttilöitä, ruusun terälehtiä, öljyhierontaa yms. hömpänpömppää, mitä ns. naistenlehdet pursuavat. Arvostus naisena lähtee ihan naisesta itsestään. Sitä ei mitata millään niin pinnallisella asialla, kuin montako kertaa mies tiskaa, pesee pyykit tai imuroi. Nuo kun ovat vain organisointikysymyksiä, mutta monet tekevät niistä elämää suurempia parisuhdekysymyksiä.
Monen naisen mielestä seksi on yliarvostettua?? No, niin varmaan onkin, mikäli mukaan liitetään ne seksikkäät alusvaatteet, korkokengät, trimmattu vartalo, meikki ja kaikki sellainen ylimääräinen, minkä lienee tarkoitus luoda oikea tunnelma. Kokeilkaapa tuon sijaan kerran sellaista "säkkien tyhjennystä" puolin ja toisin, ilman mitään näistä "lieveilmiöistä". Tarkoitan nyt siis sellaista seksiä, että seuraavana päivänäkin on vaikea istua.
Nimimerkillä yli 40v., yli 20v. naimisissa ja aina paranee... - Olet ymmärtänyt
Mitä elämä on ihanaa. T Mies
- samaa mieltä
me konservatiivit
- Make34jjj
likkojen kirjoitti:
kanssa puhuttiin, että seksillä on kyllästetty joka paikka. tulee joka tuutista. mainokset, musavideot, tv, ym. lehdet antaa kuvaa kuinka tulisi olla ja pukeutua seksikkäästi. arghh! me haluamme olla sitä mitä olemme.
monen naisen mielestä seksi on yliarvostettua. ja itse henk. koht. en sitä harrasta, jos en halua. esim. eksän kanssa oli seksiä vain parin kuukauden välein. ei sitä itsekästä jyystämistä jaksanut. ei siitä saanut henkisesti eikä fyysisesti mitään. ja jos saisin tässä vaiheessa tietää tyypin käyneen vieraissa, niin ei tieto haittaisi. tyytyväisempi olen siihen etten suostunut mihin en halunnut. miehet aina olettaa itselleen kuuluvan sen mitä haluavat, mutta sitten kun asiat ei mene heidän haluamallaan tavalla, alkaa naisen haukkuminen.
nainen joka päättää itsenäisesti omasta seksuaalisuudestaan on edelleenkin monelle kauhistuttava asia.
että näin tiivistettynä, jos nainen ei halua mieheltään seksiä, voisi mies myös katsoa peiliin. nainen kaipaa romantiikkaa ja oikeata tunnelmaa. eikä seksin jälkeen tarvitsisi sitä selkää kääntää. siinähän vasta mies antaakin kuvan, että "tyhjensin vaan säkkini. kiitos ja hyvää yötä".
ja nainen tarvitsee ennenkaikkea arvostusta naisena. ja jos arvostus on sitä, että mies uhrautuu tekeen tiskit kerran viikossa, niin hakoteillä ollaan.Itse olin suhteessa missä kumpikin eli ihan täysin eri maailmaa ja tarvitsi ihan täysin eri asioita... oli harmillista ja tuskaista elää valheessa, joka näkyi varmasti molempien naamoista. Tavallaan tulimme toimeen, tavallaan emme... ehkä loppujen lopuksi olimme vain kamuja. Tuntui mahtavalta kun sai suunsa auki ja puhui asiat halki, vaikka tiesi mitä siitä varmiten seurasi... ero. Ja ero siitä sitten tulikin... mutta ei paha ollenkaa näin jälkikäteen ajateltuna. Opin näet puhumaan toisen kanssa, ottamaan huomioon, ja etsimään itselleni sopivan naisen, eikä se heti kohdalle tullut... mutta tovin jälkeen loksahti kaikki paikoilleen...
veikkaan että mitä kokemukseni opetti minulle, vaikka kipeää tekikin niin se myös palkitsi minut nyt myöhemmin. Kyllä puhuminen ja tuumailu, sekä kompromissien teko kuuluu suhteisiin =)
Nokka pystyy ja täällä tosiaan eletään vain kerran...
ps. "onx pakko jos ei taho?" -"no tod ei oo..." =D - kohta kolmekymp-nainen
Kyllä olen kovasti samoilla linjoilla vanhan rouvan kanssa. Mielestäni perustarpeisiin kuuluu seksi ja siitä tulee pitää huoli avioliitossa molemmin puolin!!! En kuitenkaan tarkoita, että ryhtyy miehen "makuualustaksi" vaan että oikesti jos ei haluta, niin tyydyttää miehen muilla keinoin, onhan noita.... meillä ainakin mies tykkää suihin otosta ihan yhtä paljon kuin "perusseksistäkin". Me juttelimme asiasta jo ennen avioliittoa ja molemmat kokivat asian samoin. Meillä on ollut kausia, jolloin miestä ei ole niin huvittanut, hän on silti tyydyttänyt minun tarpeeni, muutoin kuin seksillä. Vuosi ilman seksiä tekisi itseni hulluksi! Ja jotain on todella pahasti vialla, jos noin pitkä tauko haluihin tulee, kyllä olisi vaimonkin aika hakeutua lääkärille!
Kyllä pitkä avioliitto/ avoliitto vaatii töitä ja toisen tarpeiden huomioon ottamista. Haluan että tarpeeni tyydytetään, samoin teen myös puolisolleni. Molemmat varmasti myös tyydytämme itse itseämme, mutta se on vain yksi keino päästellä paineita ja ihan mukavaa sekin välillä on. Silti pääosa seksistämme on yhteistä... välillä toinen on "vain" antavana osapuolena... usein tämä loppujen lopuksi johtaa seksiinkin... kun ollaan alkuun päästy, alkaa tehdä itselläkin mieli. Ei kuitenkaan aina, eikä sen pidä olla oletuksenakaan. - vanhaa viisautta
vanhanaikainen näkemys kirjoitti:
Parisuhteet on erilaisia ja jos haluaa pitää kehoaan esineenä riitojen välttämiseksi niin siitä vaan. Pitäisin tuollaista tapaa kuitenkin henkisen kehityksen esteenä eli mieskään ei joudu sen asian eteen, että miettisi millä keinoin seksistä saa syvempää ja hellempää, kuin että se on vain mekaaninen suoritus paineiden purkuun.
Mieluummin ehkä pientä joustoa puolin ja toisin.Mielestäni se on kuitenkin toisen kunnioittamista ja toisen huomioimista.Mutta jos koko juttu alkaa ajtuksella,jos en halua niin piru vieköön niin en halua ja siihen toinen osapuoli tyytyköön.
- Ei oppi..
kohta kolmekymp-nainen kirjoitti:
Kyllä olen kovasti samoilla linjoilla vanhan rouvan kanssa. Mielestäni perustarpeisiin kuuluu seksi ja siitä tulee pitää huoli avioliitossa molemmin puolin!!! En kuitenkaan tarkoita, että ryhtyy miehen "makuualustaksi" vaan että oikesti jos ei haluta, niin tyydyttää miehen muilla keinoin, onhan noita.... meillä ainakin mies tykkää suihin otosta ihan yhtä paljon kuin "perusseksistäkin". Me juttelimme asiasta jo ennen avioliittoa ja molemmat kokivat asian samoin. Meillä on ollut kausia, jolloin miestä ei ole niin huvittanut, hän on silti tyydyttänyt minun tarpeeni, muutoin kuin seksillä. Vuosi ilman seksiä tekisi itseni hulluksi! Ja jotain on todella pahasti vialla, jos noin pitkä tauko haluihin tulee, kyllä olisi vaimonkin aika hakeutua lääkärille!
Kyllä pitkä avioliitto/ avoliitto vaatii töitä ja toisen tarpeiden huomioon ottamista. Haluan että tarpeeni tyydytetään, samoin teen myös puolisolleni. Molemmat varmasti myös tyydytämme itse itseämme, mutta se on vain yksi keino päästellä paineita ja ihan mukavaa sekin välillä on. Silti pääosa seksistämme on yhteistä... välillä toinen on "vain" antavana osapuolena... usein tämä loppujen lopuksi johtaa seksiinkin... kun ollaan alkuun päästy, alkaa tehdä itselläkin mieli. Ei kuitenkaan aina, eikä sen pidä olla oletuksenakaan.ojaan kaada. hyvin oli vanha rouva ja tässä edellinenkin..ei välttämättä aina tarvii itseä niin haluttaakkaan ja kun toimiin alkaa niin yllätys voi olla positiivinen.. Meillä tosin raskausaika oli sitä että eipä miestä huvittanut vaikka miten päin olisi koettanut. Että 9kk jälkihoidot ilman seksiä teki tiukkaa, pakko myöntää.. ja turha alkaa lässyttämään niistä kuinka miestä pelottaa ja voi etoa nainti raskaana olevan kanssa, niinkuin tässä on moneen kertaan käsitelty, on niitä muitakin tapoja kuin se perinteinen nainti.. :)
- näitä nykyajan ongelmia
johtuukohan se siitä kun itsellä eikä lähipiirissä ole tälläisia että olemmen niin vanhanaikaisia että pysymme nykyajan tuulista kaukana.
- vanhassa ajassa
Ennenvanhaiset ihmiset pitävät kulissit yllä eivätkä kerro asioistaan. Nykyihmiset kertovat rehellisesti asioistaan ja siksi olet ehkä ymmälläsi.
Ennen naisen oli pakko olla miehen alamainen, koska omaan elämään ei ollut mahdollisuutta ja siihen ajatukseen he oppivat vaikkeivat siitä aina pitäneetkään. Orjuus ei ole nykyajan mukaan ihmisoikeudellista vaikka miehet yrittävät vaimoistaan orjiaan edelleen tehdäkin..
- gfegse
Käyttämäsi sanat kertovat paljon: pillu ja tavara. Ei yhtään ihme jos naisesi ei halua seksiä kanssasi, jos tuon verran naista kunnioitat.
- näkökulmasta
luulen että vaimosi on niin lapsisymbioosiin vaipunut ja sittemmin "unohtanut" oman naisellisuutensa...
Asiaa voisi yrittää lähestyä antamalla vaimolle enemmän huomiota:
varaa vaimolle aika kauneushoitolaan (tai edes kampaajalle) ja hoida lasta sillä välin, jokin lahjakin saattaisi piristää...
Tosin luulen että kaikkein parhainta olisi jos saisitte lapsen hoitoon vaikka mummille viikonlopuksi ja lähtisitte jonnekin kaksin "romanttiselle lomalle", mutta älä painosta siellä seksiin vaan keskity antamaan läheisyyttä (halaa ja pussaa) ja huomioi rakastasi.
Kyllä pitäisi tepsiä kun yrität kunnolla, tosin jään murtaminen voi olla työlästä.
Vaimon arvostaminen ja hänelle omaa aikaa antamalla voi monta tilannetta korjata.
Tähän tulee varmaan monta miehistä kommenttia perään "läheisyyttä ja läheisyyttä", mutta naisena voin sanoa että lapsen saaminen mullistaa naisen elämän niin totaalisesti ettei sitä mies voi ymmärtää ja naisella saattaa mennä kaikki pasmat ihan sekaisin. Yritin miettiä tähän jotakin vertauskuvaa mutten keksinyt koska ei ole mitään verrattavaa asiaa... ei edes peniksen mittailun ihmettely tai kaljuuntumisen haitta (mitä miehet tuntuvat aina vaan pohtivan). :-)- ja kiellytty ajosuunta
on kyllä useimmiten jo pohjustettu ennen lapsen syntymää.
Suhteessa seksi oli antoisaa vain toiselle osapuolelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aseksuaalisuus
Useampi nainen on Aseksuaalinen kun Frigidi.
Nainen on joutunut tyydyttämään itsensä, koko suhteen ajan, ihan "käteen vetämällä" miksi siis suostuisi siihen sotkuun enää itsekkään paskiaisen vuoksi.
Yhteiskunta kun luo naiseuden normin johon kuuluu äitiys....
Vetäköön käteen, niinhän minäkin joudun tekemään. ;)
Niin ja nyt voisikin miettiä isän mies esimerkkiä tyttärelleen...miehestä puolisosta ja isästä.. - Pomppukeppi
"Tähän tulee varmaan monta miehistä kommenttia perään "läheisyyttä ja läheisyyttä", mutta naisena voin sanoa että lapsen saaminen mullistaa naisen elämän niin totaalisesti ettei sitä mies voi ymmärtää ja naisella saattaa mennä kaikki pasmat ihan sekaisin. Yritin miettiä tähän jotakin vertauskuvaa mutten keksinyt koska ei ole mitään verrattavaa asiaa... ei edes peniksen mittailun ihmettely tai kaljuuntumisen haitta (mitä miehet tuntuvat aina vaan pohtivan). :-)"
Totta kai lapsen saaminen mullistaa naisen elämän mutta eikö se muka mullista samalla myös miehen elämän? No totta ihmeessä mullistaa. Koko kodin elämä, parisuhde ja vaimo saattaa muuttua yhdessä rysäyksessä ihan toiseksi. Myös mies tarvitsee ymmärrystä (aivan kuten äitikin) siinä että osaa vähitellen sulautua tähän uuteen elämään ja ottaa paikkansa perheessä. Jos nainen samalla lakkaa ilman mitään selityksiä olemasta miehelle puoliso ja alkaa vain äidiksi, ei ole ihme jos mies on aika lailla katkera ja hukassa omasta roolistaan. Aivan samalla tavalla kuin miehen pitää ottaa osansa perheen töistä ja lapsen hoidosta, myös naisen pitää osata ottaa paikkansa myös puolisona ja muistaa myös miehen tarpeet vaikka seksi ei aina päällimmäisenä olisikaan mielessä. Jos tässä lähdetään aina olettamuksesta että en tee sitä kun sinä et ole tehnyt ensin tätä, ei päästä koskaan mihinkään. Jonkinlainen pyyteetön toisen huomioonottaminen puolin ja toisin kuuluu oikeaan rakkauteen.
Tällä en tarkoita että naisen pitäisi väkisin antaa seksiä vaikka mies ei laittaisi tikkua ristiin perheen hyväksi vaan sitä että hyvällä saa yleensä hyvää ja pahalla pahaa. Jos mies huomaa että ei se vaimo sentään ihan tuntemattomaksi muuttunutkaan niin on paljon todennäköisempää että mies vähitellen ottaa oman paikkansa perheessä ja myös osallistuu tasaveroisesti kaikkiin töihin. Tähän vaan ei auta yhtään se ihmeellisen äitimyytin ylläpito jossa miehen pitää vain kiltisti mukautua vaikka vaimo muuttuisi minkälaiseksi kotihirviöksi kun hormonit vievät. Myös naisen pitää pystyä olemaan ajatteleva ja kypsä aikuinen myös puolison roolissa vaikka kuinka olisi tullut äidiksi.
- vm t7-nainen
Hei!
luin joskus artikkelin , miten miehen tulisi valloittaa nainen uudellee synnytyksen jälkeen. Ideana oli kai se, että naine synytyksen jälkeen kokee olevansa kelvoton /hyväksytty moisen urakan jälkeen eli naisellisuus tulisi herättää uudelleen eloon miehen ansiosita. Pitkä tauko seksissä vaatii osansa, naine ja mahdollisesti mieskin turtuu osaahsa ha halut/himot häviävät arjen rutiineihin. Lahjo ja kiinnitä extra huomiota naiseesi, kehu häntä(raskauden jälkeen jokainen kokee olevansa levähtäny") osoita rakkauta ja hellyyttä normaalia enemmän, korosta ettei naisellisuus ole hävinnyt raskauden ja synnytyksen jäljiltä. rakasta naistasi ja huomioi häntä enemmän, näin luulisin paisuhteen toimivan, näin toivoisin oman mieheni toimivan... - iskä75000
Joo en viitiny lukea kaikkia vastauksia, mutta heti sieltä pisti esiin pihtariäidit joilla kans ei huvita. En tiedä miten se pitäs paremmin ilmasta, mutta jos suhteessaan ei saa mitä tarvii niin pitääkö se niellä sitten harmin kera? Kaikki miehet ei halua vieraisiin ja tuosta sun kirjotuksestas paisto katkeruus koko tilanteeseen melko paljon läpi. Voin kertoa et vielä pahempi kuin se että pihtaa kokonaan, on se että suostuu... Siis nimenomaan suostuu,ei halua. Oma vaimoke tekee niin että kun hieman vonkaa niin parisuhteen takia "suostuu" seksiin. Nimenomaan juuri seksiin. Se ei ole rakastelua,mikä parisuhteeseen kuuluu vaan nimenomaan seksiä vailla tunteita,vailla halua. Yritystä toki on, mutta halua ei. Vaikka hän sitä kovasti koittaa peitellä niin paistaahan se läpi niinkuin etikka vanhasta viinistä.
Käteen vetäminen ei ole mikään vaihtoehto,ellei sitten satu olemaan juuri sellainen itserakas tunteeton paska, millaiseksi nämä haluttomat frigidiäidit kuvailevat tavalliset rakastavat isät.
Ja tämmöisiin teksteihin on tapana panna vielä neuvo... Nyt ota selvää että mitä ehkäisykeinoa käytitte kun tapasitte ja vaadi että palaatte siihen. Olen melko satavarma että siippasi käyttää cerazette pillereitä,joiden kanssa ei tule menkkoja, ei siihen liittyviä pahoinvointia,sidehelvettiä etc. Mutta vittumaisena sivuvaikutuksena se tappaa parisuhteesta seksin, eli vaimolta kaikki halut ja huvitukset. Sama vittumainen piirre on yleensä ehkäisyrenkaassa ja laastarissa.
Pillereissä se vaikutus on monissa myös sama, mutta kun sitä tiettyä merkkiä käyttää vuosikaudet nii elimistö siihen tottuu ja halut normalisoituu. eli palatkaa nyt siihen samaan ehkäisymenetelmään/merkkiin/pilleriin/kondomiin mitä käytitte silloin kun seksi vielä maistui.- jaksanut kaikkea lukea!
Tekstiä näky olevan monen suusta ja mielipiteitä sen mukaan. Minä kun luulin että olen ainoa mies jolla on tälläinen tilanne päällä, no joo ei se tilanne ole päällä, se on paremminki aina ja ikuisesti olemassa tässä suhteessa. Se on niin että ei siihen ainakaan tässä tapauksessa auta uudet pillerit, oman käytöksen muutos,vapaa aika vaimolle jne jne. Se on paska puhetta. Tätä olen katellut noin 8.5 vuotta nyt ja ei merkkiä paremmasta. Itse asiassa tilanne on nyt niin että enään itseä ei kiinnosta tai asia kiinnosta,mutta sen tavallaan tappaa ajatus siitä että seuraavan kerran sitä läheisyttä saatta puolen vuoden päästä saada uudestaan. Ja nämä selitykset ---> Äitä väsyttää,äiti hoitaa lasta,äitillä on huolia lapsesta, lapsi lähti kouluun ,huolettaa, uusia työ/koulu ressaa....ei ei näin! Tätä samaa kakkaa. Kyllä ne aisiat huoletta ja väsyttää meitä isiäkin,ainakin minua!! Silti minä jaksoin HUOM jaksoin, yrittää ajatella parisuhdetta,läheisyyttä,lapsia,rakentaa talon, antaa vaimolle vapaata ,hommata harrastuksia jne jne. Ei mitään väkisin,ei tyrkyttäen seksin kiilto silmissä vaan olemalla normaali,kirkas ajatus siitä että se hyvä päivä vielä tulee. Ei ole näkyny.
Itse olen päätynyt siihen että koitan olla tässä kulississa ihan vain lasten takia, pyrin olemaan kuten ei oliskaan mitään kismaa lasten kuullen ,ihan kuin kaikki olisi hyvin.Totta kai tappeluja on vieläkin ,mutta en kiusaa,vittuile tarkoituksella vaimolle,vaan olen vain. JOO tiedän että moni ajattelee minkä takia roikutaan lasten takia. Siksi koska minulla on vielä sitä jaksamista ja huolehtimista lapsista,tiedän et vanhin on tosi herkkä,odotan että hän vahvistuu ja jaksaa sitten kun ero koittaa. Keskinmäinen on sairas,haluan olla hänen tukena hänen "alkutaipaleella". Nuorin on vilkas, terve, mahtava kakara,jonka uskon kestävän vaikka talon kaatumisen päälle. Ainoa ongelma tässä on vain se että vielä en tiedä millon tämän ratkaisun teen,mutta en ressa sillä koska tiedän että se päivä on lähempänä kuin se että suhteemme paranisi ennalleen.
Sekin myös lohduttaa että tiedän että kun se eropäivä koittaa ja toipuminen siitä, niin lapseni saavat nähdä varmasti iloisemman ,enerkisemmän ja vielä huomioivamman isän.
Vielä loppuun voisi todeta,että on sitä istuttu samaan pöytään ,keskusteltu hyvässä hengessä, tehtyy listaa toisista /- sekä siitä mistä olettaa toisen oevan onnellinen sekä päin vastoin jne. Ja se on jopa joskus hetkeksi auttanut, mutta asama oravan pyörä kun aikansa pyörii,niin sitä kyllästyy taistelemaan sen eteen. Hattua nostan niille jotkaa jaksaa ja vielä siinä onnistuu!!
UGH,olen puhunut ja kirjoitus virheitäkin oli varmasti miljoona tässä tekstissä,mutta ne on pieniä tässä elämässä enkä niistä ressaa, joten jätän tarkistamatta koko kirjoituksen. :)
- Mitä erikoista
Tuhannet ovat samassa tilanteessa. Toimi älä jaarittele.
- huorat rulez
Teet aivan oikein. Anna mällin lentää vaan. Melaa mekkoon.
- ei oo helppoo
elä kehtoo ite ollu pauttiarallaa 5 vuotta jo ilman. oon vähä yli 20v. oo ees tissii saanu imee monee vuotee vaik ennen sai :S
- Naisnäkökulmaa..
Meille odotellaan perheenlisäystä ja mun mielestä neuvolan täti sanoi aika hyvin, kun tuli puhe seksistä: "Raskauden aikanakin seksi pitäisi jollain tavalla hoitaa, vaikka se ei entiseen tapaan onnistuisi"
No, meillä ei ole ongelmia seksin suhteen raskaudenkaan aikana, mutta tuo lause pisti miettimään. Seksi on osa parisuhdetta, parisuhde ilman seksiä on minusta ystävyyssuhde. Tai jotain muuta, mutta ei ainakaan normaali parisuhde... Jos ei tee mieli, kannattaisi hakea apua. Mutta ei miestäkään voi pakottaa olemaan ilman seksiä kovin pitkään. Naiset ei ehkä tajuakaan, miten kova paikka on miehelle, kun ei saa seksiä. Se vaikuttaa erittäin negatiivisesti mielialaan ja stressinsietokykyyn. Hyvä seksi, parempi mieli. ;)
En ole pettämisen kannalla, mutta tavallaan ymmärrän, jos mies pettää tuollaisessa suhteessa. Tulee vähän sellanen olo, että useimmat naiset haluaa miehen, jonka kanssa tehdä lapsia ja sitten voikin jättää miehen huomioimatta. Ja miehen pitäisi tämä kaikki kestää mukisematta. Ei se ihan niin mene... Kyllä parisuhteen pitäisi olla kaikkein tärkein, ja siihen kuuluu myös se seksi... Mulle ainakin tulisi olo, että mua on petetty, jos ei mies harrastaisi seksiä mun kanssa..- pakko oli..
vielä kommentoida tähän että ymmärtäisitkö jos raskaana oleva nainen pettäisi miestään kun miestä ei satu kiinnostamaan minkäänlainen seksi.. se 9 kk aika pitkä aika ja otti todella hermoon!
- Naisnäkökulmaa..
pakko oli.. kirjoitti:
vielä kommentoida tähän että ymmärtäisitkö jos raskaana oleva nainen pettäisi miestään kun miestä ei satu kiinnostamaan minkäänlainen seksi.. se 9 kk aika pitkä aika ja otti todella hermoon!
Siis miestä ei kiinnostanut seksi, kun vaimo oli raskaana?
Jaa-a...en oikein osaa kuvitella tilannetta... Mutta periaatteessa, jos kumpaa tahansa ei kiinnosta seksi, niin ymmärtäisin. Vaikka en pettämistä hyväksy.
- john holminen
Kannattaa jatkaa matkaa.
Tietenkin voit katsoa ensin peiliin ja jos rehellisesti olet sitä mieltä.
Että kelpaat jollekin ikäisellesi naiselle olet varmaan ihan jees.
Seksi on osa elämää ja arkea. - odottava miäs
Niinpä, minulla loppui oma pitkä suhde samaan juttuun, nyt olen ollut uuden kanssa pari vuotta ja sama juttu alkaa taas, " ei huvita", "oli raskasta töissä" jne., töissä tässä itse kukin käy... Mikä suomalaisia naisia vaivaa?
Kumppani kun lämpenee nykyisin ehkä kerran kuussa, niin kyllä silloin olen hyvä äijä ja rakas jne. ja naidaan yhtäjaksoisesti 4-6 tuntia, mutta sitten sitä saa taas odottaa....
Käteen vetäminen ei paljon kiinnosta, eikä huorat, miten saada nykyisin säännöllistä seksiä 2-3 kertaa viikossa? Vastatkaa arvon naiset, kun luette tämän!
Eikä se näköjään ole koostakaan kiinni (parhaimmillaan lähes 20 cm....) , vaikka naiset väittävätkin sellaista lehdissä!- autatko naistasi?
Jos kaksi suhdetta kariutuu samasta syystä, on aika etsiä se yhteys näiden kahden naisen välillä... se olet SINÄ.
Tuo on yleistys, mutta muita faktoja tietämättä on aika mahdotonta alkaa arvailemaan, mikä on pielessä.
Autatko sinä naistasi kotitöissä? Kun nainen tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin, odottaako häntä siivottu koti ja valmis ateria vai pyykkivuori ja nälkäinen mies? Onko teillä lapsia, ja jos on, autatko niiden hoidossa?
Edellinen suhteeni meni poikki sen takia, että mies ei tehnyt kotona mitään. Vaikka molemmat kävimme töissä, mies ajatteli että hänen suurempi palkkansa vapauttaa hänet kotitöistä, vaikka minä teinkin fyysisesti raskaampaa työtä hänen istuessaan tietokoneen ääressä. Kotona minä sain laittaa ruokaa, siivota ja pyykätä. Paidatkin olisi pitänyt herralle silittää ja sitten vielä tietenkin miehen piti saada seksiä juuri tuo maaginen 2-3 kertaa viikossa. Tunsin itseni orjaksi, joskus jopa miehen äidin korvikkeeksi enkä tyttöystäväksi. Kunnioitukseni miestä kohtaan lopahti ja samalla meni seksihalut.
Nykyinen mieheni tekee puolet kotitöistä oman palkkatyönsä lisäksi ilman mitään mutinoita. Ei tarvitse edes erikseen pyytää, vaan jos minulla menee töissä myöhään, kotiin tullessani mies on siivonnut ja laittanut ruokaa. Tämän miehen kanssa ei ole mitään ongelmia seksin suhteen. Seksiä on joka päivä tai joka toinen päivä, ja minä yleensä vonkaan häneltä lisää. Kunnioitan miestäni ja kunnioitus tekee hänestä todella haluttavan silmissäni. Lisäksi passaan miestäni muutenkin, sillä tunnesiteemme on todella vahva ja haluan helliä rakastani.
Sanoisin että siivous, tiskaus tai ruoanlaitto silloin tällöin ei ole kovin suuri vaiva verrattuna sen tuomaan hyötyyn ja iloon.
- JÄTÄ ENSIN REILUSTI
Ja etsi sitten pillusi.
Muuten ei mitään hyvää seuraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1073741Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171970Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471757- 1041667
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4421599Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21560Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321466Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431230MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431137Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3851096