keskustelu

alkoholin suurkuluttajan kanssa,joskus tai aina vaikeaa.
Ei saa olla eri mieltä,eikä saa tietää mitään paremmin.Titeää kaiken jopa toisen lapsuuden paremmin?,vaikka ei osaa aikuisena edes laittaa omaa elämäänsä järjestykseen.
Kaikki muut on vaan hänen ongelmien kuuntelijoita,sillä muillahan ei ole ongelmia,kun hänellä.
Sitten ihmettelee,miksi ei kiinnosta keskustella,tietysti pitäisi ymmärtää,mutta?
Hyvin rasittavaa seuraa,en vaan enää jaksa.Kaikki muut hänen ympärillä on vaan häntä ja hänen ongelmia varten,sillä eihän muilla ole ongelmia,vaan he elävät tämän suurkuluttajan "ihanassa seurassa",miksi ei seura kelpaa?,sitä jääköön jokainen ihmettelemään.
9288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

omaan napaan tuijottaja. Minä minä minä minä-hokemaa saa kuunnella jatkuvasti.
Ikäänkuin sen hänen minän ulkopuolella ei muilla olisi elämää ollenkaan, vaan muiden velvollisuus on kuunnella hänen loputonta minä minä minä minä-juttuaan ja valitustaan. Samalla pyrkii päällepäsmäröimään toisten asioita.
Sietämätöntä.

Äänestä

Alkoholin liikakäyttö muuttaa ihmisen persoonallisuutta narsisitiseen suuntaan... Kuppilat ovat täynnä näitä "virkaa vaille herra, kärsää vaille sika" -tyyppejä, jollainen minäkin tuppasin välillä olemaan. Pahimmillaan oli jonkinlaisia kaikkivoipaisuuden tunteita, vaikka en todellisuudessa saanut edes velkojani maksettua ilman apua. Aina oli mielipide, vaikka sitä ei kysyttykään, nero kun olin.

Juopon kanssa ei voi puhua avoimesti alkoholinkäytöstä kuin jos itse sattuu olemaan juoppo. Itseä raittiimpien ihmisten kanssa puolustus-, kiertely- ja vähättelymekanismit jysähtävät päälle heti, kun todellisuus ei kestä lähempää tarkastelua. Juominen on tunneasia, jota pitää perustella järkisyillä.

Äänestä

Jos olet väsynyt ja umpikyllästynyt näihin itsekeskeisten alkoholistien juttuihin, MIKSI luet näitä? Tämä palsta on alkoholiongelmien kanssa kamppaileville tarkoitettu. Me alkkikset ollaan alkoholin vammauttamia narsisteja ja taistelemme kuivassa humalassa tautia vatsaan ja yritämme pärjätä teidän terveiden maailmassa ja syödä leipäämme mekin, kun emme enää halua juodakaan. Olemme elossa ja etsimme tukea toinen toisiltamme välttyäksemme retkahtamasta. Meidän on pakko puhua ja hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme - halusipa sitä terveet ja elämässä onnistuneet tai ei.
Maapallo on tarkoitettu asutettavaksi (meilläkin juopoilla - kuka keksi alkoholin?) ja kuka tietää, mikä auttaa meitä kasvamaan sellaisiksi kuin meistä alunpitäen pitikin tulla. Pyrimme edes lähemmäksi sitä suunnitelmaa A, vaikka tiedämme, että suunnitelma B onkin käytössä. Joillakin voi olla suunnitelma Ö.

Äänestä

Olisiko "ystäväsi" sittenkin alkoholisti, sillä alkoholismissa juodut määrät eivät koskaan ole ratkaisevia. Ratkaisevaa on ajatusmaailma ennen ekaa ryyppyä ja/tai sen jälkeen.

Juovat alkoholistit ovat melko itsekeskeisiä, jopa narsistisia, vaikka itse kuvittelevatkin olevansa hyvinkin seurallisia, hauskoja ja sosiaalisia.
Jokainen alkoholisti tarvitsee ympärilleen myös mahdollistajia, eli sellaisia ihmisiä jotka mahdollistavat alkoholistille tämän juomisen. Kukin heistä mahdollistaa juomista omalla tavallaan, kuten pyykkäämällä tai kokkaamalla, siivoamalla tai ostelemalla vaatteita, kuskaamalla tai jopa rahoittamalla juomista.
Kaikki he toimivat mahdollistajina tietämättään, ja he kuvittelevat vain auttavansa juoppoa jopa jättämään alkoholin.
Mutta juova alkoholisti kääntää aina kaiken saamansa avun palvelemaan juomistaan.

Yksi mahdollistajien ryhmä on "ymmärtäjät", jotka toimivat juopolle terapeuttina kuuntelemalla ja ymmärtämällä tämän ongelmia.
Tällaiset terapeutit auttavat juoppoa juomaan lisää tekemällä tämän juomisesta hauskempaa, kun juominen ei muuten enää ole hauskaa vaan on alkanut tuottaa melkoisesti pahaa oloa.

Terapia ei koskaan johda mihinkään, kun alkoholisti yleensä jankkaa samaa asiaa illasta toiseen, kuvitellen että juuri tämän kyseisen ongelman ratkaisu saisi hänet juomaan vähemmän.
Illasta toiseen jatkuen terapia siis vain auttaa alkoholistia juomaan lisää.

Myös tällä palstalla monet avuliaat vastaraitistuneet toimivat juopoille terapeutteina jakaen juopoille myötätuntoa tyyliin "kyllä se siitä, kun nyt vain jaksat purra hammasta yhteen..."
He eivät tajua alkoholistin ajatusmaailmaa, jossa jokainen avunpyyntö kohdistuu vain juomisen helpottamiseen, tai oikeastaan juopottelusta aiheutuneiden ongelmien poistamiseen, jolloin itse juominen voisi jatkua hauskemapana.
Useinhan juoppo tulee tällaiselle palstalle vain pyytämään lupaa saada jatkaa juomista.
Samasta asiasta taitaa olla kyse sinun ja ystäväsi välillä.

Äänestä
  • Provoilusi on juuri niin oppikirjamaisen kliseinen, ettei voi kuin hymähtää. Monet tänne kirjoittelevista ovat olleet jo vuosia raittiina ja nekin jotka ottavat raittiuden tiellä ensiaskeleita ovat varmasti asiansa suhteen tosissaan. Ilmeisesti sun kohdalla juopottelun lopettaminen ei taida kuulua lähitulevaisuuden suunnitelmiin, joten jatka vain valitsemallasi tiellä. Jätä kuitenkin kyyninen asennoituminen syrjään, vain siten voit tervehtyä. T. 3v. raittiina.

    Äänestä

  • Mutta kuitenkin kirjoitti:

    Provoilusi on juuri niin oppikirjamaisen kliseinen, ettei voi kuin hymähtää. Monet tänne kirjoittelevista ovat olleet jo vuosia raittiina ja nekin jotka ottavat raittiuden tiellä ensiaskeleita ovat varmasti asiansa suhteen tosissaan. Ilmeisesti sun kohdalla juopottelun lopettaminen ei taida kuulua lähitulevaisuuden suunnitelmiin, joten jatka vain valitsemallasi tiellä. Jätä kuitenkin kyyninen asennoituminen syrjään, vain siten voit tervehtyä. T. 3v. raittiina.

    nuo juttusi. ei missään yhteydessä edelliseen.
    vissiin linkitit väärään mielipiteeseen.

    Äänestä

  • planeetalta kirjoitti:

    nuo juttusi. ei missään yhteydessä edelliseen.
    vissiin linkitit väärään mielipiteeseen.

    ei ole tällä palstalla olevista,vaan eräästä tutusta,joka purkaa kaiken pahan olon minulle,vaikka on minulla omiakin murheita ihan tarpeeksi.
    Aina sama juttu,jota hän jaksaa jauhaa,itkee kaiken päälle,en vaan jaksa olla "terapeutti",en ole kouluja käynyt sille alalle.
    Olen ollut mahdollistaja näköjään juomiselle,sillä tämä sama kierre jatkunut jo kauan.

    Mutta,kysynkin,miten toimin kun taas hän kännissä soittaa,aloittaen saman virren,miten hän auttaa aina muita ja hänet hylätty?
    Totuus,ei ole auttanut vaan häntä autettu.

    Niin,sanonko:akku loppu ja piip.pip..piip....,enkä enää vastaa.

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    ..vaan "mulkku" ja kehoita soittajaa ottamaan uudellen yhteyttä selvinpäin.

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    ei ole tällä palstalla olevista,vaan eräästä tutusta,joka purkaa kaiken pahan olon minulle,vaikka on minulla omiakin murheita ihan tarpeeksi.
    Aina sama juttu,jota hän jaksaa jauhaa,itkee kaiken päälle,en vaan jaksa olla "terapeutti",en ole kouluja käynyt sille alalle.
    Olen ollut mahdollistaja näköjään juomiselle,sillä tämä sama kierre jatkunut jo kauan.

    Mutta,kysynkin,miten toimin kun taas hän kännissä soittaa,aloittaen saman virren,miten hän auttaa aina muita ja hänet hylätty?
    Totuus,ei ole auttanut vaan häntä autettu.

    Niin,sanonko:akku loppu ja piip.pip..piip....,enkä enää vastaa.

    Ei sinulla ole mitään velvollisuutta toimia kenenkään ihmisen likasankona. Onhan kamalan tylsää, jos hän joka kerta kaataa korvaasi puhelimessa ruikutusta ja itsesäälistä kuraa.

    Lopeta puhelu saman tien, jos on kännissä.

    Jos on selvin päin, keskustele vain niin kauan kuin itse haluat.

    Pane puhelinnumero puhelimen muistioon, niin tiedät kuka soittaa. Ei puhelimeen tartte vastata, jos ei satu olemaan itse sillä tuulella.

    Näillä alkoholin suurkuluttajilla / juopilla ei ole itsellään mitään rajoja, joten sinä joudut tarkistamaan missä menee sinun omat rajat ja pitämään niistä kiinni.

    Minä olen katkaissut kokonaan välit kaikkiin puhelinhäiriköihini ja terapeutin tarpeessa oleviin - ei ole halua terapoida vapaa-aikana, vaan odotan aikuisilta ihmissuhteiltani täyttä vastavuoroisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kiinnosta kirjoitti:

alkoholin suurkuluttajan kanssa,joskus tai aina vaikeaa.
Ei saa olla eri mieltä,eikä saa tietää mitään paremmin.Titeää kaiken jopa toisen lapsuuden paremmin?,vaikka ei osaa aikuisena edes laittaa omaa elämäänsä järjestykseen.
Kaikki muut on vaan hänen ongelmien kuuntelijoita,sillä muillahan ei ole ongelmia,kun hänellä.
Sitten ihmettelee,miksi ei kiinnosta keskustella,tietysti pitäisi ymmärtää,mutta?
Hyvin rasittavaa seuraa,en vaan enää jaksa.Kaikki muut hänen ympärillä on vaan häntä ja hänen ongelmia varten,sillä eihän muilla ole ongelmia,vaan he elävät tämän suurkuluttajan "ihanassa seurassa",miksi ei seura kelpaa?,sitä jääköön jokainen ihmettelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu