Turisti

Hyvä Turku. Kävin lauantaina, kävelimme keskustassa n.klo 21. etiäpäin. Homma näytti torinreunalla maailmanlopun meiningiltä, ihmisiä makaa sammuneena kadulla, perseet paljaana kustaan seinille, kyllä tälläisestä kaupungista sietääkin olla ylpeä.
13242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvin normaalia ja tyypillistä suomalaista sikailua.
Oli se kaupunki mikä hyvänsä, niin taikinan värinen finniperse vilkkuu kun lyhyestä ahtaan esinahan omaavasta suomikullista lähtee keskikalja virtsa katukivetyksille.
Näin Turuus ja missä tahansa muuallakin Suomessa.

Äänestä
  • Miksi tähän kuseskeluun ei puututa? Roimat sakot?

    Äänestä

  • Turku on Suomen persläpi, finninaamat kuseksii, amisviiksiset sontiaiset ajelee ympyrää keskisormet ojossa, ruma kaupunki .

    Äänestä

Turisti unohti mainita minne voisimme mennä vastavierailulle.
Teemme sen oikein mielellämme.

Äänestä

Tää on pakko olla provo,sillä kukaan ei ole niin elämäänsä kyllästynyt että tulee turkuun lomailemaan,terveisin entinen turkulainen.

Äänestä
  • Kertokaa nyt ihmeessä, mihin te olette muuttaneet?
    Mä sitten kerron vähän kusijuttuja niistä paikkakunnista.
    On turha väittää, että mistään löytyy kaupunkia, jossa äijät ei kuseskele kaduilla!

    Äänestä

  • missä sun on hyvä olla kirjoitti:

    Kertokaa nyt ihmeessä, mihin te olette muuttaneet?
    Mä sitten kerron vähän kusijuttuja niistä paikkakunnista.
    On turha väittää, että mistään löytyy kaupunkia, jossa äijät ei kuseskele kaduilla!

    mega-juntteja ja varmaan maalta kotoisin

    Äänestä

  • missä sun on hyvä olla kirjoitti:

    Kertokaa nyt ihmeessä, mihin te olette muuttaneet?
    Mä sitten kerron vähän kusijuttuja niistä paikkakunnista.
    On turha väittää, että mistään löytyy kaupunkia, jossa äijät ei kuseskele kaduilla!

    Tätä Turkulaista mentaliteettia.
    Miten olisi jos asialle tehtäisiin täällä Turussa jotain, eikä etsitä vikaa jostain muualtakin. EI ihme, että kaikki asiat junnaa paikallaan.

    Äänestä

  • helvetti sentään kirjoitti:

    Tätä Turkulaista mentaliteettia.
    Miten olisi jos asialle tehtäisiin täällä Turussa jotain, eikä etsitä vikaa jostain muualtakin. EI ihme, että kaikki asiat junnaa paikallaan.

    ketjun aloittaja on itse turkulainen! Joko jossain opiskelijakämpässä tai muuten vuokralla asuva työtävieroksuva valittaja.
    Maailma hänellä senkuin synkkenee; tuet pienenevät ja niitä vähiäkin joutuu odottamaan yhä kauemmin. Kaupunginjohtaja ei eroakkaan tänne kirjoittelun johdosta ja minunlaiseni positiiviset ihmiset kehuvat aina vain Turkua: tämä on hyvä ja kaunis kaupunki.
    Ja olen valmis maksamaan kunnallisveroa lisääkin, jotta liikenne ja muu infrastruktuuri saataisiin pelaamaan hyvin. Valittajat voisivat lähteä naapurikuntiin.

    Ja iso tulli rajalle tänne tulijoille!!

    Äänestä

.....

Äänestä

PURISTI JA PURISTI.

Äänestä

Sikailu ja villi yöelämä on vain hyvästä.

Turkuun alkaa turistidollareita virtaamaan kunnolla siinä vaiheessa, kun täällä on säännöllisesti laittomia teknoreivejä, laajalle levinnyt katuprostituutio, salakapakoita ja koiratappeluita.

Kirkot ja Aura å ei kiinnosta kuin mummoja. Villit pojat matkaa sinne, missä naiset tanssii pöydillä.

Nykyisellään Turun yöelämä on helvetin kesyä.

Äänestä
  • Kyl mä joka lauantai kovasts nautin kun kusasesen toril. Näyteikkunat pitä pestä, pari kerta o paskatanuki ihan kadul, aina tule semmone olo et mä rakasta Turkkuu. Tääl o kaikkee, o Tuto ja Tps ja Inter, o Bogart co ja vaik ketä...ku perjantai koita nii tulemme taas sikaile teidä hieno kaupunkii ja nauramme paskasesti ku lähemme pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turku.09. kirjoitti:

Hyvä Turku. Kävin lauantaina, kävelimme keskustassa n.klo 21. etiäpäin. Homma näytti torinreunalla maailmanlopun meiningiltä, ihmisiä makaa sammuneena kadulla, perseet paljaana kustaan seinille, kyllä tälläisestä kaupungista sietääkin olla ylpeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu