Iholleni apua

Hei olen 18 vuotias tyttö ja iho-ongelmani alkoivat kun olin 14 vuotias.Silloin minulla oli ihan tavalliseen murrosikään kuuluvia pikkufinnejä.Nyt finnit ovat lähteneet,mutta naamani on täynnä inhottavia mustapäitä.Ne ovat sellaisia "valkoisia" ja niitä on molemminpuolin poskia oikein kunnon ryhmittymä ja näitä tavallisia mustapäitä on taas sitten leuka,otsa ja nenä täynnä.Kävin terveydenhoitajalla hakemassa neuvoa ja hän sanoi että kyllä se siitä menee ohi että tuo kuuluu ikään.Mutta olen jo murrosiän ohittanut ja iholleni on alkanut tulla sellaisia inhotavia pikkuisia "reikiä" tai oikeastaan "kuoppia" ja niitä on sitten melkein taas jokapuolella ja olen kuin neulatyyny.Olen välttänyt syömästä kaikkea suklaata ja liikarasvaa.Pesen naamani aamuin ja illoin.Ihoni on todella kuiva ja juovikas.Kummitätini on 50-vuotias ja hänenkin ihonsa on paremman näköinen kuin minun! Olen kokeillut joskus clearasilia,mutta lopetin sen käytön heti kun huomasin että se kuivatti ihoni.Sitten on tullut käytettyä niveaa,lumenea,lorealia,neutrogenaa ja ahavaa.Mikään noista ei ole tehnyt iholleni hyvää ja sitten aloin käyttämään pelkkää vettä.Se vain pahensi asiaa.Olen käynyt apteekissa kysymäsäs jotain iholleni sopivaa ainetta ja sain ekalla kerralla jotain luis witmeriä ja sitten minulle neuvottiin käyttämään jotain Acoa.Nämä vain pahensivat asiaa ja jopa lääkärin ehdottamat tuotteet paensivat ihoani.E-pillereitäkin sain,mutta ne vain pahentavat,naamaa kesii ja reikiintyy pahemmin. Mitkään kosteuttavat voiteetkaan eivät auta yhtään mitään.

Mitä voin tehdä ihoni kanssa?? En halua näyttää miltään vanhalta mummolta kun olen joku kolmekymppinen. Sitten vielä sellainen että kaverini sanoi että liikunta voisi auttaa ja harrastinki kolme vuotta aerobikkiä,mutta ei mitään tulosta ihollani.Olisin todella iloinen jos saisin apua tähän.Olen kuullut että kuopat voi korjauttaa jossain laserhoidolla,onko tämä totta ???
9821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mene kosmetologille puhdistuttamaan se ihosi.

Äänestä

mikään kosmetologi tms, ei "kuopillesi" voi mitään

Äänestä

voisit hommata jonkun antibiootti kuurin, tai bactosan kapseleita luontaistuotekaupasta, sitruunaa vanutupolla iholle, se avaa ihohuokosia,sinkkivoidetta voit kokeilla. en tiedä oikeen itekkään mikä toimii parhaiten mutta kannataa kokeilla eri vaihtoehtoja.

Äänestä

Kyllähän tuossa kuvailemassasi tilanteessa ainoa oikea neuvo on mennä ajoissa ihotautilääkärille. Ei mihinkään kunnalliselle yleislääkärille, vaan suoraan ihotautilääkärille. Jonot voi olla kunnallisella pitkät, mutta yksityiselle pääsee keskimäärin ihan muutamissa päivissä jos ei pahempia jonoja ole kerääntynyt. Ja voin itsekin aknepotilaana vannoa, että se on joka pennin arvosta!

Olet lähtenyt kikkailemaan näköjään kaiken maailman aineilla ja uskomuksilla, kuten moni muukin. Harmi vaan, että harvemmin niistä oikeaan akneen on mitään apua. Oikein välillä vituttaa, kun selkeästi kunnon aknesta kärsiville tuputetaan joitakin bactosaneja, sinkkitabletteja ja muuta paskaa, jolla ei oikeasti ole mitään virkaa aknen hoidossa. Ja tarkoitan nyt aknea, en mitään yhtä tai kahta satunnaista näppylää tai perusepäpuhtautta, joihin pienikin elämäntaparemontti voi auttaa.

Tärkeintä on, että menet ihotautilääkäriltä hakemaan jotakin oikeaa lääkettä. Kaiken maailman luontaistuote-scheisse vie pitkän pennin ja harvoin auttaa kunnolla kenelläkään. Sen sijaan lääkkeet on ihan oikeasti kehitetty ihmisten auttamiseksi ja niiden vaikutuksista on tieteellisiä tutkimuksia. Älä lähde mukaan kaiken maailman hömpötyksiin, joita joka palstoilla mainostetaan, vaan etsi ammattitaitoisen ihotautilääkärin kanssa itsellesi sopiva lääke ja hoida akne pois päiväjärjestyksestä! Ihotautilääkäriltä saat myös parhaat vinkit ja neuvot arpihoitoihin, et kosmetologilta, etkä luontaistuotekaupan tädeiltä.

En nyt tarkoita tällä kirjoituksella sitä, etteikö elämäntavoilla ja luontaistuotteilla voisi olla vaikutusta aknen hoidossa. Lääkehoidon pitää kuitenkin olla se perusta, mihin se hoito rakennetaan. Varmasti raikas ulkoilma, liikunta, tupakoimattomuus, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio ja vitamiini- ja mineraalilisät parantavat ihon kuntoa. Mutta hyvin harvoissa tapauksissa, niillä oikeasti yhtään reilumpaa aknea saadaan kokonaan hoidettua.

Eli kun olet saanut lääkekuurilla tai -voiteella aknen hallintaan, niin ylläpidät tulosta paremmin jos elintavat ovat terveelliset ja järkevät. Itsekin syön sinkkitabletteja ja vitamiinilisiä, käyn lenkillä ja ulkoilen, pyrin syömään terveellisesti ja monipuolisesti ja muuta ihon kuntoa parantavaa, mutta ei niillä tulosta saa aknen parantamiseksi. Aknen hoidin lääkekuurilla ja terveelliset elämäntavat vain täydentävät hoitoa.

Onnea aknen hoitoon!

Äänestä

Ehdottaisin kuitenkin helppoa ja halpaa kotikonstia, joka on auttanut minua ja hurjan pahasta aknesta kärsinyttä työkaveriani.

Osta (mieluummin Natusanin kamomillaa sisältävää = rauhoittaa ihoa, mutta muukin käy) vauvaöljyä tavallisesta kaupasta/tavaratalosta (maksaa n 4-5,5eur).

Puhdista illalla iho ensin ihan tavalliseen tapaan. Levitä sitten öljyä kasvoille (varo silmiä) ja hiero sitä ihoon kuin puhdistusmaitoa ikään. Poista lopuksi vanulapulla (tai kasvopaperilla - miten tykkäät) öljy mahdollisimman huolellisesti pois naamasta.

Itse pesen tämän jälkeen vielä lämpimällä vedellä ja laitan jotakin hyväksi havaitsemaani voidetta, mutta varmaankin voi yhtä hyvin lähmiä kasvovedellä (minulla se kuivattaa ihon pinnan) tai jättää tuohon öljyn poistovaiheeseen.

Sen verran iho kiiltää käsittelyn jälkeen, että en viitsi tehdä tuota aamusella - vain yöhoitona.

Googleta myös "suola ihon hoidossa" tms. Suolahauteet tai -pesu puhdistaa ihon syvältä (puhdistamaton merisuola maksaa luontaistuotekaupassa n. 3,50 eur/kg).

Alkuun käyttäisin tosin vain tuota öljypuhdistusta, jos iho on kovin ärtynyt/kuiva/herkkä ja suolahoitoja vasta parin kuukauden kuluttua.

Toivottavasti saat näistä ensiapua - ehdottaisin silti käymistä myös ihotautilääkärillä.

Iloista kesää Sinulle :)

Äänestä
  • Oma iho-ongelmani ei ole yhtä paha, mutta...

    Mulla on myös aina ollut epäpuhtauksia. Olen käynyt kosmetologillakin, muttei siitä ole oikeastaan vastaava hyötä. Selän ihon mekaaninen puhdistus on sinänsä hyvä, että itse selkään on mahdoton ylettyä. Ja juu, nipistelee ja paljon.

    Olen kuullut, että Exuviance -sarja toimisi vaikeissakin tapauksissa, ja myös keskustelupalstoilla on ollut vain kehuja. Ongelma on, että tuotteet ovat todella kalliita, mutta kuulema erittäin riittoisia. Myydään kosmetologeilla ja ilm. myös ihotautilääkäreillä?!? Tuotteita voi ostaa huomattavasti huokeammalla hinnalla Ebay:sta. Suomesta kosmetologilta voi ostaa näytepakkauksen, hinta n. 23 e, siinä on muutama pikku puteli, riittää useammaksi viikoksi, kuulema.
    Omakohtaista kokemusta tuotesarjasta ei ole.

    Kuoppiin ja vanhan näköiseen ihoon aivan ehdottomasti paras ja toimiva hoito on TCA-happokuorinta, jonka tekee ihotautilääkäri.
    Koko kasvoille tehtävä käsittely maksaa n. 400 euroa ( lääkärin konsultaatio 70-100e ja toimistomaksu 10-15e), mutta tulos on taattu. Toki ihosta riippuen hoitokertojen määrä vaihtelee. Paras tulos sarjahoidoilla.

    TCA-happo kuorii ihoa syvältä. Happo syövyttää ihoa hallitusti, ja 'uusi' iho on tasaisempi ja kiinteämpi. TCA-hapolla hoidetaan auringon vanhentamaa ihoa, juonteita, maksaläiskiä, aknearpia.... Tällä happokuorinnalla voi siis saada aikaan pienen face liftin.
    Yksityislääkärien hoidoista saa KELA-korvauksen, mikäli kyseessä on sairaus. Kannattaa lääkärin vastaanotolla tiedustella oikeuttaako ihosi kunto korvaukseen.

    Tokikin ihotautilääkäri kertoo, voidaanko hoito tehdä sinulle, millä hapolla ja minkä vahvuisena.
    Olen itse menossa lähitulevaisuudessa tähän hoitoon tasoittaakseni pieni finnien aiheuttamia arpia.

    Äänestä

  • ja tsemppistä! kirjoitti:

    Oma iho-ongelmani ei ole yhtä paha, mutta...

    Exuviance- sarjaa!! Itse kokeilin finniselle iholleni, mutta tuloksena oli vain ihon hyvin voimakas ärtyminen, punoitus jne. Apua ei todellakaan tullut siihen mihin olisi pitänyt ja kokeilu oli pakko jättää kesken (käydessäni kosmetologilla näyttämässä naamaani olivat hekin hyvin hämmästyneitä ja kehottivat lopettamaan).

    Voi toki jollekin sopia, mutta minulle ei ainakaan sopinut.. Ja sanoisin, että ainut pysyvä apu on oikeasti vain sisäisistä lääkkeistä.

    Tällä hetkellä ihoni on sileä Roan ansiosta :)

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    kannattaa käyttää seba med tuotteita, niit saa apteekist. Esim.seba med pesu pala on pro!

    Äänestä

Hei, saat ehkä ongelmaasi apua oikanlaisista tuotteista kotihoidossa ja säännöllisestä Ditelle-laitehoidosta. Kauneushoitola Jivessä on tälläinen hoitolaite.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

fsaf kirjoitti:

Hei olen 18 vuotias tyttö ja iho-ongelmani alkoivat kun olin 14 vuotias.Silloin minulla oli ihan tavalliseen murrosikään kuuluvia pikkufinnejä.Nyt finnit ovat lähteneet,mutta naamani on täynnä inhottavia mustapäitä.Ne ovat sellaisia "valkoisia" ja niitä on molemminpuolin poskia oikein kunnon ryhmittymä ja näitä tavallisia mustapäitä on taas sitten leuka,otsa ja nenä täynnä.Kävin terveydenhoitajalla hakemassa neuvoa ja hän sanoi että kyllä se siitä menee ohi että tuo kuuluu ikään.Mutta olen jo murrosiän ohittanut ja iholleni on alkanut tulla sellaisia inhotavia pikkuisia "reikiä" tai oikeastaan "kuoppia" ja niitä on sitten melkein taas jokapuolella ja olen kuin neulatyyny.Olen välttänyt syömästä kaikkea suklaata ja liikarasvaa.Pesen naamani aamuin ja illoin.Ihoni on todella kuiva ja juovikas.Kummitätini on 50-vuotias ja hänenkin ihonsa on paremman näköinen kuin minun! Olen kokeillut joskus clearasilia,mutta lopetin sen käytön heti kun huomasin että se kuivatti ihoni.Sitten on tullut käytettyä niveaa,lumenea,lorealia,neutrogenaa ja ahavaa.Mikään noista ei ole tehnyt iholleni hyvää ja sitten aloin käyttämään pelkkää vettä.Se vain pahensi asiaa.Olen käynyt apteekissa kysymäsäs jotain iholleni sopivaa ainetta ja sain ekalla kerralla jotain luis witmeriä ja sitten minulle neuvottiin käyttämään jotain Acoa.Nämä vain pahensivat asiaa ja jopa lääkärin ehdottamat tuotteet paensivat ihoani.E-pillereitäkin sain,mutta ne vain pahentavat,naamaa kesii ja reikiintyy pahemmin. Mitkään kosteuttavat voiteetkaan eivät auta yhtään mitään.

Mitä voin tehdä ihoni kanssa?? En halua näyttää miltään vanhalta mummolta kun olen joku kolmekymppinen. Sitten vielä sellainen että kaverini sanoi että liikunta voisi auttaa ja harrastinki kolme vuotta aerobikkiä,mutta ei mitään tulosta ihollani.Olisin todella iloinen jos saisin apua tähän.Olen kuullut että kuopat voi korjauttaa jossain laserhoidolla,onko tämä totta ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu