Kuiskit kuin tuuli

Onko haavekuva? Sitä pitäisi kysyä häneltä itseltään. Näkemys voi olla vähän kyseenalainen, tiedän. Mutta hei, kiva että pidät hauskana! Tämä on "siistitty versio" - näin jo ennalta silmissäni sen murskakritiikin, jolle tämä poloinen runo altistuu. Eikä tuo runon haavekuvamainen kohdekaan välttämättä riemusta tasajalkaa hyppisi, jos tietäisi että tällaista on hänestä kirjoitettu. Vaikka tämä on minusta ihan positiivinen arvio, rehellinen mutta ei mitenkään tuomitseva.

Salaojittaja kirjoitti:

Onko haavekuva? Sitä pitäisi kysyä häneltä itseltään. Näkemys voi olla vähän kyseenalainen, tiedän. Mutta hei, kiva että pidät hauskana! Tämä on "siistitty versio" - näin jo ennalta silmissäni sen murskakritiikin, jolle tämä poloinen runo altistuu. Eikä tuo runon haavekuvamainen kohdekaan välttämättä riemusta tasajalkaa hyppisi, jos tietäisi että tällaista on hänestä kirjoitettu. Vaikka tämä on minusta ihan positiivinen arvio, rehellinen mutta ei mitenkään tuomitseva.

Älä nyt noin kriittisesti itsekin runoasi kommentoi:

Se oli aivan ihana,
vaikka tietysti itse sen muokkasinkin
omiin mieltymyksiin sopivaksi
ja
realistisoin konkreettiseksi.

Älä ihastu sanoihini ihastu minuun:

Eihän kirjoitetut sanat ole suoraan käännettävissä toiminnaksi,
kirjoitetut sanat on aina suunniteltuja,
jopa ne sellaiset ekstemporee- naputellut,
koska niissä on aina olemassa se deletenäppäin ennen enterin painamista.
Todellisuudessa elämässä
on aina se just sen hetken ainutkertaisuus,
joka tietysti sekin antaa realiajassa korjaamismahdollisuuden,
mutta on paljon enemmän alttiimpi
muille vaikutuksille ympärillä
tai toimijan sisässä.

Ja olisiko samat sanat suusta sanottuna oikeasti saman tehoisia kuin kirjoitettuna luetut.
Ei varmaan.


Älä ihastu suuruudenhulluuteeni
vaan ihastu siihen pieneen minääni:

Seli seli,
enhän minä sellaista tee,
ei kommentoitavaa,
mutta usko touhonkin pyyntööni kuitenkin.


Ainut mistä nyt tekee mieli hypätä tasajalkaa
ja
alkaa kiljua on tuo rajalla olo:

Siis epätoivon ja ärsytyksen välimaastoko vain?
Ja minä kun luulin jotain ihan muuta.

tuhkaa ja timantteja kirjoitti:

Älä nyt noin kriittisesti itsekin runoasi kommentoi:

Se oli aivan ihana,
vaikka tietysti itse sen muokkasinkin
omiin mieltymyksiin sopivaksi
ja
realistisoin konkreettiseksi.

Älä ihastu sanoihini ihastu minuun:

Eihän kirjoitetut sanat ole suoraan käännettävissä toiminnaksi,
kirjoitetut sanat on aina suunniteltuja,
jopa ne sellaiset ekstemporee- naputellut,
koska niissä on aina olemassa se deletenäppäin ennen enterin painamista.
Todellisuudessa elämässä
on aina se just sen hetken ainutkertaisuus,
joka tietysti sekin antaa realiajassa korjaamismahdollisuuden,
mutta on paljon enemmän alttiimpi
muille vaikutuksille ympärillä
tai toimijan sisässä.

Ja olisiko samat sanat suusta sanottuna oikeasti saman tehoisia kuin kirjoitettuna luetut.
Ei varmaan.


Älä ihastu suuruudenhulluuteeni
vaan ihastu siihen pieneen minääni:

Seli seli,
enhän minä sellaista tee,
ei kommentoitavaa,
mutta usko touhonkin pyyntööni kuitenkin.


Ainut mistä nyt tekee mieli hypätä tasajalkaa
ja
alkaa kiljua on tuo rajalla olo:

Siis epätoivon ja ärsytyksen välimaastoko vain?
Ja minä kun luulin jotain ihan muuta.

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olikohan vastauksesi itsessään jokin taideteos vai ihan asiallinen vastaus.. Kuulostat kyllä oikealta. Sen verran tunnustusta annan, että jos olet oikea henkilö, olen aivan lääpälläni. Jos olet joku muu, niin hyvä yritys. Mistäköhän tietäisit olevasi oikea...

Yritin nimittäin kätkeä jälkeni hyvin.. jos jälkikäteen tultaisiin syyttämään tästä, niin voisin helposti kiistää kaiken. Jälkien totaaliseksi peittämiseksi aikeissa oli jopa sukupuolineutraali teksti ilman viitauksia naiseen, röyhelöön tai hameeseen, mutta tuumin että luontoni ei kestäisi sitä jos minua luultaisiin naiskirjoittajaksi.

En kritisoinut varsinaisesti runoani, vaan olin huolestunut murskakritiikistä tuon asiasisällön vuoksi. Alunperin mielessä oli eräs juttu, joka ei ole mitään fyysistä väkivaltaa, mutta josta pelkäsin sanottavan: "Ei naista noin voi kohdella!". Sitä ei siis sopinut laittaa lain, tosin vaikuttaa tuo nykyiselläänkin aika kolkolta jos väärin silmin lukee. Minä luin sen kyllä epäilevinkin silmin, ja on siellä muutama asia joihin voisi herkempi tarttua, mutta en tarkoittanut niin. Tosin ihan kivaa palautetta nyt tullut.

Runo on syntynyt tietynlaisena turhautumisen hetkenä. Jos toinen tuntuu hyperärsyttävältä, niin ei ole mitään loogista syytä pitää toisesta. Kuitenkin se tunne on niin syvällä, että se ei ole riippuvainen siitä mitä toinen tekee. Se ei lakkaa tekee toinen mitä tahansa. Mitä tahansa. Millaisen vallan onkaan valmis antamaan toiselle ihmiselle.

Toki enemmän kuin ärsytyksen ja epätoivon välimaasto. Syntynyt todellakin tietyssä tunnelmassa. Silti ei mitenkään negatiivinen tunnetila minun mielestäni. On aika toisenlaistenkin sanojen, hiusten silittelyn.

Salaojittaja kirjoitti:

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olikohan vastauksesi itsessään jokin taideteos vai ihan asiallinen vastaus.. Kuulostat kyllä oikealta. Sen verran tunnustusta annan, että jos olet oikea henkilö, olen aivan lääpälläni. Jos olet joku muu, niin hyvä yritys. Mistäköhän tietäisit olevasi oikea...

Yritin nimittäin kätkeä jälkeni hyvin.. jos jälkikäteen tultaisiin syyttämään tästä, niin voisin helposti kiistää kaiken. Jälkien totaaliseksi peittämiseksi aikeissa oli jopa sukupuolineutraali teksti ilman viitauksia naiseen, röyhelöön tai hameeseen, mutta tuumin että luontoni ei kestäisi sitä jos minua luultaisiin naiskirjoittajaksi.

En kritisoinut varsinaisesti runoani, vaan olin huolestunut murskakritiikistä tuon asiasisällön vuoksi. Alunperin mielessä oli eräs juttu, joka ei ole mitään fyysistä väkivaltaa, mutta josta pelkäsin sanottavan: "Ei naista noin voi kohdella!". Sitä ei siis sopinut laittaa lain, tosin vaikuttaa tuo nykyiselläänkin aika kolkolta jos väärin silmin lukee. Minä luin sen kyllä epäilevinkin silmin, ja on siellä muutama asia joihin voisi herkempi tarttua, mutta en tarkoittanut niin. Tosin ihan kivaa palautetta nyt tullut.

Runo on syntynyt tietynlaisena turhautumisen hetkenä. Jos toinen tuntuu hyperärsyttävältä, niin ei ole mitään loogista syytä pitää toisesta. Kuitenkin se tunne on niin syvällä, että se ei ole riippuvainen siitä mitä toinen tekee. Se ei lakkaa tekee toinen mitä tahansa. Mitä tahansa. Millaisen vallan onkaan valmis antamaan toiselle ihmiselle.

Toki enemmän kuin ärsytyksen ja epätoivon välimaasto. Syntynyt todellakin tietyssä tunnelmassa. Silti ei mitenkään negatiivinen tunnetila minun mielestäni. On aika toisenlaistenkin sanojen, hiusten silittelyn.

Oli se asiallinen vastaus, joskin jonkinlaiseksi taideteokseksi omassa ujoudenpuuskassako kenties muokattu.

Kuka peittää nitä omia jälkiään aina mitenkin syystä jos toisesta, vaikka omituiselta kyllä tuntuu, että joku syyttäisi jostain runosta kirjoittajaa, jollei nyt jotain loukkaavaa kirjoita toisesta ihmisestä tai paljasta jotain esimerkiksi luottamuksellista tietoa, joka on suojattu lailla, vaikka luottamus luottamuksena ihan ihmistenkin kesken on rikkeenä suuri, mutta harvoin kuitenkaan ainakaan ihan syytteen arvoinen vaikka syyttämisen kylläkin. Enemmänkin voisi luulla, että kirjoittaja itseään tai oman runonsa alkulähtökohtaihmistä suojelisi muokkaamalla jälkeensä jättäneensä jäljet peiteltyiksi ja sitä kautta jäljittämättömiksi.
Keneltä niitä sitten peittelee on sitten taas jo eri asia sekin. Peitteleekö niitä lukijoilta vai siltä kenestä se runo pursuaa. Sekin varmasti riippuu ihmisistä ja heidän tilanteistaan, niin itse kirjoittajan, runon alkulähtökohtaihmisen, lukijoiden tai jonkun muun, kenen vaan tilanteesta.
Selkein asia lienee se, olenko minä se oikea henkilöä, johon olet aivan lääpällään, mutta sen asian selvittäminen täällä on varmasti aika hankalaa. Jos hyvin sattuu niin olen juuri se henkilö, mutta jos on huono tuuri niin meillä ei ole mitään yhteistä tämän kirjoituksen lisäksi. Parhaimmassa tapauksessa voisin olla se kehen olet aivan lääpällään ja joka on myös sinuun tai ainakin tuntee jollakin ehkä jonkun mielestä käsittämättömällä tavalla ylitsepääsemätöntä vetoa sinuun nähden.
Ja mitä mieltä itse olen, niin siihen ehkä voisin mainita, että voisin kuvitella olevani jollakin tavalla kaikessa ihanuudessani lievästi sanottuna aika hyperärsyttävä, mutta kaiketi jopa senkin voisi joku jotenkin ihanuudeksikin katsoa. Mutta jos ne hyvät puolet ihmisessä on niin suuri osa kokonaisuutta niin hyperäsyttävyyskin jossakin muodossa voi olla jopa vain pieni ruttu siinä muuten niin hiuksen hienossa silkissä noin niin kuin kuvannollisesti asiaa ilmaisten. Kaikissahan meissä on kuitenkin sekä hyviä ja huonoja puolia eikä kukaan ole pelkästään hyvä tai huono, ihastuttava tai ärsyttävä, kaunis tai ruma, ja jopa rikkaudestakin voi niin sano ettei ole pelkästään rikas jos on paljon rahaa tai omaisuutta, koska rikkauskin on niin suhteellista, että joku voi olla jollakin tavalla todella köyhä kaikenmaailman vaurauden keskelläkin.

Salaojittaja kirjoitti:

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olikohan vastauksesi itsessään jokin taideteos vai ihan asiallinen vastaus.. Kuulostat kyllä oikealta. Sen verran tunnustusta annan, että jos olet oikea henkilö, olen aivan lääpälläni. Jos olet joku muu, niin hyvä yritys. Mistäköhän tietäisit olevasi oikea...

Yritin nimittäin kätkeä jälkeni hyvin.. jos jälkikäteen tultaisiin syyttämään tästä, niin voisin helposti kiistää kaiken. Jälkien totaaliseksi peittämiseksi aikeissa oli jopa sukupuolineutraali teksti ilman viitauksia naiseen, röyhelöön tai hameeseen, mutta tuumin että luontoni ei kestäisi sitä jos minua luultaisiin naiskirjoittajaksi.

En kritisoinut varsinaisesti runoani, vaan olin huolestunut murskakritiikistä tuon asiasisällön vuoksi. Alunperin mielessä oli eräs juttu, joka ei ole mitään fyysistä väkivaltaa, mutta josta pelkäsin sanottavan: "Ei naista noin voi kohdella!". Sitä ei siis sopinut laittaa lain, tosin vaikuttaa tuo nykyiselläänkin aika kolkolta jos väärin silmin lukee. Minä luin sen kyllä epäilevinkin silmin, ja on siellä muutama asia joihin voisi herkempi tarttua, mutta en tarkoittanut niin. Tosin ihan kivaa palautetta nyt tullut.

Runo on syntynyt tietynlaisena turhautumisen hetkenä. Jos toinen tuntuu hyperärsyttävältä, niin ei ole mitään loogista syytä pitää toisesta. Kuitenkin se tunne on niin syvällä, että se ei ole riippuvainen siitä mitä toinen tekee. Se ei lakkaa tekee toinen mitä tahansa. Mitä tahansa. Millaisen vallan onkaan valmis antamaan toiselle ihmiselle.

Toki enemmän kuin ärsytyksen ja epätoivon välimaasto. Syntynyt todellakin tietyssä tunnelmassa. Silti ei mitenkään negatiivinen tunnetila minun mielestäni. On aika toisenlaistenkin sanojen, hiusten silittelyn.

Ei, kun minä olen Oikea Henkilö
ja sinä olet Oikea Henkilö
muut ovat vääriä henkilöitä

pidän sinusta Oikein paljon
vähän pelkäänkin
ehkä edelleen

olevani väärässä
mutta ehkä vain päätän
että olen oikeassa
vaikka väkisin

tiedätkö,
olen alkanut hymyillä
nauraakin myös
enemmän kuin aiempana aikana

olet kohokohta

tuhkaa ja timantteja kirjoitti:

Oli se asiallinen vastaus, joskin jonkinlaiseksi taideteokseksi omassa ujoudenpuuskassako kenties muokattu.

Kuka peittää nitä omia jälkiään aina mitenkin syystä jos toisesta, vaikka omituiselta kyllä tuntuu, että joku syyttäisi jostain runosta kirjoittajaa, jollei nyt jotain loukkaavaa kirjoita toisesta ihmisestä tai paljasta jotain esimerkiksi luottamuksellista tietoa, joka on suojattu lailla, vaikka luottamus luottamuksena ihan ihmistenkin kesken on rikkeenä suuri, mutta harvoin kuitenkaan ainakaan ihan syytteen arvoinen vaikka syyttämisen kylläkin. Enemmänkin voisi luulla, että kirjoittaja itseään tai oman runonsa alkulähtökohtaihmistä suojelisi muokkaamalla jälkeensä jättäneensä jäljet peiteltyiksi ja sitä kautta jäljittämättömiksi.
Keneltä niitä sitten peittelee on sitten taas jo eri asia sekin. Peitteleekö niitä lukijoilta vai siltä kenestä se runo pursuaa. Sekin varmasti riippuu ihmisistä ja heidän tilanteistaan, niin itse kirjoittajan, runon alkulähtökohtaihmisen, lukijoiden tai jonkun muun, kenen vaan tilanteesta.
Selkein asia lienee se, olenko minä se oikea henkilöä, johon olet aivan lääpällään, mutta sen asian selvittäminen täällä on varmasti aika hankalaa. Jos hyvin sattuu niin olen juuri se henkilö, mutta jos on huono tuuri niin meillä ei ole mitään yhteistä tämän kirjoituksen lisäksi. Parhaimmassa tapauksessa voisin olla se kehen olet aivan lääpällään ja joka on myös sinuun tai ainakin tuntee jollakin ehkä jonkun mielestä käsittämättömällä tavalla ylitsepääsemätöntä vetoa sinuun nähden.
Ja mitä mieltä itse olen, niin siihen ehkä voisin mainita, että voisin kuvitella olevani jollakin tavalla kaikessa ihanuudessani lievästi sanottuna aika hyperärsyttävä, mutta kaiketi jopa senkin voisi joku jotenkin ihanuudeksikin katsoa. Mutta jos ne hyvät puolet ihmisessä on niin suuri osa kokonaisuutta niin hyperäsyttävyyskin jossakin muodossa voi olla jopa vain pieni ruttu siinä muuten niin hiuksen hienossa silkissä noin niin kuin kuvannollisesti asiaa ilmaisten. Kaikissahan meissä on kuitenkin sekä hyviä ja huonoja puolia eikä kukaan ole pelkästään hyvä tai huono, ihastuttava tai ärsyttävä, kaunis tai ruma, ja jopa rikkaudestakin voi niin sano ettei ole pelkästään rikas jos on paljon rahaa tai omaisuutta, koska rikkauskin on niin suhteellista, että joku voi olla jollakin tavalla todella köyhä kaikenmaailman vaurauden keskelläkin.

Henkilö joka ujoudenpuuskassaan sanoo: "Älä ihastu suuruudenhulluuteni", ansaitsee kyllä tulla kuulluksi asiassa kuin asiassa. Et todellakaan kätkeydy kaunopuheisuuden taa, vaan löydät todella ihailtavasti ns. asian ytimen.

Ei todellakaan tarvetta jälkien peittelyyn tai salailuun. Omatuntoni on niin puhdas kuin nyt minunlaisellani miehellä voi olla. Omituistahan peittely on, mutta niin paljon tavallista tekoa mahtuu jo maailmaan että vaihtelu tekee ihan hyvää.

Näin se kohtalo toimii. Kaksi ihmistä. Hyvässä lykyssä lääpällään toisiinsa, huonolla tuurilla eivät edes hyvänpäiväntuttuja. Minä istun tässä. Suotuisalla sattumalla joku tuntee vastustamatonta vetoa minuun. Istun tässä. Joku ei tunne minkäänlaista vetoa minua kohtaan. Kyllähän tämä laittaa ajattelemaan, filosofi.

Voisit kuvitella kaikessa ihanuudessasi olevasi lievästi sanottuna aika hyperärsyttävä..? Kummallinen sekoitus vaatimattomuutta ja ylimielisyyttä sekoittuneena tuossa...? Onko tuo olevinaan jonkinlaista itsekritiikkiä? Ei millään pahalla, hyvähän sitä on tutkia itseään...

..toisaalta joku voisi ärsyttävyytesi ihanuudeksikin katsoa...? Tuo onkin hyvä kortti. Sinua ei uskalla haukkua ärsyttäväksi, koska aina voit sanoa että kyllä naapurin Valdemar pitää tätäkin piirrettä minussa ihanana. Sulokäytöksinen nainen ei houkuta useinkaan vain yhtä vaan montaa kerralla, syntyy kilpailua. Voisi herättää kysymyksen, jota en kuitenkaan kysy koska en virallisesti niin ajattele: onko sulokäytöksisyys joskus vain kavala juoni ärsyttää mies kiehumispisteeseen.

Rikkaus on suhteellista. Muistan hämärästi jonkin tutkimuksen, että onni ei riipu rahasta.. vaan rikkaat vaativat enemmän ollakseen onnellisia, köyhät tulevat onnellisiksi pienemmästä määrästä. Rikkaat ovat tottuneet siihen, että elämä kulkee tietyllä korkealla tasolla, he eivät tule onnelliseksi pelkästään siitä normaalin korkeasta perustasostaan.

Salaaja jaa jaa kirjoitti:

Ei, kun minä olen Oikea Henkilö
ja sinä olet Oikea Henkilö
muut ovat vääriä henkilöitä

pidän sinusta Oikein paljon
vähän pelkäänkin
ehkä edelleen

olevani väärässä
mutta ehkä vain päätän
että olen oikeassa
vaikka väkisin

tiedätkö,
olen alkanut hymyillä
nauraakin myös
enemmän kuin aiempana aikana

olet kohokohta

Mistä tietää olevansa Oikea henkilö? Onko sekin vain päätös, jossa minä nyt päätän olevani Oikea henkilö.

Mielenkiintoinen ajatelma, että maailmassa on vain kaksi oikeaa henkilöä, muut ovat vääriä. Ikään kuin statisteja kahden päähenkilön näytelmässä. Ja onhan se tavallaan niin, kun vain yksi ihminen merkitsee, mitä muut silloinovat kuin ohikulkevia haamuja vaan. Tuskin näkyviäkään.

Pelko on yleensä ihan tervettä. Mutta minkä suhteen pelkäät olevasi väärässä.. Minunko, tai siis sen henkilön johon olet lääpälläsi..

Mukava kuulla että naurat aina kun muistat minua. Jotenkin lämmittää sydäntä. Vaikka et tainnut mikään surusilmä olla aiempana aikanakaan. Yhteiset muistot...

Tiedätkö, kävin vihdoin sen koruommelkurssin josta aina haaveilin. Tein kesäksi ihanat tyynynpäälliset lupiinikuvioin.

Salaojittaja kirjoitti:

Henkilö joka ujoudenpuuskassaan sanoo: "Älä ihastu suuruudenhulluuteni", ansaitsee kyllä tulla kuulluksi asiassa kuin asiassa. Et todellakaan kätkeydy kaunopuheisuuden taa, vaan löydät todella ihailtavasti ns. asian ytimen.

Ei todellakaan tarvetta jälkien peittelyyn tai salailuun. Omatuntoni on niin puhdas kuin nyt minunlaisellani miehellä voi olla. Omituistahan peittely on, mutta niin paljon tavallista tekoa mahtuu jo maailmaan että vaihtelu tekee ihan hyvää.

Näin se kohtalo toimii. Kaksi ihmistä. Hyvässä lykyssä lääpällään toisiinsa, huonolla tuurilla eivät edes hyvänpäiväntuttuja. Minä istun tässä. Suotuisalla sattumalla joku tuntee vastustamatonta vetoa minuun. Istun tässä. Joku ei tunne minkäänlaista vetoa minua kohtaan. Kyllähän tämä laittaa ajattelemaan, filosofi.

Voisit kuvitella kaikessa ihanuudessasi olevasi lievästi sanottuna aika hyperärsyttävä..? Kummallinen sekoitus vaatimattomuutta ja ylimielisyyttä sekoittuneena tuossa...? Onko tuo olevinaan jonkinlaista itsekritiikkiä? Ei millään pahalla, hyvähän sitä on tutkia itseään...

..toisaalta joku voisi ärsyttävyytesi ihanuudeksikin katsoa...? Tuo onkin hyvä kortti. Sinua ei uskalla haukkua ärsyttäväksi, koska aina voit sanoa että kyllä naapurin Valdemar pitää tätäkin piirrettä minussa ihanana. Sulokäytöksinen nainen ei houkuta useinkaan vain yhtä vaan montaa kerralla, syntyy kilpailua. Voisi herättää kysymyksen, jota en kuitenkaan kysy koska en virallisesti niin ajattele: onko sulokäytöksisyys joskus vain kavala juoni ärsyttää mies kiehumispisteeseen.

Rikkaus on suhteellista. Muistan hämärästi jonkin tutkimuksen, että onni ei riipu rahasta.. vaan rikkaat vaativat enemmän ollakseen onnellisia, köyhät tulevat onnellisiksi pienemmästä määrästä. Rikkaat ovat tottuneet siihen, että elämä kulkee tietyllä korkealla tasolla, he eivät tule onnelliseksi pelkästään siitä normaalin korkeasta perustasostaan.

Elämä on kuin vuoristorata-ajelua suuntana ylös ja alas elämänkiertokulun sekä luonnonelementtien muokkamalla joskus hyvinkin eriskummalliselta tuntuvalla radalla, jossa kulkee sikin sokin vaunuja, jotka ovat eritavalla täynnä erilaisia tai samanlaisia ihmisiä. Rataristeyksissä ja ruuhkakohdissa pursuavissa tunneskaaloissa on se elämänilo ja ihmisten keskinäinen yhteys ihmisestä toiseen kuin saumatonta siksakkia, jossa soi parhaimmillaan sielun iloinen laulu ja hyvänolonsävel. Välillä jossakin mutkassa näkee niitäkin vaunuja, joissa nököttää vain yksi ihmisen kokoinen olento ilman vastaantulevia vaunujakaan. Missä on sinun paikkasi ja missä minun paikkani tuossa elämän vuoristoradassa ja ollaanko me olleet samassa vaunussa tai edes samassa risteyskohdassa yhtäaikaa edes kerran pienen matkaa tai vai istummeko jopa vieläkin siinä samassa vaunussa, johon kerran aikoinaan istuuduttiin ja tätä elämän vuoristoradan kiertokulkua alustavasti pohtimaan yhdessä varovasti aloitettiin.
Kohtalolla on kummallisia kiemuroita meille ihmisille tarjottavana elämän kulkiessa päivästä toiseen eteenpäin. Niin iloisia yllätyksiä kuin vähemmän iloisiakin. Ja niissä kiemuroissa on hyvä jos itsensä tuntee edes jollakin tasolla niin on ehkä helpompi niissä kohtalon kommervenkeissä selvitä ehjin nahoin eteenpäin.
Enkä siis muuten ole sitten vaatimaton, se on kaukana minusta vaikka vähäänkin olen tyytyväistettävissä ja ylimielinen senkään vähää ainakaan itseni suhteen katsottuna ja lienenkö toisiin ihmisiinkään nähden ellei sitten joku ole siihen suuntaan aihetta omalla käytöksellään antanut. Mitä sitä korvaansa letkauttamaan sellaiselle, jolla on muka suurempi hattu kuin minulla jos sillä ei ole loppujen lopuksi maailman eteenpäin menemisen suhteen sen suurempaa vaikutusta kuin, että lierien leveys voi pitää sateisella säällä sen ihmisen nenänpään kuivempana paremmin kuin minä omani pelkällä lipallisella lakillani ja voinhan ottaa aina sateenvarjon mukaan matkaan jos en kehtaa sitä räiskyvän keltaista aurinkovarjoani aina sadesäällä levitellä pääni yläpuolelle suojellakseni sitä omaa nirppanokkaani jos se sellaiseksi milloin suivaantuu. Onneksi meillä on tuon oman nenänpääni kanssa yhteinen ajattelumalli sen suhteen, että kyllä se kesä kuivaa sen, minkä kasteleekin kunhan vaan odottelee sitä, että se sade lakkaa.
Jäin muuten miettimään aamulla tuota alempana mainitsemaasi koruommelkurssiasi ja sain kuin sainkin sen omien ruusunpunaisten unelmieni kuviokirjontaan mielikuvitusta käyttämällä sopimaan ihan nasta kantaansa ja aloin miettimään sitä villilupiinikuviota ja sen merkitystä tyynynpäällisessä siltä kantilta, että kun sanotaan, että ihminen näkee unissaan päivän aikana päässä askarruttavista asioista ja tapahtumista työstöunia ja monesti on tullut esille unista puhuttaessa jossain, että ne viimeiset ajatukset, lukemiset tai muu sellainen voi parhaiten jäädä pyörimään nukkuessa päähän työstettäväksi niin näkeeköhän silloin päiväunissa niitä villien luppinien kaltaisia kesäunelmia jos päänsä painaa sellaisille kuvioille. Kuulostaa houkuttelevalta vaikka mieluummin kyllä painaisin oman pääni ainakin sen itselle toisen vastaaja sanoja lainatakseni oikean ihmisen rinnuksille tai vaikka kainolokuoppaan jos niikseen tulee.

tuhkaa ja timantteja kirjoitti:

Elämä on kuin vuoristorata-ajelua suuntana ylös ja alas elämänkiertokulun sekä luonnonelementtien muokkamalla joskus hyvinkin eriskummalliselta tuntuvalla radalla, jossa kulkee sikin sokin vaunuja, jotka ovat eritavalla täynnä erilaisia tai samanlaisia ihmisiä. Rataristeyksissä ja ruuhkakohdissa pursuavissa tunneskaaloissa on se elämänilo ja ihmisten keskinäinen yhteys ihmisestä toiseen kuin saumatonta siksakkia, jossa soi parhaimmillaan sielun iloinen laulu ja hyvänolonsävel. Välillä jossakin mutkassa näkee niitäkin vaunuja, joissa nököttää vain yksi ihmisen kokoinen olento ilman vastaantulevia vaunujakaan. Missä on sinun paikkasi ja missä minun paikkani tuossa elämän vuoristoradassa ja ollaanko me olleet samassa vaunussa tai edes samassa risteyskohdassa yhtäaikaa edes kerran pienen matkaa tai vai istummeko jopa vieläkin siinä samassa vaunussa, johon kerran aikoinaan istuuduttiin ja tätä elämän vuoristoradan kiertokulkua alustavasti pohtimaan yhdessä varovasti aloitettiin.
Kohtalolla on kummallisia kiemuroita meille ihmisille tarjottavana elämän kulkiessa päivästä toiseen eteenpäin. Niin iloisia yllätyksiä kuin vähemmän iloisiakin. Ja niissä kiemuroissa on hyvä jos itsensä tuntee edes jollakin tasolla niin on ehkä helpompi niissä kohtalon kommervenkeissä selvitä ehjin nahoin eteenpäin.
Enkä siis muuten ole sitten vaatimaton, se on kaukana minusta vaikka vähäänkin olen tyytyväistettävissä ja ylimielinen senkään vähää ainakaan itseni suhteen katsottuna ja lienenkö toisiin ihmisiinkään nähden ellei sitten joku ole siihen suuntaan aihetta omalla käytöksellään antanut. Mitä sitä korvaansa letkauttamaan sellaiselle, jolla on muka suurempi hattu kuin minulla jos sillä ei ole loppujen lopuksi maailman eteenpäin menemisen suhteen sen suurempaa vaikutusta kuin, että lierien leveys voi pitää sateisella säällä sen ihmisen nenänpään kuivempana paremmin kuin minä omani pelkällä lipallisella lakillani ja voinhan ottaa aina sateenvarjon mukaan matkaan jos en kehtaa sitä räiskyvän keltaista aurinkovarjoani aina sadesäällä levitellä pääni yläpuolelle suojellakseni sitä omaa nirppanokkaani jos se sellaiseksi milloin suivaantuu. Onneksi meillä on tuon oman nenänpääni kanssa yhteinen ajattelumalli sen suhteen, että kyllä se kesä kuivaa sen, minkä kasteleekin kunhan vaan odottelee sitä, että se sade lakkaa.
Jäin muuten miettimään aamulla tuota alempana mainitsemaasi koruommelkurssiasi ja sain kuin sainkin sen omien ruusunpunaisten unelmieni kuviokirjontaan mielikuvitusta käyttämällä sopimaan ihan nasta kantaansa ja aloin miettimään sitä villilupiinikuviota ja sen merkitystä tyynynpäällisessä siltä kantilta, että kun sanotaan, että ihminen näkee unissaan päivän aikana päässä askarruttavista asioista ja tapahtumista työstöunia ja monesti on tullut esille unista puhuttaessa jossain, että ne viimeiset ajatukset, lukemiset tai muu sellainen voi parhaiten jäädä pyörimään nukkuessa päähän työstettäväksi niin näkeeköhän silloin päiväunissa niitä villien luppinien kaltaisia kesäunelmia jos päänsä painaa sellaisille kuvioille. Kuulostaa houkuttelevalta vaikka mieluummin kyllä painaisin oman pääni ainakin sen itselle toisen vastaaja sanoja lainatakseni oikean ihmisen rinnuksille tai vaikka kainolokuoppaan jos niikseen tulee.

Vuoristoratavaunussa haluaisin olla kaksin. Pelottaisi vietävästi, mutta saisin rohkeutta siitä että minua luultaisiin urheaksi. Kaksin haluaisin olla, sotkematta mukaan tuttuja, puolituttuja, vieraan kasvoja.. Mahdotonta tietysti käytännössä. uppoutua toiseen ja toisenlaiseen maailmaan. Kaksi on paras luku, pelottavin luku, lukuna mieletön. Sen on keksinyt joku yksinäinen kammiossaan.

Vaikka olisi sama matka ja matkaisi jopa samassa vaunussa, voi silti mennä eri suuntiin. Samat maisemat voidaan kokea niin tyystin eri tavoin. Parempi olla vaikka törmäyskurssilla. Ainakin jotain tapahtuu. Äksönii.

Eriskummalista elämää olen ajanut takaa, yrittänyt selvittää. Vaikea saada julki sitä, että kaiken eitarvitse mennä aina vaiheittain: 1. askel, toinen, kolmas, päämäärä. Olen jättänyt väliin askelmia kenties, joita toinen pitää niinä tärkeimpinä etappeina. Ei se ollut suunniteltua. Ei mikään ole ollut.

Voiko itsensä tuntea? Olen ehkä oppinut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta en todellakaan tiedä mitä tekisin toisenlaisissa olosuhteissa. Ehkä oppisin tuntemaan itseni jos minut heitettäisiin autiolle saarelle ja sen perään kuninkaanlinnaan, aina eri olosuhteisiin varoittamatta.

Ei pidä aliarvioida tyynynpäällisen vaikutusta unen laatuun tai unien aiheisiin. Päiväunelmat vaihtelevat. Minä unelmoin joskus, että toinen havaitsisi runoni (satumalta, ei niin että itse tyrkyttäisin) ja hämmästyisi kuinka romanttinen olenkaan. Sitten soittelisin luutulla serenadia parvekkeensa alla.

Vaatimattomuuttasi ei todellakaan voi lukea edes rivien välistä. Ehkä sinulla ei ole vaatimattomuuteen aihetta, melkein uskon niin. Mutta miten voisi ylenkatsoa itseään..hmm..

Tuli mieleen muuten runo, romanttinen runoilija kun olen:

Ajatukseni kahluualtaassa
sinä pienine varpainesi
pilvi pään huntuna
kädessä villilupiineja

Salaojittaja kirjoitti:

Vuoristoratavaunussa haluaisin olla kaksin. Pelottaisi vietävästi, mutta saisin rohkeutta siitä että minua luultaisiin urheaksi. Kaksin haluaisin olla, sotkematta mukaan tuttuja, puolituttuja, vieraan kasvoja.. Mahdotonta tietysti käytännössä. uppoutua toiseen ja toisenlaiseen maailmaan. Kaksi on paras luku, pelottavin luku, lukuna mieletön. Sen on keksinyt joku yksinäinen kammiossaan.

Vaikka olisi sama matka ja matkaisi jopa samassa vaunussa, voi silti mennä eri suuntiin. Samat maisemat voidaan kokea niin tyystin eri tavoin. Parempi olla vaikka törmäyskurssilla. Ainakin jotain tapahtuu. Äksönii.

Eriskummalista elämää olen ajanut takaa, yrittänyt selvittää. Vaikea saada julki sitä, että kaiken eitarvitse mennä aina vaiheittain: 1. askel, toinen, kolmas, päämäärä. Olen jättänyt väliin askelmia kenties, joita toinen pitää niinä tärkeimpinä etappeina. Ei se ollut suunniteltua. Ei mikään ole ollut.

Voiko itsensä tuntea? Olen ehkä oppinut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta en todellakaan tiedä mitä tekisin toisenlaisissa olosuhteissa. Ehkä oppisin tuntemaan itseni jos minut heitettäisiin autiolle saarelle ja sen perään kuninkaanlinnaan, aina eri olosuhteisiin varoittamatta.

Ei pidä aliarvioida tyynynpäällisen vaikutusta unen laatuun tai unien aiheisiin. Päiväunelmat vaihtelevat. Minä unelmoin joskus, että toinen havaitsisi runoni (satumalta, ei niin että itse tyrkyttäisin) ja hämmästyisi kuinka romanttinen olenkaan. Sitten soittelisin luutulla serenadia parvekkeensa alla.

Vaatimattomuuttasi ei todellakaan voi lukea edes rivien välistä. Ehkä sinulla ei ole vaatimattomuuteen aihetta, melkein uskon niin. Mutta miten voisi ylenkatsoa itseään..hmm..

Tuli mieleen muuten runo, romanttinen runoilija kun olen:

Ajatukseni kahluualtaassa
sinä pienine varpainesi
pilvi pään huntuna
kädessä villilupiineja

epäilystäkään :D

ei ole kirjoitti:

epäilystäkään :D

"romanttisuudestasi ei ole tänään klo 14:36 epäilystäkään :D"

Mietin vähän, onko tuo ironiaa vai kohteliaisuus. Taitaa olla jälkimmäinen, vaikka ei sillä niin suurta väliä olisi. Kiitos.

Salaojittaja kirjoitti:

Mistä tietää olevansa Oikea henkilö? Onko sekin vain päätös, jossa minä nyt päätän olevani Oikea henkilö.

Mielenkiintoinen ajatelma, että maailmassa on vain kaksi oikeaa henkilöä, muut ovat vääriä. Ikään kuin statisteja kahden päähenkilön näytelmässä. Ja onhan se tavallaan niin, kun vain yksi ihminen merkitsee, mitä muut silloinovat kuin ohikulkevia haamuja vaan. Tuskin näkyviäkään.

Pelko on yleensä ihan tervettä. Mutta minkä suhteen pelkäät olevasi väärässä.. Minunko, tai siis sen henkilön johon olet lääpälläsi..

Mukava kuulla että naurat aina kun muistat minua. Jotenkin lämmittää sydäntä. Vaikka et tainnut mikään surusilmä olla aiempana aikanakaan. Yhteiset muistot...

Tiedätkö, kävin vihdoin sen koruommelkurssin josta aina haaveilin. Tein kesäksi ihanat tyynynpäälliset lupiinikuvioin.

en tiedä
mistä päätökset ylipäätänsä tulevat
päästä kai
kun niitä on pakko tehdä

ellei pakkoa ole
ei välttämättä synny päätöksiä

minulla on pakottava tarve
pitää sinua sinuna
mutta nimesi ei sitten ole Tuomas
senhän toki tiesitkin

kuinka voi olla olematta
elämänsä päähenkilö?
kuinka voi kiertää annettua roolia?
Sinä olet tällä hetkellä merkittävä hahmo
olet ollut jo kauan
vaikka en sitä ole kertonut
ehkä olet aistinut

pelkään olevani väärässä
sinun suhteesi
että nimesi on Tuomas
tuntematon
tai että olen sittenkin
sinulle olematon
laiha maito
tarjolla oleva vesilasi
kahvikuppisi sijaan
ja haluat vain kahvia

oloni on helpompi kuin aiemmin
en pudonnut kuiluun
jota paljon pelkäsin

Koruommelkurssi
siitäkö haaveilit?
Pääsisinpä painamaan poskeni
lupiinillesi ja huuleni
poskellesi
suullesi
Tiedätkö, olen ylpeä sinusta
onnellinen Sinusta
kuvioinesi ja kuvioineni
:)

Salaojittaja kirjoitti:

Vuoristoratavaunussa haluaisin olla kaksin. Pelottaisi vietävästi, mutta saisin rohkeutta siitä että minua luultaisiin urheaksi. Kaksin haluaisin olla, sotkematta mukaan tuttuja, puolituttuja, vieraan kasvoja.. Mahdotonta tietysti käytännössä. uppoutua toiseen ja toisenlaiseen maailmaan. Kaksi on paras luku, pelottavin luku, lukuna mieletön. Sen on keksinyt joku yksinäinen kammiossaan.

Vaikka olisi sama matka ja matkaisi jopa samassa vaunussa, voi silti mennä eri suuntiin. Samat maisemat voidaan kokea niin tyystin eri tavoin. Parempi olla vaikka törmäyskurssilla. Ainakin jotain tapahtuu. Äksönii.

Eriskummalista elämää olen ajanut takaa, yrittänyt selvittää. Vaikea saada julki sitä, että kaiken eitarvitse mennä aina vaiheittain: 1. askel, toinen, kolmas, päämäärä. Olen jättänyt väliin askelmia kenties, joita toinen pitää niinä tärkeimpinä etappeina. Ei se ollut suunniteltua. Ei mikään ole ollut.

Voiko itsensä tuntea? Olen ehkä oppinut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta en todellakaan tiedä mitä tekisin toisenlaisissa olosuhteissa. Ehkä oppisin tuntemaan itseni jos minut heitettäisiin autiolle saarelle ja sen perään kuninkaanlinnaan, aina eri olosuhteisiin varoittamatta.

Ei pidä aliarvioida tyynynpäällisen vaikutusta unen laatuun tai unien aiheisiin. Päiväunelmat vaihtelevat. Minä unelmoin joskus, että toinen havaitsisi runoni (satumalta, ei niin että itse tyrkyttäisin) ja hämmästyisi kuinka romanttinen olenkaan. Sitten soittelisin luutulla serenadia parvekkeensa alla.

Vaatimattomuuttasi ei todellakaan voi lukea edes rivien välistä. Ehkä sinulla ei ole vaatimattomuuteen aihetta, melkein uskon niin. Mutta miten voisi ylenkatsoa itseään..hmm..

Tuli mieleen muuten runo, romanttinen runoilija kun olen:

Ajatukseni kahluualtaassa
sinä pienine varpainesi
pilvi pään huntuna
kädessä villilupiineja

Kesähellekö se on vai mikä kun tuo aivan hullunkurisia mietteitä tuollaisestakin kauniista runosta, mitä olit tuohon vastaukseesi päivemmällä kirjoittanut. Tässä yksi esimerkki niistä: Kahluualtaassa kahdestaan kuumuuden kohotessa korkeuksiin vain varpaat varpaita vasten vilvoitellen vieden vähitellen vierelle käsi kädessä kotvan kahlaten kuka keksikään kirmata kaislojen keskelle suun siellä supistuessa salaa suukotellessa sitten sanatonna sipaistaan saunalle suihkuun.

No joo, mutta vakavampiin mietteisiin palataan huomisen puolella, josko nukuttu yö ja aamun raikkaus nostaisi mieleeni hieman järkevämpiä kommentteja kirjoitettavaksi. Kirjoittaa kun en kehtaa nyt kirjoittamisen ilosta vaan kirjoitan mieluummin sitten kun osaan taas kirjoittaa. Liekö sensuuri vai mikä ne sanat söi, mutta nyt mennään seuraavaan aamuun näillä eväillä.