mitä oot aiheuttanut? Kyllä me molemmat tiedetään, mikä se totuus on.
Tekeekö tiukkaa
lukea,
16898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
totuus sitten on?
enpä tiiä, ku ei tää oo mulle, eikä kirjoittaja oo sinä, joku joka ei tiiä et tää on sille, vaan luulee et tää on jollekki toiselle, jolle se kyllä kuuluis, mut joka ei sitä ite tiiä....menkää sekaisin täällä jos luulette et nää viestit on just teille, katoppa kun ihmisillä on taipumus kuvitella olevansa hyvinkin ainutlaatuisia kokemuksineen ja tunteineen, mut ku niin ei oo, sä et oo taatusti ainoo joka on rakastunu työpaikalla siihen varattuun mieheen, etkä sä jonka avokki jätti sut, vaikka sormuksia oltiin katselemassa, puhumattakaan susta jolle paljastui että äijälläs oli ollut toinen, tai jopa kolmas jo monta vuotta,entäs sä joka sekoilit ravintilaillan päätteeks, vaikka olitte molemmat varattuja ja itseasiassa paljastu et se onki sun systerin uus kundikaveri...ja nää edellämainitut stoorit on mun tän hetken mielikuvituksen tuotetta!!!HERÄTKÄÄ NYT JO....RATAKISKOA VÄÄNNÄN ....se että todellisuudessa löydät täältä itsellesi osoitetun viestin on promilleluokkaa, eri juttu on ehkä ne jotka ovat esim. chatissa tavanneet ja tietävät toisensa käyvän täällä...mun mielestä täällä on välillä kiva käydä lukemassa näitä juttuja ja kaipailla välillä itsekin, mutta jos susta tuntuu että joku viesti on just sulle....come on..pidä taukoa ja käy välillä lukemassa vaikka FBI:n most wanted...sieltä sä et taatusti löydä ittees..tai jos löydät on tosi paska tsäkä....
P.S Bin Ladenille terkkuja:)
kettu pihlajanmarjoista...
oikeesti? et siis ymmärtänyt 8/..?
Oisihan se rautalankakin varmaan riittänyt niin ettei olisi ratakiskoa tarvinnut alkaa vääntämään. Sulla on varmaan isommat voimat apuan jos ihan ratakiskoa. No mut kuiteskin. Ihan asiaa puhuit, mut ettei ihan harakoille kuvittelisi menevän kaipailut sullakaan niin muistutan siitä olemassa olevasta promillesta, sekin on ihan riittävä määrä onnistumisprosenttinakin jos niikseen tulee, että just omalle kohdalle sattuu.
Ja viel tuosta piti kysymän, että pitääks ne siellä FBI:ssa jotain kirjaa, josta voi nähdä kehen kukakin agentti on ihastunut? Waude. Mut oikeestaan se on kyl aika tylsä tapa saada ihastuksensa, ilmoitustaulumenettelyllä. Se ei kuulosta kovin romanttiselta. Vaikka meneekö tää 24:lkaan paljoa sen korkeammalle romanttisuuslaskennassa paitsi, että täällä on kauniita kirjoituksia.
jos vaikka oikeaan osuisi. Vaikeeta kommentoida tuosta agenttien ihastumisprosentista, mahtaako olla joku rajoite siinä työssä, ettei sovi ihastua kehenkään. Tiedä heistä, enempää kun FB:takaan, kun ei ole kumpaankaan osoitetta.
Romantiikkaa voisi elää ihan arjessa, ja luopua tästä kirjoittelusta kokonaan, ilman sarvia ja hampaita tällainen ajatus. Eihän se paljoa vaadi, vähäsen hyvää tahtoa ja läheisyyttä vaan.
Kauniita kirjoituksia on tosissaan, erityisesti runo-osastolla. Toki täälläkin kirjoitellaan nättejä juttuja, mutta onhan täällä tulikivenkatkuisiakin, harvemmin kylläkin, enempi surullisten ja ikävää potevien juttuja. Ilmoitustaulu, niinpä.:) Helpommin yhteys toimii puhelimitse ihan sen Oikean ihmisen kanssa, niin ei tarvita rautalankaa, ratakiskoa, eikä sitä ilmotustauluakaan.
Tätä voisi pitää harjoitteluna, kun näyttää olevan ihmisiä, jotka eivät osaa/tahdo ajatuksiaan vaihtaa elämässä... Voihan se tietysti olla hankalaakin, jos moiseen ei ole tottunut. Kaipa siinä pitäisi vaan päättää, ettei kumpikaan luovu keskustelusta tai lähde paikalta, ja otetaan puheessa aikalisä ja jutellaan jotain muuta. Helppoa näin teoriassa mietittynä, miten käytännössä, aika näyttäköön.
Hyvä periaate, vaikka pitääkin kuitenkin muistaa niiden kierojen ihmisten olemassa olo, jotka esimerkiksi uteliaisuuttaan, ajankuluksi tai vaikka vain toisten ihmisten kiusaksi harrastaa keskusteluja täällä. Sellaisiakin on olemassa eittämättä, sillä mihinkäs se maailma muuttuisi. Ainahan on olemassa, jopa siellä eedenin puutarhassakin, niitä viekkaita ja vaanivia käärmeitä, jotka syövät suihinsa ne, jotka liian lähelle uskaltautuvat.
Mutta promillekin on kumminkin promille ja se tarkoittaa enemmän kuin ei mitään ja se tarkoittaa taas, että on olemassa pikkuriikkinen mahdollisuus onnistua. Ja mitenkään tosiaankaan sitä omaa "unelmaani" vähättelemättä on kyllä nyt tässä kohdin heti sanottava, että se sen olemassa olevan promillenkin arvoista on.
Toi agenttijuttu, mitä sanoit, oli muuten varmaan ihan totta. Rajoittava työ varmaan ja omat vaaransa siinä, niinkuin yleensäkin tuontyylisellä alalla, mutta ei kai nyt niillä agenteilla kuitenkaan ihan kiellettyä ihastuminen sentään ole. Enemmänkin siinä varmaan on esteentekijänä työn laatu ja sen vaikutus omaan persoonaan, sekä tietty ne vaarmamentit mitä ainakin Bondeja ja muita katsoessa tulee esiin. Onkohan siinä työssä koskaan mahdollista luoda turvallisuus näkökohdat huomioon ottaen rauhallinen oma lemmenpesä eristäytymättä kokonaan muusta ulkomaailmasta vai onko se eristäytminen ainoa mahdollisuus luoda itselleen ja rakastamilleen ihmiselle (oletuksena siis, että hankkivat lapsia) turvallinen tasapainoinen elämä ilman vaaramomenttien olemassaoloa oman tai perheen kohdalla. No joo, olen varmaan liikaa katsonut elokuvia ja saanut eriskummallisen kuvan agenttien elämästä ja kun siihen yritän sopeuttaa oman ajatusmaailmani turvallisesta ja onnellisesta elämästä, niin se ei oikein summaa yksiin.
No onneksi ei olla agentteja kumpikaan. Omalta kohdaltasi se tuli ilmi tuosta ettei sulla ole käytössä sitä niitten sivua ja voin tässä kyllä tunnustaa myös ettei ole itsellänikään, niinkuin ei sitä facebookiakaan.
Ikävä ja kaipaus on monen ihmisen jokapäiväinen leipä, eikä siitä ihminen varmaan pääse eroon koskaan. Aina on olemassa joku sellainen, joka on poistunut viereltä joko sinne jonnekin tai muuten vain elämä vienyt erilleen. Osaako sen sitten työstää omassa sisässään niin, että siitä saa itselleen voimavaran jatkaa eteenpäin vai kulkeeko se poistunut ihminen taakkana omassa itsessä mukana koko lopun elämän. Parasta olisi se jos pystyisi ainakin taivaaseen asti kadonneet pitämään rinnallaan niin, että jaksaa jatkaa eteenpäin.
Ne, jotka muuten ovat kadonneet teille tietämättömille, on sitten tietysti ihan toinen juttu. Niistäkin pitäisi osata kantaa mukanaan vain ne hyvät asiat, tietysti pahat asiat muistamalla, mutta unhoon painamalla. Ja ne joilla on erityisasema sydämessä, niille tietysti on olemassa paikka aina, mutta voiko sitä paikkaa miten koskaan käyttää on sitten eri asia taas.
Aina ei voi puhua tai ei ole muuten mahdollisuutta olla yhteydessä kaipaamiinsa ihmisiin ja siksi täälläkään kirjoitteleminen ei ole välttämättä sitä etteikö osaisi asioista puhua. Niinkuin esimerkiksi minä itse ehkä sinäkin ja moni muu tämänkin tekstin lukijoista. Ja vaikka joskus olisi ollut mahdollisuus puhua, mutta tilanne oli toinen eikä siinä voinut puhua tai olisi ehkä voinut jos olisi ollut rohkeampi tai olisi voinut järjestää paremman tilanteen puhuakseen, mutta joku vaan pidätteli.
Ja kun miettii sitä, että jos silloin joskus olisi puhunut niin olisiko tilanne tällä hetkellä toinen. Luulempa, että ikävöisin tällä hetkellä toiselta kantilta samaa henkilöä, koska lähtökohdat oli mitä oli silloin ja lopputulos ehkä ilman aikalisää tällä hetkellä olemassa jo. Joskus nimittäin on parempi miettiä kotva ja odottaa hetki, jos haluaa itselleen jotain, ellei sitten ole valmis ihan toisten ihmisten eteen antamaan itsestään kaikkensa. Joskus on parempi paeta paikalta ja tehdä sotasuunnitelma, kuin että rohkeasti astuu taisteluun, jossa on vaihtoehtoina tietysti olemassa sekä voitto että häviö, mutta todennäköisyyslaskelmaa hyväksikäyttäessä tietää itse, että lopputuloksena on oletetavissa jossakin vaiheessa rauhansopimus, jossa sovitaan vain yhteistyö ja avunantosopimuksesta ja joutuu luovuttamaan taistelujen tiimellyksessä saavutetun tantereen muille.
Joskus ehkä hyökkäys voi olla paras puolustus, mutta se voi olla myös rakentava peruspilari ainakin diplomaattisesti toimiessa erityisesti jos rakennetaan siltaa kahdenkeskeisiin suhteisiin.
Miten nuo kaikki hienot sotateoriat sitten kääntää oikeaan elämään on sitten ehkä se vaikein osio, mutta se oikean yhteyden saaminen on varmasti se ensimmäiseksi aikaiseksi saatava asia ja vasta sen jälkeen voi edetä eteenpäin kohti lämpöä ja läheisyyttä. Se tarvitaanko rautalankaa jatkossa sen jälkeen kun yhteys on saatu aikaiseksi on varmaan epäselviö tässä vaiheessa vielä, mutta se on varmasti varmaa, että ratakiskoja tarvitaan ainakin ellei sitten saa siipiä selkään tai ajele expressin kyydissä sillä tavalla siisisti cool.
on yllättävän käyttökelpoista askartelussakin, miksi ei siis ihmissuhteissa. Junailu ei varmasti äkkiä lopu, ekologisempaa on kuin autoilu. Joukkoliikennettä siis kaikki suosimaan, niin pysytään kiskoilla. :)
Olen henk. koht. avoimemman yhdessäolon kannalla, niin mukavaa kun se onkin eristäytyä sen kultansa kanssa kyljittäin.. Elämässä kun on velvollisuuksia ihmisillä moneen suuntaan, täytyy ottaa se yhteinen aika sieltä mistä liikenee.
Pitkästä ihmissuhteesta toinen seuraa mukana elämässä varsikin, jos on yhteisiä lapsia. Kaikki ihmissuhteet ei vaan onnistu, ehkä jos aloittaessaan olisi riittämiin elämänkokemusta, voisi karikot ehkä välttää, silloin molemmat toimisivat viisammin. Kaikki muistotkaan vanhasta eivät varmasti ole olleet huonoja, mutta kuuluvat kuitenkiin entiseen elämään. Pahatkin asiat seuraavat mukana, jollei niitä itse ole mielessään hyväksynyt ja käsitellyt. Kaikesta voi ihminen oppia elämän varrella, näin uskon ja itse yritän toimia. On pakko hyväksyä, että on menneisyys, nykyisyys ja jos Luoja suo, tulevaisuuskin.
Matkan varrelle kertyy poisnukkuneita jotka tulevat asumaan sydämessä koko elämän. Ystävätkin ovat tärkeitä, mutta tärkeinpänä pidän kuitenkin sitä ihmissuhdetta, jota sitoutuu rakentamaan elämänsä loppuun.
Itse uskon avoimeen keskusteluun, koska se on varmaankin ainoa keino aitoon ja pysyvään ihmissuhteeseen.:)
Kannatan kantojasi niin joukkoliikenteestä kuin avoimen yhdessäolon ja keskustelun sekä olemassa olevien ihmissuhteiden olemassaoloon. Ja erityisesti tuota kohtaa, että uuteen ihmissuhteeseen ryhtyessä se, mikä on jo olemassa olevaa on vaalimisen arvoista vielä sellaisenakin kuin mihin se on aikojen saatossa muovautunut. Ja varsinkin lasten takia jos sellaisia on se on todella tärkeää ja siksi perustavalla tavalla tavallaan välttämätöntä. Nykyajan uusiperheiden kohdalla aika monesti pitkissä parisuhteissa eron sattuessa usein jopa taidetaan unohtaa kokonaan se kuinka tärkeiksi perheeseen aikoinaan tullut ja siinä pitkään ollut toinen aikuinen on muodostunut ihmisenä perheessä jo valmiiksi olleille lapsille. Jo kerran ennestään menetyksen kokeneet lapset joutuvat kokemaan saman tärkeän aikuisen menetystilanteen elämässään uudelleen ja pahimmassa tapauksessa aina vaan uudelleen. Pistää ihan miettimään monest, että montako menetystä lapsi kestää, varsinkin erityisesti niissä tilanteissa, joissa jatkoyhteydenpito kangertelee tai katkeaa kokonaan jo sen oman oikean vanhemman kanssa. Miten useasti sitä toivookaan, että aikuiset ihmiset siltä osin osaisivat olla akuisia erotessaan ja ajatella niitä omia ja mahdollisesti myös toisten lapsia.
Tuosta joukkoliikenteestä sanoisin vain, että ei sitten muuta kuin tilit tyhjäksi junalippuja ostamalla ja muutenkin pidemmittä puheitta avoimemman yhteydenpdon suuntaan. Täällä tälläisillä sivuilla sellaisen mahdollisuus on kuitenkin aika mitätön, koska se promille on liian pieni antaakseen mahdollisuuden sellaiseen keskusteluun paljastamatta koko lukijakunnalle kaikenlaisia asioitaan ja ajatuksiaan saati sitten sen sataprosenttisen varmuuden saamiseen siihen kenen kanssa täällä oikeasti keskustelee.
Luojaa saa useasti kiittää vaikka monesta asiasta tietysti purnatakin voisi. Joillakin niillä purnattavillakin asioilla voi joissakin tilanteissa olla jopa tavallaan hyvätkin puolensa jos asiaa katsoo toiselta kantilta, vaikka ei niitä kuitenkaan sitten luojan lykyksi voisikaan sanoa.
purnaamalla parane, töitä on tehtävä, niin kovin monen asian eteen.
Olen samaa mieltä tästä, niin helppoa kun olisikin käydä ajatustenvaihtoa tässä, on kuitenkin arvelluttavaa ja toisaalta turhan viihdyttävääkin, ajatellen muita lukijoita, ryhtyä syvimpiä tuntojaan luotaamaan. Prosenttiosuus kohoaa kummasti suoralla yhteydenpidolla asianosaiseen.
Lapsia ajatellen avoimuus on mielestäni hyväksi, lapsilla kun kyky lukea vanhempiensa/läheistensä sanatonta viestintää. Tunnistetaan mielialan vaihtelut ja ilmapiirin muutokset, vaikka ainuttakaan sanaa ei olisi vaihdettu. Epätietoisuus asioiden oikeasta laidasta kuluttaa lapsiakin. Erotilanteissa aikuisten tulisi sitoutua ottamaan huomioon lasten hyvinvointi, lapset kun ovat yhteisiä, uusioperheen lapsetkin, vaikka puolisoiden yhteinen taival loppuisikin. Uusioisien tai -äitien rivistö ei ehkä kumminkaan ohjaa lasta kehittymään tasapainoiseksi aikuiseksi.
Täytynee ryhtyä junailemaan, niin joukkoliikenteessä, kuin yhteydenpidossakin.:)
Tärkeitä asioita ja paljon asiaa, mutta kuinka paljon sitä olisikaan jos voisi kaikesta puhua vapaasti niinkuin silloin on mahdollista kun juttelee päittäin tai muuten henk.koht. toisen ihmisen kanssa. Täällä on muutenkin oltava kuin "se ruma sana" sukassa kun noita yleismaailmallisia asioitakin puhuu, saati sitten jos alkaa puhumaan ihan omia asioitaan, sillä vaikka aina sanotaan, että eihän sinua kukaan täällä tunne, niin äkkiäkös tuossa sitten kuitenkin kun tarkempia tuntomerkkejä alkaa itsestään tai kaipaamastaan antaa, niin jo alkaa kummasti kavereita ja kaverin kavereita, kumminkaiman serkkuja ja jos ei ihan naapureita niin ainakin naapurin naapureita ilmestyä joukon jatkoksi puhumaan pian. En ole testannut, mutta oikeasti uskon, että noin voisi käydä ja joskus sellaiseen liittyen jopa tunnustetaan nyt miettinyt itsekin, että olisikohan tuossa se ja se, mutta pitänyt järjen kuitenkin sillä hetkellä päässä ja jättänyt sanomatta mitään mistä voisi sanoja tulkita väärin ja ihan kahjoksi vielä jopa joku tulkita ja kommentoida koko puhujan. Kun eihän sitä kukaan usko, että täällä voisi joku muu olla oikeasti vaikka onhan sitä itsekin täällä.
Noi uusioperheasiat on mielenkiintoisia ja niihin ja niiden sisältöön olisi ihan ilo päästä tutustumaan paremminkin. Niillä on nykymaailmassa ihan oma yhdistyskin olemassa Suomessa. Olikos se nyt uusperheiden liitto. Se ajaa uusperheiden asioita ja järjestää jotain yhteistä toimintaakin, jos en väärin muista, jopa leirejä tai jotain. Mut voi olla, että sekoitan tuon toimintajutun johonkin toiseen liittoon kun niitä on olemassa niin paljon. Mut se liitto on kuitenkin olemassa, sitä en muista väärin kuitenkaan.
Ja niitä sellaisia eroseminaareja ja muita eroon liittyviä juttujahan järjestää monet tahot, mutta harvemmin niitä ja niiden antia varmaankaan osaa käyttää hyväksi uusperheiden eroavat puolisot varsinkaan jos pari ei ole ns. virallisessa liitossa (siis vihitty). Sitä en tiedä onko tuolla aikaisemmin mainitsemassa uusperheiden liitossa sellaista toimintaa olemassa, mutta luulisi ainakin sellaisen toiminnan olevan tärkeää siinäkin liitossa, koska hajoaahan niitä uusioperheitäkin.
Tämä nyt meni kokonaan tällaiseksi viralliseksi puheenaihekeskusteluksi ja koko promilleosuus taisi meidän kohdalla kadota nyt sen alle, mutta jos ne meidän promillet oli nyt molemmille tässä ketjussa olemassa, niin tokkopa se keskustelun aiheeseen kaatuu vaikka ei sitten antaumuksella ikävää ja kaipausta sekä sitä sen toisen ihmisen ihanuutta tässä vouhotakkaan. Niin mielenkiintoinen on aiheena ainakin itsestäni tämä uusperheasia mistä nytkin ihan innostuin puhumaan, että varmaan sitten jos se joukkoliikenne saa kuin saakin meidät asiakkaikseen ja yhteydet muutenkin taas pelaa niin tiedätpähän sitten ainakin minkälaiset asiat elämässä ja maailmassa muunmuassa kiinnostavat itseäni ja varmaan tätäkin aihekeskustelua voimme vielä jatkaa yhdessä siitä mihin se nyt tässä jää.
täytyy miettiä mitä kirjoittaa. Toki varmaan joku tunnistaakin kirjoitustyylin. Provoilijat jopa jäljittelevät sujuvasti useita tyylejä. Olenkin kirjoittaessani pitäytynyt ilkeilystä, ja koittanut kirjoittaa asioita ja ajatuksia ihan asialinjalla ja positiivisesti ja avoimesti, tietoisesti ketään loukkaamatta. Provoilun ja ilkeily ansaitsevat hymähdyksen, joukossa kun on kuitenkin ihan asiallisiakin kirjoittajia. Ilkeästi kirjoittavalla on itsellään paha olla, ja sehän sitten purkautuu miten kenelläkin. Surku tavallaan, että sitä pahaa mieltä pitää ilkeilymielessä yrittää levittää mahdollisimman monelle. Elämä on siis opettanut tunnistamaan omatkin viat, eikä pelkästään toisen.
Aika monta aihetta on maailmassa, joista riittää ajatustenvaihtoa. Toisen ihanuuskin voisi olla aihe keskusteluun, jossain muualla tosin, en ehkä tahtoisi jakaa niitä ajatuksiani koko lukijakunnan kanssa, ainakaan suoraa tekstiä kirjoittaen.:)
Jees, näkyi uusioperheillä liitto olevan; Suomen Uusperheellisten Liitto ry. Vilkaisin sivua, näyttää olen monenmoista toimintaa, ohjausta, lakiasioita ja kirpputoria myöten. Aika tavalla laajaa toimintaa. Jatketaanpa ihmeessä keskustelua tästä aiheesta ja muistakin mieluusti. Puhelin on latauksessa ja s-posti toimii, postiosoitekaan ei ole muuttunut, näin vaan vihjeeksi.:)
Aika monta on aihetta maailmassa, mutta niin on meitä niitä aiheita maailmassa pohtimassa olijoitakin, niinkuin myös täälläkin kirjoittajia. Kuka miltäkin kantilta ja millä mielellä, mutta parasta on se silloin kun pohtii niitä sillä omalla mielellä eikä yritäkään noukkia niitä toisten ihmisten mieliä matkittavaksi niinkuin kerroit tuossa niiden provoilijoiden täällä tekevän. Tai vastaavasti, että yrittäisi toisten mielen mukaisesti kirjoitella sitä mitä toiset haluaa yllyttämällä toisia täällä saamaan kirjoittamaan. Sellaista on ihan selvästi noissa provoissa huomattavissa.
Tuosta provoilusta ja toisten kirjoittajien syynäilystä siihen nähden kun ihmiset on sen lisäksi, että tietysti haluaisivat saada selville ilman muuta sen onko se oma kaivattu täällä kirjoittamassa mahdollisesti ja kaipaako joku mahdollisesti heitä täällä niin ihmiset on myös aivan selvästi myös ihan perusuteliaita siitä, että ketä täällä kirjoittaa ja kenelle kukakin kirjoittaa. Siitä asiasta tein itse tänään mielenkiintoisen huomion kun aloin sitä ihan pohtimaan. Jollakin tavalla varmaan tähän tekemääni huomioon liittyy varmaan menneen viikon tarkempi uutisaiheiden läpikäynti ja siellä niissä eteen tullut uutinen siitä toisen maailmansodan aikaiselta ajalta tehdystä löydöstä jollain kaivauspaikalla. Aikaa on paljon kulunut niistä ajoista kun oliko se nyt silloin itsenäistymisen ajoilla vapaus- tai veljessotien vai miksi niitä nyt sanottiinkaan vai liittyivätkö maailmasotien aikoihin kun elettiin niitä pula-aikoja, viinalaki tuli voimaan eikä hyväksytty niitä punaisia. Siihen aikaan virkavalta tietysti vahti lakien noudattamista työnsä puolesta, mutta niin silloin vahti myös tavalliset ihmiset toistensa toimia. Silloin oltiin uteliaita siitä kuka keitti pontikkaa, kuka kannatti venäjää ja kenellä oli vaikka pimeästi ostettua kahvia omien kahvikupongeilla saatujen kahvipakettien lisäksi. JOssakin vaiheessa vahdittiin sitä, mitä naapurin lapset teki ja ketä naapurissa kävi milloinkin kylässä. Nykyisin tuo uteliaisuus toisten tuollaisista tekemisistä on siirtynyt esimerkiksi tälläisiin paikkoihin. Vahditaan kuka liikkuu milläkin sivulla ja kirjoittaa mitäkin ja kenellekin, ja kenen kirjoittajan pää on mitenkin sekaisin tälläisilla sivuilla esimerkiksi. Maailma muuttuu ja me ihmiset sen maailman mukana, mutta silti jotakin samaa meissä ihmisissä tuntuu pysyvän aikojen saatossa samana ja jos ei sitten muuta niin ainakin se uteliaisuus.
Taisin taas eksyä asiasta kokonaan, mistä oli tarkoitus tähän nyt kirjoittaa. Mutta kaipa se rajoittaa tuo pelkkä maininta tekstissä tuosta koko lukijakunnan olemassaolosta, eikä osaa sanoa enää kuin sanan sieltä ja toisen täältä.
No rehellisyys maan perii, eikös ne niin sano ja siksi paras varmaan vaieta ja kiittää järkevästä keskusteluseurasta tälläerää sekä hehkuttaa vielä edes hetken ikävää jääden miettimään, että mikseihän se vieläkään soi.
hyvinkin perii maan, uskon itsekin tuohon ajatukseen. Mikäpä ihmismielen muuttaisi, samanlaisena se pysyy, samat tunteet ja tuntemukset jo aikojen alkumetreillä. Helpompaa on varmaan nykyään ihmisen ymmärtää itseään ja muita, kun ihmismeiltäkin pystytään nykyään lääketieteellisestikin jkv. tutkimaan, vaikka luulen, että kuluu vielä pitkä tovi, ennenkuin ihmismieli saadaan kokonaan kartoitettua. Ehkäpä sitten, kun toisten ajatuksia opitaan lukemaan.
No hehkutellaan sitten yhdessä sitä ikävää ja pälyillään sitä soimatonta.:) Kiitos myös itsellesi mukavasta ajatustenvaihdosta.
onko teillä hauskaakin:)) hulluilla on halvat huvit!
Hyvä kun tiedätte totuuden, olenhan sen itsekin jo kertonut, annan samalla mitalla aina takaisin,ja vähän paremminkin.
Edellisille kirjoittelijoille; tätä juuri yritin selittää, kun täällä osalla on ns. epävakaa psyyke, kuten edellisestä kirjoituksesta ilmenee, on tämä foorumi joillekin todella vaarallinen paikka....:(