Miltä kuulostaa

Huomasin meneväni jatkuvasti päivästä toiseen erilaisillla oloilla. Nyt jatkunut..jaa en tiedä kauan, ehkä kuukauden. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi. Voi olo vaihtua saman päivän aikana muutaman kerran tai muutaman päivän tai päivän välein.
Näillä oloilla tarkoitan masennusta, joka kaataa sänkyyn, itken ja olen voimaton. Ylitsepursuvaa energiaa, jota en osaa purkaa, aloitan jonkun asian ja siirryn sitten toiseen ja palaan taas myöhemmin samaan asiaan, tällöin esim. elokuvan katsominen on mahdotonta. Silloin joko todella hyvällä ja puheliaalla tuulella ja voisi tehdä vaikka mitä tai sitten ärtyisällä ja saamattomalla. Sitten välillä normaali.
Mitenkään en voi tietää seuraavasta päivästä tai hetkestä. Yksikin aamu olin tajuttoman väsynyt ja kohta huomasin hiihtäväni toimeliaana.
Usein ajantaju ja päivät kateissa.
Tuntuu etten pysty pysähtymään.
Miltä tämä kuulostaa? Olen tästä aivan pihalla.. :(
13663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Huomasin itse myös tuon oireilun ja hakeuduin itse psykiatrin pakeille koska olin hyvin väsynyt vuoristorataan jota kuvailet viestissäsi. Melkeimpä olisin voinut itse kirjoittaa tuon. Mene siis ja varaa aika miekkariin (mielenterveystoimisto). Vaadi päästä lääkärille , ei millekkään hoitajalle jne.. vaan Psykiatrille. Ainoastaan Psykiatri voi tehdä diagnoosin määrätä lääkityksen joka on olennaisnen osa bibon hoidossa. Psykiatri osoittaa myös oman hoitajan, psykologin. Se myös on hyvin tärkeä ja hyödyllinen osa hoitoa. Tee tämä heti.

Äänestä
  • Olen jo hakenut apua, mutta sen saaminen tuntuu kestävän, vaikka minä en kestä! Kohta kolmisen viikkoa ootellut. Tänään menen psykiatrille. Itse jaksaisin pidempään, mutta en ole yksin, minulla on lapsi. Piti olla vielä akuuttivastaanotto! Suututtaa kun ei oteta tosissaan... Hoitajien juttusille mua on tosiaan yritetty saada, kun itse sanoin haluavani lääkärille. Parisuhde karilla tästä. Kai tää on tää Kesäaika, kun kestää!

    Äänestä

  • tällaista... kirjoitti:

    Olen jo hakenut apua, mutta sen saaminen tuntuu kestävän, vaikka minä en kestä! Kohta kolmisen viikkoa ootellut. Tänään menen psykiatrille. Itse jaksaisin pidempään, mutta en ole yksin, minulla on lapsi. Piti olla vielä akuuttivastaanotto! Suututtaa kun ei oteta tosissaan... Hoitajien juttusille mua on tosiaan yritetty saada, kun itse sanoin haluavani lääkärille. Parisuhde karilla tästä. Kai tää on tää Kesäaika, kun kestää!

    Huuda että sinulla on skitsofrenia, saat hoitoa välittömästi. Myöhemmin kerro että valehtelit päästäksesi hoitoon, että oikeasti on bipo.

    Äänestä

Kyseessä voi olla bipo tai joku muu häiriö joka aiheuttaa voimakasta mielialojen vaihtelua (esim. epävakaa persoonallisuus). Kannattaa kyllä hakeutua pian ammattiavun piiriin niin saat diagnoosin ja sinua voidaan auttaa. Jaksamisia!

Äänestä

ja oon bipo. Mutta onhan niitä muitakin sairauksia mikä sulla voi olla, kuulostaa kyllä ihan kakssuuntaselta. Lääkärithän sen sitten päättää... Voimia sinulle, harmi kun et ole saanut vielä oikeaa lääkitystä, tiedän miltä se tuntuu!! Koita jaksaa

Äänestä
  • kiitos.. :) yritetään kestää, tuntuu, ettei se epävakaa persoonallisuus vaan vois alkaa noin hetkessä..en tiedä. odotan saavani apua. sanottiin, ettei ennen diagnoosia tehdä mitään. tuntuu rankalta vaan odottaa.. isoja elämänmuutoksia on ollut liikaakin ja nyt tämä. tuntuu aivan toivottomalta.

    Äänestä

  • vastauksista kirjoitti:

    kiitos.. :) yritetään kestää, tuntuu, ettei se epävakaa persoonallisuus vaan vois alkaa noin hetkessä..en tiedä. odotan saavani apua. sanottiin, ettei ennen diagnoosia tehdä mitään. tuntuu rankalta vaan odottaa.. isoja elämänmuutoksia on ollut liikaakin ja nyt tämä. tuntuu aivan toivottomalta.

    Ihmetyttää,jos hoitoa ei saa ennen diagnoosia.Mielestäni ihminen tarvitsee apua silloin kun on tarve.Erilaiset elämäntapahtumat saavat monesti aikaan ahdistusta ja itkua,joita pitää saada purkaa.

    Kritisoin terveydenhuollon systeemiä hoitaa ihmistä diagnooseilla ja lääkkeillä..muutakin apua on saatavilla ja jopa voi parantua.Lääkkeet vain turruttavat,jolloin todelliset tunteet jää purkamatta.

    Meistä jokaisesta voisi löytyä joku tunnevamma tai diagnoosi,jos tutkittaisiin.Mutta onko välttämättöntä hoitaa ihmistä niin,kun on parempiakin keinoja..itse olen saanut apua psykologisesta vyöhyketerapiasta ja homeopatiasta..sekä ahdistukseen ja uupumukseen.En ole onneksi tarvinnut pitkiä terapioita ja lääkityksiä.

    Äänestä

  • vastauksista kirjoitti:

    kiitos.. :) yritetään kestää, tuntuu, ettei se epävakaa persoonallisuus vaan vois alkaa noin hetkessä..en tiedä. odotan saavani apua. sanottiin, ettei ennen diagnoosia tehdä mitään. tuntuu rankalta vaan odottaa.. isoja elämänmuutoksia on ollut liikaakin ja nyt tämä. tuntuu aivan toivottomalta.

    ei se epävakaa tosiaan hetkessä ala. Toisaalta sekin on selainen häiriö missä sairaudentunto voi puuttua kokonaan. Mutta niin, lääkärithän ne sen diagnoosin tekee. Toivottavasti saat pian apua. Varmasti raskasta odottaa sitä diagnoosia ja avun saamista. Voimia ja jaksuja sinulle!!

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    kyllä tunnen olevani sairas ja jos olo on kiihtynyt, niin siihen usein liittyy syyllisyydentuntoa ja ahdistusta samaan aikaan. eilen taas vaihteli mieliala masentuneesta kiihtyneeseen ja toimeliaaseen ja välillä normaali kai. luin siitä epävakaasta paljonkin, enkä ihan osaa kyllä liittää itseäni siihen.

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    sairastan sekä kaksisuuntaista että epävakaata, ja jos toisen voisin jättää pois, niin se olisi epävakaa, siihen kun ei oikein lääkkeet pure. Epävakaa on siitäkin pirullinen häiriö että sitä ei itse oikein tajua että sairastaa, sitä vaan luulee että elämässä ja maailmassa on joku vika mikä tekee kaikesta aivan mielettömän vaikeaa.
    Ei kaksisuuntainenkaan tosiaankaan mikä kiva tauti ole, mutta sitä voi kuitenkin jonkun verran hillitä lääkkeillä.

    Äänestä

Kuvailemasi tempo, siis syklittäisissä mielialanvaihteluissa, on hyvin nopea. Bipolaarinen henkilö kokee, yleensä, pitempiä ajanjaksoja jolloin mielialat ovat joko liian maanisia tai depressiivisiä - useampi kuukausi.

- Jopa nopeat syklit kestävät yleensä viikkoja.

Kannattaa varata aika yksityiselle puolelle. Ehdottaisin endokrinologisia tutkimuksia, eli hormoonitoiminnan- ja -tasojen tutkimista - vain ne ovat riittävän nopeita tuollaisiin vaihteluihin.

Mikäli näissä testeissä ei näy mitään, niin kannattaa käydä psykiatrilla.

Äänestä
  • Kuulosta kyllä tutulta. Itselläni diagnosoitu bipo, mutta ketjun eka viestin oireilu sattunut miulle pari-kolme kertaa. Sekamuotoinen iskenyt mania/masennusvaiheen huipennukseksi. Oloa voin sietää jotenkuten. Häiritsee varmaan läheisiä enemmän, kun eivät yhtään (kuten en itsekään) voi ennakoida tulevia mielialoja. Yleensä vaihtelu päivän-parin välein, mutta on myös päiviä, jollloin käydään tunneskaalaa läpi tosi usein. Pitänee ottaa enemmän esille lääkärin kanssa, jos kuvioon liittyy jotain muuta bipoa.

    Äänestä

  • MHe1970 kirjoitti:

    Kuulosta kyllä tutulta. Itselläni diagnosoitu bipo, mutta ketjun eka viestin oireilu sattunut miulle pari-kolme kertaa. Sekamuotoinen iskenyt mania/masennusvaiheen huipennukseksi. Oloa voin sietää jotenkuten. Häiritsee varmaan läheisiä enemmän, kun eivät yhtään (kuten en itsekään) voi ennakoida tulevia mielialoja. Yleensä vaihtelu päivän-parin välein, mutta on myös päiviä, jollloin käydään tunneskaalaa läpi tosi usein. Pitänee ottaa enemmän esille lääkärin kanssa, jos kuvioon liittyy jotain muuta bipoa.

    Kiitos kaikille vastauksista!
    Asioita olen selvitellyt lääkäreiden kassa ja mitä todennäköisemmin kyse on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
    Kyseessä ei ole persoonallisuushäiriö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämä.. kirjoitti:

Huomasin meneväni jatkuvasti päivästä toiseen erilaisillla oloilla. Nyt jatkunut..jaa en tiedä kauan, ehkä kuukauden. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi. Voi olo vaihtua saman päivän aikana muutaman kerran tai muutaman päivän tai päivän välein.
Näillä oloilla tarkoitan masennusta, joka kaataa sänkyyn, itken ja olen voimaton. Ylitsepursuvaa energiaa, jota en osaa purkaa, aloitan jonkun asian ja siirryn sitten toiseen ja palaan taas myöhemmin samaan asiaan, tällöin esim. elokuvan katsominen on mahdotonta. Silloin joko todella hyvällä ja puheliaalla tuulella ja voisi tehdä vaikka mitä tai sitten ärtyisällä ja saamattomalla. Sitten välillä normaali.
Mitenkään en voi tietää seuraavasta päivästä tai hetkestä. Yksikin aamu olin tajuttoman väsynyt ja kohta huomasin hiihtäväni toimeliaana.
Usein ajantaju ja päivät kateissa.
Tuntuu etten pysty pysähtymään.
Miltä tämä kuulostaa? Olen tästä aivan pihalla.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu