Olen eronnut noin viisi vuotta sitten. Minulla on kaksi lasta.. 11- ja 13.vuotiaat. Ajattelin erotessani että olisi kiva löytää rinnalle kumppani ja varmaan se olisi lapsistakin kivaa, että äiti löytäisi uuden onnen.
Toisin kuitenkin kävi ja opin KATKERAN läksyn KANTAPÄÄN kautta..
Eli löysin kumppanin ITSELLE,,. Aluksi kaikki vaikutti olevan hyvin ja hän tuntui sopivan kuvioihin enemmän kuin hyvin. Hän lupasi olla kumppani rinnallani ja jopa auttaa arjessa lasteni kanssa. Ja siis oletin hänen haluavan olevan kaveri myös lasteni kanssa.
Toisin kuitenkin kävi.. hän alkoi löytää lapsistani pelkkiä vikoja,, koskaan ei mitään positiivista sanottavaa.. iän ikuista valitusta ja narinaa kaikesta.
Hän ei osallistunut mihinkään kotihommiin, ei ostanut ruokaa meille vaan astui aina valmiiseen ruokapöytään.. tosin valittaen huonosta ja "halvasta" yksinhuoltajan laittamasta ruuasta.. jne.. jne.. hän halveksi yksinhuoltajia.. siis minuakin..
Ja kun minä lähdin töihin niin hän lähti yksiöönsä.. hän kun ei lapsenlikaksi ala toisen lapsille.. ei vaan hän suuntaa askeleensa mieluummin terasseille ja muihin rientoihin kun minä olen pois.
Eli luulin saavani kultakimpaleen mutta lopussa tuskanhiki alkoi valua kun tiesin hänen tulevan meille...taas se valitusvirsi alkaisi..
En jaksanut enää.. nyt olen päättänyt että minun ja lasten EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata ottaa ketään äijää meille narisemaan ja aukomaan päätä..
Ja jos joskus otan miehen.. otan sellaisen, joka hyväksyy lapseni sellaisena kuin he ovat. Sillä heissä ei ole vikaa,, on kavereita, menestyvät koulussa,, harrastavat ja urheilevat ja ovat ulospäin suuntautuneita.
Harmittaa vaan että altisitin RAKKAAT OMAT lapseni tuommoisen miehen "armoille" näinkin pitkää,, 2,5Vuotta ..
Pelkään että olen saanut heille traumoja ja itsetunto ongelmia kun he ovat joutuneet jatkuvan arvostelun ja haukkumisen kohteeksi..
Nuolemme haavamme ja jatkamme eteenpäin entistä vahvempina ja viisaampina..
Toisin kuitenkin kävi ja opin KATKERAN läksyn KANTAPÄÄN kautta..
Eli löysin kumppanin ITSELLE,,. Aluksi kaikki vaikutti olevan hyvin ja hän tuntui sopivan kuvioihin enemmän kuin hyvin. Hän lupasi olla kumppani rinnallani ja jopa auttaa arjessa lasteni kanssa. Ja siis oletin hänen haluavan olevan kaveri myös lasteni kanssa.
Toisin kuitenkin kävi.. hän alkoi löytää lapsistani pelkkiä vikoja,, koskaan ei mitään positiivista sanottavaa.. iän ikuista valitusta ja narinaa kaikesta.
Hän ei osallistunut mihinkään kotihommiin, ei ostanut ruokaa meille vaan astui aina valmiiseen ruokapöytään.. tosin valittaen huonosta ja "halvasta" yksinhuoltajan laittamasta ruuasta.. jne.. jne.. hän halveksi yksinhuoltajia.. siis minuakin..
Ja kun minä lähdin töihin niin hän lähti yksiöönsä.. hän kun ei lapsenlikaksi ala toisen lapsille.. ei vaan hän suuntaa askeleensa mieluummin terasseille ja muihin rientoihin kun minä olen pois.
Eli luulin saavani kultakimpaleen mutta lopussa tuskanhiki alkoi valua kun tiesin hänen tulevan meille...taas se valitusvirsi alkaisi..
En jaksanut enää.. nyt olen päättänyt että minun ja lasten EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata ottaa ketään äijää meille narisemaan ja aukomaan päätä..
Ja jos joskus otan miehen.. otan sellaisen, joka hyväksyy lapseni sellaisena kuin he ovat. Sillä heissä ei ole vikaa,, on kavereita, menestyvät koulussa,, harrastavat ja urheilevat ja ovat ulospäin suuntautuneita.
Harmittaa vaan että altisitin RAKKAAT OMAT lapseni tuommoisen miehen "armoille" näinkin pitkää,, 2,5Vuotta ..
Pelkään että olen saanut heille traumoja ja itsetunto ongelmia kun he ovat joutuneet jatkuvan arvostelun ja haukkumisen kohteeksi..
Nuolemme haavamme ja jatkamme eteenpäin entistä vahvempina ja viisaampina..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noin kävi minulle ja lapsille. Alussa luulin löytäneeni erityisen ihmeellisen tapauksen, jollaista ei toista ole. Ystävällisyys, huomaavaisuus, lapsista huolehtiminen, kaikki tuntui ihmeelliseltä. Kun muutettiin yhteen tilanne muuttui kuin taikaiskusta. Kaikki oli väärin, lapsissa oli vikaa, minussa oli vikaa ja, toden totta, ruuassa oli vikaa, se oli liian halpaa ja huonoista aineista tehtyä. Mies eleli kuin olisi yksin eläjä ja katsoi asiakseen ottaa perheen yhteisistä asioista ilmaiseksi sen minkä muutkin sai.- Hänen mielestään oli reilua, että isompi porukka (minä ja lapset) maksamme yhden ihmisen tarpeet kuin päinvastoin. Ero tuli vuosien kuluttua niin että paukkui.
Mies on jatkanut eron jälkeen tätä "suhdetoimintaa" eri naisten kanssa. Yleensä tähän uuteen suhteeseen kuuluu vielä uuden valloituksen kierrättäminen edellisen heilan nähtävänä.
Kun tuollaiseen olet törmännyt on ihan oikein että pistätä homman poikki. Se ei siitä kuin pahene ajan kanssa ja todellakin vahingoittaa sinua ja lapsiasi. Toivottavasti seliviätte. Meillä toipuminen kesti noin kymmenen vuotta, mutta kumppania en ole edes harkinnut sen jälkeen..ainakaan niin kauan kuin yksikin lapsi asuu kotona.
erotessasi?????? samallalaillako kuin ekasta?? ". Ajattelin erotessani että olisi kiva löytää rinnalle kumppani ja varmaan se olisi lapsistakin kivaa, että äiti löytäisi uuden onnen."
no selvispä ne erojenkin syyt sitten kertaheitolla.
En olisi halunnut erota aviomiehestäni mutta hän halusi ja vaati niin ei ollut vaihtoehtoja..
Itse olen aktiivinen, laajoja tapaamisia toteuttava etä-isä jolla vastaava tarina. Kyllähän siihen päälle rassasi tietenkin huoltajusoikeudenkäynnit ym. mutta siltikin tuntuu niin "väärältä" että normaali lapsi joutuu "syylliseksi" äitinsä järjestämään soppaan.
No nyt sitten tämä puolisoni on saanut "mitan täyteen" kun koko elämä itsellä ja lapsella on rakentunut "liian" pitkälle hänen sukulaisten yms. "varaan". Itselläni pelko siitä että tulee päivä että lapsi ei halua enää tulla luokseni vaan kasvaa, koska kohta isän luona ei ole mitään (kavereita, omaa huonetta, tekemistä jne.). Nämä lapsen katkenneet kaverisuhteet johtuvatkin exän ihanasta myyräntyöstä. Ja puolisoni on tietenkin joutunut paljon kärsimään mutta tiesi että minulla on lapsi ja exä..okei, ei ehkä osannut tajuta kuinka vaikea exä voi olla lapsiasioissa..
Ihanaa kun kohta on taas pimeätä :(