KRITIIKKIÄ

Niiniketo on pätevä, en sitä kiellä ollenkaan, mutta kyllä hokutoryussa rahakin tuntuu olevan tärkeässä asemassa. Esim. alkeiskurssi on jo
lähes 100 € ja sen jälkeen vuosittainen harjoittelukin ainakin 300 € vuodessa. Kun tähän lasketaan vakuutusmaksut, suojiin menevät kulut,
leirimaksut ja matkakulut, niin jo alkaa harrastukselle tulla hintaa vuodessa.

Ju-jutsu on niin monipuolinen laji, että sillä saadaan mahtavia näytöksiä. Ja edelleenkään en kiellä etteikö Hokutoryu senseit olisi alansa ehdotonta huippua, mutta monesta ei vain ole siihen.Harjoitellaan vuosi, pari ja sitten kyllästytään siihen kovuuden takia, ajan riittämättömyyden takia jne. mutta paljon on tullut maksettua. Kaveri nimittäin oli siinä ja sano, että alkeiskurssi oli aivan tupaten täynnä, hyvä jos pystyi salissa liikkumaan. Ja hän kehui lajin pätevyyttä, mutta sanoi sitä kalliiksi.

Kun kaverillani on nyt oranssi vyö, niin sitä hän ja minäkin olemme ihmetelleet kuinka Hokutoryussa voidaan vaatia kolmen valtakunnallisen leirinkin suorittaminen, jotta voi osallistua vihreä vyön kokeeseen ? Lajin perustreenit pitäisi antaa sellaiset valmiudet, että pystyy selviämään vyökokeesta. Kun ajattelee mitä leirit maksavat, niin kyllä tämä rahastukselta tuntuu.
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lisää varmasti rakkautta lajiin...

Äänestä
  • Ota huomioon että kyseessä on ammattiopetus, Niiniketo ja Väntär ovat pitkän linjan ammattimiehiä ja erittäin arvostettuja opettajia ulkomaillakin, itse treenasin ennen Hokutoa judoa ja shotokan karatea kansakoululla ja vetäjät olivat opiskelijoita, eihän siinä mitään oppinut aj kun kataa vedettin niin siinä oli itsepuolustuskyky kaukana,Hokuto ryu on äärimmäisen kova ja relaistinen taistelulaji ja muistan kun suoritin vihreän vyöni niin sen jälkeen sai ottaa hanksat käteen ja AVea vastaan, joka jätkä kävi lattiassa kun panssari oli vastassa mutta kovuus kasvoi, danin kokeeessa sitten katsottiin tosi jätkät eli turpiin tuli ja lujaa ja ensimmäisellä kerran minut hylättiin kun putosin ja en jaksanut nousta mutta vuoden päästä uudestaan ja kovuus kasvoi ja läpi meni, musitan kun Aittomaki veti Kyokushinkaiat kaapelilla ne otti Ave, Rytilä, kuuno seppännen ja Aitto semmoisia sparreja että heikompia hirvitti ne jätkät on tehyt teräksestä
    harvasta tuskin mistään muusta lajista löytyy vastaan tasoisia akvereita ne on ihan hirveitä skarppeja.

    Äänestä

  • Jj-dan kirjoitti:

    Ota huomioon että kyseessä on ammattiopetus, Niiniketo ja Väntär ovat pitkän linjan ammattimiehiä ja erittäin arvostettuja opettajia ulkomaillakin, itse treenasin ennen Hokutoa judoa ja shotokan karatea kansakoululla ja vetäjät olivat opiskelijoita, eihän siinä mitään oppinut aj kun kataa vedettin niin siinä oli itsepuolustuskyky kaukana,Hokuto ryu on äärimmäisen kova ja relaistinen taistelulaji ja muistan kun suoritin vihreän vyöni niin sen jälkeen sai ottaa hanksat käteen ja AVea vastaan, joka jätkä kävi lattiassa kun panssari oli vastassa mutta kovuus kasvoi, danin kokeeessa sitten katsottiin tosi jätkät eli turpiin tuli ja lujaa ja ensimmäisellä kerran minut hylättiin kun putosin ja en jaksanut nousta mutta vuoden päästä uudestaan ja kovuus kasvoi ja läpi meni, musitan kun Aittomaki veti Kyokushinkaiat kaapelilla ne otti Ave, Rytilä, kuuno seppännen ja Aitto semmoisia sparreja että heikompia hirvitti ne jätkät on tehyt teräksestä
    harvasta tuskin mistään muusta lajista löytyy vastaan tasoisia akvereita ne on ihan hirveitä skarppeja.

    Ei se hokutoryu ole nykyään sen kovempaa kuin muutkaan lajit! Siellä on vaan muutama kaveri jotka treenaa vähän kovempää kuin muut!
    Toi kovuuden jauhanta on jäänne jostain -80 luvulta!

    Jokainen voi käydä esim. Kaapelilla kattomassa kuinka kovaa ne siellä treenaa, ja ainakaan itse en ole huomannut mitään erikoista tai kovempaa harjoittelua kuin muualla!
    Tuskin se hokutoryusta kovempaa tekee jos heitot viedään loppuun asti tai sparrataan vähän enemmän kuin toiset!!

    Kuntopiiriä pystyy tekeen missävaan!!! myös hokutoryu salilla jos haluaa!!

    Äänestä

puikot ja lankakerä ja aloita pitsinnypläys. Halpaa kuin mikä ja ip-taito kehittyy siinä sivussa kuin itsestään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HOKUTORYUSTA kirjoitti:

Niiniketo on pätevä, en sitä kiellä ollenkaan, mutta kyllä hokutoryussa rahakin tuntuu olevan tärkeässä asemassa. Esim. alkeiskurssi on jo
lähes 100 € ja sen jälkeen vuosittainen harjoittelukin ainakin 300 € vuodessa. Kun tähän lasketaan vakuutusmaksut, suojiin menevät kulut,
leirimaksut ja matkakulut, niin jo alkaa harrastukselle tulla hintaa vuodessa.

Ju-jutsu on niin monipuolinen laji, että sillä saadaan mahtavia näytöksiä. Ja edelleenkään en kiellä etteikö Hokutoryu senseit olisi alansa ehdotonta huippua, mutta monesta ei vain ole siihen.Harjoitellaan vuosi, pari ja sitten kyllästytään siihen kovuuden takia, ajan riittämättömyyden takia jne. mutta paljon on tullut maksettua. Kaveri nimittäin oli siinä ja sano, että alkeiskurssi oli aivan tupaten täynnä, hyvä jos pystyi salissa liikkumaan. Ja hän kehui lajin pätevyyttä, mutta sanoi sitä kalliiksi.

Kun kaverillani on nyt oranssi vyö, niin sitä hän ja minäkin olemme ihmetelleet kuinka Hokutoryussa voidaan vaatia kolmen valtakunnallisen leirinkin suorittaminen, jotta voi osallistua vihreä vyön kokeeseen ? Lajin perustreenit pitäisi antaa sellaiset valmiudet, että pystyy selviämään vyökokeesta. Kun ajattelee mitä leirit maksavat, niin kyllä tämä rahastukselta tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu