Moi, olen parikymppinen tyttö. Mulla on ollut useita kuukausia vaivannut vatsakipu, joka tuntuu epämääräisesti joka puolella. Kaksi kertaa on ollut sellainen kipukohtaus jossa mahaa on viiltänyt 5-10 minuuttiin, jonka jälkeen olen mennyt ihan kalpeaksi ja kylmännihkeäksi ja kun hiki on valahtanut päälle, kipu on mennyt ohi.
Muutoin kipua tuntuu vaihtelevasti, yleensä syönnin jälkeen ja mahasta kuuluu vilkasta ääntä päivän mittaan. Maha toimii normaalisti. Sairastan kilpirauhassairautta, olen syönyt tyroksiinia melkein kaksi kuukautta. Voisivatko kivut aiheuttaa kilpirauhasesta. Lääkäri ei oikein ottanut mitään kantaa sanoi vain että katsotaan uudestaan vähän ajan päästä miten erilaiset oireet on vähentyneet ja mitkä ovat ohi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.