Omat vanhemmat

lapsiamme neuvotaan ja opastetaan, vaikka olisimme molemmat jo aikuisia.
Ei sille mitään mahda, se on äidin tehtävä, huolehtia lapsistaan.
Täytyy vaan yrittää ymmärtää, itseään sekä äitiä.

ei milloinkaan käydessään eikä jälkeen päinkään puuttunut siihen millaisessa kunnossa huushollini oli.
Olin vuoden päälle viidenkymmenen kun äitini kuoli, mutta ehtihän hän monet monituiset kerrat käydä kahdenkymmenenkolmen vuoden aikana kodissani,
mutta mihinkään asioihini ei hän kysymättä sanonut mielipidettään.

(liiankin) usein. Monesti tultuaan, virkkoi, nyt matot ulos ja aletaan siivota.
Aina oli jostain sanottavaa, ei tuskin kuitenkaan kovin pahalla. Lie sitten mitä muille puhui.
Isän luona minä minä kävin siivoamassa
Kauan sitten äiti kävi viimeisen kerran, olin 30 , kun hän kuoli.

Huolimatta maantieteellisestä läheisyydestä, noin 1km, ei äitini, ei toivottuna henkilönä vieraillut meillä.

Ilkeä, katkeroitunut, lapsilleen kateellinen ihminen.
Perhejuhlat, rippiäiset, lakkiaiset yms. muodostivat poikkeuksen.
Silloin hän vieraskoreana malttoi pitää myrkkynsä sisällään.

Aikaisemmin me emme osanneet tehdä mitään oikein.
Olin mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin.
Lahjakkaat lapsemme olivat syntyneet väärään perheeseen yms.

Hyvin meni kun emme olleet tekemisissä.

Anoppi oli hieno ihminen. Oli kiitollinen vähäisestäkin avusta eikä koskaan puuttunut asioihimme.

Molemmat vanhempani ovat kuolleet. Ja siisteyteen puuttuminen oli toisinpäin. Minä olin se joka siivoskeli mieluimmin hänellä kuin hän minulla. Mutta suhteeni oli äitiini ok. Asuin kauempana paikkakunnalla ja vaikka näimme harvoin soittelimme joka sunnuntai. Kaipaan häntä ja puhelujamme edelleenkin paljon.

neuvonut, opastanut ja ohjeistanut minua, eikä se lopu niin kauan kuin hän on tajuissaan.

olla puuttumatta lasteni huushollin pitoon, eli näin päin jo..:)

P.s. vanhin lapsi jo 40 v.