Kyllä ihmisen elimistö on ihmeellinen..

..kun kestää päivittäistä alkoholin lipittämistä. Olen useinkin katsellut Lidlin takana olevien kerrostalojen "pihaparlamentin" miehiä ja naisia. Koko päivän istuvat pihalla ja välillä käydään Lidlistä hakemassa lisää kaljaa ja siideriä. Ovat ruskettuneita päällepäin, mutta mitenkähän sisuskalut? Siinä on lääkärillä varmaan ihmettelyä kun ruumiinavausta tekee. Useinhan noille tehdään kun kuolevat epämääräisissä olosuhteissa. Tai sitte ryyppykaveri tekee sen leipäveitsellä siinä samalla kun henki pakenee. Ikävä siitä on ohi kulkea jos niihin taloihin sattuu olemaan asiaa ja millaisen käyttäytymismallin talossa asuvat lapset ja nuoret saavat. Sitten vielä peräänkuulutetaan aikuisten esimerkkiä kasvattajina. Ei toteudu tässä tapauksessa. Katsokaapa joskus kun ohitse ajatte. Aina samat naamat ja pullo kädessä. Sitä tuntee itsensä lähes kohtuukäyttäjäksi vaikka joskus kesällä riistäytyykin.Homma käsistä.
7148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on alkoholi ihmisen keholle, krapulahan on vain pieni muistutus siitä.

Valitettavasti mukavatkin ihmiset käyttävät liikaa alkoholia ja näin tahtomattaan houkuttelevat nuoriakin käyttämään alkoholia. Eivät nuoret ja lapset kyllä vanhoja alkoholisteja taatusti ihannoi, mutta he eivät ole nähneet, miten komeita, kauniita, älykkäitä ja koulutustakin saaneita nämä henkilöt ovat olleetkaan nuoruudessaan. Jos se olisi mahdollista, pysyisi moni pullon korkki tarkkaan kiinni.

Alkoholi on niin salakavala, että aiheuttaa täyden riippuvuuden, eikä tosiaan näytä aiheuttavan mitää pahempaa. Pitkäaikainen, jatkuva käyttö kun nostaa tehokkaasti sietokynnystä käyttäjän huomaamatta.

Kun elimistö alkaa sairastua alkoholin haitoista,on monella edessä jo täysi romahdus. Oireita kyllä alkoholistit tuntevat jo aiemmin, mutta ne peitetään vain alkoholin kulutusta lisäämällä, ja he pelkäävät lääkärin kieltävän alkoholin käytön, joten vältellään lääkäriin menoa.

Riippuvuus on niin syvällä, että vaikka kuolemansairaana uhri makaa sairaalassa, pyydellään kavereita salakuljettamaan alkoholia.

Monelle alkoholi on myös suoranainen lääke masennuksen ja muiden psyykkisten oireiden hoidossa, minkä takia syyt ja seuraukset sekä niiden hoito onkin aika iso urakka.

Kun on joutunut läheltä seuraamaan alkoholistin tuskallista ja turhaa kuolemaa, löytyy lasin noston raja aika helposti.

"Kaikesta näennäisyydestä, raskaasta työstä ja särkyneistä unelmista huolimatta,
maailma on silti kaunis.
Ole iloinen.
Yritä olla onnellinen."

Ote Pyhän Paavalin kirkon kellotornin seinätekstistä vuodelta 1692

Äänestä

vinkistä lähdetään juuri trawemundeen ja otin farkun mukaan laivalle, aion täyttää se laadukkailla saksalaisilla mallas ja rypäletuoteilla. nyt tiedän missä varmasti kauppa käy, ja kaikkein huvittavinta että se on suoraa tulonsiirtoa uudelnkaupungin sosiaalitoimistolta minun lompakkooni, kyllä tämä elämä vaan on ihmeellistä!

Äänestä
  • Kuinka monta kirjoittajaa oli tässä ketjussa?

    Äänestä

  • ..väärälle miehelle. Eli ei ollut minun kirjoitus. huomaathan sen jo kieli-asusta ja oikeinkirjoituksesta.
    Mutta samaa mieltä Mammeron kanssa kyllä olen ihan täysin.
    Alkoholi on kyllä myrkkyä, mutta esimerkiksi minä en voi ilmankaan olla. Se kyllä muodostaa yhden osan elämästäni.
    Markkos, hienoa, että haet kunnon lastin hieman U:gin Alkon riistäjä-hintoja halvemmalla. Kesällä on hyvä olla ainetta varalla. Vaikka, niinkuin totesitkin, hätätapauksissa kaverille välitettäväksi. Tai ei tarvi olla edes kaveri, samaa rahaa sitä saa kaikilta. Sama juttu kun jotkut sanoo auton myynti-ilmoituksessaan, että "Myydään hyvään kotiin". Tekopyhyyden huippu. Raha siinä on tärkeintä, eikä auton myöhemmät vaiheet. Olenpa nähnyt Jusassa vaihtamani Mersun mustalaisilla, eikä kouraissut sielua yhtään.

    Äänestä

  • Arvaus lukijoille kirjoitti:

    Kuinka monta kirjoittajaa oli tässä ketjussa?

    nimelänne ja kuvalanne tänne niin voit laskea sitten kirjoittajat, vai oletko pelkuri!?

    Äänestä

  • Lounli-Raideri.. kirjoitti:

    ..väärälle miehelle. Eli ei ollut minun kirjoitus. huomaathan sen jo kieli-asusta ja oikeinkirjoituksesta.
    Mutta samaa mieltä Mammeron kanssa kyllä olen ihan täysin.
    Alkoholi on kyllä myrkkyä, mutta esimerkiksi minä en voi ilmankaan olla. Se kyllä muodostaa yhden osan elämästäni.
    Markkos, hienoa, että haet kunnon lastin hieman U:gin Alkon riistäjä-hintoja halvemmalla. Kesällä on hyvä olla ainetta varalla. Vaikka, niinkuin totesitkin, hätätapauksissa kaverille välitettäväksi. Tai ei tarvi olla edes kaveri, samaa rahaa sitä saa kaikilta. Sama juttu kun jotkut sanoo auton myynti-ilmoituksessaan, että "Myydään hyvään kotiin". Tekopyhyyden huippu. Raha siinä on tärkeintä, eikä auton myöhemmät vaiheet. Olenpa nähnyt Jusassa vaihtamani Mersun mustalaisilla, eikä kouraissut sielua yhtään.

    kiivaimillaan

    Äänestä

  • on nyt kaikista kirjoitti:

    kiivaimillaan

    oootannnn

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lounli-Raideri... kirjoitti:

..kun kestää päivittäistä alkoholin lipittämistä. Olen useinkin katsellut Lidlin takana olevien kerrostalojen "pihaparlamentin" miehiä ja naisia. Koko päivän istuvat pihalla ja välillä käydään Lidlistä hakemassa lisää kaljaa ja siideriä. Ovat ruskettuneita päällepäin, mutta mitenkähän sisuskalut? Siinä on lääkärillä varmaan ihmettelyä kun ruumiinavausta tekee. Useinhan noille tehdään kun kuolevat epämääräisissä olosuhteissa. Tai sitte ryyppykaveri tekee sen leipäveitsellä siinä samalla kun henki pakenee. Ikävä siitä on ohi kulkea jos niihin taloihin sattuu olemaan asiaa ja millaisen käyttäytymismallin talossa asuvat lapset ja nuoret saavat. Sitten vielä peräänkuulutetaan aikuisten esimerkkiä kasvattajina. Ei toteudu tässä tapauksessa. Katsokaapa joskus kun ohitse ajatte. Aina samat naamat ja pullo kädessä. Sitä tuntee itsensä lähes kohtuukäyttäjäksi vaikka joskus kesällä riistäytyykin.Homma käsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu