Jos ostan vaikka kahden päivän lipun; lähteekö tuo 2:n päivän aika juoksemaan ekasta leimauksesta? Ja miten toimivat Berliinin joukkoliikenteen laitteet? Laitetaanko kortti aina matkatessa johonkin laitteen koloon vai mikä on homman nimi? Olen kuullut että kaupungissa on ahkera tarkustusmeininki julkisissa. Ei oikein viitsisi kämmätä ja saada tarkastusmaksun.
Vastaukset 2
- lipun
sen siinä lippuautomaatin vieressä olevassa laitteessa. Tarkastajia todellakin on liikenteessä, meidän lippumme tarkastettiin 8 päivän aikana viisi kertaa. Tarkastajat ovat kaiken lisäksi pukeutuneet kuin tavalliset ihmiset, eli heillä ei ole mitään uniformua, jonka nähdessään liputtomat matkustajat voisivat hypätä junasta pois. Liputta matkustavalle rapsahtaa 40e sakko.
- Mie vuan
Kyllä, lähtee juoksemaan ekasta leimauksesta.
Olimme kavereiden kanssa Berliinissä, ja ostimme 7 päivän joukkoliikennematkaliput. Leimasimme ne ensimmäisen ja viimeisen kerran (ei tarvinnut enempää) lentokentältä lähtevässä bussissa. Lippu kannattaa pitää aina mukana varmuuden vuoksi, mutta ei niitä tarvitse näytellä kuin bussissa. Yhtenä iltana eksyimme ja pompittiin edes takas metrojen välillä. Saatiin hyvät naurut. Kertaakaan matkan aikana ei kukaan tarkistanut lippuja.
Berliini on kyllä hieno kaupunki, missä näkyy monenlaista elämää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67943Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22867- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6718- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129630- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12599