Koira pelkää ulkona.

katshku

Toivoisin vinkkejä ikävään tilanteeseen, sekarotuinen koirani pelkää ulkona ja välillä myös kotona sisällä. Pelkoa sisällä aiheuttavat siis yleensä ulkoa tulevat äänet, kuten mopojen pärinä tai ulkona liikkuvien ihmisten äänet. Ulkona tilanne on todella paha, melkein kaikki vastaantulevat ihmiset pelottavat, varsinkin lapset, ja mopot. (mopopelko johtuu siitä, että täällä päin mopoilijat kiusaavat tahallaan koiraa ulkoiluttavaa ajamalla lähelle yms.) Ihmispelkoa en ymmärrä yhtään, tätä on jatkunut jo yli vuoden, koirani on siis kohta kaksi vuotias, eli pian pitäisi tehdä jotain että sillä olisi vaikutusta? Olemme yrittäneet luontaistuotelääkkeitä ja yhden kuurin myös clomicalmia, kun hoidimme samalla yksinjäämisen pelkoa(joka hoitui). Koulutusta ja erilaisiin ihmisiin totuttamista on kokeiltu tuloksetta, mitään koiran tahtoa vastaan ei olla tehty.
Outo asia pelossa on myös, että sitä on vain tällä paikkakunnalla, jonne muutimme puolitoista vuotta sitten, kotipaikkakunnallani toisaalla koira ei pelkää olla.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Alkaa jo usko loppumaan. Ei ole koirallekaan elämisen arvoista ainainen pelko.

3

2696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teksistäsi.

      Ilmeisti koirallasi on arka ja mahdollisesti "puolustaa pelosta".Koirani sekarotuinen ollut pahasti arka ettei mennä lähellä ihmisiä ja pelkää hissiä.Myös lapsetkin.Missä koirasi ollut asunut paikkakunnalla eli onko se pieni kaupunki tai maalla?Onko nykyinen asuntonne isossa kaupungissa?Luultavasti vaikuttaa,että koirasi näkee paljon ihmisiä,lapset ja liikenteen päivittäin.En tarvinnut apua esim.lääkitystä tai muuta.Onnistuin sen vähentää pelkoja.Olkaa kärsivällinen koirasi kanssa,että esimerkiksi ulkona jossa sopiva paikka puistossa missä lähellä ihmisiä tai liikenne niin pysy koirasi seurassa tunniksi.Koirasi voisi tulla rauhoittua ja pelon vähentää.Jos koirasi alkaa pelko niin sano koiralle "ei mitään hätää" ja rapsuttaa koirallesi näin samalla.En usko luontaistuotteet ole apua koiralle.Ymmärrän tilanteesi kuten minun koiran kanssa ongelmia ollut.
      En suosittele "pakollinen" koiralle koko ajan,koska se voi vastustaa vaikeammaksi.Otan selvä jostain kaupasta sopiva koirallesi tuotteet esim.rauhoittava tai vastaava.

      Koitan ottaa selvä vielä koiran hoidosta tai apua ohjeita netistä.

    • kaupasta.

      nimeltä on anti stress eli www.shopping4net.fi/luontaistuotteet
      Oletteko kokeillut tuo anti stress?jos ette ollut niin kokeilla jos toimii.
      On olemassa toinen jotain flex joint stress jos muistakseni oikein.Se laittaa vain ruoan kanssa.

      • Anonyymi

        Voihanny vi...u. Millään syötävällä ei pelkoja poisteta koiralta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      82
      3456
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1524
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1302
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1186
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      47
      846
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      842
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      32
      782
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      780
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      754
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      727
    Aihe