Ajattelin, että jos en ensi syksyyn mennessä onnistu saamaan itseäni parempaan kuntoon (kuten todennäköisesti käy, tämä syömishäiriö pahenee vaan parantumisyrityksistä huolimatta), rohkaistun ja menen pyytämään terveydenhoitajalta apua bulimiaani. Hän varmaankin ohjaa minut ravitsemusterapeutille ja johonkin terapiaan, jos olen hänen mielestään sen tarpeessa.
Olen yläasteella, ja mietin, mitä terveydenhoitaja saa kertoa eteenpäin ja kenelle? Eikös heillä periaatteessa ole vaitiolovelvollisuus, mutta en oikein usko, ettei vanhemmat saisi tietää mitään. Ja nyt ihan varmasti joku kysyy, että miksi ihmeessä sun pitää piilotella vanhemmiltas, eikö olis vaan parempi jos ne saisi tietää ja voisi tukea sua. Mutta on paljon pienempi kynnys mennä hakemaan apua jos sen voi tehdä ainakin alkuun "salaa".
Olen yläasteella, ja mietin, mitä terveydenhoitaja saa kertoa eteenpäin ja kenelle? Eikös heillä periaatteessa ole vaitiolovelvollisuus, mutta en oikein usko, ettei vanhemmat saisi tietää mitään. Ja nyt ihan varmasti joku kysyy, että miksi ihmeessä sun pitää piilotella vanhemmiltas, eikö olis vaan parempi jos ne saisi tietää ja voisi tukea sua. Mutta on paljon pienempi kynnys mennä hakemaan apua jos sen voi tehdä ainakin alkuun "salaa".
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kävin monia kuukausia terveydenhoitajalla juttelemassa syömishäiriöni ja itsetuhoisuuteni vuoksi, eikä hän kertonut vanhemmilleni. Tietenkin lääkärit yms. hoitohenkilöt tiesivät, koska tuollaisista asioista jää merkinnät omiin tietoihin ja sairastunut ohjataan eteenpäin
Lopulta, noin neljän kuukauden päästä, hän kuitenkin kertoi, koska aloin olla vaaraksi itselleni. Voi kuinka intin vastaan ja pelkäsin, uhkasin jopa hävitä, juoksin siitä tilasta uloskin. Loppujen lopuksi hän teki aivan oikein, sillä olen nyt ollut monia kuukausia psykiatrisessa avohoidossa ja osastollakin tuli käytyä. Nyt elämä tuntuu lähtevän taas paremmin käyntiin.