Olen ollut vuoden alusta asti LVI linjalla Amiedussa ja näyttöjä tehty pitkin matkaa...
Hyvin on mennyt kun ottaa olosuhteet huomioon, eli kesti puoli vuotta ennenkuin pääsimme pajalle, koska koko paja oli putkareiden käytössä.
Lisäksi se oli vaarallinen koska siellä oli kaikki aivan sekaisin, työkalut, putket ja kaikki niin ettei pystynyt tekemään mitään turvallisesti.
No, puolen vuoden jälkeen tavaroita siirrettiin toiseen pieneen tilaan, johon pikku hiljaa raahataan jotakin että voisi edes sanoa "pajaksi"
Tosin siellä ei pysty koko porukka tekemään...muutama, ehkä 4-5 pystyy kerrallaan.
Näytöt ovat menneet ihan ok, kun on ollut aiheita mistä on saanut oppiakin, mutta nyt kävi niin että minulle ei ole kerrottu mistään miten tehdään kanttikanavia ym, jotka sitten tulivat näyttöön...
Juuri päivää ennen kun näyttö sitten oli, niin sanoin pääkouluttajalleni etten osaa mitään näistä hommista, hän vastasi että kattele muita niin jjos siitä jotain oppii?
Osaan kyllä tehdä pellistä kaikenlaista, mutta opettajat eivät ole opettaneet missään vaiheessa kuinka nämä osat tehdään, tai en ole nähnyt mitään kuvia, ei mitään mistä voisi edes päätellä.
Joten nyt meni näyttö niin etten saanut sitä tehtyä.
Jälkeenpäin opettaja vaan ihmetteli kuinka on mahdollista etten osannut vaikka aikaahan on ollut harjoitella monta viikkoa!
Nyt harmittaa todella etten saa sitten tutkintoa tästä, muutenkin olen ollut 10 vuotta työttömänä, eli tämän nyt vihdoin piti olla edes jotain jotta pääsen töihin.
Koulu loppuu lomaan joka alkaa ensi viikolla, joten mitään uusimista näytöstä on kait mahdoton edes ajatella ja motivaatio tipahti täysin 0:aan samantien.
Onko kaikissa koulutus keskuksissa sama meno, eli jokainen joko osaa tai sitten ei?
Pääkouluttajalta ei oikeastaan kukaan viitsi pahemmin edes kysyä mitään neuvoa, koska hän sitten helposti alkaa nälvimään joka kohdassa tätä kysyjää, jos hän sattuu kysymään niin sanotusti hieman hölmöjä.
Lisäksi poissaoloja on ollut todella paljon, jotkut ovat olleet poissa 3 viikkoa putkeen ja siitä ei ole seurannut mitään, mutta toiset saavat kirjeitä kotiin jo 3 päivästä.
Lisäksi 2 on ollut jo töissä ja kouluttaja tietää sen, mutta eivät puutu niihin millään tavalla.
Ei siinä muuten mitään, mutta kun myöhästyin luokasta 3 minuuttia kerran safkikselta niin pääkouluttaja alkoi sättimään että pitäsköhän merkata ylös tälläinen myöhästely...
Ilmeisesti pärställä on väliä Amiedussa?
Ainakin nyt muutama jää ilman ammattia opettajien välinpitämättömyyden takia.
Mahtava Amiedu!
30
5028
Vastaukset
- ja se tarkoittaa
sitä, että ne opiskeltavat asiat pitää osata myös itse etsiä ja kysyä!
Näyttö on ikäänkuin KOE, että OSAAT ja TIEDÄT!
Ja jos on jo töissäkin, niin niillä hopsit on jo siinä kunnossa, että OSAA jo asiat.
Ja myöhästelystä sanominen...hmmm...kun myöhästyy, se osoittaa jotakin.
Ja miksi menisit uusimaan näytön, jos et osaa sitä asiaa vieläkään.
Itse olen kaksi opiskelua tehnyt amiedussa, ja toisessa oli näytöt...ei mitään problemaa!- minussa
Vika.
Taidan lopettaa koko kurssin samantien ja etsiä jotain muuta.
En vain ymmärrä miksi kurssilla ei voi sitten opettaa asioita niin että hitaampikin niistä jotain ymmärtää?
No, ei tullut tästäkään mitään. - ole! Jotkut
minussa kirjoitti:
Vika.
Taidan lopettaa koko kurssin samantien ja etsiä jotain muuta.
En vain ymmärrä miksi kurssilla ei voi sitten opettaa asioita niin että hitaampikin niistä jotain ymmärtää?
No, ei tullut tästäkään mitään.vaan ei ihan heti opi, ja silloin pitää kysyä!
Opettele nyt rauhassa se asia, ota selevää!
Tarkoitus ei ollut latistaa sua, vaan potkia persuksille!
Ryhdistäydy! Eläkä suurentele pikkuasioita härkäsiksi, osaat kyllä kun tutkit aikasi! - amiedussa
ole! Jotkut kirjoitti:
vaan ei ihan heti opi, ja silloin pitää kysyä!
Opettele nyt rauhassa se asia, ota selevää!
Tarkoitus ei ollut latistaa sua, vaan potkia persuksille!
Ryhdistäydy! Eläkä suurentele pikkuasioita härkäsiksi, osaat kyllä kun tutkit aikasi!On se vika opettajilla, että vaikka olen sanonut etten osaa, niin pääkouluttakin sanoi että kattele muilta...
Mutta ongelma on kun he saattavat osata asiat väärin ja tekevät aina katsellessa hommat hieman vaikeaksi koska eihän kukaan tykkää kun joku vieressä kyttää .
Ensi viikon maanantaina sanon itseni ulos koko hommasta, en aio enää jatkaa. - ?????!
mitä täällä riehut, mee hoitoon jos on ongelmia (mielenterveyden/sairauden kanssa ei leikitä). Vai etkö päässyt näytöstä läpi/opinnot ei oikein edistynyt, sehän se vasta jurppiikin jos kovasti yrittää mutta ei edisty millään. Asennetta peliin, ei mitään vitun uhoamisia, ai niin murkku on aina murkku.
- HellchristXUL
?????! kirjoitti:
mitä täällä riehut, mee hoitoon jos on ongelmia (mielenterveyden/sairauden kanssa ei leikitä). Vai etkö päässyt näytöstä läpi/opinnot ei oikein edistynyt, sehän se vasta jurppiikin jos kovasti yrittää mutta ei edisty millään. Asennetta peliin, ei mitään vitun uhoamisia, ai niin murkku on aina murkku.
Uskotko ihan oikeasti kaiken sen mitä konsultti sinulle sanoo? Etkö yhtään osaa kyseenalaistaa ja miettiä itse (kun kerta sitä oma-aloitteisuutta ja "tee kaikki itse" mentaliteettiä tuolle aiemmalle kirjoittajalle jankutit) miksi konsultti puhuu niinkuin puhuu?
Olet ilmeisesti jostain parempiosaisista piireistä jos kerta olet amiedun kautta vakituisiin töihin päässyt suoritettuasi siellä osatutkinnon osatutkinnon? Sillä kai ymmärrät ettei amiedun tavoitteena ole työntekijän hyvinvointi ja sen turvaaminen, vaan lähinnä ahneiden työnantajien tarpeiden tyydyttäminen? Amiedun kaikki oppilaat ovat vain kasa eritasoista ihmismassaa josta kuoritaan parhaimmat päältä ja ne työnnetään pätkähommiin epärehellisiin yrityksiin jotka ovat huomanneet että tällätavoin he voivat kasvattaa voittoaan entisestään ja kaikki tämä tapahtuu vielä ihan laillisestikin.
Jos taas et ole paremmista piireistä ja olet ihan tavallinen perusduunari joka juoksee pätkätöistä/harjoitteluista toiseen, on ihan pakko olla huolestunut. Ei siksi että sinusta henkilökohtaisesti niin välittäisin, vaan lähinnä siitä kuinka sinä kuset omaan pesääsi ja näinollen vaikutat myös muiden vaikeassa asemassa olevien ihmisten elämiin. Jos oikeasti uskot amieduun ja konsultteihin ja alat muille työttömille saarnaamaan sitä samaa paskaa mitä umpikierot ja rahanahneet konsultit sinulle toitottavat, niin ei kyllä tee mieli kovin hyvällä silmällä sinua katsella.
Olet vissiin vielä senverta nuori henkisesti ettet käsitä sitä että kun tarpeeksi kauan on juossut hikihatussa tyhjän perässä niin vielä jonain päivänä tulee vastaan se hetki jolloinka sinä tajuat että kaikki se perseennuolenta ja poseeraaminen oli yhtä tyhjän kanssa ja vanhana sekä vaivaisena tajuat viimein että turhaan nekin vaivat sait palkaksesi, samalla kun ne mäkeläiset ja muut konsultit käärivät hyvät rahat taskuun ja nauravat paskaista naurua kaltaisillesi lampaille joille heidän nokkelat sanaleikkinsä meni lävitse kuin täydestä.
Ei siinä mitään jos haluaa amiedussa opiskella ja pyrkiä aktiivisesti työelämään, mutta jos alkaa aivan kirjaimellisesti omaksumaan huijarikonsulttien paskapuheita ja vielä painostamaan muita "samassa veneessä" olevia siihen järjettömyyteen niin ei voi kuin pyörittää päätä epätoivoisena ja todeta että jotkut vaan ovat niin saatanan tyhmiä että heidät pitäisi ihan kylmästi vain niitata pois muiden maailmankuvaa saastuttamasta. - sambapati
HellchristXUL kirjoitti:
Uskotko ihan oikeasti kaiken sen mitä konsultti sinulle sanoo? Etkö yhtään osaa kyseenalaistaa ja miettiä itse (kun kerta sitä oma-aloitteisuutta ja "tee kaikki itse" mentaliteettiä tuolle aiemmalle kirjoittajalle jankutit) miksi konsultti puhuu niinkuin puhuu?
Olet ilmeisesti jostain parempiosaisista piireistä jos kerta olet amiedun kautta vakituisiin töihin päässyt suoritettuasi siellä osatutkinnon osatutkinnon? Sillä kai ymmärrät ettei amiedun tavoitteena ole työntekijän hyvinvointi ja sen turvaaminen, vaan lähinnä ahneiden työnantajien tarpeiden tyydyttäminen? Amiedun kaikki oppilaat ovat vain kasa eritasoista ihmismassaa josta kuoritaan parhaimmat päältä ja ne työnnetään pätkähommiin epärehellisiin yrityksiin jotka ovat huomanneet että tällätavoin he voivat kasvattaa voittoaan entisestään ja kaikki tämä tapahtuu vielä ihan laillisestikin.
Jos taas et ole paremmista piireistä ja olet ihan tavallinen perusduunari joka juoksee pätkätöistä/harjoitteluista toiseen, on ihan pakko olla huolestunut. Ei siksi että sinusta henkilökohtaisesti niin välittäisin, vaan lähinnä siitä kuinka sinä kuset omaan pesääsi ja näinollen vaikutat myös muiden vaikeassa asemassa olevien ihmisten elämiin. Jos oikeasti uskot amieduun ja konsultteihin ja alat muille työttömille saarnaamaan sitä samaa paskaa mitä umpikierot ja rahanahneet konsultit sinulle toitottavat, niin ei kyllä tee mieli kovin hyvällä silmällä sinua katsella.
Olet vissiin vielä senverta nuori henkisesti ettet käsitä sitä että kun tarpeeksi kauan on juossut hikihatussa tyhjän perässä niin vielä jonain päivänä tulee vastaan se hetki jolloinka sinä tajuat että kaikki se perseennuolenta ja poseeraaminen oli yhtä tyhjän kanssa ja vanhana sekä vaivaisena tajuat viimein että turhaan nekin vaivat sait palkaksesi, samalla kun ne mäkeläiset ja muut konsultit käärivät hyvät rahat taskuun ja nauravat paskaista naurua kaltaisillesi lampaille joille heidän nokkelat sanaleikkinsä meni lävitse kuin täydestä.
Ei siinä mitään jos haluaa amiedussa opiskella ja pyrkiä aktiivisesti työelämään, mutta jos alkaa aivan kirjaimellisesti omaksumaan huijarikonsulttien paskapuheita ja vielä painostamaan muita "samassa veneessä" olevia siihen järjettömyyteen niin ei voi kuin pyörittää päätä epätoivoisena ja todeta että jotkut vaan ovat niin saatanan tyhmiä että heidät pitäisi ihan kylmästi vain niitata pois muiden maailmankuvaa saastuttamasta.Ihan sivullisena muutamia mielipiteitä:
Aikuiskoulutus paikkahan se amiedu on ja se vähän niinkuin jo velvoittaa olemaan itse aktiivinen ja hakemaan tietoa joskin onhan sitä siellä tarjolla, niin ja eikös siellä ole koulutettua henkilökuntaa.
Mitä tulee opintoaineen valinnan suhteen niin joskus sitä valitsee väärin alan mitä rupeaa lukemaan eikä työmarkkinoita kyseisellä alalla ole, mutta eiköhän pääperiaate ole että siellä kurssitetaan ihmisiä työmarkkinoille. Valitettavasti vain monet päätyy suoraan kortistoon ja koko hela hoidosta jää käteen vain jokin näyttötutkintopaperi mutta onhan sekin jotain se jos vaihtoehtona on himassa kattoon räkiminen.
Ne vetäjät nyt on koulutettu olemaan ulospäinsuuntautuneita jne. mikä toisaalta on hyvä ja joskus vähän hatuttaa varsinkin kun odottaa että ne tulisivat näyttämään sen jonkin, eikä tulekaan.
Ajattele toisaalta itse jos olisit siellä vetämässä kursseja ja yhdet vaan marmattaa ja narisee, ei sitä aina silloin välitä edes tulla näyttämään asioita vaan sanoo että" koita hakee tietoa".
Kyllä se elämä siitä suttaantuu, jos töitä ei ole, ei siihen kannata vittuuntua, rupeaa harrastamaan ulkoilua ja nikkarointia ym. kaikkea ja lakkaa syyllistämästä itseään. - HellchristXUL
sambapati kirjoitti:
Ihan sivullisena muutamia mielipiteitä:
Aikuiskoulutus paikkahan se amiedu on ja se vähän niinkuin jo velvoittaa olemaan itse aktiivinen ja hakemaan tietoa joskin onhan sitä siellä tarjolla, niin ja eikös siellä ole koulutettua henkilökuntaa.
Mitä tulee opintoaineen valinnan suhteen niin joskus sitä valitsee väärin alan mitä rupeaa lukemaan eikä työmarkkinoita kyseisellä alalla ole, mutta eiköhän pääperiaate ole että siellä kurssitetaan ihmisiä työmarkkinoille. Valitettavasti vain monet päätyy suoraan kortistoon ja koko hela hoidosta jää käteen vain jokin näyttötutkintopaperi mutta onhan sekin jotain se jos vaihtoehtona on himassa kattoon räkiminen.
Ne vetäjät nyt on koulutettu olemaan ulospäinsuuntautuneita jne. mikä toisaalta on hyvä ja joskus vähän hatuttaa varsinkin kun odottaa että ne tulisivat näyttämään sen jonkin, eikä tulekaan.
Ajattele toisaalta itse jos olisit siellä vetämässä kursseja ja yhdet vaan marmattaa ja narisee, ei sitä aina silloin välitä edes tulla näyttämään asioita vaan sanoo että" koita hakee tietoa".
Kyllä se elämä siitä suttaantuu, jos töitä ei ole, ei siihen kannata vittuuntua, rupeaa harrastamaan ulkoilua ja nikkarointia ym. kaikkea ja lakkaa syyllistämästä itseään.Lainaus:
"Aikuiskoulutus paikkahan se amiedu on ja se vähän niinkuin jo velvoittaa olemaan itse aktiivinen ja hakemaan tietoa joskin onhan sitä siellä tarjolla, niin ja eikös siellä ole koulutettua henkilökuntaa."
Tietenkin pitää olla itse aktiivinen ja etsiä tietoa, tämänhän nyt tajuaa jokainen. Mutta kun kyse on enemmänkin siitä että amieduun tulee ammatinvaihtaja jolla ei ole aikaisempaa kokemusta opiskelemaltaan alalta jolloinka hän ei voi olla hetivalmis ammattilainen ja osata täysin itsenäisesti tehdä kaikki harjoitukset alusta loppuun. Siinä sitten jos kouluttajien asenne on se että "katselet vaan muilta" tai "mieti itse" niinkuin on monesti siellä ollessa päässyt käymään (itsellenikin) niin menee kyllä silloin jo itseopiskelun sijasta lähinnä henkiseksi nöyryyttämiseksi ja puhtaaksi vittuiluksi. Miten kukaan voi osata tuosta noin vain tehdä kaiken kuin kokenut ammattimies jos ei saa minkäänlaista opetusta ja neuvontaa ensin?
Lainaus:
"Mitä tulee opintoaineen valinnan suhteen niin joskus sitä valitsee väärin alan mitä rupeaa lukemaan eikä työmarkkinoita kyseisellä alalla ole, mutta eiköhän pääperiaate ole että siellä kurssitetaan ihmisiä työmarkkinoille. Valitettavasti vain monet päätyy suoraan kortistoon ja koko hela hoidosta jää käteen vain jokin näyttötutkintopaperi mutta onhan sekin jotain se jos vaihtoehtona on himassa kattoon räkiminen."
Tästä olen samaa mieltä kyllä. Onhan se aina parempi tehdä jotain ja varsinkin silloin jos on itse halukas siihen. Toisaalta taas on myös sellaisiakin työttömiä joille työttömyys ja "toimettomuus" ei ole mikään ylitsepääsemätön ongelma jolloinka karenssiuhalla amieduun pakottaminen on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, eikä palvele oikeastaan yhtään mitään muuta kuin työttömille kateellisia duunareita ym. idiootteja jotka tosissaan luulevat olevansa ainoita tässä yhteiskunnassa jotka makselevat veroja.
Lainaus:
"Ajattele toisaalta itse jos olisit siellä vetämässä kursseja ja yhdet vaan marmattaa ja narisee, ei sitä aina silloin välitä edes tulla näyttämään asioita vaan sanoo että" koita hakee tietoa". "
Minä olen ollut usealla kurssilla amiedussa eikä siellä ole koskaan ollut sellaista tilannetta että opiskelijat olisivat marmattaneet ja valittaneet kaikenaikaa. Se mitä siellä paljon näkee on lähinnä sellaiset tilanteet jossa opiskelija olisi valmis tekemään tehtäviä mutta jää puutteellisen ohjauksen takia hölmistyneenä pyörimään ympäriinsä kun ei oikein tiedä että mistä pitäisi aloittaa ja ennenkaikkea miten. Ainoat ohjeet kun ovat olleet että "kattele muilta" ja "mieti itse! Tämä on aikuiskoulu."
Lainaus:
"Kyllä se elämä siitä suttaantuu, jos töitä ei ole, ei siihen kannata vittuuntua, rupeaa harrastamaan ulkoilua ja nikkarointia ym. kaikkea ja lakkaa syyllistämästä itseään."
Jep. Tämä on erittäin hyvä ajatus ja niin olen minäkin tehnyt. Mutta, sillointällöin tulee aina vilkaistua näille netin palstoille ja on välillä vähän pakko pistää viestiä takaisin kaikenmaailman vitun idiooteille jotka alkaa täällä työttömiä nälvimään joillain vitun konsulttien opeilla. Tyhmä saa aina olla muttei konsultin perseennuolija.
- käkeläisen raiskaama
Minusta amiedu oli ihan ok paikka mitä opetukseen tulee. Kyllähän minullekin vittuiltiin päin naamaa kun en ollut kouluun tullessani hetivalmis ammattilainen, mutta täytyy muistaa että se kuuluu jokaisen työvoimapoliittisen koulutuksen luonteeseen. Työttömiä on tarkotuskin nöyryyttää jotta ahneet huijarikonsultit saisivat tyydytystä omille sairaille perversioilleen.
Mutta noin muuten amiedu on paljon kesympi paikka kun vertaa esim. helsingin roihupellossa olevaan sovinto ry:n paskakouluun. Sinne jos erehtyy menemään sellainen joka ei jo valmiiksi osaa täydellisesti opiskelemaansa alaa, saa maistaa katkeroituneiden kouluttajien vittuilua oikein runsaasti. Siellä ei opeteta yhtään mitään, ei edes perusteita vaan opiskelu on täysin oma-aloitteisuuteen pohjautuvaa.
Eli jos esim. olet siellä autonkorjaajan koulutuksessa ja et tiedä yhtään mitenkä auton moottoreita puretaan osiin ja takaisin niin sinun pitää vain alkaa omatoimisesti repimään osia irti vaikket tiedä yhtään mikä osa edes kuuluu ottaa ja mikä ei. Se on katsos sitä tekemällä oppimista ja siinä parhaiten oppii kun tekee kaikki virheet kantapään kautta. Ihmettelen vaan että mikä rooli niillä kouluttajilla sitten siellä on jos he eivät edes halua opettaa yhtään mitään? - et sä
lvi-alan ammatilaiseks pääse ihan parin vuodenkaan jutuilla ja osaa mitään puolen vuoden jälkeen ja millään "olen nätisti ja kuuntelen"-jutuilla.
- No more, no more
Olin Amiedussa rakennusalan peruskurssilla. Tosi huonoja kokemuksia. Teoriatunnit olivat ok, mutta auta armias sitä käytännön harjoittelua verstaassa!!!
"Ohjaajat" kulkivat työajalla omilla asioilla (autoaan katsastamassa yms.). Jos heiltä yritti saada käytännön ohjausta, niin sanoivat: "Siitä vaan hommiin ja katsele, miten muut tekee." Sitä ohjausta ei koskaan saanut. Muuraapas siinä sitten savupiipun perusrakennetta avuttomana omin päin. Kun muutama tiilivarvi oli muurattu, niin siitä sai ivallisia kommentteja.
Lopetin kurssin turhautuneena. Ainoa hyvä asia Amiedussa oli teoriatunnit ja lounaat.
No, oli siellä yksi teoriatuntien vetäjä, joka joka tunnin alussa puhui samoista perusasioista ja Venäjän matkoistaan 30 minuuttia. Siinä nukahti.- kokenut kettu
Tuo on tietysti vähän huono juttu sellaisille jotka menevät ensimmäistä kertaa Amiedun tai jonkun muun lafkan kursseille. Se tulee niille suurena yllätyksenä ettei kurssin ole tarkoituskaan johtaa yhtään mihinkään muuhun kuin korkeintaan hetkelliseen työllistymiseen jonnekin jossa on joku tilapäinen tarve nopeasti koulutetulle työvoimalle jonka voi sitten potkia pois kun ei enää tule uusia tilauksia tms.
Itse taas olen käynyt jo useamman työkkärinkurssin ja voin kertoa että tuolainen meno jota kuvailit kuuluu ihan asiaan eikä siitä kannata ottaa hirveästi hernettä nenään. Jos esim. vittuilevat jostain tekemästäsi työstä tms. niin vittuile takaisin menemällä tuutoriin atk-luokkaan loppupäiväksi kuluttelemaan aikaa tai lähde keskenpäivän menemään.
Ja mitä tulee esim. amiedun tutkintotodistuksiin, niin nehän ovat vain osatutkinnon osatutkintoja joilla voi korkeintaan pyyhkiä persereikää vessassa senjälkeen kun on ensin käynyt työkkärissä näyttämässä virkailijalle että on käynyt kurssin loppuun. Näyttöjä ei kannata jännittää pätkääkään koska ei niillä ole mitään merkitystä, se on vain sellaista juoksuttamista kun ensin hössötetään kuinka jotkut isot työnantaja pamput tulee nytten oikein paikanpäälle katsomaan kuinka sinä selviät tehtävästä, hah.
Mutta tuosta Sovinto ry:stä, siinä on todella vittumainen paikka. Amiedu on vielä ihan mukava ja siellä sentään on joku järjestys opiskelussa mutta sovinnossa ei opeteta mitään. Jos sinne menee joku joka ei osaa mitään entuudestaan, sitä nöyryytetään oikein kunnolla ja saa kuulla todella räikeää vittuilua lähes päivittäin. Kyseinen pulju on olemassa ihan vain siksi että siellä voitaisiin mollata työttömiä oikein urakalla ja saada heidät masentumaan lopullisesti. - 3+7
jotkut kouluttajat ovat tosiaan hieman "toisaikaisia"
- kyrpä sovinto ry
3+7 kirjoitti:
jotkut kouluttajat ovat tosiaan hieman "toisaikaisia"
sovinto ry:ssä se pienkonepuolen kaljupääkouluttaja on todellinen vitun vammainen. se teetättää oppilailla töitä ilmaiseksi ja todellakin jos sinne menee sellainen joka ei ole jo entuudestaan korjaillut mopoja sekä lumikelkkoja niin sille vittuillaan oikein tosissaan. miten vitussa ne voi olettaa ammatinvaihtajalta jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta, että se osaa korjata moottoripyöriä ihan tosta noin vain ilman mitään opastusta. pitäis vaan omatoimisesti ite purkaa moottori osiin ja alkaa esittämään että joo kyllä mä tän osaan korjata vaikkei tietäis yhtään mitään mitä on tekemässä. sit jos tekee jotain väärin niin aletaan vittuilemaan päin naamaa. ei todellakaan ainakaan kannusta opiskelemaan enempää koko vitun alaa kun ei opeteta mitään vaan nolataan muiden edessä. sitten sitä kurssia ei voi keskeyttääkään koska tulee karenssi joten on vaan nieltävä se päivittäinen vittuilu siihenasti kun on hops-keskustelut jossa voi viimein sanoa että pääseekö täältä vittuun vai ei.
- markku p.
kyrpä sovinto ry kirjoitti:

Näköjään en minäkään sitten ole ainut joka on joutunut sovinnossa nolaamisen kohteeksi..
Minä olin siellä autopuolella eikä minullakaan ollut paljoa kokemusta autojen korjaamisesta. Opettajat vaikuttivat aika "leipiintyneiltä" hommaansa ja kun näkivät etten osaa jotain hommaa niin he vain tuhahtivat ylimielisesti ja antoivat minulle sellaisen vaikutuksen että olisin jotenkin alempiarvoinen taikka "vajaaälyinen" koska en osannut itse omatoimisesti asentaa auton ovea paikoilleen.
Mutta miten sen voi tehdä jos ei ole sitä koskaan aiemmin tehnyt eikä kukaan suostu näyttämään miten se tehdään?
Mitta tuli täyteen senjälkeen kun minun piti hitsata kolarivaurioitunutta autoa ja koska taaskaan ei kukaan neuvonut minua mitenkään, vaan piti pelkästään arvailemalla edetä siinä hommassa. Hitsasin sitten tietysti väärin ja sain kovat haukut päälle ja minulle irvailtiin että olen varsinainen "ammattimies", mikä oli minusta aika mautonta käytöstä kouluttajilta.
Onneksi ei enää tarvitse olla siellä. - ei enää työllisyysku
markku p. kirjoitti:

Onneksi ei enää tarvitse olla siellä.Ikävä kyllä pakko todeta että Sovinto Ry ei kovinkaan pätevä oppilaitos ole.Tuntuu että opettajat ovat epäpäteviä kautta linjan,päteviä ei varmaankaan kouluun saada koska koulu ei mistään suostu mitään maksamaan,kaikki kelpaa mitä ilmaiseksi saa ja tuet pälle. Opiskelin jonkin aikaa kyseisessä paikassa ja huomasin mm. että koulun palkkalistoilla päasiassa palkkatuella työskenteleviä ,TEV-työllstettyjä sekä ilmaisia työharjoittelijoita.Jos jollekin kurssin jälkeen töitä tarjotaan niin ensin kehoitetaan selvittämään sako palkkatukea,ja mieluiten sitä korkeampaa sellaista sen jälkeen voi työpaikka löytyä,ainakin siihen asti kun palkkatuki juoksee sitten otetaan seuraava työtön jonosta.
Koko opiskelu aika oli itseopiskelua,toki kun aikuiskoulutuksesta kyse niin tätä voi jossain määrin vaatia ja odottaa mutta kun kaikki tarvittava tieto kehoitettiin hankkimaan selaamalla nettiä tai menemällä kirjastoon lukemaan,mietin miksi yleensä kurssilla käyn kun kirjasto lähempänä.Opettaja ainakin tällä kyseisellä kurssilla yhtä tyhjän kanssa.Totesimme opiskelijakavereiden kanssa että opimme toisiltamme enemmän kuin opettajalta ja joskus taisimme neuvoa opettajaakin.
En voi suositella koulua kenellekään joka oikeasti haluaa oppia ja oppia asiat oikein ja kunnolla.
Koko koulusta jä huijauksen maku,Kaikkien aikojen puhallus!
Mutta ymmärtääkseni sinne vaan työkkäri edelleen porukkaa lähttelee vaikka taitavat virkailijatkin tietää asian oikean laidan.No,saahan Sovinto Ry hyvät tuet ja Sininauhaliiton johto kuittaa kunnon liksat:-)
elämä on! - Ketut kettuina
kokenut kettu kirjoitti:
Tuo on tietysti vähän huono juttu sellaisille jotka menevät ensimmäistä kertaa Amiedun tai jonkun muun lafkan kursseille. Se tulee niille suurena yllätyksenä ettei kurssin ole tarkoituskaan johtaa yhtään mihinkään muuhun kuin korkeintaan hetkelliseen työllistymiseen jonnekin jossa on joku tilapäinen tarve nopeasti koulutetulle työvoimalle jonka voi sitten potkia pois kun ei enää tule uusia tilauksia tms.
Itse taas olen käynyt jo useamman työkkärinkurssin ja voin kertoa että tuolainen meno jota kuvailit kuuluu ihan asiaan eikä siitä kannata ottaa hirveästi hernettä nenään. Jos esim. vittuilevat jostain tekemästäsi työstä tms. niin vittuile takaisin menemällä tuutoriin atk-luokkaan loppupäiväksi kuluttelemaan aikaa tai lähde keskenpäivän menemään.
Ja mitä tulee esim. amiedun tutkintotodistuksiin, niin nehän ovat vain osatutkinnon osatutkintoja joilla voi korkeintaan pyyhkiä persereikää vessassa senjälkeen kun on ensin käynyt työkkärissä näyttämässä virkailijalle että on käynyt kurssin loppuun. Näyttöjä ei kannata jännittää pätkääkään koska ei niillä ole mitään merkitystä, se on vain sellaista juoksuttamista kun ensin hössötetään kuinka jotkut isot työnantaja pamput tulee nytten oikein paikanpäälle katsomaan kuinka sinä selviät tehtävästä, hah.
Mutta tuosta Sovinto ry:stä, siinä on todella vittumainen paikka. Amiedu on vielä ihan mukava ja siellä sentään on joku järjestys opiskelussa mutta sovinnossa ei opeteta mitään. Jos sinne menee joku joka ei osaa mitään entuudestaan, sitä nöyryytetään oikein kunnolla ja saa kuulla todella räikeää vittuilua lähes päivittäin. Kyseinen pulju on olemassa ihan vain siksi että siellä voitaisiin mollata työttömiä oikein urakalla ja saada heidät masentumaan lopullisesti.Sinä kokenut kettu et taida olla opiskellut mitään elämässäsi.Jokainen tutkinnon osa ja näyttö johtaa valmistumiseen. On sitten eri asia jos siellä käy loisimassa ja aikaa viettämässä. Minä suoriti siellä perustutkinnon ja myöhemmin erikoisammattitutkinnon. Koulutus oli hyvää ja sai edetä omassa tahdissa. Työllistyin heti kun valmistuin. Mielestäni jos jotain moitittavaa niin loisijat ja sossu pummit voisi potkia pellolle ja antaa tilaa tosissaan opiskeleville.
- kokenut kettu
Ketut kettuina kirjoitti:
Sinä kokenut kettu et taida olla opiskellut mitään elämässäsi.Jokainen tutkinnon osa ja näyttö johtaa valmistumiseen. On sitten eri asia jos siellä käy loisimassa ja aikaa viettämässä. Minä suoriti siellä perustutkinnon ja myöhemmin erikoisammattitutkinnon. Koulutus oli hyvää ja sai edetä omassa tahdissa. Työllistyin heti kun valmistuin. Mielestäni jos jotain moitittavaa niin loisijat ja sossu pummit voisi potkia pellolle ja antaa tilaa tosissaan opiskeleville.
Ohhoh!
Meillähän on täällä oikein kova jätkä. Ihan pelottaa!
Ainoa syy miksi sinä pääsit töihin ja valmistuit johtui siitä että sinä osallistuit niille maksullisille kursseille. Ei niille työvoimapoliittisille. Mistä tiedän? Koko perustutkinnon ja varsinkin erikoisammattitutkinnon voi suorittaa vain maksusta ja se on semmoiset 650€ per kurssi. Työttömille on vain ilmaisia OSATUTKINTOJA joissa hankitaan vain osittainen valmius jotta voidaan mahdollisimman nopeasti tyrkätä ilmaistyöharjoitteluun.
Sinä olet juuri sellainen tyyppi jolla on ollut jo ennen koulutuksen aloittamista suhteet työnantajaan valmiina, ja sitten vaan käyt koulut kaikessa rauhassa ja työpaikka on SUHTEILLA järjestetty kuin Manulle illallinen.
Et näytä käsittävän sitä että työttömät "loiset" joiksi heitä kuvailet, eivät ole samassa asemassa kuin sinä. Heillä ei ole valmiita suhteita työnantajaan, joten heidän ei ole väliä vaikka kuinka hikihatussa siellä ahkeroisivat koska he päätyvät vain ilmaistyöharjoitteluun ja sitäkautta takaisin kortistoon. Ihan niinkuin sinä toivoitkin.
On helppoa olla ylimielinen ja halveksia työttömiä kun on itsellä sukulaiset järjestämässä kaiken valmiiksi. Tiesitkö että Amieduun tulee paljon työttömiä jotka ovat kasenssiuhalla pakotettuja sinne? Ei varmaan ole opiskelumotivaatio korkealla kun joutuu uhkailujen saattelemana opiskelemaan alaa joka ei edes kiinnosta.
Turhaan siitä työttömiä syyllistät. Olet kuitenkin senverta selkärangaton pelkuri ettet uskalla työttömille kasvotusten mennä sanomaan samoja terveisiä kuin mitä täällä heille toivotat, joten paljastat vain minkälainen tosielämästä mitään tietämätön nynnerö olet.
Olisit köyhille kateellinen idiootti tyytyväinen että sinulla sentään on työpaikka josta saat kunnon palkkaa. Monet halveksimasi työttämät ovat kuusi tuntia päivässä ilmaiseksi töissä vailla minkäänlaista tulevaisuutta. Se on tilanne jossa sinä et kestäisi päivääkään, paskahousu. - epodis
kyrpä sovinto ry kirjoitti:
sovinto ry:ssä se pienkonepuolen kaljupääkouluttaja on todellinen vitun vammainen. se teetättää oppilailla töitä ilmaiseksi ja todellakin jos sinne menee sellainen joka ei ole jo entuudestaan korjaillut mopoja sekä lumikelkkoja niin sille vittuillaan oikein tosissaan. miten vitussa ne voi olettaa ammatinvaihtajalta jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta, että se osaa korjata moottoripyöriä ihan tosta noin vain ilman mitään opastusta. pitäis vaan omatoimisesti ite purkaa moottori osiin ja alkaa esittämään että joo kyllä mä tän osaan korjata vaikkei tietäis yhtään mitään mitä on tekemässä. sit jos tekee jotain väärin niin aletaan vittuilemaan päin naamaa. ei todellakaan ainakaan kannusta opiskelemaan enempää koko vitun alaa kun ei opeteta mitään vaan nolataan muiden edessä. sitten sitä kurssia ei voi keskeyttääkään koska tulee karenssi joten on vaan nieltävä se päivittäinen vittuilu siihenasti kun on hops-keskustelut jossa voi viimein sanoa että pääseekö täältä vittuun vai ei.
Olet oikeassa, ilmaiseksi ja työkalut ei toimi tai niitä ei ole, korjataa tai kehitettään.
Kuulemma oppii siitä mhin niitä käytetään. Ja paskat, jos sulle annetaan kasa romua ei voi tietää edes mikä se on tai oli. Käännnetään selkä ja tullaan viikon päästä kysymään onko homma kunnossa.
Siitä sitä motivaatiota saa ns. "pedagokiikan opin" saannelta opettajalta.
Onkohan sekin saatu Venäjältä laihon myötä.
Raha ja asiakastyöt on etusijalla ei oppilas.
Huumorin tajusta ei puhettakaan, jos pedagokiikan oppinut kertoo vitsin, ei muut siitä mitään tajuu, mut on pakko olla mukana. Pääsee helpommalla.
- Amieduunpettynyt
ihan samanlaista kohtelua sain, kylläkin IT-puolella. Kyseinen koulu kulutti turhaan aikaani vuoden. Opettaja nälvi, jos jotain yritit kysyä ja nopeimman etenijän mukaan mentiin. Noin 30 aloitti syksyllä ja kevään näytöistä kolme pääsi läpi. En tiedä millä perusteella koko koulu saa jatkaa toimintaansa. Luulisi että opetusministeriö vaatisi, että koulutusohjemista tulisi myös valmistua ihmisiä.
- wamma-waka-waka-wei
että valmistuisi yhtään mihinkään. Korkeintaan paikkaamaan jotain hetkellistä työvoimapulaa jollekin firmalle jolle tulee yhtäkkiä runsaasti tilauksia.
Tärkein syy amiedun olemassaololle on työllisyystilastojen kaunistelu sekä se että onpahan edes joku paikka mihin työttömiä laittaa etteivät ihan täysin jää kotiinsa nukkumaan ja siten tämän henkisesti sairaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
- Aikuisuutta peliin
Haiskahtaa laitoksen huonolta ilmapiiriltä. Vilaise johtajaa/reksiä, millainen käytös, Sieltä se heijastuu koko organisaatioon.
Jos opiskelija kysyy, opastajan on syytä neuvoa, sitä vartenhan he siellä ovat. Työpaikallakin on uusille ihmisille ja uusiin tehtäviin koulutus/opastus. Työnopastajille on ihan oma koulutuskin, sitä pidetään niin tärkeänä. Vaikea kuvitella työpaikkaa, jossa sanotaan neuvoa pyydettäessä, että katso naapurilta mallia.
Aikuisuutta ja vastuullisuutta osoittaa avun/neuvon pyytäminen tarvittaessa. lapsellisuutta taas aloittajan kuvaama opettajien käytös. - dfngsrthrhtj
Amiedusta on senverran kokemusta että koko laitos ei kiinnosta pätkääkään.
Kokemukseni on amiedusta, että sinne sijoitetaan ihmiset kaunistamaan tilastoja, työllistyminen sen jälkeen on lupauksen sijasta valhe! Opettajat olivat mukavia ja olo oli kuin lasten tarhassa, ei mitään ohjeistusta asioihin! Menin kusiseen firmaan ilmaseksi harjotteluun jotta saisin paperit perseen pyyhkimiseeni, kun sanoin että haluan lopettaa harjottelun kesken (työpaikalla oli narsisti) opettajat uhkasivat karenssilla jos lopetan kesken. päättäjäispäivänäkin sanottiin että jos nyt ei porukka työllisty mihinkään autetaan siirtymään muualle ja tuetaan työllistämistä koulutuksen jälkeen. Sain paska paperit ja traumat kun työharjottelut olivat pelkkää firmojen hyväksikäyttöä;
- kiinnostaa.com
Voi jos olisin lukenut nämä tekstit ennen kuin lähdin opiskelemaan amieduuun!
Opiskelen pintakäsittelijäksi Amiedussa Valimossa ja meno on kyllä hirveää. Ollaan kuin lastentarhassa, käytännön ohjeistusta ei saa, kun alkaa omatoimisesti suunnittelemaan seuraavaa työtä esim erikoismaalausta, sitä ei saa tehdä vaan pitää mennä hinkkaamaan asiakkaiden huonekaluja. Siitähän kun koulu rahaa saa. "Oppia" saa vain virheiden kautta: "ei tuota noin olisi saanut tehdä". Tai kaiken huippu: opettaja ensiksi ohjaa tekemään näin ja seuraavana päivänä karjuu kun tekee niin.
Opettajat puhuu toisistaan paskaa oppilaille ja saattaavat jopa haukkua muutamia oppilaita siinä sivussa.
Keritään olla viis kuukautta koulussa kun pitäisi mennä jo työharjoitteluun. Mitä järkeä? -Kuulin, että tuona kahden kuukauden aikana kun ollaan pois koululta tulee taas joku uusi ryhmä opiskelemaan. Eli vanhat vittuun edestä, että saadaan lisää rahaa koululle.
Ei siellä opettajia kiinnosta opitko asias vaiko et. Salissa käytäntöä on opettamassa yksi opettaja ja oppilaita on 10-20. Sit on se yks tyranni, joka mielivaltaisesti päättää joka asiasta vaikka on kerinnyt toisen opettajan kanssa jo suunnitella muuta.
Mukavaa, että näin alussa on jo mielenkiinto tallattu nollaan.
Älkää missään nimessä ikinä menkö opiskelemaan Amieduun! - Itsevarten---
Itseä varten sitä opiskellaan, ei opettajia, kavereita tai yhteiskuntaa varten.
- FeelUGuys
Tiedättekö ruokailusta, onko ilmainen tai kuinka kallista - laadukasta pöperöö?(Amiedussa)
Mulla on kokemukset AELstä, it hommista. Kyse oli koodauksesta.. se toimi ihan kohtuu hyvin verrattuna näihin kokemuksiin mitä ootte esittänyt, mutta hyvin samassa hengessä kuitenkin. Ei opettajat sentään vittuilleet. Tyyli oli se, että näytettiin ja kerrottiin aamulla asioita, sitten sanotttiin että oppikaa.
Kyllä mä sitten yritin opiskella, mutta kun loppui ruokatuki ensimmäisen kuun jälkeen, millä mut opiskelemaan houkuteltiin mukaan("meillä on todella kehuttu ruokala, piffee perjantaina, pizzaa keskiviikkona") niin alkoi kyllä itsellä opiskelukin kärsimään vakavasti. (Lounas n8e - 3kertaa vk = n100e)
Vuokran jälkeen jää muutenkin 350e käteen, joten sai kyllä paljon hakata päätä seinään kun ei perässä pysyny. (Ja ei, menin opiskelemaan, koska oon kiinnostunut tosi paljon näistä hommista)
Se sentään lohdutti ettei pysynyt myöskään suurin osa luokasta, eli tiedostettiin kyllä opiskelun ongelmat luokan kesken.
Ainoat joilta oppi asioita, oli luokalla opiskelleet kaksi, YO ja AMK pohjaiset opiskelijat, jotka kyllä tiesi, tai jelppas tunnokkaammin kun maikka. Ala nyt on onneksi sellainen että omalla tekemisellä se pitääkin oppia ja tää oli itselle hyvä avaus uralle, vaikken itse valmistunutkaan miksikään.
Opiskelu jatkuu ehkä täälä ami edussa hahah :D Ainakin tietää mikä on pelin henki ja jos mulle vittuillaan, vittuilen ja olen kyllä mahdollisimman nenäkäs myös vastapuolelle. Varmaan alan myös vaatimaan tulevalta maikalta sitä opetusta.. jos ei meninaa oikein kiltisti kysymällä kiinnostaa.
Omat inspikset elämästä on nyt korkeammalla joten...
Katsotaan miten käy, nyt jos saavat mut sisään houkuteltua, niin meen ainakin kunnon taistelu mentaliteetillä itse oppimaan, tai opettamaan miten opetetaan! XD- Kuulostaaoudolta
Miksi sulle kukaan vittuilisi? Onko sulla jokin itsetunto-ongelma?
- kaikennähnyt
Amiedussa suurin osa opettajista täysin kusipäitä jotka suorastaan nauttivat kun pääsevät nöyryyttämään ja vittuilemaan oppilaille. Kyseisessä lafkassa ei ole tarkoituskaan päästää suurinta osaa oppilaista läpi näytöistä vaan pärstäkertoimen mukaan.
- Pro_muka
Enempää lukematta tätä ketjua, niin voin todeta tänään rekrytapahtumassa Vantaalla käydessäni, että ainoa mitä Amiedun edustajilla oli sanottavaa rekryasioista oli että katsoppa netistä. Sen jälkeen kadottiin höpöttämään jotain kollegoille ja tonkimaan tavaroita pöydän alta.
Käsittämättömän ylimielistä asiakaspalvelua verrattuna muihin näytteilleasettajiin ja se kertoo jotain talon ilmapiiristä.
Ei kiitos!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818