Tiedätkö..

miksi en ole vielä uskaltanut pyytää sinua treffeille, tai jollekkin sen tapaisille? Koska olen kokematon ja siitä tulee pelko, että epäonnistun jotenkin ja kun niin kovasti haluaisin tässä sinun kanssa onnistua. Ei pitäisi ottaa paineita... mutta miksi minä aina ajattelen asioita liikaa:/ Ja yksi pelko on se, että jos kertoisin sinulle nyt tuon, että olen kokematon näissä seurustelujutuissa ja kaikessa, niin sanoisit vaan, että: Hymyillään, kun tavataan (jos tavataan). :(
34930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

oltaisiin vaan ihan lähekkäin...niin lähekkäin, että kuulisi toisen ajatuksetkin :) sopisiko?

Äänestä
  • sopisi. Läheisyys olisi sellainen asia mikä tuntuisi nyt todella mukavalta. Ihan vaan kahdestaan jossain rauhallisessa paikassa.

    Äänestä

Minä muuten arvostan sitä paljon, jos et ole sillä tavalla kokenut naisten kanssa! En haluaisikaan sellaista, joka on ollut monien naisten kanssa.
Sun täytyy uskoa ja luottaa siihen, että meidän kahden välillä on jotain todella ihmeellistä. Tiedän, että jonakin päivänä sulla on sitä rohkeutta. On sulla nytkin sitä rohkeutta, mutta se on vähän piilossa nytten. Ehkä mullakin on joku päivä rohkeutta enemmän:)

Äänestä
  • löytyy sellaisiakin naisia joita se ei haittaa. Kaikki tietysti ei tykkää ja en tiedä sitten miten on tässä tapauksessa.. ja joillekkin varmaan ei ole niin suurta merkitystäkään. Olisi kiva ajatella, että se oikea ajattelisi jotenkin noin, kuin sinä, tai tuo ylempi. Tilanne on kuitenkin se, että olen jopa melkoisen varma, että hän lähtisi kanssani ainakin kertaalleen sinne... vaikka sitten kahville. Sain siitä kerran jonkinlaista pientä vinkkiä, mutta en sitten tiedä odottaako hän varsinaisesti, että mentäisiin. Jostain kun saisi taiottua vähän lisää sitä rohkeutta, tai kaivettua taas esille sen, jos se siis onkin vain piilossa.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    löytyy sellaisiakin naisia joita se ei haittaa. Kaikki tietysti ei tykkää ja en tiedä sitten miten on tässä tapauksessa.. ja joillekkin varmaan ei ole niin suurta merkitystäkään. Olisi kiva ajatella, että se oikea ajattelisi jotenkin noin, kuin sinä, tai tuo ylempi. Tilanne on kuitenkin se, että olen jopa melkoisen varma, että hän lähtisi kanssani ainakin kertaalleen sinne... vaikka sitten kahville. Sain siitä kerran jonkinlaista pientä vinkkiä, mutta en sitten tiedä odottaako hän varsinaisesti, että mentäisiin. Jostain kun saisi taiottua vähän lisää sitä rohkeutta, tai kaivettua taas esille sen, jos se siis onkin vain piilossa.

    Kaikista kamalimpia on just ne miehet, jotka ovat olleet lukuisten naisten kanssa ja kuvittelevat tietävänsä naisista kaiken, ikäänkuin olisimme kaikki samasta puusta veistettyjä.

    Hei jokainen on erilainen, niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin toiminnoiltaan ja vaikka olisit ollut miljoonan naisen kanssa, niin minua et esimerkiksi voi tietää mikä minut tekee onnelliseksi, mikä minusta tuntuu hyvältä, millaisesta kosketuksesta pidän tms.

    Ole avoimin mielin ja kun se aika tulee, kysy miltä mikäkin tuntuu, kohtele naistasi yksilöllisesti häntä tutkien ja nimenomaan hänen tarpeensa täyttäen...ei ole oppikirjaa joka toimisi kaikkiin naisiin.

    Pieni epävarmuus kertoo siitä että on tosissaan ...

    Äänestä

  • erilainen.. kirjoitti:

    varmasti se on noinkin ja minä kun en ole ollut, niin en myöskään kuvittele olevani tietävä ja taitava näissä asioissa. Parasta olisi vaan pikkuhiljaa lähteä etenemään, tutustumaan ja "opiskelemaan":)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    opettelu se on jokaisen kohdalla erikseen. Siksi itse en viihdy yhdenillansuhteissa lainkaan, ne on vain sellaista räpellystä..(anteeksi nyt vain "kokeneet" miehet) ja jos et teeskentele että tuntuisi muka hyvältä, olet vähintäänkin epänormaali kaikkien niiden aikaisempien kiljuvien ja huohottavien naisten rinnalla joita tällä casanovalla on ollut.

    Kun on oikeita tunteita ensin , se ensikertakin tuntuu taivaalliselta vaikka ei menisi fyysisesti sinne päinkään:) Rakastelun opetteleminen "kuuluu" juuri siihen parisuhteeseen jossa olet, ei sitä toisen kanssa opita:)

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    ja korostan vielä, niinkuin aloituksessainikin oli, että kokemus on vähäistä yleensäkkin seurustelusta, mutta myös tuolla osa-alueella ja uskon kyllä, että kun on tunteita ja ensin alettu tutustumaan, niin se rakastelukin tuntuu varmasti paremmalta ja kait se silloin vasta voikin olla rakastelua.

    Äänestä

Mun kanssa sun ei tarvii ottaa mitään paineita. Tykkään susta ihan just sellaisena kuin sä oot.... =) Täydellinen mulle!!

Äänestä

että ainakaan ei ole tauteja:)
Sitä paitsi ei niistä asioista tarvitse heti keskustella. On hyvä edetä ihan rauhallista tahtia, vaikka se voi sinänsä olla aika vaikeaa kun olet ihana;)

Äänestä
  • eihän niistä heti tarvi keskustella kun ei mulla kuitenkaan ole mikään kiire niihin hommiin. Ne tulee kuvioihin sitten ajallaan ja kun molemmat haluaa. Mulle todellakin sopisi sellainen rauhallinen eteneminen ensialkuun. Ainakin tähän mennessä on ollut kyllä tosi rauhallinen tahti;) No.. kunhan nyt joku rohkeudenpuuska taas sattuisi kohdalle, niin eiköhän se siitä lähtisi etenemään, jos on edetäkseen.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    eihän niistä heti tarvi keskustella kun ei mulla kuitenkaan ole mikään kiire niihin hommiin. Ne tulee kuvioihin sitten ajallaan ja kun molemmat haluaa. Mulle todellakin sopisi sellainen rauhallinen eteneminen ensialkuun. Ainakin tähän mennessä on ollut kyllä tosi rauhallinen tahti;) No.. kunhan nyt joku rohkeudenpuuska taas sattuisi kohdalle, niin eiköhän se siitä lähtisi etenemään, jos on edetäkseen.

    Olet hyvissä käsissä

    Äänestä

  • käsissä kirjoitti:

    Olet hyvissä käsissä

    olisit se oikea:) Sait ainakin mulle hyvän mielen tuolla viestillä, kiitos. Nyt on hyvä mennä nukkumaan. Niin ja.. minäkin rakastan sinua (toivoen, että olet..;)
    -Hyvää yötä-

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    olisit se oikea:) Sait ainakin mulle hyvän mielen tuolla viestillä, kiitos. Nyt on hyvä mennä nukkumaan. Niin ja.. minäkin rakastan sinua (toivoen, että olet..;)
    -Hyvää yötä-

    Toivotan kauniiden ajatusten myötä oikein hyvää yötä.
    Tulen viereesi nukkumaan, en herätä Sinua. Hiljaa silitän ja suukotan.

    Äänestä

tapahdu yleesä "mitään". Jokaisella on joskus eka kerta, ei siitä kannata paineita ottaa. Jos se on sulle oikee, niin ymmärtää kyllä. Ajattele vähemmän, niin helpottaa. :)

Ps. Kandee kysyä, ehkä jo ekoilla treffeillä selviää tuleeko jutusta mitään.

Äänestä
  • kerran kun näin hänet... intuitio kertoi suurista tunteista. Ihmettelin siinä hänen pihallaan kaikenäköistä. Tais olla raitapaita päällä sillon, olin aika nuorikin mutta jo ihan innostunut naisista...:) Jooh... semmosta... ei niitä silti kovin monta ole oikeasti ollut, aika tarkkaa olen miettinyt, varsinkin sen miten pitkälle menen tunteissa/teoissa.

    Äänestä

  • ensimmäisen kirjoitti:

    kerran kun näin hänet... intuitio kertoi suurista tunteista. Ihmettelin siinä hänen pihallaan kaikenäköistä. Tais olla raitapaita päällä sillon, olin aika nuorikin mutta jo ihan innostunut naisista...:) Jooh... semmosta... ei niitä silti kovin monta ole oikeasti ollut, aika tarkkaa olen miettinyt, varsinkin sen miten pitkälle menen tunteissa/teoissa.

    ei sitten ollut minulta, aloittajalta. Ja nyt lähden nukkumaan. Öitä.. kaikille.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ei sitten ollut minulta, aloittajalta. Ja nyt lähden nukkumaan. Öitä.. kaikille.

    se oli minulta, nyt jo vanhalta miekkoselta.

    Äänestä

kun pääset mun viereen sä unohdat paineet.Hiljaa hyväilen ja silitän sua.Ei ole kiire minnekkkään.Tahtoisin niin kovasti antaa sulle rakkautta! sitä mulla riittäis sulle vähän liiankin kiihkeesti.

Äänestä
  • tulee paljon kivoja viestejä. Tuokin kuulostaa niin mukavalta ja jotenkin noin sen haluaisin menevänkin ja kyllä minullakin on rakkautta annettavana, vaikka vielä epävarma olenkin.. lähinnä itsestäni, mutta en siis tunteistani. Harmi etten voi tietää kuka teistä on se oikea, vai onko kukaan, mutta parasta olisi tietysti laittaa hänelle taas suoraan viestiä... kun vain jotenkin voisin aavistaa ajattelisiko hän myös samalla lailla, kuin te tässä ketjussa. Ei minua sinänsä haittaa vaikka nainen olisi minua kokeneempi näissä suhdeasioissa, mutta ehkä se jännitystä lisää kuitenkin jonkin verran.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    tulee paljon kivoja viestejä. Tuokin kuulostaa niin mukavalta ja jotenkin noin sen haluaisin menevänkin ja kyllä minullakin on rakkautta annettavana, vaikka vielä epävarma olenkin.. lähinnä itsestäni, mutta en siis tunteistani. Harmi etten voi tietää kuka teistä on se oikea, vai onko kukaan, mutta parasta olisi tietysti laittaa hänelle taas suoraan viestiä... kun vain jotenkin voisin aavistaa ajattelisiko hän myös samalla lailla, kuin te tässä ketjussa. Ei minua sinänsä haittaa vaikka nainen olisi minua kokeneempi näissä suhdeasioissa, mutta ehkä se jännitystä lisää kuitenkin jonkin verran.

    viesti oikeasti.Nainen ilahtuu varmasti.Ei kannata miettiä liikaa varmaankin asiat menee omalla painollaan.Jos kerrot hänelle mitä ajattelet kyllä ne asiat siitä selviää.
    Itse oon ihan kuumana erääseen ujohkoon mieheen...ja tekisin hänelle just noin hiljalleen tuleepa lämmin täällä...huh huh.

    Äänestä

  • mieltä laita kirjoitti:

    pientä olen hänelle ainakin jo kertonut. Kyllä hän tietää, että minulla on tunteita häntä kohtaan, jos vain otti sen tosissaan. En tiedä epäröikö hän, että olenko minä tosissani tässä asiassa ja se pitäisi kai pystyä jotenkin esittämään hänelle.

    epäröin kyllä.Hänen täytys pystyä se näyttämään jotenkin että en luulis että hän leikkii tunteillani.Kun ei oo varma haluaako hän ystävyyttä vai mitä.Että kannattaa sunki näyttää tai kertoa mitä ajattelet.

    Äänestä

  • paljon ja kirjoitti:

    epäröin kyllä.Hänen täytys pystyä se näyttämään jotenkin että en luulis että hän leikkii tunteillani.Kun ei oo varma haluaako hän ystävyyttä vai mitä.Että kannattaa sunki näyttää tai kertoa mitä ajattelet.

    en tiedä olisiko pelkän ystävyyden tavoittelija sitten kertonut ihastuneensa, niinkuin minä tein:/

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    en tiedä olisiko pelkän ystävyyden tavoittelija sitten kertonut ihastuneensa, niinkuin minä tein:/

    Yritä vain viritellä lisää..kyllä se siitä lähtee.
    Uskalsit sitte kertoa suoraan? vai miten?

    Äänestä

  • kun kerroit kirjoitti:

    Yritä vain viritellä lisää..kyllä se siitä lähtee.
    Uskalsit sitte kertoa suoraan? vai miten?

    Olet kertonut asiasta (ihastumisestasi) ihastuksen kohteelle. No mitä hän sanoi?

    Jos vähänkään epäröi suoraan kysymykseen/ihastumisen kertomiseen niin sitten voi olla huonompi juttu. Tosin, jos mies sanoo olevansa ihastunut niin moni nainen ehkä katselee rauhassa koska se on yleensä vain merkki siitä, että naisen ulkonäkö kiinnostaa ja mies haluaa seksiä. Näin siis itse ajattelen asiasta.
    Eli se ihastuksen ilmaiseminen ei vielä tarkoita että uskoisin 100% että mies on tosissaan minun suhteeni. Ajan kanssa se tosissaan oleminen sitten näkyy.
    Moni nainen pelkää olla aloitteellinen koska miehet ajattelevat että nainen on tyrkky ja jos nainen ei halua seksiä niin suuttuvat. Tästä syystä en tee aloitteita miesten suhteen ja uskon että tämä on varsin yleistä naisten keskuudessa.

    Moni mies suuttuu, jos vien miehen aikaa enkä halua seksiä joten sen takia itse olen varovainen alkuun.

    Äänestä

  • se muuttaa.. kirjoitti:

    toit esille tuonkin, mitä olen ja vähän miettinyt/pelännyt, eli saattoiko hänelle tulla sellainen kuvitelma, että pelkän seksin takia olisin hänestä kiinnostunut:/ Tässäpä se nyt onkin, kun en tunne tämän(kään) naisen ajatusmaailmaa ja itse olen kuitenkin senverran arka, että on vaikeuksia ilmaista ihan suoraan hänelle kaikkia asioita, että olen oikeasti kiinnostunut ihan kokonaisuutena. Etenkin kun hän ei tunnejuttuihin vastannut sen kummemmin, eli ei siis suoranaisesti antanut vastakaikua, mutta jotain sen tapaista kertoi, että voitaisiin kyllä nähdä joskus. No.. on mulla jotain tiettyjä tietoja kuitenkin, mutta kaikkea en rupea tänne kirjoittelemaan. Nyt ollaan siis ihan viestien ja soiton välityksellä vaan mahdollisesti yhteydessä, eli ei nähdä missään, jos ei tapaamista erikseen sovita.

    Pakko tähän todeta naisena, että valtaosa miehistä on kiinnostunut pelkästä seksistä, joten varovaisuus alkuun naisen puolelta on kyllä selitettävissä sillä.
    Oikeasti, ne miehet jotka naisia vonkaavat voivat vaikuttaa alkuun tosi mukavilta eli siinäkin porukassa on monen sorttista. Lisäksi jotkut perheenperustaja miehetkin ovat sitä mieltä, että naisen pitää suostua seksiin melkein välittömästi.

    Valtaosa noista seksinvonkaajista häipyy kun huomaavat ettei irtoa joten siinä mielessä sinun kannatta olla sinnikäs, koska ajan myötä se naisesi huomaa että sinä olet fiksu ihminen.
    En nyt voi mitään aikarajaa sanoa, koska osa noista seksinvonkaajista on varattuja eli ne halauvat vaan kaataa kaikki vastaantulevat naiset eli joku tyyppi saattaa oikeasti jopa vuosia vongata yhdeltä naiselta.

    En tiedä oliko tästä nyt mitään apua.

    Äänestä

  • tuo ajatus. kirjoitti:

    niin. En ole vieläkään keksinyt miten asian hänelle uskaltaisin esittää, mutta kai se olisi vaan otettava itseä niskasta kiinni jo vihdoinkin, kun kuitenkaan pelkästään miettimällä ei koskaan mitään saa. Jotain voisin hänelle taas kirjoittaa ja ehkä se siitä sitten lähtisi etenemään johonkin suuntaan, en vielä tiedä mikä se suunta sitten on, mutta ainakin täytyy tässä mietinnän keskellä muistutella itsestäni ja ettei kiinnostukseni ole lopahtanut. Tässä on kuitenkin ollut taas jonkin aikaa hiljaista.

    Toivon sinulle paljon onnea matkaan, että kaikki menisi hyvin.
    Jos olet hän, jota minä kaipaan joka solullani, niin olisin niin onnellinen edes pienestäkin suorasta yhteydenotosta. Tietäisin sitten, että hän ei ole unohtanut minua, vaan tahtoo vielä tutustua minuun:)

    Äänestä

  • rohkea! kirjoitti:

    toivotuksesta. En tiedä sitten oletko sinä, vai et, mutta enköhän minä taas jonkun viestin tässä saa aikaiseksi ja lähetettyäkin, vaikkei siis ole varsinasesti ainakaan mitenkään suoraan vastakaikua tullutkaan, mutta ei kyllä mitään torjuntaakaan ja voihan se myös olla, että hän suojelee itseään pelkän seksin havittelijoilta, joihin minä en kuulu, mutta ei hänkään tietysti minua tunne, niin ei voi tietää.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    niin. En ole vieläkään keksinyt miten asian hänelle uskaltaisin esittää, mutta kai se olisi vaan otettava itseä niskasta kiinni jo vihdoinkin, kun kuitenkaan pelkästään miettimällä ei koskaan mitään saa. Jotain voisin hänelle taas kirjoittaa ja ehkä se siitä sitten lähtisi etenemään johonkin suuntaan, en vielä tiedä mikä se suunta sitten on, mutta ainakin täytyy tässä mietinnän keskellä muistutella itsestäni ja ettei kiinnostukseni ole lopahtanut. Tässä on kuitenkin ollut taas jonkin aikaa hiljaista.

    Hui, kun alkoi pelottaa viestiketjua lukiessa, kun osui niin kohdalleen asiat.
    Voisitko se tosiaan olla sinä?!?

    Nyt jos vielä kerrot, että etunimesi ensimmäinen kirjain on M, ja olet kahvin lisäksi pyytänyt drinkille ja vihjaillut saunomisella, niin olet HÄN!

    Voi vastaathan pian!
    Ikävöin niin paljon, mutten nimenomaan ole uskaltanut lähestyä itsekään tai olla yhteyksissä, koska pelkään, etten kiinnosta sinua ihmisenä vaan mielessäsi on vain seksi. :(

    Ujo olen itsekin, mutta kaipaan ja ikävöin niin. Haluaisin jo rakkauttani jakaa sinun kanssasi!

    Äänestä

  • Ikävöin NIIN PALJON! kirjoitti:

    niin kiva vastata sulle, että olen, mutta enpä vaan ole M kirjaimella alkava, enkä siis ole pyytänyt ainakaan vielä mihinkään. Yritä sinäkin löytää jostain riittävä rohkeus, niin minäkin teen ja oikeastaan löysinkin sitä jo sen verran, että sain jo jotain pientä tehtyä... taas.

    Aivan varmasti saat. Minun tilanteessa voisin itsekin ottaa häneen yhteyttä, mutta toivon että tuo mies ottaisi. Olen aika varma, että hän vieläkin haaveilee minusta ja hänestä, yhdessä. Kuitenkin välillä tulee mieleen ajatus, että hän on unohtanut minut. Toivottavasti asiat selvenee vielä kokonaan ja saadaan olla rakkaimman kanssa. Olisi tosi kivaa kun hän pyytäisi minua johonkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-pitkäikävä- kirjoitti:

miksi en ole vielä uskaltanut pyytää sinua treffeille, tai jollekkin sen tapaisille? Koska olen kokematon ja siitä tulee pelko, että epäonnistun jotenkin ja kun niin kovasti haluaisin tässä sinun kanssa onnistua. Ei pitäisi ottaa paineita... mutta miksi minä aina ajattelen asioita liikaa:/ Ja yksi pelko on se, että jos kertoisin sinulle nyt tuon, että olen kokematon näissä seurustelujutuissa ja kaikessa, niin sanoisit vaan, että: Hymyillään, kun tavataan (jos tavataan). :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu