mies kontrolloi

Kuullostaa tutulta. Älä kerro hänelle mitään jolla hän voi sinua loukata.

Ikävä kyllä tällaiset miehet ovat sairaita, se ei parane koskaan. Jututa jotain ex-tyttöystävää.
Saat selkeämmän kuvan miehestäsi.

Joskus ulkonäkö voi pettää pahasti psyykkeen kanssa. ( On tosi kohtelias muiden aikana )

Mustasukkaisuudella on taipumus vain pahentua ajan myötä, varsinkin, jos sinä alat "varoa" käytöstäsi ja myöntyä miehen tahtoon.
Kuvittele suhdettanne kymmenen vuoden päähän. Joudutko tuolloin varomaan sanojasi, ettet vain niillä saisi mustasukkaisuuskohtausta aikaan? Joudutko luopumaan ystävistäsi, ettet suotta suututtaisi miestäsi? Jos kauppareissu kestää 15 min. kauemmin kuin tavallisesti, pelkäätkö hänen jo epäilevän, että petät häntä? Jatkuva henkinen paine siitä, mitä puoliso ajattelee ja luulee sinun tekevän (Tämä on esimerkki elävästä elämästä, erään tuttavapariskunnan kohdalla tapahtunutta).
Tuohon se teidänkin suhde voi tällä menolla ajan myötä mennä.. Kannattaa tehdä asiat selviksi jo suhteen alkuvaiheella, mihin suostut ja mihin et.

Kaikki vastanneet ovat olleet sitä mieltä, että mustasukkaisen mieliksi oleminen ei kannata. Teepä siis toisin päin. Myöhästy jatkuvasti, käy usein ulkona, meikkaa reilusti ja kerro tuhmia vitsejä. Katso, mitä sitten tapahtuu. Hän joko lopettaa tai lyö sinua turpaan. Tuloshan sekin on. Vedä siitä johtopäätökset.

Mulla oli ihan sama juttu aluksi - siis yli kymmenen vuotta sitten.
Nykyään minulla on kaksi lasta ja olen joutunut eroamaan.
Mieheni kontrolloi minua pikkuaioissakin ja sai slaagin kun menin töihin toisen lapsen jälkeen. Olen tosi sosiaalinen ihminen ja sairastuin kotona masennukseen.Vieläkään en meinaa pystyä olemaan poissa töistä esim. lomalla, mutta siihen kyllä auttaa kaksi menevää lasta ja heidän keksintönsä nyt kun he ovat isompia..
..ja mikä on pahinta, olin jo ennen naimisiinmenoa erittäin miesvaltaisella alalla, joten hänen olisi pitänyt näyttää se mustasukkaisuutensa jo alkuvuosina ! Mutta ei mitään, asia tuli selville vasta tietysti sen jälkeen kun lapset olivat maailmassa. En olisi halunnut lasten kokevan eroa, mutta kun viisivuotiaani alkoi kyselemään kysymyksiä tyyliin: "rakastatko sä äiti oikeasti isää?" ja "mä en halua nukkua ja asua tällaisessa kodissa missä aina tapellaan.."
Nykyään olen samassa mievaltaisessa työpaikassa ja naureskelen välillä kuuskymppisiä lokäpöksytyökavereitani...heistä kannattaakin olla mustasukkaisia ! Vaikka tietysti, eihän rakkaus ikää ja kokoa katso.
Mieheni sai mm kirjastani kauhean kohtauksen; hän löysi rivin, jossa päähenkilö "vain käveli eräänä aamuna pois perheensä luota.." siinä vaiheessa ajattelin, että tämä ei voi jatkua..puoliso penkoo jo kirjaston kirjatkin, vaikka ei itse lue..
Erostani on puolitoista vuotta ja ihmiset näyttävät olevan huolissaan sinkkuus-vanhapiikuudestani, mutta en pysty ajattelemaankaan suhdetta, kun luottamus on niin pahasti mennyt. Ei miehiin, vaan minun kanssani suhteessa mahdollisesti olevaan. Tuntuu, että suhde näyttää pahimmat puolet ja tuo kaikkea järkyttävää esiin. En pidä siitä, että ajattelen näin, mutta ei kannata enää riskeerata...
Mieheni on lisäksi esittänyt nyt osituksessa vaateen, jota maksaessani menisi kymmenisen vuotta...näitä juttuja ei ihan joka tuhannes ehdokas haluaisi edes kuulla, joten onko semmoinen nimitys kuin uusiovanhapiika ?
Pahinta on, että olen ihan vetävän näköinen ja elinvuosia jäljellä. Kaikesta huolimatta haluan rakastaa, mutta hinta on liian korkea !!!
Mieti tosiaan kaksi kertaa, mihin pistät pääsi !