Kesässä

Oon menossa aitalle sovittelemaan,
oisko tämä avain joka vyötäisilläni roikkuu.
Roikkuuhan siinä nyt monta muutaki avainta,
tuvanki avain, sitä kun ei tuu käytettyy.

Se on täälä maalla elämä niin turvallista,
oviki se on yölläki auki,
Ei tartte pelätä, jos joku nyt tullee.

Jos nyt tulleeki ollaanhan me niin tuttuja,
tunnetaan - tekis mielisannoo - toistemme taskutki.
Voih veikkoset sentään,kengätkii niistäki tuntee.

Eilennäkkii olin saunassa ja tuppaan oli tullu,
niin Pekkahan see, kengistään tunsin.
Aii miten kannatkii sillee lintallaan ulkosuuntaan,
maapallo - onhan see pyöree, niinhän nee viisaat sannoo.

Voi tokkiinsa Pekkaha istu taas iha siinä lavihtan päässä
käsissään lippalakkiaan pyöritteli.
Ei Pekka ujo oo olleskaa, kuuluvalla äänelläki tervehtii,
sitä hymmyy, se se on ihan koko ajan .

Sen oon huomannu, hymy on jääny Pekan kasvoille,
ei sitten millonkaa hapanta naamaa .
Kysyn millon vaan, mitä Sinulle kuuluu,
aina aurinkoinen ilme ja levvee hymy.

Niin sinne aitallehan minun pitki mennä,
joha unohdin kun tota Pekkaa aattelin.
Kovin on ruostunnu avain, ei oo ollu käytössä.

Onneks nyt kesä ja lämpimät yöt,
alanki vallan aitassa nukkumaan, sielä kuulee käki kukkuu.
Aamusella uimavesiin oiristelemaan,
ihanhan sitä tuppaa tunteilemaan, alkaaki jo laulattaan.

Ja miks?

Laulaisn laulujani kertovia tanhuvia
heilimöivää heinää kainoin katsein,
avautuvaa orastavaa uskalluksesta.

Miks astuisin sattuviin kiviin,
tarttuisin pistäviin ohdakkeisiin,
miks saattelisin jalkani pohjattomaan.

Niih sillee tännää....tuo aitan avain teki tepposensa