Minä ihmetelen sitä että yksi nimimerkki alla toteaa - voiko ihminen muuta toivoa kuin sitä että saa uskoa kaikki synnit anteeksi.
Lauantaina kuulimme suviseurojen puheenvuorossa vastauksen kysymykseen - mistä uusi alku tulee - se tulee evankeliumista - haluaa yrtiää, muutaa elämäntapoja ja katsoa peiliin.
Tämä mentaliteeti näytää koskevan vain uskovaisia ja heidän kesinäistä rakkautta. Tekoja jotka koskettavat uskovaisia ei uskotomia - epäuskoisia.
Sununtai illan seurapuheessa kuulimme kuinka puhuja veli kertoo että jos on vikaa tullut ne on saanut käydä saman tien sopimassa ja korjaamassa.
Koskeeko tuo korjaaminen myös epäuskoista lähimmäistä?
Lyhykäisyydessään vastaus on että ei koske. Asioita ei tarvitse sopia sen ymmärtämättömmän epäuskoisen kanssa riitää kun asiat laitaa pois tämän valtakunnan sisällä. Koska tässä valtakunnassa on lupa saarnata kaikki synnit laiminlyönnit ja rikkomukset anteeksi. Ja tuo anteeksianto-oikeus ulotuu yli epäuskoisen lähimmäisen. Aina taivaaseen saakka.
Mitäpä todella ihminen voisi muuta toivoa kuin sitä että pääsisi kuin koira veräjästä. Että saisi kerta toisensa jälkeen aloitaa puhtaalta pöydältä. Kuulostaa ihan menestys-teologialta.
Ei tarvitse kiusata itseään jollain niin pienellä asialla kuin sillä että osoitaisi rakkautta lähimmäistä kohtaan ja kävisi sopimassa asioita. Vaan saa tämän huonoudenkin laitaa syntinä pois.
Ihmetelen vain sitä mistä tälläinen mentaliteetti on vl rantautunut. Vaikka myönnetään että olisi hyvä että asiat kävisi sopimassa myös niiden epäuskoisten lähimmäisten kanssa puolustuksena kuulemme sen ihmisen hitauden. Ja sen että liha vie tässä kohdassa.
Vaikka minä tämän vielä ymmärrän niin sitä minä en ymmärrä että vl-uskovaisia on lähestytty monelta taholta. Epäuskoiset ovat lähestyneet uskovaisia luonnollisina henkilöinä vuosikymenten ajan. Useana vuonna myös maamme piispat ovat tuoneet terveisiä ja yritäneet tuoda esille sitä ettei heikointa voi ja saa lyödä. Ettei toisen kokeman ohitaminen ja sitä kautta toisen kärsimyksen lisääminen/jatkaminen ole oikein. Vaan se että asioita puhutaan avoimesti. Se ei ole johtanut mihinkään.
Onko se lähimmäisen rakkautta että sille epäuskoiselle sanotaan ettei ole mitään puhuttavaa eikä ole mitään anteeksipyydettävää vaan kaikki synnit ovat anteeksi.
Vaikka niin olisi että Kristus on sovitanut kaikki synnit silti pitäisi olla nöyryys myöntää kuka maksoi kuka hoiti ja kuka kantoi. Ja jos on paljon saanut anteeksi miksi ei ole valmis tekemään kaikensa sen eteen että epäuskoinen lähimmäinen tulsi ymmärtämään taivaan valtakunnan salaisuuden. Ei vaan ollaan kuin ankara palvelija joka itse sai paljon anteeksi mutta joka ei ollut valmis antamaan anteeksi sille joka oli hänelle velassa. Ei hyväksynyt tuon velan maksajaksi Kristusta.
Uusi alku tulee aidosta nöyryydestä myös epäuskoisen edessä. Siitä että tunnustaa virheensä tai ainakin taitamattomuutensa. Osoitaa että kuulee sen mitä toisella on sanotavana. Eikä kävele ohitse.
Pysähtyy kysymään vaikka siltä uloshoidetulta - missä minä olen rikkonut sinua vastaan. Se on rakkautta. Ei se että kävelee ohi ja sanoo kaiki on jo anteeksi eikä ole mitään puhutavaa.
Niin kauan kuin synnin arvet näkyvät (ajalliseen kuolemaan asti) niin kauan pitäisi olla valmiutta pysähtyä sen lähimmäisen kohdalle jota vastaan on rikkonut. Niin monta kertaa kuin tuo lähimmäinen on sen tarpeessa. Silloinkin kun se ei kanna hedelmää. Ei pidä kylvää sirppi kädessä ja ajatella että koska hän ei puhuteltaessa ymmärtänyt silloin 30 vuotta sitten - häntä voi pitää pakanana ja bublikaanina edeleen.
Sellaista lähimmäistä ei ole jota vastaan emme olisi rikoneet ajatuksin sanoin ja teoin. Kaiki olemme pois poikeneet ja kelvottomiksi käyneet.
Ja vaikka olisimme kuinka saaneet armosta uskoa kaikiki synnit anteeksi pöytä ei ole puhdas ei ole vaikka vl näin opetetaan. Eikä kyse ole uudesta alusta ei ole vaikka näin opetetaan. Vaan uusi alku alkaa siitä kun ymmärtää että Kristus maksoi koko velan. Ja sen minkä omassa syntisyydessäni vielä velkaannut - ymärtämättömyytäni taitamattomuutani ja syntisyyttäni. Hän on luvannut maksaa.
Pöytä ei ole tyhjä vaan täysi - ja sillä lepää papereita jossa lukee lunastettu, lunastettu, lunastettu. Pöytä ei ole puhdas vaan sillä on armoa armon päälle. Ajatus siitä uudesta alusta on menestysteologiaa - sitä ettei tarvitse oppia elämässä mitään. Riitää kun vain uskoo pöydän tyhjäksi.
Lauantaina kuulimme suviseurojen puheenvuorossa vastauksen kysymykseen - mistä uusi alku tulee - se tulee evankeliumista - haluaa yrtiää, muutaa elämäntapoja ja katsoa peiliin.
Tämä mentaliteeti näytää koskevan vain uskovaisia ja heidän kesinäistä rakkautta. Tekoja jotka koskettavat uskovaisia ei uskotomia - epäuskoisia.
Sununtai illan seurapuheessa kuulimme kuinka puhuja veli kertoo että jos on vikaa tullut ne on saanut käydä saman tien sopimassa ja korjaamassa.
Koskeeko tuo korjaaminen myös epäuskoista lähimmäistä?
Lyhykäisyydessään vastaus on että ei koske. Asioita ei tarvitse sopia sen ymmärtämättömmän epäuskoisen kanssa riitää kun asiat laitaa pois tämän valtakunnan sisällä. Koska tässä valtakunnassa on lupa saarnata kaikki synnit laiminlyönnit ja rikkomukset anteeksi. Ja tuo anteeksianto-oikeus ulotuu yli epäuskoisen lähimmäisen. Aina taivaaseen saakka.
Mitäpä todella ihminen voisi muuta toivoa kuin sitä että pääsisi kuin koira veräjästä. Että saisi kerta toisensa jälkeen aloitaa puhtaalta pöydältä. Kuulostaa ihan menestys-teologialta.
Ei tarvitse kiusata itseään jollain niin pienellä asialla kuin sillä että osoitaisi rakkautta lähimmäistä kohtaan ja kävisi sopimassa asioita. Vaan saa tämän huonoudenkin laitaa syntinä pois.
Ihmetelen vain sitä mistä tälläinen mentaliteetti on vl rantautunut. Vaikka myönnetään että olisi hyvä että asiat kävisi sopimassa myös niiden epäuskoisten lähimmäisten kanssa puolustuksena kuulemme sen ihmisen hitauden. Ja sen että liha vie tässä kohdassa.
Vaikka minä tämän vielä ymmärrän niin sitä minä en ymmärrä että vl-uskovaisia on lähestytty monelta taholta. Epäuskoiset ovat lähestyneet uskovaisia luonnollisina henkilöinä vuosikymenten ajan. Useana vuonna myös maamme piispat ovat tuoneet terveisiä ja yritäneet tuoda esille sitä ettei heikointa voi ja saa lyödä. Ettei toisen kokeman ohitaminen ja sitä kautta toisen kärsimyksen lisääminen/jatkaminen ole oikein. Vaan se että asioita puhutaan avoimesti. Se ei ole johtanut mihinkään.
Onko se lähimmäisen rakkautta että sille epäuskoiselle sanotaan ettei ole mitään puhuttavaa eikä ole mitään anteeksipyydettävää vaan kaikki synnit ovat anteeksi.
Vaikka niin olisi että Kristus on sovitanut kaikki synnit silti pitäisi olla nöyryys myöntää kuka maksoi kuka hoiti ja kuka kantoi. Ja jos on paljon saanut anteeksi miksi ei ole valmis tekemään kaikensa sen eteen että epäuskoinen lähimmäinen tulsi ymmärtämään taivaan valtakunnan salaisuuden. Ei vaan ollaan kuin ankara palvelija joka itse sai paljon anteeksi mutta joka ei ollut valmis antamaan anteeksi sille joka oli hänelle velassa. Ei hyväksynyt tuon velan maksajaksi Kristusta.
Uusi alku tulee aidosta nöyryydestä myös epäuskoisen edessä. Siitä että tunnustaa virheensä tai ainakin taitamattomuutensa. Osoitaa että kuulee sen mitä toisella on sanotavana. Eikä kävele ohitse.
Pysähtyy kysymään vaikka siltä uloshoidetulta - missä minä olen rikkonut sinua vastaan. Se on rakkautta. Ei se että kävelee ohi ja sanoo kaiki on jo anteeksi eikä ole mitään puhutavaa.
Niin kauan kuin synnin arvet näkyvät (ajalliseen kuolemaan asti) niin kauan pitäisi olla valmiutta pysähtyä sen lähimmäisen kohdalle jota vastaan on rikkonut. Niin monta kertaa kuin tuo lähimmäinen on sen tarpeessa. Silloinkin kun se ei kanna hedelmää. Ei pidä kylvää sirppi kädessä ja ajatella että koska hän ei puhuteltaessa ymmärtänyt silloin 30 vuotta sitten - häntä voi pitää pakanana ja bublikaanina edeleen.
Sellaista lähimmäistä ei ole jota vastaan emme olisi rikoneet ajatuksin sanoin ja teoin. Kaiki olemme pois poikeneet ja kelvottomiksi käyneet.
Ja vaikka olisimme kuinka saaneet armosta uskoa kaikiki synnit anteeksi pöytä ei ole puhdas ei ole vaikka vl näin opetetaan. Eikä kyse ole uudesta alusta ei ole vaikka näin opetetaan. Vaan uusi alku alkaa siitä kun ymmärtää että Kristus maksoi koko velan. Ja sen minkä omassa syntisyydessäni vielä velkaannut - ymärtämättömyytäni taitamattomuutani ja syntisyyttäni. Hän on luvannut maksaa.
Pöytä ei ole tyhjä vaan täysi - ja sillä lepää papereita jossa lukee lunastettu, lunastettu, lunastettu. Pöytä ei ole puhdas vaan sillä on armoa armon päälle. Ajatus siitä uudesta alusta on menestysteologiaa - sitä ettei tarvitse oppia elämässä mitään. Riitää kun vain uskoo pöydän tyhjäksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/