Olen tässä lueskellut paljon bipouteen liittyvää tekstiä... Olen pienen lapsen yksinhuoltaja ja minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö... Voiko lapseni oikeasti kärsiä tästä? Olisiko hänen parempi muualla? Lapseni on vasta pieni taapero... Olenkohan huono äiti sairauteni takia...? :'(
Onko minulla mitään mahdollisuuksia
Bipo-yh-äiti
5368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä usko että olisit huono äiti. Vaikuttaa siltä että välität lapsestasi syvästi. Pitää vain olla tarkkana että jos huomaat sairauden alkavan vaikuttaa huonolla tavalla sinun ja lapsesi suhteeseen, niin haet heti apua. Vaikutat vastuuntuntoiselta ja uskon että osaat ottaa vastuun sekä lapsestasi että mielialahäiriöstä. Tiedän että mielialojen heilahdellessa on välillä hyvin vaikea uskoa itseensä, mutta en usko että lapsellasi olisi parempi missään muualla kuin luonasi. Ei kukaan ole täydellinen vanhempi. En tiedä onko sinulla jokin lääkitys, mutta vaikuttaa että olet tunnistanut sairautesi ja ottanut vastuun siitä. Itse en ole edes uskaltanut pyytää ammattiapua, en ole varma mikä minua vaivaa mutta bipo kuulostaa todella tutulta, ainakin lievempi muoto...
Voimia sinulle, yksinhuoltajuus on varmaan muutenkin rankkaa. Valoisaa ja tasapainoista kesää!
Kiitos, olen erittäin kiitollinen tuosta mitä kirjoitit. Olen tehnyt kaikkeni lapseni eteen ja sairaus minulla todettiin vasta lapsen syntymän jälkeen. Voisinko auttaa sinua jotenkin? Minullakin on lievin muoto, lähellä mielialan aaltoilua. Tai jotain, ei nyt ole nuo lääkärin lausunnot lähellä. Kaikki sanoo tuota että yh:n elämä on muutenkin rankkaa, mutta musta tuntuu että kaikki olisi hyvin ilman sairauksia...
Kyseessä ei ole bipo vaan olisit terve ilman lääkitystä n. vuoden sisällä lapsen synnyttyä kun uusi tilanne ei ole enää niin pelottava.
Jopas on tiukka mielipide :O Kuinkas voit aloittajan tilanteen noin hyvin tietää että voit tuollaista sanoa?
Ehkä tässä uskaltaudutaan lääkäriin lähiaikoina. Nyt kesällä menee vähän paremmin kun ei ole niin paljon stressiä. Jo se että joku tarjoutuu auttamaan piristää kummasti, joten kiitos. :) Voisit kertoa miten sinulla todettiin bipo. Ehkä lapsen syntymä oli sinulle niin stressaava muutos että laukaisi sairauden alkamisen? Entä miten läheiset suhtautuvat sairauteen? Itse olen yrittänyt kertoa ystävälleni, mutta hän ei oikein vaikuta ottavan asiaa tosissaan, on niin tottunut ailahteluuni. Hän ei tajua kuinka paljon asia vaivaa minua ja hallitsee elämääni.
Itsekin olen joskus miettinyt että olisiko järkevää hankkia lapsia tulevaisuudessa kun olen tällainen. Mutta uskon että lasten takia tekisin mitä vaan ja myös että tilanteeni paranee tästä vielä kunhan vaan uskallan tosissani yrittää muuttua. Ja sitä paitsi, onhan niitä muillakin vanhemmilla vaikka mitä sairauksia, niiden kanssa on vaan elettävä. Ja eihän tuo yh:n elämä välttämättä aina ole sen rankempaa kuin kenenkään muunkaan, itselläni ei ole asiasta kokemusta joten en ole pätevä sanomaan... :)