päiväkaudet pitäs olla vieressä mitään ei voi tehdä, jos menet vessaan tuo juoksee huutaen perässä. illalla kun astuu paperin päälle tämä herää ja nousee sängyssään huutamaan koska äiti ei ole sohvalla missä oli nukuttamassa. tää menee koko ajan hullummaksi tälläistä sen ollut 6kk jälkeen. nyt sitä on taas joka ilta. ja itku ei lopu helpolla , jos otat viereen on se joksu vietävä pois ja taas herätään. vessaan seon otettava mukaan. eikai tässä auta kuin kärsiä.
1v 2kk itkee heti
jos äiti ei ole vieressä
123640
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tulevaisuuttanne ajatellen sun on kylmästi nyt annettava lapsen huutaa sun perään jos lapsi ei opeteta olemaan erossä äitistä niin sitten vaihtoehto on toi mikä teillä on nytten,vaikenee sitten koko ajan.se on sydäntä särkevää kun lapsi huutaa perään mutta ny ois jo aika hieman ns.vierottaa susta eroon.usko pois kannattaa opettaa nyt että äiti ei oo aina heti siinä ja ettei mee pompottelun puolelle.
höpö höpö vastaus.Lapsilla tulee eroahdistuskausia ja ne menee myös ohi.Ei siinä tarvitse lasta ylimäärin itkettää.Ei lapsi eroahdistusvaiheessa mitenkään tahallaan pompota,merkillistä miten joillakin ratkaisu kaikkeen on että anna lapsen itkeä..surullista.
Olen edellisen kanssa aivan samaa mieltä! Kyseessä on eroahdistuskausi, joka tulee noita ikiä ja helpottaa 1,5v iän tienoilla/mennessä. Vältä turhaa itkettämistä, sillä se vain hankaloittaa ja pahentaa tilannetta. Meillä oli myös melkoisen hankala tuo eroahdistuskausi; hirmuinen huuto heti jos äiti katosi näkyvistä ja öisinkin oli pakko ottaa joksikin aikaa viereen nukkumaan, jos meinasi nukkua ollenkaan. Neuvolasta antoivat neuvoksi, että toimi niin kuin parhaaksi näet. Jos yöt on helpompia niin, että antaa lapsen nukkua vieressä, niin ota viereen. Ja pidä päivisin paljon lähellä, jos se tuntuu helpoimmalta. Kantoreppu on näppärä, jos semmoisen omistat. Rasittava vaihe kerta kaikkiaan, mutta menee kyllä ohitse. Ja sitten on elämä taas paljon helpompaa! Jaksamista!:)
mutta kun ei sitäkään liikaa jaksa ja kun toinen on masussa tulossa. ihmettyttää kun vanhemmat on rauhallisempia olleet niin tällä pitää koko ajan olla tekemistä ja seuraa, puhettakaan että hän leikkisi 5minuuttia yksin, kyähnäää ja kitissee vaan vieressä juoksee perässä roikkuu helmoissa. levittää kaikki kirjat ja tavarat puhettakaan että tulisi itse järjesteleen. siis hirveätä huomion hakemista. mutta onhan sitä muutakin oltava kun päiväkaudet paimentaa tuota. lähinnä niinkun neuvoja kyselen että miten muut on löytäneet mielekästä tekemistä pienessä kerrostaloasunnossa koetteluikäiselle taaperolle.
Siinä sitä mielikuvitusta tarvitaan... Eipä siinä kai muu auta, kuin yrittää keksiä lapselle jotain tekemistä, jonka parissa ehkä viihtyisi itsekseen edes muutaman minuutin (palikat, piirtely tms). Ja jos ei nyt aivan itsekseen, niin ainakin omissa puuhissaan siinä aivan lähistöllä, jotta itse saisi muuta tehtyä... Itse yritin ratkaista tilannetta ottamalla muksun mahdollisimman paljon mukaan omiin hommiini. Enemmän tuosta apurista on kyllä haittaa kuin hyötyä, mutta saipa edes joskus jotakin tehtyä ilman huutamista ja lahkeessa roikkumista. Esimerkiksi pyykkien levittelyyn voi helposti ottaa mukaan ja ruuan laittoon (antaa astioita ihmeteltäväksi, ruokaa käsiin pyöriteltäväksi ja maisteltavaksi). Kärsivällisyyttä tuo vaihe todella vaatii, mutta onneksi helpottaa ajallaan. Ja sitten onkin meininki jo aivan toista ;)
Heh kuulostaa niin tutulta! Meillä neiti on nyt 2v 3kk enkä enää muista hänen "äidissä roikkumiskauttaan" ;). Alkoi siinä 4kk iässä ja laantui hiljalleen 1,5v ikäisenä, jonka jälkeen alkoi kauhea uhma :) Kannoin lasta jatkuvasti ja otin vessaankin mukaan. Kahviakaan en voinut keittää ilman että lapsi oli sylissä. Otin suihkuun mukaan, pistin filtin lelut kylpyhuoneen nurkkaan ja sain suihkutella ihan rauhassa.
Tsemppiä! Sellaisia nämä pienet murmelit on! Ja usko edellisiä, äläkä missään nimessä itketä lasta kun hän kokee eroahdistusta äidistä.
Tyttärelläni on 1,3 v taapero, joka kovasti tällä hetkellä äitinsä perään. Siinä ei isäkään kelpaa. Lastenlääkäri oli neuvonut vierotushoitoa, eli että viedä lapsi tuttuun paikkaan hetkeksi, eikä välittää, vaikka hän sinne jääkin sitten itkemään. Mummolaan jää mielellään, eikä itkusta ole tietoakaan.
Lastenlääkärin mielestä, nyt on sopiva aika kokeilla tuota vierotushoitoa, ettei sitten perhepäivähoitajalle tai tarhaan viedessä tule ongelmia.
En ymmärrä lääkärin mielipidettä olleenkaan, koska mielestäni tuo eroahdistus kuuluu tuohon ikään ja se on lyhyt aika ja syliä, rakkautta ja läheisyyttä lapsi silloin kaipaa, eikä mitään vierotushoitokokeiluja ?
Tyttärelleni oli sanottu, että lapsi on ottanut vallan hänestä narinallaan ja helmoissa roikkumallaan ja noista ei äidin pitäisi välittää, vaan antaa lapsen vain kitistä ?
En ole koskaan kuullut moisesta vallan ottamisesta noin pienellä, oletteko te ? Vielä edelleenkin rakkautta ja aina vain rakkautta pienoinen tarvitsee, on oma mielipiteeni !!
Löytyykö täältä asiantuntijaa lapsenkasvatusalalta, jolla on vastaukset kysymyksiini ?
En nyt voi varsinaisesti sanoa olevani asiantuntija kasvatusalalta, kun en lasten kanssa työskentele, mutta koulutuspohjani puolesta (sosionomi, psykologian opintoja yliopistosta) voisin muutaman kommentin sanoa... Eroahdistus kuuluu nimenomaan tuohon ikään. Ensimmäinen vaihe tulee siinä 8kk iässä ja toinen vuoden iässä/jälkeen. Ja eroahdistuskausi helpottaa yleensä siinä puolentoista vuoden kieppeillä.
Ensinnäkin on outoa lastenlääkäriltä ehdottaa vieroitushoitoa eroahdistuksen kanssa kamppailevalle lapselle. Yleensä kun suositellaan, että esim. hoitoon viemistä ei ajoiteta juuri näihin kausiin, jollei ole aivan pakko. Sinänsä pienet eron hetket tutussa ja turvallisessa paikassa eivät varmaan pahaksi ole, koska tällöin lapsi oppii huomaamaan, että kyllä se äiti sieltä aina takaisin tulee. Mutta varsinaista vieroitushoitoa en kyllä suosittelisi.
Outo oli myös tuo lause, että lapsi olisi ottanut äidistään vallan narinallaan ja helmoissa roikkumalla... Ihmettelen vain, miten noin pienen lapsen voi sanoa ottaneen äidistään vallan, jos tämä vain kaipaa läheisyyttä? Toiset lapset tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset. Ja kun lapsi saa riittävästi läheisyyttä, on hänen helpompi uskaltautua turvallisin mielin tutkimaan muuta maailmaa.
Eroahdistuskaudethan johtuvat siitä, että lapsi tajuaa oman itsensä, erillisyytensä äidistä, oman tahtonsa ja mielipiteensä. Tämä aiheuttaa hänelle sisäistä ristiriitaa; toisaalta hän haluaa irtaantua äidistä ja tutkia maailmaa, mutta toisaalta pelkää menettävänsä äidin. Tämän vuoksi lapsi takertuu äitiin, kunnes tajuaa ettei se äiti siitä mihinkään katoakaan. Ja mitä parempi perusturvallisuus ja luottamus vanhempaan, sitä helpompi lapsen on lähteä tutkimaan maailmaa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi: paljon rakkautta, syliä ja läheisyyttä lapselle! Tämä auttaa häntä eroahdistuksen käsittelyssään huomattavasti paremmin kuin mikään vieroitushoito.
Enkä puhu nyt pelkästään kirjatiedon varassa, vaan itselläni on myös ollut tällainen helmoissa roikkuja. Ihan pienenä vauvana tarvitsi todella paljon syliä ja eroahdistuskausina kirjaimellisesti roikkui kaiken aikaa lahkeessa kiinni, jollei syliin voinut ottaa. Puolentoista vuoden jälkeen alkoi eroahdistus helpottaa huomattavasti ja nyt on aivan toisenlainen touhukas pikkutaapero. Välillä käy "tankkaamassa" äidistä turvaa, mutta ei vaadi enää kaiken aikaa syliä ja läheisyyttä. Reippaasti on myös jäämässä muualle hoitoon ja rohkeasti tutkii muutenkin uusia paikkoja ja tutustuu ihmisiin.
Nämä olivat minun mielipiteeni. Jos joukossa on joku viisaampi, niin hän korjatkoon, mikäli olen väärässä...
Aurinkoista kesää kaikille! :)
jos tuossa iässä koko ajan huomataan ja annetaan rellestää niin mitä se on vanhempana. kaupassa vaaditaan kaikki. miten hän vanhempanakaan tottelee
Se, että lapsi etsii rajoja ja se, että kaipaa läheisyyttä on kaksi aivan eri asiaa. Toki lapselle pitää asettaa selkeät ja johdonmukaiset rajat. Eikä missään nimessä lapsen pidä saada tahtoaan joka asiassa läpi. Mutta ainakin meillä on käyttäytyminen selvästi toisenlaista riippuen siitä, haluaako lapsi sillä hetkellä läheisyyttä vai kerjääkö vain huomiota ja haluaa oman tahtonsa läpi.
Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo. Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.
7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.
Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.
Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.
Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.
Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.
Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.
Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.
Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.
Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.
Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.
Näin helpotat eroahdistusta:
Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.
Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.
Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.
Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on
Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa
Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.
Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.
(KaksPlus 01/2007)