Mua on ruvennu vaivaa ihan älyttömän paljon se, et musta ei ehkä koskaan tuu mitään merkittävää. Mua kuvottaakin ajatus siitä, että tulevaisuudessa asun yhdessä niistä X-asuinalueen kymmenistä samanlaisista kodeista. Kuvottaa, jos musta ei tuukaan mitään merkittävää, ei jää tänne mitään jälkiä, enkä vaikuta muiden elämään millään tavalla.
Valitettavaa on se, että pahasti näyttää siltä, että olen menossa siihen suuntaan. Pelottaa, jos tulevaisuus on olla yksi miljoonista, eikä mitään muuta. Jos niin on, niin mitä järkeä koko elämässä on?
Onko muilla samanlaista pelkoa? Voiko olla onnellinen, jos tyytyy "kohtaloonsa"? Elämä on niin arvaamatonta ja päämäärätöntä. Tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä. Mitä väliä, mitä tunnen elämäni aikana, jos kahdeksankymmenen vuoden päästä mitään ei ole tätä elämää.
Valitettavaa on se, että pahasti näyttää siltä, että olen menossa siihen suuntaan. Pelottaa, jos tulevaisuus on olla yksi miljoonista, eikä mitään muuta. Jos niin on, niin mitä järkeä koko elämässä on?
Onko muilla samanlaista pelkoa? Voiko olla onnellinen, jos tyytyy "kohtaloonsa"? Elämä on niin arvaamatonta ja päämäärätöntä. Tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä. Mitä väliä, mitä tunnen elämäni aikana, jos kahdeksankymmenen vuoden päästä mitään ei ole tätä elämää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että sinä olet jo (vain) yksi miljoonista.
omalta osaltani olen jo todennut että pyristely on turhaa.
Mikään tie ei johda menestykseen, joten olen lakannut yrittämästä ja vain odotan kuolemaa.
Ajattelin skidimpänä, että jos mä johonkin ryhdyn (ammattiin tms.), niin mun pitää olla siinä erityisen hyvä. Mitään tällaista ammattia ei kuitenkaan ole löytynyt, joten valitsin lopulta siedettävimmän oloisen ja rupesin ottamaan rennommin. Panostan asioihin sen verran kuin koen tarpeelliseksi. Teen niitä juttuja, joista pidän, vaikka en niissä mikään nero olekaan. Olen omaksunut vähän sellaisen "millään ei ole mitään väliä, kun tarpeeksi laajalti katsotaan"-maailmankatsomuksen. Niinpä millään inhimillisillä saavutuksilla ei esimerkiksi galaktiselle skaalalle sijoitettuna ole mitään merkitystä. Kaikki ihanteet ja tavoitteet ovat loppujen lopuksi täysin meistä itsestämme kiinni, eikä itseään kannata ehdoin tahdoin orjuuttaa. Muut ihmiset piiskaavat jo ihan tarpeeksi.
Muistutan itseäni kaiken tarpeettomuudesta aina jos suututtaa tai ärsyttää. Hengitän syvään ja annan jännityksen laueta. Uskoisin olevani onnellinen.
Minusta kun piti isona valmistua toiveammattiini, mutta erinäisten elämäntapahtumien kautta päädyinkin "vaan" kurssimuotoiseen
opiskeluun ja alalle josta en lainkaan pitänyt.
Näillä eväillä sitä vaan on pitänyt leipänsä tienata.
Toisaalta olen filosofinen ihminen ja ajattelen elämän tarkoituksen
sisältyvän siihen, että voin jossain määrin vaikuttaa pienilläkin
asioilla lähimmäisteni elämään. Toisaalta niinhän me kaikki vaikutamme,
vaan monasti tuota huomannet tai tulet tietämään oletko jonkun ihmisen
elämään antanut ripauksen toivoa tai päinvastoin.
Ei me aina itse voida päättää, miten elämässä käy. Joskus kohtalo voi
muuttaa elämän aivan uusiksi esim. sairaus. Lottovoitto iso harvemmin
osuu ja saako siitä sitten tyydytystä, kun ei ole sitä omilla avuillaan
aikaansaanut vaan tuurilla.
Onhan myös vain harvat ihmiset neroja tahi luonnonlahjakkuuksia jollain
alalla. Aina ei kaikki voi kaikkea saada.