Olen nuori mies ja kaipaan arvostusta. Arvostusta mikä johtaisi siihen, että muut ihailisivat minua tai, että olisin edes samalla tasolla kuin "he".
Saan aina kuulla, miten joku pääsi "oikikseen", "lääkikseen" jne.
lukemaan. Arvostettavaa kyllä.
Olenkin nyt maassa tämän takia, minulla on kuin sisäinen polte olla jotain mikä taas masentaa minua loppupeleissä.
Haluaisin myös päästä pitkälle jne. En ole sujut itseni kanssa
ja tiedosta ongelman, mutta en tiedä kuinka siitä pääsen eroon.
Tunnen myös kateellisuutta. Minulla on myös tarve aina olla hyvä, ei välttämättä paras.
Yritän kaikkea, opiskelen, yritän tehdä rahaa paljon jne.
en kuitenkaa välitä jos joku kehuu minua asioista mitä teen, koska se tuntuu pieneltä verratuna siihen mitä voisin olla.
Tälläinen polte alkoi kun muutin itseäni pitkä masennus sekä yksinäisyys kauden jälkeen(mitä vieläkin koen). Minun on vaikka pakko olla jotain.
Miten pääsen tästä stressaavasta, uuvuttavasta ja loppupeleissä masentavasta elämän tavasta eroon?
Saan aina kuulla, miten joku pääsi "oikikseen", "lääkikseen" jne.
lukemaan. Arvostettavaa kyllä.
Olenkin nyt maassa tämän takia, minulla on kuin sisäinen polte olla jotain mikä taas masentaa minua loppupeleissä.
Haluaisin myös päästä pitkälle jne. En ole sujut itseni kanssa
ja tiedosta ongelman, mutta en tiedä kuinka siitä pääsen eroon.
Tunnen myös kateellisuutta. Minulla on myös tarve aina olla hyvä, ei välttämättä paras.
Yritän kaikkea, opiskelen, yritän tehdä rahaa paljon jne.
en kuitenkaa välitä jos joku kehuu minua asioista mitä teen, koska se tuntuu pieneltä verratuna siihen mitä voisin olla.
Tälläinen polte alkoi kun muutin itseäni pitkä masennus sekä yksinäisyys kauden jälkeen(mitä vieläkin koen). Minun on vaikka pakko olla jotain.
Miten pääsen tästä stressaavasta, uuvuttavasta ja loppupeleissä masentavasta elämän tavasta eroon?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo tuonne voi oikeasti tappaa loppupeleissä. Mikään suoritus ei tunnu enää riittävältä, koska aina on joku parempi. Itse selvitin lukion huippuarvosanoin, ja silti koen kaikki muut itseäni paremmiksi. En ole lukion jälkeen saanut mitään aikaiseksi. Itseluottamusta ei ole lainkaan. Ei ole tuntunut mielekkäältä edes yrittää, kun ei kuitenkaan ole koskaan riittävän hyvä.
Siksipä olen nyt luopunut tuosta kilpailuoravanpyörästä. Se ei vain yksinkertaisesti toimi meikäläisellä. Antaa muiden koohottaa, en välitä siitä vaikka muilla ikäisilläni on jo usein jo omat talot, autot ym. En edes hamuitse materiaa. Teen "väliaikaisia" hommia, elän askeettisesti, ja säästän siten satoja euroja kuukaudessa. Ja pyrin sijoittamaan ne tuottavasti. Haluan uskoa, että kun talouteni on turvattu, mahdolliset myöhemmät opiskelutkin sujuvat rivakammin ja stressittömämmin. Ja jos/kun jonain päivänä saan takaisin motivaationi ja inspiraationi, jälki tulee olemaan sen mukaista.
Elämässä pätee minusta sama sääntö kuin maratonilla. Alussa joku voi kiskaista kärkeen, mutta se ei vielä tarkoita, että hän voittaa kaikki muut. Myöhemmässä vaiheessa on nähty paljon katkeamisia. Vastaavasti rauhallisimmin aloittanut ei välttämättä jää maaliviivalla viimeiseksi. On olemassa monenlaista streategiaa.
Omaan tahtiiin. Siinä neuvoni sinulle.
P.S. Eikä se muiden arvostus tee kenestäkään kuolematonta. Mullan alla ollaan viimeistään taas kaikki samalla viivalla. Opi arvostamaan itse itseäsi, äläkä ripustaudu muihin.
koittaa vaan kirjottaa ymmärrettäviä viestejä jollekin helkkarin säälittävälle masennus-palstalle, vaikka onkin ympäripäissään (kuten minä siis, jos joku ei tajunnut).
HALUATKO lääkikseen tai oikikseen? Jos haluat, niin opiskele pääsykokeisiin rankemmin. Jos et, niin ihan turha tuntea alemmuudentunnetta. Onnellisuus on kadehdittavaa, eikä näennäinen menestys sitä välttämättä tuo. Tärkeintä on nauttia elämästä. Ja se on helkkarin vaikeaa.