Soneran tarjous liittymän siirtoa vastaan

Liittymän siirtäjä

Pistin toukokuussa alulle siirron siirtää perheeltä 4 puhelinliittymää Soneralta Saunalahdelle. Tärkein syy oli näiden Eliitti liittymien ilmainen käyttö oman verkon asiakkaiden kanssa.

Saunalahdelta tuli uudet sim-kortit ja pyydetty siirtopäivämääräkin oli se etukäteen pyydetty.

Pari päivää ennen siirtoa oli Soneran asiakaspalvelusta yritetty soittaa minulle. Myös siirtoa edeltävänä päivänä. Siirtopäivänä sain vastattua puhelimeen.

Soneran asiakaspalvelusta soitti henkilö, joka alkoi kovasti tenttaamaan siirron syytä ja heti puhelun alkuvaiheessa hän kertoi tekevänsä minulle lyömättömän tarjouksen. Ennen tätä meidän piti kuitenkin käydä läpi käytännössä kahden edeltävän kuukauden puhelinlaskut ja erittelyt. Osa jopa kahteen kertaan.

Sävy oli hieman pistävä ja piikittelevä: "tiesitkös, että tyttösi on lähetellyt multimediaviestejä? Ja tekstareitakin on lähetetty 12 kpl yli pakettirajan?!" Tähän tyyliin käytiin kaikki liittymät läpi. Ja aikaa kului...

Noin puolen tunnin väännön jälkeen, päästiin varsinaiseen aiheeseen: mikä olisi se lyömätön tarjous?! No, lyömätön tarjous olisi ollut Soneran antama 30 % alennus puhe- ja tekstaripaketeista. Kirjallisena en sitä kuitenkaan olisi saanut, mutta positiivinen asia olisi ollut se, että mitään määräaikaisuuksia ei olisi tarvinnut solmia. Tai näin minulle kerrottiin.

En kuitenkaan hyväksynyt tarjousta. Olin tehnyt liittymäsiirrot puolitoista kuukautta aikaisemmin. Olisi siinä ollut aikaa ottaa yhteyttä aikaisemminkin, kuin vain paria tuntia ennen liittymäsiirron tapahtumaa. Paperilla tarjousta pyytäessäni minulle naurettiin, että silloinhan heidän pitäisi lähteä tuomaan ne lentokoneella, että ehtisivät ennen vanhan liittymän sulkeutumista. Sen verran joustin, että lupasin mahdollisesti palata asiaan joulukuussa ja tarkastella tilannetta silloin uudestaan.

Tämä kirjoitus ei ota kantaa, oliko ratkaisu oikea vai väärä. Sen näyttää aika. Tarkoitus on kertoa muille vastaavassa tilanteessa oleville millaisella ehdolla Sonera mahdollisesti haluaa jatkaa olemassaolevaa asiakkuutta.

Laskumme on kuukausittain pyörinyt 50-60 euron kieppeillä, eli melko vaatimattomissa luvuissa. Katsotaan mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan. Sitten osaa arvioida päätöken oikeellisuutta.

1

775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olla yhteydessä

      Kuluttajavirastoon http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/yhteystiedot/ ja Viestintävirastoon http://www.ficora.fi/index/palvelut/kuluttaja.html

      Tuo piikittelevään sävyyn esitetty "tiesitkös, että tyttösi on lähetellyt multimediaviestejä? ..." voi olla tietosuoja- tai tietoliikennerikos:). On eri asia selvittää yllättäen kasvanutta puhelinlaskua laskutuksen kanssa, kuin markkinoinnin yrittäessä vielä viime hetkellä houkutella poislähtevää asiakasta jäämään. Käsittääkseni operaattorit nauhoittavat kaikki puhelut, jotta heillä on todiste sopimuksen synnystä, kylläkin tässä tapauksessa todiste operaattoria vastaan:).

      Minulle Soneralta soitettiin laajakaista tarjous irtosanomani liittymän viimeisen laskun eräpäivänä. Onneksi olin juuri lähtenyt yksin ajamaan Turusta Helsinkiin ja moottoritiellä oli rauhallista sekä hyvät ajo-olosuhteet, oli hyvää juttuseuraa, vaikka ei saanut minua takaisin Soneralle:). Tuo viimeinen lasku oli kolmelta päivältä eli 2,41 €, mutta sitä ei voitu laskuttaa viimeisen täyden kauden laskuun yhdistettynä, vaan noin puolitoista kuukautta yhteyden katkaisusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      959
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      865
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe