Suviseurapuhe: Harri Vähäjylkkä

Melperi1

Harri Vähäjylkkä piti hyvän puheen.

Hän kertoi mm. että viime aikoina monet nuoret ovat kyselleet häneltä: "Pääsenkä minä varmasti taivaaseen?". HV painotti Raamatun mukaisella tavalla sitä, että uskovaisen ihmisen ei tarvitse epäillä tätä asiaa, koska sellaiset epäilyt ovat saatanasta. Hän painotti aivan oikein.

Mutta näiden vl-nuorten huoli on sangen aiheellinen. Ns. vl-usko rakentuu ihmisen varaan. Ihminen on siinä uskossa kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Ihminen antaa siinä uskossa synnit anteeksi ja vain ihmisen kautta voi pelastua. Olen kuullut aiemminkin monien vanhoillislestadolaisten epäilevän omaa autuutaan ja taas on mentävä pokkuroimaan toisen vl:n luokse.

Kuten HV totesi tällaiset epäilyt ovat saatanasta. Tästä saamme kierrettyä kehän umpeen: Ihmisen varaan rakennettu usko on saatanasta ja koko ajan uskon alkaja saatana synnyttää ihmiselle pelon: Miten minun käy?

Tämä pelko on enemmän kuin aiheellinen!!

Sen sijaan Jumalan ja Jumalan sanan varaan rakentuva usko on vapaa noista peloista. Jumalan varaan rakentuva usko sisältää VAHVAN LUOTTAMUKSEN siihen, että kun minun silmäni viimeisen kerran sulkeutuvat, niin minun pukuni on silloinkin lunta valkeampi ja minulle on varattu oma paikka Karitsan häissä.

Tätä luottamusta ei vanhoillislestadiolaisilla ole, koska ihmisellä ei ole valtaa vaatettaa toista ihmistä lunta valkeammalla taivaspuvulla eikä varata hänelle paikkaa Karitsan häissä.

Harri Vähäjylkkä painotti myös sitä, että kun kirjat avataan, niin

ME OLEMME YKSIN

Jumalamme edessä. Silloin ei voida vilkutella toiselle ihmiselle, silloin ei voida kovallakaan äänellä huutaa "mutta kun VAIN ME!!!", silloin ei voida luoda halveksivaa katsetta jonossa seuraavana olevaan Kristuksen veressä pestyyn helluntalaismummoon (kuten luodaan täällä alhaalla matkaa tehtäessä), silloin on tupakat sammutettu jne.

ME OLEMME YKSIN JUMALAMME EDESSÄ.

Toki Harri Vähäjylkällä oli puheessaan pientä vl-HAPATUSTA ja vl-MÖSSÖÄ, mutta sitä oli erittäin vähän. Valtaosaltaan puhe oli aitoa Jumalan sanaan pohjautuvaa puhetta mukavilla esimerkeillä maustettuna (jotkut esimerkit vähän naiveja, mutta se sallitaan). Ja toki tuo vl-hapatus ja vl-mössö pitää ymmärtää, onhan HV vl-saarnamies.

Lähinnä korvaan tarttui HV:n sanonta: Jos me teemme syntiä, niin silloin pitää nopeasti etsiä käsiin uskovainen ihminen. Tämähän on sitä Raamatun vastaista POTASKAA, joka potaskakakku leivotaan Oulussa ja sitä tarjoillaan sitten ympäri Suomea rauhanyhdistyksillä. Ei meidän tarvitse lähteä ihmistä pokkuroimaan, jos syntiä tulee tehdyksi. Me voimme kääntyä taivaallisen Isämme puoleen ja pyytää syntejämme anteeksi. Aivan kuten Jeesus "Isä meidän rukouksessa" opettaa.

Kaikenkaikkiaan hyvä vl-puhe!

68

5833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Räpylä-Jem

      Melperi ja Pakkula samaa mieltä Vähäjylkän puheesta:

      Pakkula:

      >>>Kuuntelin Vähäjylkän puheenvuoron internetin kautta lähikaupungissa. Meitä oli siellä muutamia kymmeniä enimmäkseen vanhahkoja kuulijoita, ja jokainen vaikutti tyytyväiseltä kuulijalta. Ainakin itse oli hyvin tyytyväinen kuulemaani.>>>

      Melperi:

      >>>Kaikenkaikkiaan hyvä vl-puhe!>>>

      Näin on yllättävällä tavalla S24 ja Vl-foorumi lähentymässä toisiinsa. Kertakaikkiaan en olisi ikinä uskonut!

      Mitenkäs nyt on ekumenian laita...?

      :)

      • lyyleri

        Ei siinä puhheessa kyllä mittään pahhaa ollu!!Ei edes järjenkään vastaista!!

      • Räpylä-Jem
        lyyleri kirjoitti:

        Ei siinä puhheessa kyllä mittään pahhaa ollu!!Ei edes järjenkään vastaista!!

        Lyylerikin samassa venehessä Pakkulan ja Melpperin kaa. Mitäköhän tästä tulee?

      • hyvyyden
        hyshys kirjoitti:

        Ja todetaan että hyvä puhehan se oli monlla tavalla. Joten Pakulan Melperin ja Lyylerin kanssa samassa veneessä(kö)?

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8262545/38579830

        suhteen ollaan samaa mieltä, mutta matkamme määränpää on eri. Te kuljette laveaa tietä, joka vie kadotukseen. Kristus yrittää pitää ja on luvannut pitää minut ja muut uskovaiset kaidalla tiellä, joka vie kunniaan.

      • lyyleri
        Räpylä-Jem kirjoitti:

        Lyylerikin samassa venehessä Pakkulan ja Melpperin kaa. Mitäköhän tästä tulee?

        päätelmilläkin jo tultu edellämainittuin kanssa tiettyyn lopputulokseen!!

      • hyvyyden kirjoitti:

        suhteen ollaan samaa mieltä, mutta matkamme määränpää on eri. Te kuljette laveaa tietä, joka vie kadotukseen. Kristus yrittää pitää ja on luvannut pitää minut ja muut uskovaiset kaidalla tiellä, joka vie kunniaan.

        mitenhän se on tämän asian laita. Minä en sano sinulle että sinä olet matkalla helvetiin. Enkä sitäkään että kuljet laveaa tietä. Ei niin minä en sinulle sano vaan sanon sinulle niin kuin sinun olsi pitänyt sanoa minulle. Aivan ehdotomasta. Ja tämä on tärkeeää.

        Kristus itse sanoo että hän on tie totuus ja elämä eikä kukkaan tule isän tykö muuton kuin hänen kautaan. Ja minä sanon sinulle että pysähdy ota pussi päästä ja katso kenen perässä sinä kuljet. Kuljetko sinä todella Kirstuksen perssä. Onko katseesi kaiken olen kiinitettynä Kristukseen.

        Et sinä voi ystävä rakas niin tehdä matkaa että sinä painat pääsi ja alistut etkä katso eteesi mihin olet meneossa. Luotat vain siihen että kun nuo ennen uskoneet menivät tuosta niin sinäkin menet. Et sinä voi niin tehdä vaan sinun pitää nostaa katseesi uskon alkajaan ja päättäjään.

        Hedelmistä puu tunnetaan - eikä tälläinen tuomio " Te kuljette laveaa tietä, joka vie kadotukseen" kirkasta lainkaan sitä Kirstusta.

      • Sinne vaan
        hyvyyden kirjoitti:

        jälleen yksi saatanallinen uskovaisia tuomitseva vl. En itke, vaikka löydät itsesi aikanaan helvetistä!!

      • sinua,

        omavanhurskasta vl-reppanaa. :(

      • omena...

        ...tunnetaan. Minä ja sinä(kin) ollaan hetelmiä. joka junaan ja silleen... hedelmiä(kin)

      • kuusi nen
        lyyleri kirjoitti:

        päätelmilläkin jo tultu edellämainittuin kanssa tiettyyn lopputulokseen!!

        ..usko, soppiiko yhteen. kannattaako täällä osallistua järjelliseen kesksuteluun. Ei. Se on arvioni.

      • kuuntelin netistä
        hyshys kirjoitti:

        Ja todetaan että hyvä puhehan se oli monlla tavalla. Joten Pakulan Melperin ja Lyylerin kanssa samassa veneessä(kö)?

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8262545/38579830

        IHAN hyvä, asiallinen puheenvuoro. Jossain kohdin ehkä olisi voinut asian ilmaista toisinkin. Mieleeni tulee pari kohtaa joista helposti voi ottaa kiinni, esim. ylimielisyydestä tms. Mutta ihminen on inhimillinen, se on asia joka pitää osata jokaisen hyväksyä. Ensimmäinen ehto.

      • etten paremmin sanois
        lyyleri kirjoitti:

        päätelmilläkin jo tultu edellämainittuin kanssa tiettyyn lopputulokseen!!

        ...muuta!!!

      • *^*

      • eeposss

      • peippo..nen

        olet lahjakas

      • Anonyymi
        Sinne vaan kirjoitti:

        jälleen yksi saatanallinen uskovaisia tuomitseva vl. En itke, vaikka löydät itsesi aikanaan helvetistä!!

        Otathan huomioon, että tämä kommentoitsia saattaa provosoida tahallaan, eikä välttämättä edes ole lestaadiolainen. Haluaa vaan omalla toiminnalla aiheuttaa pahaa lestaadiolaisia vastaan. Ei lestaadiolaiset noin usko ja sen kerron 25vuoden kokemuksella. Kaikkea hyvää

    • Voi toteuta

      jos tekee syntiä ja katumus iskee on siis lähdettävä etsimään vl ihmistä niinkö?!
      No matkalla ajat kolarin olet kuolemaisillaan kännykkä ties missä et voi soittaa vaan odotat kuoleman korjaavan sinut.
      Jumala ei siis silloin auta lestaadiolaista ei ole paikalla eli huono tsäkä kävi ja taivas jää kokematta.

      Mitä tarkoittaa armo rukous jne eikö Jumala kuule? Jos vl. Pitää olla se joka armon antaa/julistaa... On melkoisia mestareita nämä vl.uskovaiset!

      • sentään

        vielä ruveta ekumeniasta puhumaan...

      • mitä eikö
        sentään kirjoitti:

        vielä ruveta ekumeniasta puhumaan...

        esimerkki ole aivan mahdollista? miksi

      • Vl = ihmisen palvoja

        "Mitä tarkoittaa armo rukous jne eikö Jumala kuule?"

        ei kuule mitään. Vain ihminen kuulee ja pystyy kaikkeen.

    • oli tosiaan

      erinomainen, myös vl-näkökulmasta tarkastellen.

    • Unitauti

      Miksi sheriffi ei ole poistanut tätä avausta kuten poisti Melperin edellisen vastaavanlaisen kirjoituksen suviseurapuheesta?

      • Miksi tämä viesti pitää postaa....

        Eihän se ole tuon puheenvuoron ainoa kehäpäätelmä jonka Melperi teki? On sielä toinen hedelmistään puu tunnetaan ja jos vl hedelmät ovat huonot on puukin huono?

      • Unitauti
        hyshys kirjoitti:

        Miksi tämä viesti pitää postaa....

        Eihän se ole tuon puheenvuoron ainoa kehäpäätelmä jonka Melperi teki? On sielä toinen hedelmistään puu tunnetaan ja jos vl hedelmät ovat huonot on puukin huono?

        sarkastisesti sheriffin suorittamiin asiattomiin poistoihin.

      • acimlai nen

        Siksi kun siinä kehuttiin vl-puhujaa. ;)

      • hokasin
        acimlai nen kirjoitti:

        Siksi kun siinä kehuttiin vl-puhujaa. ;)

        että tuo on syy.

      • Uhkapeluri
        acimlai nen kirjoitti:

        Siksi kun siinä kehuttiin vl-puhujaa. ;)

        Bingo!

    • Mielipidiis

      "Ei meidän tarvitse lähteä ihmistä pokkuroimaan, jos syntiä tulee tehdyksi. Me voimme kääntyä taivaallisen Isämme puoleen ja pyytää syntejämme anteeksi. Aivan kuten Jeesus "Isä meidän rukouksessa" opettaa."

      Pitää saada äänellinen evankeliumi. Otetaanpa esimerkki. Olen tehnyt syntiä. Rukoilen Jumalaa, että anna ne mulle anteeksi. Ei mee läpi. Pitää tunnustaa ja pyytää ne anteeksi toiselta uskovaiselta. Aamen.

      • "Pitää tunnustaa ja pyytää ne anteeksi toiselta uskovaiselta. Aamen."

        Vastaan olemme tehneet väärin meidän tulee pyytää anteeksi. Samalla saamme myös sen ääneen annetun anteeksiannon. Aina tuo anteeksipyyntö ei ole mahollista jostain syystä, mutta Jumalan puoleen voimme aina kääntyä, ja hän välittää tietoa sydänten välityksellä.

        Jumala Sanassaan sanoo, kaiken minkä teette yhellekkin lähimmäistänne, niin teette sen minulle. Eli lähimmäisemme ovat uskon kannalta toella tärkeässä asemassa.

      • eri jumala

        kuin muilla: seurakuntajumala vai oliko se saara-äiti vai mikä ihmisoppinen luomus vailla kristillistä alkuperää ja tarkoitusta? Työvaliokunta viisasten kerhona antaa saarnamiehille kulloinkin käytettävän kaanaankielisen kielikuvan, jota sitten toistetaan kuin tällä hetkellä lopun aikojen "elämän kirjaa" - kannattaisi tutustua psykologiaan ja siellä massojen hallintaan.

      • pahasti

        harhaoppinen vl. Sinun Jumalasi on voimaton ja sinulle ihminen vain pystyy.

        Mikä onkaan sinun kohtalosi, ellet tee parannusta vl-valheopeista?!

      • Luther opettaa näin

        Tottakai näin, jos on rikkonut toista ihmistä vastaan:

        "Pitää tunnustaa ja pyytää ne anteeksi toiselta..." Näin on silloin toimittava kun on nimellisiseti rikkonut vlejeä tai sisarta vastaan.

        Mutta SYNNINPÄÄSTÖ eli osallisuus armosta on kokonaan eri asia.

        Jumalan armon ja syntien sovituksen saa jokainen meistä uskoa kohdalleen esim. saarnasta, tai tekstistä, Raamatusta lukemalla ja uskomalla, sillä synnit on jo Jeesus Jumalan Poika sovittanut puolestamme. Sen uskomiseen ei tarvita ihmistä!

        Pelastun yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen kautta, kuten Luther opettaa.

      • Ei toinen uskovainen

        Niinkö se todellakin Raamattu opettaa, että toinen vl-uskoinen on ainoa maailmassa, joka synnit voi anteeksi antaa? Miten minusta tuntuu siltä, että Raamatussa ei puhuta sanaakaan vl-uskoisista ihmisistä saati siitä, että heidän ansiostaan ne synnit anteeksi annetaan.

        Ei hyvää päivää.

      • Diana-ad-rem
        Luther opettaa näin kirjoitti:

        Tottakai näin, jos on rikkonut toista ihmistä vastaan:

        "Pitää tunnustaa ja pyytää ne anteeksi toiselta..." Näin on silloin toimittava kun on nimellisiseti rikkonut vlejeä tai sisarta vastaan.

        Mutta SYNNINPÄÄSTÖ eli osallisuus armosta on kokonaan eri asia.

        Jumalan armon ja syntien sovituksen saa jokainen meistä uskoa kohdalleen esim. saarnasta, tai tekstistä, Raamatusta lukemalla ja uskomalla, sillä synnit on jo Jeesus Jumalan Poika sovittanut puolestamme. Sen uskomiseen ei tarvita ihmistä!

        Pelastun yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen kautta, kuten Luther opettaa.

      • publi
        pahasti kirjoitti:

        harhaoppinen vl. Sinun Jumalasi on voimaton ja sinulle ihminen vain pystyy.

        Mikä onkaan sinun kohtalosi, ellet tee parannusta vl-valheopeista?!

        omaan sydämeen...

    • poikkeuksellinen

      vl-saarnamies, kun ei hokenu koko ajan "tämä Jumalan valtakunta, tämä Jumalan valtakunta..." tarkoittaen tietenkin pelkkää vl-herätysliikettä.

      • Näin uskon

        ajan myötä saada ruotuun ja hän saarnaa tyyliin "vain me, vain me, Jumalan valtakunta, Jumalan valtakunta..."

        Siis vaihtaa nykyisen kohtalaisen raikkaan tyylin perinteiseen ja valheelle haisevaan vl-saarnatyyliin.

      • Aivot puhtaaksi
        Näin uskon kirjoitti:

        on nuori mies. SRK:n aivopesu on vielä kesken.

      • varmaa.
        Aivot puhtaaksi kirjoitti:

        on nuori mies. SRK:n aivopesu on vielä kesken.

        että tämä mies pannaan vielä kuriin ja saarnaamaan kunnon vl-valhesaarnoja.

      • olivat
        Näin uskon kirjoitti:

        ajan myötä saada ruotuun ja hän saarnaa tyyliin "vain me, vain me, Jumalan valtakunta, Jumalan valtakunta..."

        Siis vaihtaa nykyisen kohtalaisen raikkaan tyylin perinteiseen ja valheelle haisevaan vl-saarnatyyliin.

        varmaan kauhuissaan, kun HV ei painottanut koko ajan puheessaan Jumalan valtakunnan (= pelkkä vl-herätysliike) ihanuutta.

      • järjestää

        HV:lle ikioman hoitokokouksen konttorilla.

      • Vuodet hoitavat
        Aivot puhtaaksi kirjoitti:

        on nuori mies. SRK:n aivopesu on vielä kesken.

        5-kymppisenä kaikki vl-puhujat ovat täysin oppineita valhesaarnaajia.

    • Diana-ad-rem

      iänkaikkisesti jossain lampaan häissä. Minua ei houkuttele ajatus ollenkaan.

      Ilmestyskirjassa Jeesus kyllä sanoo: >> Ne jotka voittavat minä teen pylväiksi temppeliini, ja sieltä he eivät lähde koskaan pos.

    • oikeesti oikeesti

      olla huolestumisen paikka, kun maailma alkaapi kiittämään meidän puheitamme!
      Pitäisiköhän uskaltaa kohta avata jo suunsa, ettei helvetti niele koko porukkaa.

    • linkki puheeseen
    • Delilah1

      Täällä puhe näyttää saavan hyviä arvosanoja yli uskontorajojen pääsääntöisesti.
      Nuo lauantai-illan myöhäisalustukset ovat mielestäni jo vuosien ajan poikenneet niin teknisesti kuin jonkin verran sisällöllisestikin tavallisesta seurapuheesta.
      Merkille pantavaa oli puheen käytännönläheisyys ja sanasukkeluus, joilla puhuja taitavasti sai kosiskeltua yleisön puolelleen.

      Mielenkiintoisella tavalla puheessa ei tällä kertaa ulkoistettukaan esim. ahneutta pois omasta vl-liikkeestä, vaan puhuja otti esimerkiksi itsensä mm. tuon asuntovaunuvarausta koskevan esimerkin avulla.

      Muutamissa kohdissa jäin miettimään:

      Puhuja puhui niistä ihanista ihmisistä, joista jo kauas säteilee uskovaisen olemus.
      Miltä mahtoi tuntua sellaisesta änkyrästä, joka mutrusuulla taivalsi seurakentällä huonotuulisena. Mahtoiko sellaisia olla ja kuinkahan Jeesus olisi suhtautunut sellaiseen ihmiseen.

      Toinen kohta oli tuo alustajankin esiin ottama kysymys ripistä eli että mikäli syntiä ei kiireen vilkkaa juokse "laittamaan pois", niin paha hänet perii.

      Kolmantena pulmallisena kohtana näkisin jälleen kerran lapsenomaiseen uskoon vetoamisen. Tottahan on Raamatun mukaan, että Jeesuksen mukaan lapset uskovat häneen. Sen sijaan puhuja vetosi siihen , että lapsi joka tilanteessa luottaa äitiin, ja nöyrästi tyytyy siihen , mitä äiti sanoo eikä kyseenalaista sitä.
      Jokainen rehellisesti asiaan paneutauva voi tähän sanoa, että elävässä elämässä lapsi ei suinkaan aina nöyrästi tottele, vaan kiukuttelee, vänkyröi, huutaa potkii jne ja saattaa jopa sanoa äidille, että "sinä oot ihan p***a".

      Vl-liike opettaa, että Saara-äiti (=seurakunta=Jumalan valtakunta) hoitaa, pesee ja puhdistaa kaikista synneistä ja matkan vioista.
      Vertaus jää ontumaan sikäli, että tavallinen äiti ja isä eivät hylkää vastaanhangoittelevaa lastaan, mutta Saara-äiti näin voi kyllä tehdä vetoamalla Kristuksen kirkkolakiin.

      • syntisten ystävä

        Eivät terveet tarvitse parantajaa, sanoo Jeesus.

      • Eikös tässä ole

        >>puhuja puhui niistä ihanista ihmisistä, joista jo kauas säteilee uskovaisen olemus.
        Miltä mahtoi tuntua sellaisesta änkyrästä, joka mutrusuulla taivalsi seurakentällä huonotuulisena. Mahtoiko sellaisia olla ja kuinkahan Jeesus olisi suhtautunut sellaiseen ihmiseen.

      • Suviruusu*

        tuo, että luonnollisessa perheessä ei lasta hylätä, jos on eri mieltä äidin kanssa.
        Uskonnollisesta yhteisöstä hylkääminen on julmaa. Sitä paitsi Jumala voi antaa seurakunnassa elelevälle ihmiselle tunnon jostakin synnistä pitkänkin ajan kuluttua ja nöyrtyy parannukseen.
        Jos ihminen karkoitetaan pois, voi olla toivo mennyttä.

      • lyyleri

        me mutrusuutkin saahaan uskoa kaikki synnit anteeksi...sen mutrunkin..!!Usko ei oo tuntemisissa..Olitpa sinä kylmä tahi palava..kunhan et penseä ole..!!Lohdullista.!

      • ivallinen
        lyyleri kirjoitti:

        me mutrusuutkin saahaan uskoa kaikki synnit anteeksi...sen mutrunkin..!!Usko ei oo tuntemisissa..Olitpa sinä kylmä tahi palava..kunhan et penseä ole..!!Lohdullista.!

        ja pilkallinen jo kerran nöyryyttämiänne kohtaan. Onko se oikea mieli?

      • lyyleri
        ivallinen kirjoitti:

        ja pilkallinen jo kerran nöyryyttämiänne kohtaan. Onko se oikea mieli?

        sinä minun mieleni ja sydämeni ?? Jätetään leikkaaminen ja sadonkorjuu Taivaallislle Tarhurille !

      • waari..!
        lyyleri kirjoitti:

        sinä minun mieleni ja sydämeni ?? Jätetään leikkaaminen ja sadonkorjuu Taivaallislle Tarhurille !

        miten sulla menee... onko sulla ukkoa, aattelin vaan ku eihän sitä koskaan tiiä keneen netissä rakastuu ...

        :DD

      • saatanalle
        lyyleri kirjoitti:

        sinä minun mieleni ja sydämeni ?? Jätetään leikkaaminen ja sadonkorjuu Taivaallislle Tarhurille !

        ja taivaspaikan pois ottamistanne. Oletko idiootti?

      • lyyleri
        waari..! kirjoitti:

        miten sulla menee... onko sulla ukkoa, aattelin vaan ku eihän sitä koskaan tiiä keneen netissä rakastuu ...

        :DD

        on jo ukonkuhvelo...rakastanu sitä jo montakymmentä vuotta...joskus Jumalalle ja seurakunnalle luvannu...eipä valittamista..!!

    • kuiskaaja.

      samaa mieltä, mut oliko se puhe vai puheenvuoro

      • niinpäniiin

        Suviseurojen lauantai-iltana on aina PUHEENVUORO. Sen ei ole tarkoituskaan olla samanlainen kuin "tavallinen seurapuhe". Haluan sanoa teille kaikille, että seurapuheiden "sanasta sanaan" tulkitseminen on melko vaikeaa pelkän järjen avulla. Täältä keskustelualueelta puuttuu ns."hengen hedelmä", joka näkyy kyllä selvästi... Tiedän, että tätäkin kommenttia kommentoidaan vielä PALJON, mutta en aio lukea näitä tämän jälkeen.

      • hedelmätön
        niinpäniiin kirjoitti:

        näinhän se taitaa olla

    • Harrin jo

      opiskeluajoilta.

    • Vähä puhuu

      asiaa, eikö?

    • Harri lihoi

      muodottomaksi jo nuorena. Miltä hän nyt vanhana mahtaa näyttää? Ihan asiaa puhuu kyllä. Perhettäkin varmaan on karttunut?

      • 820

        Tämä Oripään suviseuroissa 2009 puhunut Harri Vähäjylkkä on pappi; nuoren näköinen ja hoikka kaveri.

    • on selkeä-

      sanainen mies.

    • Melperin kanssa

      voi olla samaa mieltä: Vähäjylykkä puhuu asiaa.

    • on antanut

      Harri Vähäjylkälle ymmärtämisen lahjoja.

      • Anonyymi

        Tämä puhuja olisi pitänyt pysyä totuudessa. Katteettomia lupauksia taivaaseen pääsystä on valehtelua. Jokainen menee kuollessaan tuonelaan. Kun Jeesus herättää kuolleet he joutuvat tuomiolle. Siellä ratkaistaan kuka saa iankaikkisen elämän ja kuka menee kadotukseen.
        Sitäpaitsi iankaikkinen elämä on uuden maan paratiisissa eikä taivaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudenmaan paratiisi!? En ole ennen moisesta kuullut, olisiko ehkä pääkaupunkiseudulla, tosin aloituskin on päässyt hieman vanhaksi.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2813
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1954
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1806
    6. 157
      1795
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe