Sydämeni särkyi, ei voi mitään. Tuntuu ihan helv***n pahalle. En saanut edes tilaisuutta kertoa, mitä tunnen.
Tosin, nythän sekin sitten selvisi, ettei sua olisi kuunaan kiinnostanut meikäläisen tunteet sinua kohtaan. Kunhan kokeilit.
Tosin, nythän sekin sitten selvisi, ettei sua olisi kuunaan kiinnostanut meikäläisen tunteet sinua kohtaan. Kunhan kokeilit.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ainakaan minua naisen kanssa. Tosin tilaisuus tunteiden kertomiseenkin on jo ollut, esimerkiksi silloin, kun minä vihjailin omistani.
No, jos jotain tulkinnan varaista yritän kehitellä, niin ehkä hänellä jotain oli. Ja paino sanalla OLI.